Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Se tunne kun tajuaa että jää omassa lapsuudenperheessä sivuun.
10.07.2019 |
Minulla on isoveli joka matkustaa perheensä kanssa ja vanhempiemme kanssa. Käly käy shoppailemassa äitini kanssa. Näistä ei puhuta avoimesti vaan tulevat myöhemmin ilmi. Ikään kuin vahingossa. Minun puolestani saavat tehdä mitä haluavat mutta väkisinkin jää lastemme osuus isovanhempien elämässä pienemmäksi. Se harmittaa. Olemme itse tälläinen introvertti perhe, itselläni masennuskin. Veljeni perhe on extrovertteja. Tajysin juuri että ovat yhdessä kaikki risteilyllä mutta kun tuli aiemmin puhetta risteilystä vanhempieni kanssa, niin eivät sanoneet että veljeni perhe tulee mukaan. Kellään muulla näin? Että veli perheineen läheisempi isovanhemmille kuin tytär perheineen.
Kommentit (4)
Paitsi, että mulla ei ole sukua kun miehenkin suku jäänyt etäiseksi. Oon tälläinen erakko miehen kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen vain tyytyväinen, että olen vähän sivussa. Elämä on helpompaa ja itsenäisempää, kuin sisarellani, joka on hoidattanut lapsensa vanhemmillamme ja saanut rahaa ja muutakin apua. Vastikkeeksi sitten joutuu tekemään monia asioita toisin, kun haluaisi. Eli sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Me olemme saaneet elää omaa elämää ihan rauhassa kenenkään sekaantumatta meidän elämään. Meille sopii hyvin.
Tuttu tunne. Erona vain se, että kolme muuta sisarustani ovat aina olleet vanhemmilleni tärkeimpiä, kuin minä. Heidän kanssaan lomaillaan yhdessä, käydään ulkona syömässä yhdessä jne. Minua perheeni kanssa ei kutsuta koskaan mukaan. Kerran asiaa ääneen pohdin, niin "Aa, ei me ajateltu. No tulkaa tekin joku kerta mukaan".
Et silleen. Olen meistä ainoa, jolla on omaa perhettä (ja lapsia). Muilla sisaruksillani ei. Mutta yhtälailla meitä (minua, miestä, lapsiamme) mielestäni voisi kysyä mukaan. Kerran kysyimme vanhempiani meille grillaan, mutta eivät "ehtineet". Oon sitten tietoisesti ottanut heihin etäisyyttä. Mutta kivaltahan tämä ei tunnu.
Alue: Aihe vapaa
Olen jäänyt sivuun toisesta suvustani. Olen liian erilainen verrattuna toisen vanhempani sukuun, johon itse olen ns. vetäissyt. Toinen suku hyväksyy minut.
Ei sille voi mitään. Mulla ei ole juuri mitään yhteistä tän toisen suvun kanssa. Ollaan liian erilaisia, kuin yö ja päivä. Ihmiset ovat niin erilaisia ettei ymmärretä toisiamme eikä tulla koskaan ymmärtämään.
Toisen suvun kanssa ei tarvitse ns. pingottaa, voi olla ihan oma itsensä eikä joudu syrjityksi oman persoonansa takia. Ihmiset näyttävät vain olevan niin rasisteja ja sille ei voi mitään. Lähinnä välttelen heitä mutta joitakin tosi kivoja tyyppejä suvussa on joita ei tarvitse suorastaan pelätä.
Ihmisten pitäisi tajuta mennä samanlaisten tyyppien kanssa naimisiin. Jos lapsi vetäisee vain toiseen sukuun, hänet voidaan lempata toisessa suvussa syrjään erilaisuutensa takia. Ainakin niin mulle kävi.
Joskus tuntuu että vihaan heitä. Kaikki yritykseni menivät hukkaan. He eivät tule koskaan hyväksymään minua. Se on ok. Olen hyväksynyt asian.