Miksi pojille sallitaan remuaminen ja riehuminen???

Meillä on kaksi "tavallista" leikki-ikäistä tyttöä, jotka yleensä leikkivät rauhallisesti, mutta toki villiintyvätkin välillä. Tiettyjä juttuja en leikeissä suvaitse - näitä ovat mm. töniminen, tavaran sieppaaminen kädestä tai remuaminen niin että toisiin sattuu.



Useampia tuttavaperheiden poikia seuranneena olen pannut merkille, että useimmat pojat lähes säännönmukaisesti harrastavat viimeksimainittuja touhuja leikeissään. Eikä kukaan heitä kiellä niin tekemästä.



Miksi pojille on sallittua riehua ja peuhata niin, että koko ajan saa pelätä milloin jonkun huuli on auki tai pää kolisee lattiaan? Tai miksi poikia ei ohjata keskittymään leikkimään rauhassa - miksi koko ajan pitä tohottaa?



Ja ennen kuin joku katsoo asiakseen kuitata: en tietenkään tarkoita, että leikkimisen pitäisi olla vain vienoa hymistelyä ja paikallaan istumista. Telmiä ja remuta saa, kunhan se tehdään turvallisesti ja _toisia kunnioittaen_.

Huono käytös sallitaan. Ehkä pojat on huonoja oppimaan?



Olen kyllä ihmetellyt samaa.

Minulla on vain rauhallisia tyttöjä, mutta tuon luulisin villiyden syyksi.

Oletko ihan tosissasi?



Meillä on kolme poikaa ja kyllä, heitä totta tosiaan ohjataan leikkimään rauhassa. Joka päivä noin tuhat kertaa. Ja silti he tohottavat aamusta iltaan, joskus leikkivät hiljaa ja rauhassa, mutta enimmäkseen meno on aika villiä.

Yksi esikoisemme parhaista kavereista on poika, joka leikkii oikein nätisti. Mutta hän on ilmeisesti aika poikkeuksellinen? Tykkää leikkiä keijukaisia jne.



ap

Voi, kuinka helppoa sun onkaan puhua moisia. Ensinnäkin, pojat ovat PÄÄOSIN fyysisempiä kaikessa toimissaan, niin leikeissä kuin harrastuksissaankin. Poikalapsilla on tarve purkaa energioitaan fyysisesti ja lähes aina poikien leikit ovat painimista, juoksemista, riehumista (tietyissä rajoissa tietenkin)

Meillä on sekä tyttö että poika ja ovat luonteiltaan ja leikeiltään kuin yö ja pvä. Poika leikkii rajusti, juoksee joka paikkaan, haluaa painia ja ottaa fyysistä kontaktia muiden kanssa. Ja hän ON ihan terve normaali 4-vuotias. Lapsillamme on vain poikaserkkuja ja kun serkut tulevat kylään, he meuhkaavat ja painivat tuntikaupalla pihallamme- tytön tepostellessa nukke kainalossa kyljessä nyhräten. Ja pojat nauttivat tästä.



Lueppa vaikka huvikses Jari Sinkkosen kirja 'Elämäni poikana' ja opit ymmärtämään tyttöjen ja poikien välisiä eroja paremmin- tuomitsematta.



Ja niin: minäkään en salli toisten satuttamista, mutta ei-tahallisesta fyysisestä leikistä saattaa pikku pipejä tulla- ja se on normaalia. Rajansa kaikella tietenkin.

Ja nämä juontavat juurensa kulttuuristamme, jossa tytön tulee ensisijaisesta näkyä ei kuulua, kun taas "pojat on poikia".



Tietysti remuaminen on sallittava tytöille siinä missä pojillekin. Mutta toinen asia on tämä miten ylipäätään vilkkaisiin lapsiin suhtaudutaan. Itselläni on hyvin vilkas poika, joka kuitenkin osaa myös keskittyä hyvin. Eikä ole 1 tai 2 tai 10 kertaa, kun olen kuullut maallikkodiagnoosin ADHD. Nykyisin lapsi vain ei saisi olla vilkas oli mitä sukupuolta hyvänsä.

Osaa leikkiä nätisti pienempien kanssa, eikä aloita päätöntä tölmimistä joka paikkaan. Mutta on niin helposti yllytettävissä, että. Ei tarvii kuin toinen poika messiin, no johan alkaa kiipely, ja töniminen, ja kepeillä huitominen jne. Tyypillinen poika. Ja kyllä opetetaan leikkimään kiltisti, ja ettei saa töniä ja lyödä, mutta siinä juoksussa unohtuu ne käytöstavat.

Aika usein vanhempien (varsinkin isien) näkee kannustavan poikiaan fyysisiin koitoksiin. Esim. eräällä metsäretkellä, jossa oli mukana paljon lapsia vanhempineen, huomasin, että aika monet käskivät tyttöjä varomaan kalliolle kiipeilyä tai katsomaan, ettei vaatteet jää kiinni puiden oksiin. Poikia taas jopa nostettiin oksista riippumaan ja yllytettiin kiipeämään isojen kivien päälle jne.



Vaatetuskin voi ratkaista. Mekossa ei ole kovin helppoa kiipeillä ja painia. Tytöilä käytetään enemmän ns. hienosteluvaatteita ja sitten ohjeistetaan, että älä nyt likasta niitä. Harvemmin pojia varotetaan niin paljon vaatteiden likaantumisesta.

Toki vilkkaimmankin lapsen saa paikallaan olemaan, mutta lapsen kehitykselle on pahaksi, jos häntä joudutaan kieltämään minuutin välein. Yksi syy poikien pahoinvointiin on juuri se, että varsinkin hiukankin vilkkaammat pojat saavat koko ajan negatiivista palautetta. He eivät yksinkertaisesti mahdu koulun ja päiväkodin "hyvän lapsen"-kuvaan.

Aika usein vanhempien (varsinkin isien) näkee kannustavan poikiaan fyysisiin koitoksiin. Esim. eräällä metsäretkellä, jossa oli mukana paljon lapsia vanhempineen, huomasin, että aika monet käskivät tyttöjä varomaan kalliolle kiipeilyä tai katsomaan, ettei vaatteet jää kiinni puiden oksiin. Poikia taas jopa nostettiin oksista riippumaan ja yllytettiin kiipeämään isojen kivien päälle jne.

Miksi ei voida hyväksyä eroa sukupuolten välillä?

Onko tämä joku tasa-arvokysymys? Kokevatko vanhemmat ko lauseen tyttöjä huonontavaksi? Jos, niin miksi?

Yksi lapsi on juuri tuollainen remuaja, ja annan juosta. Metsässä kehotan kiipeilemään ja seikkailemaan. Toinen on pikkuprinsessa, ei saa mikään mennä likaiseksi, ja kädet on pestävä hiekkalaatikolla leikkimisen jälkeen. Tykkää nukeista, ja pinkeistä vaatteista. Ihan ok, en yrittäisi hänestä rymyäjää tehdä. Kolmas on sitten kaikista villein tenava, tyttö hänkin. Housut pitää olla, ja kaikista niistä on polvet rikki. Mekkoa ei pistäisi päälle ei sitten millään.



MInä ainakin rohkaisen juoksemaan, ja hyppimään. Ja on sen verran lääniä, että riehukoot jos huvittaa. Eri asia varmaan, jos olisimme jossain kerrostalokolmiossa, voisi ottaa se villi meno hermoille.

ero on vain biologinen. Siihen, miten paljon luonteen ominaisuuksista tms on biologian määräämää emme koskaan tiedä. Tiedän vain, että ON raisuja tyttöjä ja ON ujoja ja herkkiä poikia. Eivätkä he ole yhtään sen vähempää tyttöjä ja poikia kuin sellaiset, jotka sopivat kulttuurimme muovaamaan muottiin paremmin.

T: sen muka adhd:n äiti.

Miksi ei voida hyväksyä eroa sukupuolten välillä?

Onko tämä joku tasa-arvokysymys? Kokevatko vanhemmat ko lauseen tyttöjä huonontavaksi? Jos, niin miksi?

Tytöt ovat tyypillisiä tyttöjä eri suht rauhallisia ei todellakaan fyysisiä (parkuvat suurin piirtein jos joku hipaisee - ja toki sitä täytyy kunnioittaa mutta...).

Poika taas on tyypillinen poika joka tykkäisi välillä riehua. Ja varsinkin kun me ollaan kylässä koska meillä on kolme poikaa.

Mutta äitipä arvostelee poikaansa koko ajan negatiiviseen sävyyn ja huokailee et "miks toi on tommonen" ja vertailee koko ajan tyttöjen "kiltteyteen". Muutenkin tykkää touhuta tyttöjensä kanssa kaikenmaailman barbieleikkejä ja ostella niille hienoja vaatteita kun poika taas kulkee ryysyissä ja "se vaan sotkee barbien tavarat".

Mun tekee pahaa... Ja aina jos joku täällä touhuttaa sukupuolesta ja että haluaa vain tyttöjä sillä pojat ovat kamalia ja likaisia jne. niin mä toivon totisesti kyseiselle ihmisille sitten vaan niitä tyttöjä. Sillä mä en luota siihen että kaikki kasvaisivat lapsen myötä olemaan välittämättä siitä sukupuolesta vaan lapsihan siinä sitten kärsii.



Eli ap:ltä kysyisin että mikä siinä remuamisessa niin pahaa on? Toki ketään ei saa tahallaan satuttaa, mutta toisaalta jos koko ajan varoo ei voi myöskään painia (koska ainahan voi jotain sattua...).

Ja mietippä vielä naisten ja miesten eroja ja kerro yksikin hyvä syy miksi miesten pitäisi olla enemmän niin kuin naiset (tai toisinpäin).

Pojat joutuvat tiettyjen sosiaalisten paineiden alle jo pienestä saakka. Vanhemmat, vertaiset, tarha, koulua, ympäristö ja mediahan sitä kuvaa luo millainen pojan kuuluu olla. Pojille sallitaan ja hyväksytään juuri ap:n kertoma poikamainen käytös. Tyttömäistä käytöstä ja intressejä tyttöjen juttuihin ei niin vaan hyväksytäkkään.



Tytöille sallítaan paljon enemmän; tyttö voi olla hyvin tyttömäinen tai hyvin poikamainen. Miettikääs millaisiin rooleihin poikalapsia kasvatetaan. "Neitejä" ei hyväksytä. Poikkeuksia toki on aina luojan kiitos.

Suuri osa lapsista on muutenkin lihavia possuja, jotka eivät liiku tarpeeksi. Miksi se liikkumisen ilo pitää kitkeä niiltä, jotka jaksavat ja haluavat liikkua?

Nukeilla leikkivä poika on "neiti", vaaleanpunainen väri suorastaan tahraa poikalapsen. Jopa herkkyys ja empatiakyky ovat vähän niin ja näin...



naurettavaa.



Tytöille sallítaan paljon enemmän; tyttö voi olla hyvin tyttömäinen tai hyvin poikamainen. Miettikääs millaisiin rooleihin poikalapsia kasvatetaan. "Neitejä" ei hyväksytä. Poikkeuksia toki on aina luojan kiitos.

[/quote]

Aika usein vanhempien (varsinkin isien) näkee kannustavan poikiaan fyysisiin koitoksiin. Esim. eräällä metsäretkellä, jossa oli mukana paljon lapsia vanhempineen, huomasin, että aika monet käskivät tyttöjä varomaan kalliolle kiipeilyä tai katsomaan, ettei vaatteet jää kiinni puiden oksiin.

Kyllä meillä tyttöjä rohkaistaa kiipeilemään ja liikkumaan. He ovatkin motorisesti taitavia ja rohkeita. Totta kai turvallisuudesta huolehditaan, mutta se onkin eri asia.

ap

Ennemmin toivoisin että sitä remuenergiaa kohdistettaisiin johonkin muuhun kuin päättömään toohottamiseen.

Vanhemmat, kaverit, ammattikasvattajat vai kuka?



Kerroinkin jo tyttäreni hyvästä kaverista, joka on ei-poikamainen poika. Leikkii rauhallisesti mm. kotia, keijuja, prinssiä ja prinsessaa jne. Enpä ole huomannut, ettei häntä hyväksyttäisi sellaisena kuin hän on.



ap