Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ei kestäkään vaativaa vauvaa?
Ennen lapsen saamista parisuhteemme kesti sairauksia, työttömyyttä ja monenlaista vaikeaa asiaa. Eikä edes natissut liitoksistaan niissä pahemmin. Sitten saatiin vauva, jota yritettiin muutama vuosi (ja tuon yrittämisen ja siihen liittyvät pettymykset ym. parisuhde kesti myös hyvin).
Vauva on nyt 11 kk ja ollaan ihan eron partaalla. Vauva on temperamentiltaan "vaativa" ja ollut myös koliikkia ja refluksia ja muuta joka on lisännyt vaativuutta. Syömiset, nukkumiset ja sellaiset on alusta asti olleet hänelle vaikeita ja lisäksi vauvaa pitää viihdyttää paljon, koska muuten itkee suoraa huutoa koko ajan. Ollaan pyydetty vauvan vaativuuteen apua neuvolasta ja useammalta yksityislääkäriltä (ja selvitetty allergioita, kielijänteitä, reflukseja ym ym ja lopputulos kaikkialla on, että vauva on täysin terve mutta temperamentiltaan vaativa). Kaikkialla käsketään vain hyväksymään, että lapsi on sellainen kuin hän on. Ja olen hyväksynytkin sen, mieheni ei oikein ole vielä.
Kun meillä on kahdenkeskistä parisuhdeaikaa niin olen niin väsynyt että vain istun tuijottamassa eteeni ja esim. "treffi"ravintolaillallinen on aika turha hetki, koska en jaksa oikein edes jutella miehelle siinä, ja koko se parisuhdeaika menee siinä, että yritän toipua vauvan vaativuudesta ja jatkuvasta tarvitsevuudesta ja itkusta sen hetken. Minulla on taukoja vauvasta joka päivä, mutta ne ei riitä. Mies käy töissä ja harrastuksissa, joten hänelläkin on taukoja vauvasta, mutta ne ei riitä hänellekään. Olen kotona vauvan kanssa ja lääkärit ovat sanoneet, että tätä vauvaa ei kannata laittaa päiväkotiin aikaisin vaan hänen kanssa pitää tuon vaativuuden kanssa olla pidempään kotona kuin muiden lasten (ja olen samaa mieltä ja mieskin on). Mutta olemme molemmat ihan loppu, ja mies on nyt sanonut että haluaa erota koska ei jaksa tällaista elämää enää.
Muita joilla parisuhde ei kestänytkään vaativaa vauvaa? Tai temperamenttista taaperoa? Miten teillä menee eron jälkeen? Vertaistukea kaipailen..
Kommentit (315)
Meillä on lähes tismalleen sama tilanne! Vauva nyt 11kk ja erittäin vaativa tapaus. En olisi ikinä voinut uskoa, että parisuhde menee tähän jamaan. Kuitenkin ollaan todella kauan oltu yhdessä, naimisissakin jo vuosia. Ollaan molemmat niin väsyneitä ja tiuskitaan toisillemme. Riitaa tulee kaikesta, siis aivan kaikesta ja jotenkin ei enää osata olla toistemme kanssa. Surettaa niin paljon tämä tilanne, kun itse kuitenkin vielä rakastan ja haluaisin olla.. Aika näyttää, miten tässä käy. Paljon voimia sinulle! Tässä tilanteessa voin todellakin sanoa, että tiedän millaista se on vain yrittää jaksaa päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen pitää nyt ottaa vastuu sekä itsestään, että lapsestaan. Jos alkaa olla tuollaisia puheita, niin sitten terapiaan. Julkiseen terveydenhuoltoon kuuluu ainakin Helsigissä mielenterveyspalvelut. Eihän Ap:llä ole voimia kaivella miehen "oikeita motiiveita" tms ja auttaa jaksamaan, vaan nyt tarvitaan ammattiauttajaa eli psykiatria. Eiköhän sitä kautta mies palaa todellisuuteen. Nuo eropuheet kuulostavat melko epätoivoiselta (=itsetuhoisalta, kun oma perhe pitää tuhota) keinolta saada pääkoppaan rauha, vaikka muita keinoja tulisi käyttää, kuten se terapia. Ensikertalaiselle terapiaan meno on iso kynnys, mutta sieltä me ainakin saimme miehelle apua ja tilanne on paljon parempi. En minä äitiä voinut kaikkea ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
"Itse asiassa helpoin ja vauvan kannalta paras päivä on sellainen, että vain olen kotona ja meidän rivarin ikiomassa pienessä pihassa koko päivän kansin hänen kanssaan. Ap"
Kun mies tulee kotiin, se häiritsee vauvaa?
Ei välttämättä, mutta mies todennäköisesti alkaa älyttömillä kommenteillaan kiristää äidin hermoja, jolloin vauvan hoitaminen hankaloituu. Vauva ei rauhoitu, jos et itse ole rauhallinen.
Mulla oli ihan sama tilanne ja ollaankin asuttu erillään siitä saakka, kun vauva oli 6kk. Oli se tosi rankkaa, mutta eipä tarvinnut kuunnella joka ***tanan ilta miehen valitusta, miksi vauva menee niin myöhään nukkumaan, miksi se itkee, miksei rauhoitu heti, miten se on vaikea luonne jne. Edelleen kun hän 1-vuotiaana itkee kun vaikka jokin tavara otetaan pois kädestä, mies muistaam ääkiä miten hän ei tule pärjäämään tarhassa, elämässä, koulussa jne. Mun verenpaine nousee kun muistelen tota paskaa!!!!!!! Kun vauva oli pieni, ei miestä kiinnostanut olla kotona vaan viedä esim 2kk vauvaa hirveässä paahteessa linnanmäelle että se saisi kokemuksia jne. Imettäminen meni pilalle osin miehen takia, koska kotona ei koskaan oltu eikä voitu rauhassa harjoitella. Ehkä vauvalla oli tässä osansa mutta silti. Kun sanoin että voi kestää että imeminen alkaa sujua, *ittuili mun imetysvaatteiden käyttämiselle kauppakeskuksissa kun ethän sä täällä kuitenkaan imetä jne. Alkaa ihan itkettää kun muistelen kaikkia inhottavia asioita, jotka mies sanoi. Olkoonkin, että vauvan kanssa oli väärästä vastikkeesta johtuen hankalaa ensimmäiset 4kk, sen jälkeen aloin jo valmiiksi stressata että kohta mies taas tulee kotiin, ensimmäiset sanat olivat aina klo 20 kun hän tuli nälkä, haluan istua alas ja lukea lehtiä, 30 min myöhemmin mulla on jo kiire nukkumaan vauva häiritsee jne. Oli TODELLA stressaavaa hoitaa vauvaa noin, kaikkein kivointa oli mullakin kun miestä ei ollut mailla eikä halmeilla vaikka apua olisin tarvinnut enemmän kuin mitään, tuo miehen idiotismi väsytti mua vain entistä enemmän. Nyt ei tarvitse stressata mistään. AP:lläkään vika EI ole vauvassa vaan kakaramaisessa miehessä. vauvat itkee ja vaativat kantamista, niin se vain menee. Mun mies ei kertaakaan jaksanut kantaa itkevää vauvaa, omaa lastansa.
Tätä ja muita vastaavia aloituksia lukiessa alkaa kyllä kyseenalaistaa omat lisääntymishalut. Ehkä elämä on sittenkin antoisampaa lapsettomana? t. orastavaa vauvakuumetta poteva 30-vuotias nainen
Ja mua ei haitannut eikö haittaa olla yhtään kotona lapsen kanssa, nautin siitä. Olen ehtinyt paahtaa töissä asiantuntijana pitkää päivää niin kauan, että joka hetki kotona on nautintoa. Viihdyin ennen lastakin kotona kun siellä ehdin olla. En kaivannut mitään vauvaryhmiä, varsinkin nyt on ihanaa käydä ulkona leikkimässä kun lapsi 1v jne. Sanotaanko että 8kk kohdalla alkoi mulla helpottaa enemmän, ensimmäinen helpotuso li 4kk kohdalla kun saatiin ruokavalio kuntoon, kuukaudet 2-3 olivat ihan alimmasta **lvet_stä. t.44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Itse asiassa helpoin ja vauvan kannalta paras päivä on sellainen, että vain olen kotona ja meidän rivarin ikiomassa pienessä pihassa koko päivän kansin hänen kanssaan. Ap"
Kun mies tulee kotiin, se häiritsee vauvaa?Ei välttämättä, mutta mies todennäköisesti alkaa älyttömillä kommenteillaan kiristää äidin hermoja, jolloin vauvan hoitaminen hankaloituu. Vauva ei rauhoitu, jos et itse ole rauhallinen.
Mulla oli ihan sama tilanne ja ollaankin asuttu erillään siitä saakka, kun vauva oli 6kk. Oli se tosi rankkaa, mutta eipä tarvinnut kuunnella joka ***tanan ilta miehen valitusta, miksi vauva menee niin myöhään nukkumaan, miksi se itkee, miksei rauhoitu heti, miten se on vaikea luonne jne. Edelleen kun hän 1-vuotiaana itkee kun vaikka jokin tavara otetaan pois kädestä, mies muistaam ääkiä miten hän ei tule pärjäämään tarhassa, elämässä, koulussa jne. Mun verenpaine nousee kun muistelen tota paskaa!!!!!!! Kun vauva oli pieni, ei miestä kiinnostanut olla kotona vaan viedä esim 2kk vauvaa hirveässä paahteessa linnanmäelle että se saisi kokemuksia jne. Imettäminen meni pilalle osin miehen takia, koska kotona ei koskaan oltu eikä voitu rauhassa harjoitella. Ehkä vauvalla oli tässä osansa mutta silti. Kun sanoin että voi kestää että imeminen alkaa sujua, *ittuili mun imetysvaatteiden käyttämiselle kauppakeskuksissa kun ethän sä täällä kuitenkaan imetä jne. Alkaa ihan itkettää kun muistelen kaikkia inhottavia asioita, jotka mies sanoi. Olkoonkin, että vauvan kanssa oli väärästä vastikkeesta johtuen hankalaa ensimmäiset 4kk, sen jälkeen aloin jo valmiiksi stressata että kohta mies taas tulee kotiin, ensimmäiset sanat olivat aina klo 20 kun hän tuli nälkä, haluan istua alas ja lukea lehtiä, 30 min myöhemmin mulla on jo kiire nukkumaan vauva häiritsee jne. Oli TODELLA stressaavaa hoitaa vauvaa noin, kaikkein kivointa oli mullakin kun miestä ei ollut mailla eikä halmeilla vaikka apua olisin tarvinnut enemmän kuin mitään, tuo miehen idiotismi väsytti mua vain entistä enemmän. Nyt ei tarvitse stressata mistään. AP:lläkään vika EI ole vauvassa vaan kakaramaisessa miehessä. vauvat itkee ja vaativat kantamista, niin se vain menee. Mun mies ei kertaakaan jaksanut kantaa itkevää vauvaa, omaa lastansa.
Meillä on ollut vähän tuon tapaista kyllä, mutta olen yrittänyt vain kestää, koska neuvolassa kun olen tuosta puhunut niin ovat aina sanoneet, että miehillä kestää aikaa oppia isäksi ja minun pitää vain kärsivällisesti kannustaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette molemmat tosi väsyneitä, ja väsymys vaikeuttaa negatiivisten tunteiden sietämistä ja hallintaa.
Lisäksi teillä on taustanne vuoksi saattanut olla aavistuksen utopistisia kuvitelmia perhe-elämästä. Kauan odotettu vauva tulee ja elämä on täydellistä. Saittekin he lvetin tilalle (hieman kärjistäen).
Mies varmasti on omalla tavallaan ahtaalla nyt, ei saa huomiota sinulta tarpeeksi, kun et sitä jaksa antaa. Siksi hän haluaisi erota, koska löytäisi sitten jonkun uuden kivan naisen, jolta huomioita saa. Omia tunteitaan hän siinä pakenee, ei sinua tai vauvaa.
Kiitos sinulle, näin se varmaan on. Vielä kun saisi miehen ymmärtämään asian. Ap
Näytä tämä ketju hänelle, ehkä sitten paremmin ymmärtää. Tai voihan olla että ymmärtää muutenkin, mutta tuntee vaan itsensä niin keinottomaksi, väsyneeksi ja avuttomaksi ettei pysty ajattelemaan järkevästi. Olisiko teillä mahdollisuutta ottaa jostain läheltä vaikka pikku yksiö vuokralle joksikin aikaa? Ei tarvitsisi kokonaan erota, mutta voisitte vuorotellen viettää muutaman päivän viikossa leväten ja keskittyen omiin juttuihin niin jaksaisitte sitten taas paremmin perheenä? Kyllä tuo tilanne jossain vaiheessa varmasti helpottaa, sääli jos nyt eroatte... jos siis suhde muuten on hyvä.
Huh, onneksi minulla ei ole lapsia. Nautin niin paljon helposta ja ihanasta parisuhteestani, että tuntuisi todella pahalta vaihtaa se tuollaiseen lapsiperhehelvettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuo normaali lapsi ole. Diagnoosi vain vielä puuttuu. Autistinen?
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole vauvan. Hän voi olla temperamentiltaan vaativa, mutta mikään ongelma se ei ole eikä siitä sellaista pitäisi tehdäkään.
Minusta kuulostaa, että sinä et saa tarpeeksi omia hetkiä nyt kotona ollessasi. Sinun tulisi panostaa nyt omaan jaksamiseesi. Lääkärien neuvo voi olla se, että lapsi olisi pidempään kotihoidossa, mutta minusta kuulostaa siltä, että sinä et jaksa. Eikä se ole mikään vika sinussa. Se on kuitenkin asia, jolle sinun tulisi nyt tehdä kiireen vilkkaa jotakin.
Mitä teet, kun lapsi on unillaan? Älä keskity silloin kotihommiin. Lue kirjaa, ota itsekin unet tai tee jotain mielekästä. Iltaisin lähde edes lyhyelle lenkille. Yksin.
Yksi vaihtoehto voisi olla osapäiväinen työ. Onko sinulla työpaikka, johon palata? Lääkärien neuvo ei kuitenkaan ole se, että perheen pitää hajota ja vanhempien polttaa itsensä loppuun.
Vastuu omasta hyvinvoinnistasi on sinulla. Kun jaksat itsesi kanssa paremmin, jaksat myös paremmin panostaa muuhun. Ja tämä on totuus.
Miehesi sen sijaan. Hänelläkin vastuu omasta hyvinvoinnistaan on hänellä itsellään. Ei sinulla eikä missään tapauksessa lapsellanne. Miehesi vaikuttaa todella epäkypsältä miettiessään eroa tuosta näkökulmasta. Miten hän ajatteli jaksaa haastavaa lasta yksin, vai ajatteliko, että vetäytyy kokonaan vastuusta?
Jos miehesi on kuitenkin päivät töissä ja saa harrastusmahdollisuuksia sekä viikonloppulomia, niin ei voi kyllä olla mahdollista, että on LAPSEN takia noin uupunut. Eli ongelma lienee muualla.
Nyt vakavaa keskustelua asioista, pariterapiaan, tukiverkot käyttöön. Ero ei useinkaan ole lapsen kannalta paras ratkaisu, eikä tuo aina helpotusta vanhemmillekaan.
Terkuin kohta kuuden äiti.
Minulla ei ole nyt työpaikkaa, vaan jäin määräaikaisesta työstä äitiyslomalle ja se määräaikainen loppui pian vauvan synnyttyä. Ja olen niin väsynyt, että uuden työn hankkiminen on aika mahdoton ajatus. Saisinko työn kun työhaastattelussa pystyisin vaivoin estämään haukottelun ja minusta näkee kyllä että olen valvomisesta ja muusta väsymyksestä aivan zombie. Ja miten jaksaisin työssä kun öisin joudun heräilemään monta kertaa vauvan takia? Nyt sentään saan olla kotona zombiena.. Olen aivan varma, että työhönpaluu olisi tällaisen lapsen kanssa varma tapa polttaa itseni lopullisen loppuun parissa kuukaudessa. Ja toisaalta nautin lapsen kanssa olemisesta vaikka hän vaativa onkin. Hän on silti onnellisin asia elämässäni ikinä ja kaikesta väsymyksestä huolimatta saan hänestä myös energiaa!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo normaali lapsi ole. Diagnoosi vain vielä puuttuu. Autistinen?
Ei ole autistinen. Miksi tuota tarjotaan jokaiseen ketjuun kun jollain lapsella on jotain ongelmia?!
Onko sinun ferritiini mitattu? Entäs vauvan? Lasten raudanpuute voi ilmetä juuri näin. Levottomuutena ja refluksina.
Eli vielä lääkäriin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyhän nimenomaan on demoni-vauvan! Taas muistin, miksen halua lisääntyä vaikka valtiovalta vauvatalkoita koko ajan tuputtaakin...
Mies ei tainnut ollenkaan tietää millaista lapsiperheessä on. Ihan normaaliltahan tuo kuulostaa, ja mies saa vielä tosi paljon "lomaa" lapselta kun tekee pitkiä päiviä ja saa omaa aikaakin. Hänkö siis ehtii ärsyyntya lapseen siinä parissa tunnissa jonka hän päivässä lapsen kanssa on samassa tilassa?
Joo, vaikea varmasti unohtaa ja antaa anteeksi.
En pystyisi tuollaisen miehen kanssa jatkamaan.
En voi uskoa noita neuvolan puheita! Kuka ja tukee sinua?
Vierailija kirjoitti:
Mies ei tainnut ollenkaan tietää millaista lapsiperheessä on. Ihan normaaliltahan tuo kuulostaa, ja mies saa vielä tosi paljon "lomaa" lapselta kun tekee pitkiä päiviä ja saa omaa aikaakin. Hänkö siis ehtii ärsyyntya lapseen siinä parissa tunnissa jonka hän päivässä lapsen kanssa on samassa tilassa?
Juuri näin. Ensimmäisen lapsen saaminen on monelle pikkulapsiin tottumattomille todella iso elämänmuutos, jota ei voi verrata edes noihin mainitsemisiisi muihin elämässänne tapahtuneisiin haasteisiin, kuten työttömyys. Lapsi muuttaa elämää niin paljon ja niin pitkäksi aikaa. Miehesi ei selkeästikään ollut osannut varautua muutokseen ja eikä ole pystynyt sopeutumaan nykyiseen tilanteeseen. Miehelle kannattaa kuitenkin selkeästi kertoa, että ero ei ole ratkaisu, vaan sopeutumista pitäisi yrittää saada aikaiseksi jollakin muulla tavalla, esim. terapialla. Ja tokihan elämä jo kohta helpottaakin lapsen kasvaessa. Erohan ei tarkoita, että miehesi jollain lailla "pääsisi kaikesta irti", vaan isyys on ja pysyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei tainnut ollenkaan tietää millaista lapsiperheessä on. Ihan normaaliltahan tuo kuulostaa, ja mies saa vielä tosi paljon "lomaa" lapselta kun tekee pitkiä päiviä ja saa omaa aikaakin. Hänkö siis ehtii ärsyyntya lapseen siinä parissa tunnissa jonka hän päivässä lapsen kanssa on samassa tilassa?
Juuri näin. Ensimmäisen lapsen saaminen on monelle pikkulapsiin tottumattomille todella iso elämänmuutos, jota ei voi verrata edes noihin mainitsemisiisi muihin elämässänne tapahtuneisiin haasteisiin, kuten työttömyys. Lapsi muuttaa elämää niin paljon ja niin pitkäksi aikaa. Miehesi ei selkeästikään ollut osannut varautua muutokseen ja eikä ole pystynyt sopeutumaan nykyiseen tilanteeseen. Miehelle kannattaa kuitenkin selkeästi kertoa, että ero ei ole ratkaisu, vaan sopeutumista pitäisi yrittää saada aikaiseksi jollakin muulla tavalla, esim. terapialla. Ja tokihan elämä jo kohta helpottaakin lapsen kasvaessa. Erohan ei tarkoita, että miehesi jollain lailla "pääsisi kaikesta irti", vaan isyys on ja pysyy
Mitä jos vaimo ei voi antaa eropuheita anteeksi?
Onhan toi aika paksua soopaa mieheltä
Alue: Aihe vapaa
Voin minäkin anteeksi antaa mutta miten voin enää kunnioittaa ihmistä joka halusi erota minusta lapsen takia? No aika näyttää peruuko mies puheensa...
Tsemppiä sinulle ja toivottavasti teillä selviää asiat!
Ap