Minussa ei ole mitään erityistä ja sitä pitäisi olla, jos tänä päivänä aikoo seuraa löytää... :(
Ulkonäössäni ei ole mitään, luonteessani ei ole mitään (paitsi suurin osa sitä mieltä, että nekin erikoisuudet joita luonteessani on, ovat negatiivisia). Mietin, että pitäisikö oikeasti käydä plastiikkakirurgilla hakemassa isot silikonirinnat tai ottaa joku kaulatatuointi, niin erottuisi edes jotenkin joukosta ja herättäisi joidenkin miesten mielenkiinnon? Mikään tuollainen ulkonäön tuunaus ei kuitenkaan ole ollenkaan sitä ominta itseäni, vaan haluan olla mahdollisimman aito. Ei tänä päivänä enää vaan riitä mikään, kun netti on pullollaan seuraa hakevia ihmisiä. Vaatimukset ovat niin kovat, että vain menestyneet ja todella hyvännäköiset ihmiset voivat seuraa löytää.
En itse ole etsimässäkään rikasta ja komeaa menestyjää. Harmi vain, että ne keskituloiset tavismiehetkin (jotka ovat omaa "tasoani") hakevat jotain mitä minussa ei ole.
Kertokaa, miten voisin tehdä itsestäni oman ainutlaatuisen itseni, johon joku mieleltään terve oikeasti rakastuisi? Minuun on rakastunut ainoastaan mielenterveysongelmista kärsivät miehet, ja niiden seura ei ole tehnyt eikä tule tekemään minulle hyvää jatkossakaan.
Kommentit (7)
Olemalla oma ihana itsesi. Silikonirinnat on turn off ainakin tälle miehelle.
Eihän seuraa haluavan naisen tarvitse tehdä muuta kuin lakata torjunnasta seuraa haluavia miehiä. Tinderissä, deitti palstoilla jne. on yhtä vapaata naista kohden 3-10 miestä.
Lopettaisit mielenterveysongelmaisten dissaamisen. Sinulla itselläsikin on selvästi heikko itsetunto jonka voi laskea samaan kastiin. En tarkoita millään pahalla mutta asiat pitää hyväksyä sellaisina kuin ne ovat. Tsemppiä.
Sama vika, olen rumahko tavis. Rumia tai keskinkertaisia piirteitä löytyy, mutta ei mitään mainittavia positiivisia ulkonäköön liittyviä ominaisuuksia. Yksi mies ollut kiinnostunut koko elämän aikana. Ei olla kovinkaan yhyeen sopivia, mutta otin sen kuitenkin kun en muuta saanut. Olisi varmaan kannattanut ennemmin olla yksin, näin jälkeen päin ajateltuna vaikka positiivisiakin kokemuksia on hänen kanssaan elämään mahtunut.
Minä taas sitten olen vähän liiankin erityinen, että kelpaisin kellekään. Ainahan voisi hankkiutua johonkin leuka- tai nenäleikkauksiin ja yrittää muuttua jotenkin normaaliksi, mutta eipä jaksa kiinnostaa. En se ole enää sen jälkeen minä jos alan muuttaa kovin radikaalisti persoonaani ja ulkonäköä. Tämä nyt olen minä, erikoinen hahmo ja en niin hyvännäköinen, ja jos en kelpaa omana itsenäni niin näe oikein ideaa alkaa yrittää kelpuuttaa itseäni jonain muuna henkilönä. Onko se toisen ihmisen rakkaus nyt sitten kuitenkaan sen arvoista jos ei tunne oloaan hyväksi? Vai muuttuisiko sitten se oma olo jonain muuna hahmona paremmaksi sen myötä kun joku rakastaisikin? Ehkäpä osittain, mutta ei kait se niin hyvältä tuntuisi kuin kelvata ihka omana itsenään.
Terveisin Naispelko26
Miehillä sitä erikoista pitää olla.
Naisella riittää edelleen kun omistaa suht terveen pil lun.