Parisuhde ei kestäkään vaativaa vauvaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyin lasteni isältä voisiko mies jättää pelkästään vaativan vauvan takia. Mieheni vastaus: Voi vaativan vauvan takia jättää mikäli nainen vauvan lisäksi vaativa

Tässä oli vähän miesnäkökulmaa asiaan liittyen

Niin... Mikä se vaativa nainen sitten on.. Sellainen joka vaatii miestään osallistumaan vauvan hoitoon?

Jos taas nainen on luonteeltaan miehen mielestä liian vaativa niin miksi ihmeessä mies on mennyt lisääntymäån sellaisen kanssa?

Meillä onnellinen ydinperhe mutta kysyttyäni vaativan naisen määritelmää oli esimerkkejä monia: se että toinen kotiäiti ja toinen töissä mutta silti vaatii 50/50 kodin- ja lastenhoidon, annettu apu ja huomioiminen ei riitä vaan lisää vaatimuksia peräkanaa sekä nalkutusta antamatta toisen edes hengähtää varttia töiden jälkeen syödäkseen rauhassa. Naisella paljon suunnitelmia mutta sen sijaan että itse toteuttaisi ne vaatii hän miehen hoitamaan puolesta oli se sitten tavaroiden sisustusta tai vaikka ihmisten kuskailua. Yleinen kiittämättömyys ja se että kumppanin tukemisen sijaan purkaa toiseen kaikkea huonoa oloaan tehden kärpäsestä härkästä ja lisäten toisen uupumusta ja stressitasoa. Moni mies nielee paskan sanomatta kunnes lopulta tulee viimeinen niitti. Mieheni sanonut että onneksi olen helppo kumppani verrattuna tovereidensa naisiin jotka ajaneet käytöksellään suhteet parisuhdeterapiaan ja eroihin

Nuo tummennetut kohdat täyttävä ihminen (niin nainen kuin mieskin) onkin todella rasittava puoliso, ja sellaisen jättämistä en ihmettelisi yhtään. Mutta eiköhän se nainen joka on tuollainen ole ollut tuollainen jo ennen sen vauvan hankkimista, joten edelleen kysyn, että miksi ihmeessä mies haluaisi perustaa perheen tuollaisen ikävän naisen kanssa. Ja jos jotenkin ennen vaatimaton ja ihana nainen vauvan synnyttyä muuttuisi tuollaiseksi, niin eiköhän syynä ole silloin synnytyksen jälkeinen masennus, johon nainen tarvisi hoitoa eikä jättämistä.

Tuttavapiirissäni kaksi naista muuttui lasten synnyttyä vasta tuollaisiksi perustellen käytöstään IMETYSHORMONEILLA. Toinen naisista lisäsi väsymyksen osasyyksi ilmaantuneelle vaativuudelleen joten anoppi muutti heidän luo ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi asumaan hoitoavuksi. Tämän miehellä ns.lehmän hermot ja sanoi katsovan touhua lapsen ensimmäiset kaksi vuotta mutta jos käytös lapsen synnyttyä yhä sama ottaa eron. Toisen suhteessa mies pyöritti yritystä ja elätti perheen naisen ollessa kotiäitinä huomaamattaan todella vaativa ja mies sitten otti eron vauvan ollessa saman ikäinen kuin ap:lla. Sanoi että jos parisuhteessa nainen ei olisi muuttunut perheen perustettua noin radikaalisti olisi voinut suhde jatkua, tarjoutui menemään parisuhdeterapiaankin josta ei ollut heille apua

Selvää on, että nainen muuttuu tullessaan äidiksi ja valvoessaan öitä (massiivinen unenpuute muuttaa paljon ketä tahansa ihmistä). Ja kotiäitinä/koti-isänä olokin muuttaa ihmistä helposti paljonkin, koska se on todella yksinäistä ja yksitoikkoista puuhaa verrattuna esim. työelämään, jossa on työyhteisöt ja mukavat vaihtelevat haasteet jne. Kummallista on, jos joku mies kuvittelee, että nainen ei muuttuisi vauvan myötä. Ja sinä kirjoitit esimerkin naisesta, joka oli huomaamattaan todella vaativa. Eli ei tahallaan eikä edes tajunnut asiaa itse. Eiköhän asia olisi selvinnyt keskustelemalla ja sillä, että nainen saa elämäänsä taas muutakin kuin kotiäitiyden ja unen puutteen. Ja ainakin minulla stressi ja lievä masennus ilmenee lähinnä niin, että muutun vaativaksi. 

Tämä huomaamattaan vaativa nainen ei kärsinyt väsymyksestä tai masennuksesta. Sai kuulla vaativasta käytöksestään kun parisuhdeterapiassakin sitten kävivät mutta nainen ei muuttanut käytöstään parempaan vaan päinvastoin parisuhdeterapia-pakkokäynnit saivat hänet riidanhakuisemmaksi. Toinen mainituista naisista kärsi väsymyksestä. Imetyksen lopetettua parisuhde alkoi toimia taas ilman kriisejä, naisen äkkipikaisia tempauksia ja mykkäkoulua
Tietenkin vanhemmuus muuttaa ihmisiä mutta hyvä äitiys tai isyys ei tarkoita että muistaisi ja osaisi enää olla hyvä kumppani

Ainakin meillä vauva valvotti ja herätti pitkin yötä monta kertaa. Ensimmäiset 6 kk sain nukuttua enintään tunnin pätkissä yöt ja enintään viisi tuntia yössä. Mies kävi töissä, joten yöhoidot jäi minulle. Olin niin hirveän ja järkyttävän väsynyt, että kiipeilin seinille sen väsymyksen vuoksi ja sain mitättömistä asioista raivareita (en kylläkään vauvalle vaan muille). En varmasti ollut silloin mikään hyvä kumppani. 

Ulkopuolisen avun hakeminen ja vastaanottaminen ei ole häpeä

En tiedä millaista apua tarkoitat. Ns. tukiverkkoja eli lasta hoitavia mummeja ja kummeja meillä ei ollut. Neuvolan kautta olisin saanut kotiapua siihen, että kotiapu tulee kotiin olemaan lapsen kanssa, jotta saan siivota ja tehdä ruokaa tai tarjoamaan minulle jotain keskusteluhoitoa (muunlaista kotiapua ei kuulemma ollut tarjolla). Olisin tarvinnut vain unta.  

Sukulaisilta, kummeilta ja ystäviltä voi apua rohkeasti kysyä. Palkata halutessaan lastenhoitajan keikkaa tekemään. Ja se että tarjoavat maksutonta kotiapua neuvolasta lastenhoitoon mahdollistaa kyllä senkin että vanhempi nukkuu univelkoja. Sukulaiseni käytti kotihoitoa nimenomaan siihen että pääsi yksin ulkoilemaan taikka ottamaan päikkärit univelkaa vähentääkseen. Herätyskello soimaan ennen kotihoitoajan päättymistä. Kun kotihoitoavun otti vastaan siellä kävi sama henkilö viikoittain jonka kanssa pystyi sopimaan tarkemmin toivomistaan kuvioista, neuvolatädeillä harvemmin kosketuspintaa tämän avun suhteen muuten kuin palvelusta yleisesti kertominen.

Ja yhäkin hyvä vanhemmuus ei estä olemasta myös kunnioittava ja rakastava kumppani

Meidän kunnassa kotipalvelu on kyllä maksutonta mutta sitä ei tarjota siihen että äiti saisi nukkua. Ne tarjoaa apua siihen että tehdään äidin kanssa yhdessä kaikkea eli sopii enemmänkin masennuspotilaan avuksi.

Ja kaikilla ei ole varaa palkata lastenhoitajaa ja vaikka palkkaisikin niin hyväksyisikö vauva hänet. Meidän vauvat ei ainaakaan hyväksynyt muita kuin minut ja mieheni.

Meillä vauvat hyväksyneet hyvin myös kummit ja isovanhemmat joiden kanssa tiiviisti näkemisiä jolloin tutuiksi tulleet. Eri tilanne olisi jos näkemiset olisi muutaman kuukauden välein jos sitäkään

No se on hienoa, että teillä on asiat onnistuneet niin hienosti. Mutta kykenetkö ymmärtämään, että kaikilla muilla ei onnistu, vaikka kaikkensa yrittäisi?

Ymmärrän kyllä että kullakin erilaiset lähtötilanteet. Meillä jaksettu vauva-arki ilman vaativan vauvan hoitoon laittamisia mutta monilla muilla jaksamiset erilaista. Vaikka väsyttäisi ei meillä parisuhteen huolehtimista laiminlyöty, ketjua lukiessa jotkut tuntuu pitävän väsymystä oikeutuksena olla huonompi kumppani

Olet ymmärtänyt aivan väärin. Ei väsymys ole oikeutus olla huono kumppani. Umpiväsynyt tekee parhaansa kumppaniaan kohtaan, mutta väsymys on niin kovaa, että ei pysty parempaan kuin pystyy. Ja umpiväsyneellä se ei ole paljon, mihin pystyy vaikka kaikkensa yrittää.

Sinä et ole sellaista väsymystä edes kokenut, joka seuraa kuukausien valvomisesta. Ja valvomisella tarkoitan unta vain pari tuntia yössä 7 kk ajan ilman yhtään yötä paremmilla unilla.

Minulla koliikkivauva ja alle 1,5h pätkissä yönukkumiset. Umpiväsyneenäkin voi sopia kumppanin kanssa että toinen vahtii lasta/lapsia sen aikaa kun toinen palautuu pari tuntia nokosia ottaen ja päittäin

Sinä et selvästi vain halua ymmärtää. Tai sitten et osaa nähdä omaa elämääsi pidemmälle, että muilla voi olla toisenlainen elämä. Nämä umpiväsyneet äidit, eivät he mitään idiootteja sentään ole. Tottakai he ovat keksineet tuon, että jos mies välillä on vauvan kanssa, niin äiti voisi levätä ja nukkua. Mutta kyse on siitä, että sitä mahdollisuutta heillä ei ole. Kai he nyt muuten sen olisi käyttäneet eikä olisi niin umpiväsyneitä! 

Esim. oma mieheni ei voinut hoitaa hänen sairauden takia. Tietenkin olisin toivonut, että olisi ollut tilanne, että mies on vauvan kanssa minun päiväunien ajan, mutta se ei ollut mahdollista. Ystäväni mies ei vain suostunut hoitamaan, jotta vaimonsa saisi nukkua. Toisen ystäväni mies on yrittäjä, ja teki pitkiä päiviä ja oli aina pois, joten ei ollut hoitamassa vauvaa vaimonsa päiväunia varten.

Selkeästihän ymmärtänyt kun kommenteissa laittanut ymmärtävän että ihmisillä eri lähtötilanteet. Olet itse vain riitaa vänkäävä uhriutuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyin lasteni isältä voisiko mies jättää pelkästään vaativan vauvan takia. Mieheni vastaus: Voi vaativan vauvan takia jättää mikäli nainen vauvan lisäksi vaativa

Tässä oli vähän miesnäkökulmaa asiaan liittyen

Niin... Mikä se vaativa nainen sitten on.. Sellainen joka vaatii miestään osallistumaan vauvan hoitoon?

Jos taas nainen on luonteeltaan miehen mielestä liian vaativa niin miksi ihmeessä mies on mennyt lisääntymäån sellaisen kanssa?

Meillä onnellinen ydinperhe mutta kysyttyäni vaativan naisen määritelmää oli esimerkkejä monia: se että toinen kotiäiti ja toinen töissä mutta silti vaatii 50/50 kodin- ja lastenhoidon, annettu apu ja huomioiminen ei riitä vaan lisää vaatimuksia peräkanaa sekä nalkutusta antamatta toisen edes hengähtää varttia töiden jälkeen syödäkseen rauhassa. Naisella paljon suunnitelmia mutta sen sijaan että itse toteuttaisi ne vaatii hän miehen hoitamaan puolesta oli se sitten tavaroiden sisustusta tai vaikka ihmisten kuskailua. Yleinen kiittämättömyys ja se että kumppanin tukemisen sijaan purkaa toiseen kaikkea huonoa oloaan tehden kärpäsestä härkästä ja lisäten toisen uupumusta ja stressitasoa. Moni mies nielee paskan sanomatta kunnes lopulta tulee viimeinen niitti. Mieheni sanonut että onneksi olen helppo kumppani verrattuna tovereidensa naisiin jotka ajaneet käytöksellään suhteet parisuhdeterapiaan ja eroihin

Nuo tummennetut kohdat täyttävä ihminen (niin nainen kuin mieskin) onkin todella rasittava puoliso, ja sellaisen jättämistä en ihmettelisi yhtään. Mutta eiköhän se nainen joka on tuollainen ole ollut tuollainen jo ennen sen vauvan hankkimista, joten edelleen kysyn, että miksi ihmeessä mies haluaisi perustaa perheen tuollaisen ikävän naisen kanssa. Ja jos jotenkin ennen vaatimaton ja ihana nainen vauvan synnyttyä muuttuisi tuollaiseksi, niin eiköhän syynä ole silloin synnytyksen jälkeinen masennus, johon nainen tarvisi hoitoa eikä jättämistä.

Tuttavapiirissäni kaksi naista muuttui lasten synnyttyä vasta tuollaisiksi perustellen käytöstään IMETYSHORMONEILLA. Toinen naisista lisäsi väsymyksen osasyyksi ilmaantuneelle vaativuudelleen joten anoppi muutti heidän luo ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi asumaan hoitoavuksi. Tämän miehellä ns.lehmän hermot ja sanoi katsovan touhua lapsen ensimmäiset kaksi vuotta mutta jos käytös lapsen synnyttyä yhä sama ottaa eron. Toisen suhteessa mies pyöritti yritystä ja elätti perheen naisen ollessa kotiäitinä huomaamattaan todella vaativa ja mies sitten otti eron vauvan ollessa saman ikäinen kuin ap:lla. Sanoi että jos parisuhteessa nainen ei olisi muuttunut perheen perustettua noin radikaalisti olisi voinut suhde jatkua, tarjoutui menemään parisuhdeterapiaankin josta ei ollut heille apua

Selvää on, että nainen muuttuu tullessaan äidiksi ja valvoessaan öitä (massiivinen unenpuute muuttaa paljon ketä tahansa ihmistä). Ja kotiäitinä/koti-isänä olokin muuttaa ihmistä helposti paljonkin, koska se on todella yksinäistä ja yksitoikkoista puuhaa verrattuna esim. työelämään, jossa on työyhteisöt ja mukavat vaihtelevat haasteet jne. Kummallista on, jos joku mies kuvittelee, että nainen ei muuttuisi vauvan myötä. Ja sinä kirjoitit esimerkin naisesta, joka oli huomaamattaan todella vaativa. Eli ei tahallaan eikä edes tajunnut asiaa itse. Eiköhän asia olisi selvinnyt keskustelemalla ja sillä, että nainen saa elämäänsä taas muutakin kuin kotiäitiyden ja unen puutteen. Ja ainakin minulla stressi ja lievä masennus ilmenee lähinnä niin, että muutun vaativaksi. 

Tämä huomaamattaan vaativa nainen ei kärsinyt väsymyksestä tai masennuksesta. Sai kuulla vaativasta käytöksestään kun parisuhdeterapiassakin sitten kävivät mutta nainen ei muuttanut käytöstään parempaan vaan päinvastoin parisuhdeterapia-pakkokäynnit saivat hänet riidanhakuisemmaksi. Toinen mainituista naisista kärsi väsymyksestä. Imetyksen lopetettua parisuhde alkoi toimia taas ilman kriisejä, naisen äkkipikaisia tempauksia ja mykkäkoulua
Tietenkin vanhemmuus muuttaa ihmisiä mutta hyvä äitiys tai isyys ei tarkoita että muistaisi ja osaisi enää olla hyvä kumppani

Ainakin meillä vauva valvotti ja herätti pitkin yötä monta kertaa. Ensimmäiset 6 kk sain nukuttua enintään tunnin pätkissä yöt ja enintään viisi tuntia yössä. Mies kävi töissä, joten yöhoidot jäi minulle. Olin niin hirveän ja järkyttävän väsynyt, että kiipeilin seinille sen väsymyksen vuoksi ja sain mitättömistä asioista raivareita (en kylläkään vauvalle vaan muille). En varmasti ollut silloin mikään hyvä kumppani. 

Ulkopuolisen avun hakeminen ja vastaanottaminen ei ole häpeä

En tiedä millaista apua tarkoitat. Ns. tukiverkkoja eli lasta hoitavia mummeja ja kummeja meillä ei ollut. Neuvolan kautta olisin saanut kotiapua siihen, että kotiapu tulee kotiin olemaan lapsen kanssa, jotta saan siivota ja tehdä ruokaa tai tarjoamaan minulle jotain keskusteluhoitoa (muunlaista kotiapua ei kuulemma ollut tarjolla). Olisin tarvinnut vain unta.  

Sukulaisilta, kummeilta ja ystäviltä voi apua rohkeasti kysyä. Palkata halutessaan lastenhoitajan keikkaa tekemään. Ja se että tarjoavat maksutonta kotiapua neuvolasta lastenhoitoon mahdollistaa kyllä senkin että vanhempi nukkuu univelkoja. Sukulaiseni käytti kotihoitoa nimenomaan siihen että pääsi yksin ulkoilemaan taikka ottamaan päikkärit univelkaa vähentääkseen. Herätyskello soimaan ennen kotihoitoajan päättymistä. Kun kotihoitoavun otti vastaan siellä kävi sama henkilö viikoittain jonka kanssa pystyi sopimaan tarkemmin toivomistaan kuvioista, neuvolatädeillä harvemmin kosketuspintaa tämän avun suhteen muuten kuin palvelusta yleisesti kertominen.

Ja yhäkin hyvä vanhemmuus ei estä olemasta myös kunnioittava ja rakastava kumppani

Meidän kunnassa kotipalvelu on kyllä maksutonta mutta sitä ei tarjota siihen että äiti saisi nukkua. Ne tarjoaa apua siihen että tehdään äidin kanssa yhdessä kaikkea eli sopii enemmänkin masennuspotilaan avuksi.

Ja kaikilla ei ole varaa palkata lastenhoitajaa ja vaikka palkkaisikin niin hyväksyisikö vauva hänet. Meidän vauvat ei ainaakaan hyväksynyt muita kuin minut ja mieheni.

Meillä vauvat hyväksyneet hyvin myös kummit ja isovanhemmat joiden kanssa tiiviisti näkemisiä jolloin tutuiksi tulleet. Eri tilanne olisi jos näkemiset olisi muutaman kuukauden välein jos sitäkään

No se on hienoa, että teillä on asiat onnistuneet niin hienosti. Mutta kykenetkö ymmärtämään, että kaikilla muilla ei onnistu, vaikka kaikkensa yrittäisi?

Ymmärrän kyllä että kullakin erilaiset lähtötilanteet. Meillä jaksettu vauva-arki ilman vaativan vauvan hoitoon laittamisia mutta monilla muilla jaksamiset erilaista. Vaikka väsyttäisi ei meillä parisuhteen huolehtimista laiminlyöty, ketjua lukiessa jotkut tuntuu pitävän väsymystä oikeutuksena olla huonompi kumppani

Olet ymmärtänyt aivan väärin. Ei väsymys ole oikeutus olla huono kumppani. Umpiväsynyt tekee parhaansa kumppaniaan kohtaan, mutta väsymys on niin kovaa, että ei pysty parempaan kuin pystyy. Ja umpiväsyneellä se ei ole paljon, mihin pystyy vaikka kaikkensa yrittää.

Sinä et ole sellaista väsymystä edes kokenut, joka seuraa kuukausien valvomisesta. Ja valvomisella tarkoitan unta vain pari tuntia yössä 7 kk ajan ilman yhtään yötä paremmilla unilla.

Minulla koliikkivauva ja alle 1,5h pätkissä yönukkumiset. Umpiväsyneenäkin voi sopia kumppanin kanssa että toinen vahtii lasta/lapsia sen aikaa kun toinen palautuu pari tuntia nokosia ottaen ja päittäin

Sinä et selvästi vain halua ymmärtää. Tai sitten et osaa nähdä omaa elämääsi pidemmälle, että muilla voi olla toisenlainen elämä. Nämä umpiväsyneet äidit, eivät he mitään idiootteja sentään ole. Tottakai he ovat keksineet tuon, että jos mies välillä on vauvan kanssa, niin äiti voisi levätä ja nukkua. Mutta kyse on siitä, että sitä mahdollisuutta heillä ei ole. Kai he nyt muuten sen olisi käyttäneet eikä olisi niin umpiväsyneitä! 

Esim. oma mieheni ei voinut hoitaa hänen sairauden takia. Tietenkin olisin toivonut, että olisi ollut tilanne, että mies on vauvan kanssa minun päiväunien ajan, mutta se ei ollut mahdollista. Ystäväni mies ei vain suostunut hoitamaan, jotta vaimonsa saisi nukkua. Toisen ystäväni mies on yrittäjä, ja teki pitkiä päiviä ja oli aina pois, joten ei ollut hoitamassa vauvaa vaimonsa päiväunia varten.

Selkeästihän ymmärtänyt kun kommenteissa laittanut ymmärtävän että ihmisillä eri lähtötilanteet. Olet itse vain riitaa vänkäävä uhriutuja

Hän väitti ymmärtävänsä. Mutta teksteissään ei silti mitään ymmärrystä ilmennyt.

Onko teidän mahdollista saada lapselle hoitajaa kotiin? Kela maksaa osan palkasta

Sanoit kyllä allergiatutkimuksista, mutta onko vauvalta tutkittu keliakia? Kuulostaa nimittäin tutulta touhulta.

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän mahdollista saada lapselle hoitajaa kotiin? Kela maksaa osan palkasta

Olen eri, mutta tätä en ole kuullutkaan. Kuinka ison osan maksaa kela maksaa?

jos klaaraatte, älkää tehkö toista heti perään. 5 vuotta väliä minimi

Jos ootte olleetkin liian paljon pois vauvan luota , ja pelkää milloin taas lähdette? Otappa nyt semmoinen eri asenne, annat vauvalle sitä syliä, hellyyttä, rauhallisuutta. Tunnustelet, mistä vauva tykkää ja otat paljon katsekontaktia. Vauvalla voi jomottaa ikeniä, hampaita tulossa, joku ruoka ei sovi yms. Ja nyt otatte miehesi kans eri asenteen myös, hän on teidän lapsi, joka kaipaa Teitä, vanhempiaan.

Ehkä sitten touhuatte ja olette menossa liikaakin vauvan kans, jos hän vaikka onkin introvertti ja ahdistuu liiasta touhusta. Anna myös itsellesi aikaa nauttia vauvasta, köllöttelette sängyssä, otatte päikyt vierekkäin, onko rinnalla, imevät yms.

Vauva ei osaa itse ilmaista kuin sillä kipinällä, että joku ei nyt hänellä ole hyvin, vaikka onkin terve. Tahallaan tai pahintaan hän ei kitise, muistakaa se nyt vanhempina. Teidän tehtävänne on nyt unohtaa vähäksi aikaa omat tarpeemme ja keskittyä vauvan tarpeisiin. Hän on vielä kovin pieni, kun vasta 11kk.

Näitä kun lukee, niin tajuaa taas miesten egoistisuuden. Ei miestä mun elämään. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee, niin tajuaa taas miesten egoistisuuden. Ei miestä mun elämään. Ikinä.

Kuka hullu mies haluaa lapsia jos lukee näitä?

Aika tavallista, niin surullista kuin onkin.

Meilläkin mies halusi eron kun esikoinen oli alle vuoden, itki paljon ja olitiin ihan poikki. Onneksi suostui terapiaan. Edelleen yhdessä ja menee paremmin kuin koskaan. 

Ei kannata erota kun lapsi on alle 2v, tämä on niin hyvä neuvo! Eli sinnikkyyttä ja voimia, kyllä se useimmiten helpottaa ajan kanssa <3

Ap, tosi isot tsempit ja voimahalit sulle täältä 1-vuotiaan äidiltä. Esikoisen saaminen on valtava asia ja elämänkriisi, ja meillä ainakin se on todellakin horjuttanut suhdetta eron partaalle vaikkei meidän lapsi ole edes vaikea. On hurjaa miten paljon kielteisiä tunteita minun ja miehen välille on tullut kaiken väsymyksen ym myötä. Mutta älkää erotko, uskon että te selviätte ja mekin selvitään. Uskon että kannattaa vaikka hampaat irvessä sinnitellä, yrittää rakastaa toista, ymmärtää ja antaa armoa, koska lapsen tulo voi tosiaan nostaa hirmu vaikeita prosesseja pintaan myös isällä. Jos teidän liitto on aiemmin ollut hyvä niin ei se tähän kaadu. Hakekaa aggressiivisesti hoitoapua ja auttakaa myös toisianne että saatte levätä. Meillä pahimmat kuukaudet oli kun vauva oli 10-12kk, ja nyt kuukautta myöhemmin on jo alkanut helpottaa. Toivon kovasti että näin teilläkin! Muista että olet hyvä ihminen, äiti ja puoliso. Äitiydessä on välillä mentävä sieltä mistä aita on matalin, tärkeintä on vanhempien ja lapsen onni eikä se että kaikki menisi joidenkin ideaalien mukaan. Löysin rantein vaan!

Hei vielä ap, haluaisin antaa vielä sellaisen neuvon että jos miehesi lakkaa puhumasta erosta niin unohda sinäkin koko juttu, älä anna sen horjuttaa suhdettanne tai itseäsi että miehesi on umpiuupuneena, järkyttyneenä ja ahdistuneena sellaista puhunut. Minulla ainakin on käynyt mielessä välillä ihan kamalia asioita, esim että lapsella olisi parempi jossain toisessa perheessä, ja jos olisin tullut sanoneeksi ajatuksiani miehelleni, toivoisin kovasti ettei hän vaatisi minua myöhemmin niistä tilille. Teillä on tosi raskas tilanne joten eropuheethan on tietyssä mielessä jopa ymmärrettäviä, vaikka toki sua kohtaan kamalia. Siis siinä mielessä ymmärrettäviä että haluaisi vaan niin kovasti että ylivoimaisen tuntuinen tilanne jotenkin loppuisi. Ei se varmastikaan sinuun kohdistunut vaan kokonaistilanteeseen. ❤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vaativa, temperamenttinen, itkuinen vauva ja nimenomaan elämä helpottui ja tuli jo ehkä 50% siedettävämmäksi heti kun lapsi aloitti hoidon 11kk ikäisenä!! Siellä sai vihdoin niin paljon toimintaa ja virikettä päivän aikana, että ei enää kaikeniltaa itkenyt ja marissut kotonakaan. Silloin ekaa kertaa tuntui että aloin vihdoin palautua siitä hirveääkin hirveämmästä vauvavuodesta. Samalla toki pääsin töihin lepäämään (kyllä, työnteko on suorastaan lomailua vaativan vauvan jälkeen) koko päiväksi kun lapsi aloitti sen hoidon.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä hoitoon menoa, edes osapäivähoitoon jos et itse mene vielä töihin?

Runsaasti viihdytystä ja tekemistä vaativa vilkas ja temperamenttinen lapsi viihtyy (ainakin meidän tapauksessa) sata kertaa paremmin hoidossa kuin kotona. Nyt lapsi jo 1v8kk ja edelleen vaatii meiltä vanhemmilta sitä leikkiseuraa, eli harvassa on ne hetket kun saadaan esim istua sohvalla, vaan pitää olla lapsen kanssa siinä lattialla istumassa ja "leikkimässä", yksin ei leiki. Viikonloppuisin on pakko käydä joka ikinen päivä JOSSAKIN, esim kirjaston leikkihuone, hoplop, sukulaisilla kyläilyt, yms ohjelmanumerot jokaiselle päivälle on oltava. Pelkkä ulkoilu leikkipuistossa tai kaupassakäynti ei riitä tuolle elohiirelle, näitä harrastetaan noiden isompien ohjelmanumeroiden lisäksi vähintään kerran päivässä... Temperamenttinen ja erittäin voimakastahtoinen lapsi on siis edelleen, saa useamman kerran viikossa sellasia 10-30min itkupotkuraivareita jos ei asiat suju hänen mielensä mukaan.

Hyvä että teillä ratkesi tilanne! Meillä vain on niin, että vauva kärsii melusta, hälystä, vieraista ihmisistä, muutoksista, erossa olosta jne. Siksi sanoivat, että ei saisi laittaa päiväkotiin vielä aikoihin. Hän ei kaipaa virikkeitä vaan stressaantuu virikkeisestä ympäristöstä. On tyytyväisin ja rauhallisin ja vähiten vaativammalla mielellä kotona rauhassa kun ei käy ketään eikä tehdä oikein mitään kuin ollaan vain ja on hiljaista. Ap

Miksette sitten voi elää niin että lapsella on hyvä olla?

Neuvot, että lasta pitää raahata väkisin eri paikkoihin tottumaan kuin sosiaalistettavaa koiraa, ovat aivan vääriä. Niitä antavat ihmiset jotka eivät tiedä yhtään mitään siitä millaista on olla esimerkiksi aistiyliherkkä. Ei niihin ärsykkeisiin totu. Niitä vaan oppii sietämään vähän paremmin.

Tuollainen vauva on vähän kuin pehmeä koira. Jos sitä haluaa totuttaa jännittäviin asioihin, sen on oltava kaiken aikaa rento ja mukavuusalueellaan. Muuten tulee valtava stressi ja takapakkia. Sitä EI voi opettaa uimaan heittämällä altaan syvään päähän -ja juuri sitähän vauvan ottaminen vaikka ostoskeskukseen on. Hirvittävästi ääntä, valoja, vilinää, kiiltäviä lattioita, tavarapaljoutta.

Olette luultavasti yrittäneet vauvan hermorakenteeseen nähden liian paljon, liian nopeasti. Yrittäkää nyt alkuun että olette vaikka kaksi viikkoa ihan vaan kotona. Mies käy töistä tullessaan kaupassa ettei vauvan tarvitse lähteä mihinkään. Aikuiset nukkuu univelkaa pois ja jos on tylsää, elää sen kanssa. Vauvan on nyt tärkeämpi kuin aikuisten tylsistyminen pienessä asunnossa.

Sitten ihan pienen pieniä askelia ja paljon lepoa. Ei tunnin hoitoa, vaan kymmenen minuutin. Edistymistä alkaa tapahtua kuin itsestään kunhan otatte riittävän pieniä askelia ja varmistatte että vauvan stressitasot normalisoituu siinä välissä.

Ah, vihdoin järjenääni tässä ketjussa ja miten hyvin kirjoitettu! Ap, todellakin kuunnelkaa näitä neuvoja ja rauhoittakaa arkenne ja jääkää kotiin.

Meillä oli kanssa koliikkia ja sen jälkeen yöhulinoita tonne 12kk asti... voin sanoa että arki on/oli välillä ihan pers* kun taapero huutaa heti kurkku suorana jalassa kiinni kun ei kukaan leikitä 3 minuuttiin. Riideltiin välillä aika tulisestikin ukon kanssa väsyneenä. Eikä se romanssi tai muu naivi diibadaaba todellakaan ole mielessä kun aivot on ihan zombimoodissa.

Meillä auttoi tiukat rutiinit uniongelmiin ja muuhun levottomuuteen. Onhan se aikuiselle ikävää, mutta siihen kasvaa. Pitää järjestää päivään sellaista toimintaa, mikä juuri teidän lapselle sopii. Refluksi on toki ikävää, mutta senkin kanssa oppii elämään happosalpaajilla ja sopivalla ruokavaliolla...tosin en tiedä voihan se olla, että lapsilta se häviää ajan kanssa pois.

Onhan vauva/ taaperoaika oikeasti aika raskasta, vaikka saisi apua. Varsinkin esikoisen kanssa.Paras lääke meille oli se kun sanottiin, että höllätkää hieman...ja ei sen taaperon kaikille oikuille pidä antaa periksi. Eikä se lapsi mene rikki, vaikka melko usein joudutaan tekemään toisin kuin tämä toivoo. Kunhan toimii johdonmukaisesti ja antaa riittävästi hellyyttä.

Ap:n miehen käytös taas on vähintään outoa, enkä siihen halua ottaa kantaa kun en tilannetta tunne tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallista, niin surullista kuin onkin.

Meilläkin mies halusi eron kun esikoinen oli alle vuoden, itki paljon ja olitiin ihan poikki. Onneksi suostui terapiaan. Edelleen yhdessä ja menee paremmin kuin koskaan. 

Ei kannata erota kun lapsi on alle 2v, tämä on niin hyvä neuvo! Eli sinnikkyyttä ja voimia, kyllä se useimmiten helpottaa ajan kanssa <3

kuka haluaa jatkaa mieslapsen kanssa. mulle olis niin turn off, että sais mennä

Itselläni on todella rauhallinen, sopeutuvainen ja iloinen lapsi, ikää nyt 1v 2kk.

Aina on ollut kuitenkin selvää tähän asti, että mielellään joka toinen päivä ollaan ”vain kotona” eli ei mitään perus kodin vieressä ulkoilua ja pikkukaupassa vaunuilemassa piipahtamista isompaa. Ei kahviloita, lapsiperhetapaamisia, kyläilyjä, neuvoloita, matkustusta tms. Lapsi, erityisesti pieni, tarvitsee energiaa silkkaan kasvuun! Ei sitä jää jos joka päivä touhotetaan uutta tai erikoista.

Aloittajalle myös vinkki, että nyt se lapsi kehittyy ja kasvaa joka viikko ja kuukausi valtavasti! Kun ajattelen omaa lastani, oli hän 4kk sitten (eli 8kk iässä) aivan pikkuinen vauveli vasta! Ja silloin kun hän oli 8kk, ajattelin että 4kk sitten (eli 4kk iässä) hän oli aivan pieni vauveli vasta :D kehitys on niin nopeaa...

Itse neuvoisin, rauhoittakaa elämäänne ja odottakaa puoli vuotta yrittäen pysyä neutraaleissa väleissä. Sopikaa, että puoli vuotta odotatte ilman draamailuja -tulevaisuutenne vuoksi!

Hei.

Ketju on kovin pitkä luettavaksi, joten kerron oman tarinani. Toivottavasti siitä on apua.

Esikoiseni on/oli myös vaativa lapsi. Kaikki muutokset aiheuttivat hänelle suurta stressiä ja oli aina niiden jälkeen minussa kiinni kuin ihonsisäinen takiainen. Ei hyväksynyt oikein ketään muuta, mutta meillä oli hyvä yhdessä.

Olen ymmärtänyt että olemme kummatkin olleet arkoja pienenä, joten olimme vain kovin samanlaisia.

Neuvolasta ehdotettiin juuri tottumista kaikkialle yms. Mutta se aiheutti levottomia öitä ja kaikki meni huonompaan.

Lapsi on nyt koululainen eikä päivääkään ole ollut päiväkodissa. Uudet asiat ja kaikki helpottui kun täytti neljä ja pystyimme kunnolla juttelemaan. Arka on mutta kaikkihan olemme perusluonteeltaan jotain.

No mies sitten. Samanlailla meni, paitsi seksiä oli koska halusimme kummatkin kaksi lasta. Mies halusi perheen ja puolison, mutta pahoinvointi toisesta ja hankala esikoinen ajoi meidätkin lähes eroon. Itse ajattelin että viikot tai viikonloput isänsä kanssa ei olisi kenenkään etu. Joten toimin kuin leijona ja aloin hoitamaan parisuhdetta. Eropuheita en vieläkään anna anteeksi ja suhde ei ole entisensään. Mutta sohvan nurkassa kun katsoimme vauva aikaan elokuvia ja ”myin” ihanan lapsen miehelle. Vain hyvät hetket ja naurut.

Miehestä tuli siis osa meitä eikä erillistä mölliä mikä on vain helppo heittää pois.

Jos nyt jäisin auton alle korvaisi isä minut kokonaan ja se on minulle tärkeää. Että heillä on joku toinen tärkeä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi käy töissä ja tarvitsee pakostakin unta tarpeeksi. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus nukkua päivälläkin pieniä pätkiä. Univaje syö ihmistä ja vie voimavaroja. Ette varmaan edes ymmärrä kuinka väsyneitä olette. Väsyneenä pienikin vastus tuntuu raskaalta ja menee tunteitsiin. Miehesi pitäis saada nukkua tarpeeksi työhön mennessään ja sinun kun hän on vapaalla.

Tämä on kyllä todella suuri harhaluulo suurimman osan vauva-arjesta. Nimittäin oma vauvani ja kaikkien tuntemieni äitien vauvat nukkuu päiväunia vain ja ainoastaan ulkona vaunuissa. Jos yrittää sisälle nukuttaa, niin eivät vain nukahda vaan jättävät sitten koko päivän päiväunet väliin (ja itkevät väsymystä). Ainakaan itse en ole vielä keksinyt, että miten nukkua samalla kun työntää vaunuja ulkona. 

Juuri noin. Minullekin neuvolaa myöten annettiin neuvo nukkua aina kun vauvakin nukkuu (ja ikään kuin loppuväsynyt ei sitä itse olisi tajunnut!) mutta vauva nukkui vain liikkuvissa vaunuissa ulkona ja todellakin yritimme vaikka miten sisällä vaunuja jyrätä ja takapihalla ja vaikka mitå mutta olen ilmeisesti jotenkin vajaa kun en silloin enkå nyt keksinyt miten olisin voinut nukkua yhtä aikaa kun kävelin ulkona vaunujen kanssa. No tyhmä mikä tyhmä.

Ystävä, jonka vauva nukkui vain paikallaan olevissa vaunuissa ulkona, laittoi aina välillå vauvan nukkumaan rivitalon takapihalle yöllä. Nukkumisesta ei tullut muuten mitään.

"Vaativa vauva"...

Minä en tiedä muuta vaativaa vauvaa kuin suomalaisen naisen..

Vierailija kirjoitti:

Hei, meillän oli / on melkein sama tilanne alkaen hyvästä pitkästä parisuhteesta, hetken kestäneestä lapsen yrityksestä ja vaativasta vauvasta. Tai en itse ikinä ollut käyttänyt sanaa "vaativa", mutta sitä kai se on. Olen määritellyt oman lapseni "erityisherkäksi". (Oletko tutustunut termiin ja kirjallisuuteen, mulle on ollu apua).

Meillä oli myös hankala vauva-aika: yöheräilyä 15 min välein yöt läpeensä. PÄivät meni välillä ihan ok, illat taas yhtä H-ta ja itkua. noin 1-2 v tilanne rauhoittui vähän, mutta sitten alkoi taas paha refluksi, ja joka yö täyttä huutoa suden hetkillä eli kello kolmen aikoihin, mutta jatkuen vaihtelevasti 2-3 tuntia. PÄivisin minä lähinnä itkin. 

Ei osattu siinä tilanteessa toimia fiksusti, vaan valvottiin molemmat ja sitten päivisin riideltiin.

Jälkeenpäin ajattelen, että olis pitännyt tehdä niin, että keinolla millä hyvänsä turvattaisiin molemmille vanhemmille edes joskus säädyllinen yöuni: kavereille / hotelliin tms. paikkaan nukkumaan. Säännöllinen järjestely, että toinen vie päivällä lapsen jonnekin ulos, jolloin toinen vanhempi saa levätä / nukkua mitä vaan haluaa.

Mies aloitti eropuheet lapsen ollessa noin 1 v. Nyt lopulta kolme vuotta myöhemmin kun refluksi rauhoittunut ja yöt saadaan jotenkin nukuttua, niin parisuhdekin vähitellen toivottavasti alkaa palailla normaalitilaan. Mulla on kestänyt pitkään toipua miehen eropuheista, mutta uskon, että vielä siitä yli pääsen.

Lastani rakastan yli kaiken, vaikka välillä raivon partaalla olenkin.

Toivon sulle AP kaikkea hyvää ja voimia raskaaseen tilanteeseen. Koeta pitää itsestäsi huolta.

Sekä tälle kirjoittajalle, että AP:lle suosittelen tutustumaan autismin kirjoon. Kuulostaa monet piirteet lapsessa autismilta. Silloin tilanne ei helpotu lapsen kasvaessa, vaan pahenee. Yleensä seurauksena on ero. Myös isällä on usein jotain neuropsykiatrista, ja hänestä ei ole vanhemmuuteen tasa-arvoisesti.

Koettu ja nähty tämä.

Ja kun silmät aukeni, niin huomaa, miten (miehen) suvussa on autismin kirjon tyyppejä enemmänkin.