Olin lähes 10v työpaikassa, jossa työkavereina oli paljon psykologeja.

Vierailija kirjoitti:

Saman huomasin myös psykiatrisilla sairaanhoitajilla. Osalla oli terapeutin koulutus lisäksi.

Sanotaanhan että mitä eroa mielisairaanhoitajilla ja potilailla,toisilla on avaimet.

Vierailija kirjoitti:

Eivätkö ainakin anorektikot ole monesti kympin tyttöjä, jotka pyrkivät täydellisyyteen? Psykologia on ala, jota on hyvin haastava päästä opiskelemaan ja vaatii kovaa työtä, eli täydellistä suoritusta.

Sitä en tiedä, mutta tarjolla on kaikenmaailmsn terapiakursseja, joille pääsee ihan vain maksamalla tarpeeksi.

Itse en kyllä arvosta ketään vain koenumeroita koko elämänsä tavoittelevaa pilkun viilaajaa inhimillisen avun tarjoajana.

MT-ongelmat ihan oikeasti tarttuu. Ihminen jolla on sympatiaa ja empatiaa ryhtyy toistamaan samoja kaavoja. Usein se on itseään toistava kehä josta ei helpolla pääse pois.

-joo mulla on kokemusta. Sillon ku mä olin nuori, 19-v, aloin seurustelemaan enkä mä todellakaan osannut ajatella että joku asia voi olla jonkinlainen vaikkei se siltä päällepäin näyttäis. Mä luulin, että kaikki on aitoa ja just sitä miltä se näyttää. Mä olin maailman naiivein ihminen ja uskoin jokaisesta pelkkää hyvää. Lisäks olin impulsiivinen ja tunneherkkä, heittäydyin mukaan kaikkeen mihin mut vaan pyydettiin. Mun exän käytös oli jälkeenpäin ajateltunakin vähän erikosita, muut ei pitäny siitä vaan sano ettei sil oo mm. käytöstapoja.

Pikkuhiljaa olin siinä roolissa, joka aina empaattisesti kuunteli kun toinen vihaa kaikkea. Minä, joka en vihannut oikeesti ketään ikinä jouduin kuuntelee sitä ja yritin auttaa, mutta tyypistä tuli vaan vihasempi ja vihasempi. Lopulta sit ku se viha alko olee fyysistä väkivaltaa niin jätin sen 3 ja puolen vuoden jälkeen ja en oikeesti ollut enää oma itteni. Sairastuin syömishäiriöön, eristäydyin muista, mul oli tosi pahoja ongelmia ja hakeuduin terapiaan yms ja ajauduin täysin hullujen ihmisten lähelle, ka itoistin vaan samaa kaavaa.

5 vuotta ton jälkeenki exä soitteli uhkailupuheluja. Enkä mä ees jälkikäteen kyseenalaistanut sitä tyyppiä ja sen manipulointia, vasta nyt mä ymmärrän sen, ku oon lopettanu kaikki terapiat yms. , oon ymmärtänyt että vaikka päällepäin jaksaiski kuunnella ja tukea , mutta jos toisen maailma on "oi miten ihanaa, rakastan" ja toisen maailma on päin vastanen, niin ei siitä vaan tule mitään. Se vihaaja ei saa itteensä imettyä sitä rakkautta, saa vaa imettyä toisen kuiviin niin et kumpikin on sairaita.

Olen ollut huomaavinani samaa teologeissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Minä olen psykologi (tosin tutkija), ja muistan kaikista opiskelukavereista yhden jolla oli syömishäiriö. Hän sai apua ja on ollut jo 15 vuotta oireeton, olemme yhteyksissä.

Lievempää syömishäiriötä ei heti huomaakaan, mutta kun viettää yhteisiä ruokatunteja ja kahvitaukoja useamman vuoden samojen ihmisten kanssa, sen kyllä tajuaa.

Kenenkään työpaikkaruokailuista ei kyllä pysty diagnosoimaan syömishäiriötä, minä esimerkiksi juon vain kahvia töissä, koska satuin nuorena tottumaan siihen.

Ja "lievä syömishäiriö"? Taitaa tarkoittaa tässä tapauksessa terveellisiä elämäntapoja, toiset ovat pieniruokaisempia, mikä on joillekin ihan mahdotonta ymmärtää.

Eikö se ole vähän joka koulukunnassa, että "älä tee niin kuin minä teen vaan tee mitä minä sanon". Jotkut lääkäritkin polttaa tupakkaa ja ovat huomattavan ylipainoisia. Kukaan ei ole täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Minä olen psykologi (tosin tutkija), ja muistan kaikista opiskelukavereista yhden jolla oli syömishäiriö. Hän sai apua ja on ollut jo 15 vuotta oireeton, olemme yhteyksissä.

Lievempää syömishäiriötä ei heti huomaakaan, mutta kun viettää yhteisiä ruokatunteja ja kahvitaukoja useamman vuoden samojen ihmisten kanssa, sen kyllä tajuaa.

Kenenkään työpaikkaruokailuista ei kyllä pysty diagnosoimaan syömishäiriötä, minä esimerkiksi juon vain kahvia töissä, koska satuin nuorena tottumaan siihen.

Ja "lievä syömishäiriö"? Taitaa tarkoittaa tässä tapauksessa terveellisiä elämäntapoja, toiset ovat pieniruokaisempia, mikä on joillekin ihan mahdotonta ymmärtää.

Jos työpäivän aikana ei syö ollenkaan mitään ruokaa, vaan vetää sitä kahviaan, niin silloin on kyse lievästä syömishäiriöstä. Ihan sama mitä vedät illat.