Kävisitkö töissä jos ei olisi taloudellisesti pakko?
Kommentit (94)
Joo ja ei. Töitä tekisin, mutta sen parissa mikä itseä kiinnostaa ja milloin kiinnostaisi tehdä.
Kävisin, mutta ehkä vain osapäiväisesti. Nykyisessä työssäni se olisi mahdollista.
En käy nytkään vaikka olisi miten pakko tahansa.
En tällaisissa ns oikeissa töissä. Tekisin muutamana päivänä viikossa jotain kivaa hyväntekeväisyyshommaa, josta saa hyvän mielen ja elämään sisältöä. Vaikkapa paikallisessa eläinsuojeluyhdistyksessä tai lasten kerhotoiminnassa tms.
Noen toudellakaan. Pääsisi tuosta autonromustakin eroon ja olisi yksi iso stressikasa pois elämästä.
Haluaisin töihin, mutta kaiken maailman luuserit pääsee, mä en. Johtuu ihan vaan siitä, että on tämä työttömyysjakso tässä näin...
En.
En käy nytkään, kun ei ole taloudellista pakkoa. Kahdesti viikossa käyn entisessä työpaikassani neuvomassa mielenterveyskuntoutujia tekemään ruokaa ruoka-apukassin tavaroista.
En. Alkaisin vapaaehtoiseksi vanhusten ulkoiluttajaksi/seuramieheksi.
-M38
ps. Jäisin töistä kotiin hoitamaan muksuja jos se vain olisi taloudellisesti järkevämpää, jos sellaisia joskus siunaantuu minulle. Siis. Minun palkka vs. kumppanin palkka (epäilen suuresti että koskaan sellaista kumppania löytäisin).
En, keksittyisin omiin projekteihini, joita olisi vaikka huru mykke, mutta nyt ei aika riitä kaikkeen.
Ei ole pakko käydä, kun ei ole velkoja ja sinkku, mutta töihin voisin mennä esim. toimistoon neppailemaan, mutta mihinkään fyysiseen / tylsään työhön en menisi.
En, lahtisin matkustamaan ympari maailmaa. En oikein ymmarra naita ihmisia, joilla ei olisi mitaan tekemista ilman toita.
Kyllä kävisin. Minä olen niitä ihmisiä, joille ei liiallinen vapaa-aika sovi :D