Lue keskustelun säännöt.
Olisiko lapsella syytä päästä nepsy-tutkimuksiin? Kukaan ei ole huolissaan,koska osa oireista piiloutuu kotiin
03.07.2019 |
Olen puhunut lapsesta useiden opettajien, kouluterveydenhoitajan, äitini, muutaman sukulaisen, sosiaalityöntekijän ja perheneuvonnan työntekijän kanssa. Lapsi menee jo viidennelle. Mistään ei ole apua ollut, mutta kokoan yhteen mitä on ollut/todettu
- aina ollut raivokohtauksia: vauvana rintaraivo, tissin piti olla esillä äkkiä tai muuten vauva ei rauhoitu. Uhmakausina raivokohtauksia, jolloin rikkonut tavaroita ja pakko pitää kiinni, iän mukana raivot vähentyneet mutta nyt on taas kuukauden sisään ollut raivokohtauksia, jolloin on rikkonut tavaroita ainakin 2 kappaletta
- siirtymävaiheet vaikeita: aina inhonnut pukea. päiväkotiaikana raivo tuli usein kotimatkalla, päivän ajan oli ollut täysin kiltisti. Koulusta myöhästeli ekat kaksi luokkaa lähes joka päivä, ekalla saatoin hänet kouluun että ehtisi
- ekat pari luokkaa unohti kaikki vaatteensa kouluun, siis _kaikki_, niin että lopulta kotona ei ollut mitään puettavat
- nukahtamisvaikeus. Tämäkin on ollut aina. Taaperon nukutuksessa meni aina pari tuntia illassa, nyt vielä 10v ei mene nukkumaan itsenäisesti eikä tykkää nukkua yksin, herää yöllä pyytämään viereen, illalla kääntyilee ja pyörii levottomasti pitkään
- innostuu helposti ja on tosi liikunnallinen
- hahmotushäiriö esikoulusta asti. Vaikeuksia käden ja silmän yhteistyössä, ei pärjää joukkuelajeissa, kotona ei löydä tavaroita jotka ovat ihan silmien edessä
- jumittuisi pelaamaan tai YouTubeen tai telkkaan hyvin helposti. Näitä rajoitetaan ja pelikonetta ei onneksi kotona enää edes ole, mutta ilman tekemistä lapsi on todella aloitteeton, ei osaa keksiä itse mitään pitkäjänteistä tekemistä. Ei ole koskaan tykännyt esim leikkiä itsekseen leluilla, ulkoilu, kiipeily ja sellainen on toiminut paremmin.
- sotkee koko ajan, pitää muistuttaa kaikesta ja käskeä siivoamaan moneen kertaan (esim. kun kehotan tyhjentämään ja järjestämään huoneessaan työpöydän seudun niin kun on "siivottu" paikalta löytyy vielä yhtä ja toista. Kun huomautin, että tuossa on vielä tuo, vie se keittiöön, ja tuossa roska ,vie se pois, lapsi hermostuu tästä arvostelusta
- koulussa saa huonoa palautetta lukemisesta ja kirjoittamisesta. Käsiala huono ja kirjaimia puuttuu. Myös käytöstä on kritisoitu, että ei jaksa hyvin seurata. Saa yhä merkintöjä, kun unohtaa tehtäviä ja tavaroita. Kotona sanoo ja vilpittömästi kai uskoo, että tehtävät on kunnossa. Loukkaantuu, jos haluan silti tarkistaa, onko kirjat mukana. Mutta kun en tarkista, Wilman merkinnät täyttyy...
Hyvää palautetta saa sosiaalisuudesta, innokkuudesta osallistua ja positiivisesta asenteesta kouluun. On kauhean herkkä kritiikille ja hermostuu ja tuskastuu, jos autan ja pyydän lisäämään esim.puuttuvan kirjaimen
- hukannut viimeisen 2v. aikana kaksi pyörää, kun on unohtanut lukita
- seuraukset eivät auta käytöksen parantamiseen mitään.
- lasta täytyy muistuttaa arjen asioista, esimerkiksi suupielet jää pyyhkimättä ja hampaat pesemättä, jos ei näistä erikseen sano joka kerta
Luulisi, että joku tulee sanomaan, että vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa on vikaa. Koen, että olemme kuitenkin läheisiä ja lapsi luottaa, puhuu tunteistaan ja ilmaisee itseään vapaasti jne. Hyvällä tuulella ollessaan on varsin mukava. Mitkään vaikeudet ei oikein näy ulospäin paljoa, koska raivokohtaukset tapahtuvat enimmäkseen vain minulle ja kotona. Päiväkodista ja kavereiden vanhemmilta olen aina saanut kuulla, että käyttäytyy tosi hyvin. Koulussakin ne huonot palautteet liittyy eniten siihen koulutyön toteuttamiseen. Lapsi siis tsemppaa aina muualla. En ihan usko, että olen pelkästään niin huono kasvattaja, ettei asiat vieläkään suju. Lapsen isällä on ADHD (todettu, emme ole yhteydessä isän kanssa ollenkaan).
Kommentit (26)
Koulussa esim. opettajalle puhuminen ei auta, koska opettaja ei voi tehdä lähetettä erikoislääkärille, kuten ei terveydenhoitajakaan. Tarvitsette ajan lääkärille. Ihmeellistä on se, ettei teitä kukaan ole "tuupannut" oikeaan suuntaan eli kehottanut hakeutumaan lääkärille. Vie tämä lista joko koululääkärille tai jos hakeueutte yksityiselle niin sinne. Jos pystyt vaivihkaa kuvaamaan lapsen raivaria niin se voisi olla hyvä tuki, mutta ei niin, että lapsi näkee kuvaamisen/se tuottaa lapselle häpeää. Sama juttu jos näytät videota, ei lapsen edessä. Lääkäriltä voitte sitten saada lähetteen tutkimusjaksolle mikä voi parhaimmillaan olla lyhyt osastojakso, jolloin nämä ongelmat kyllä pitäisi tulla esiin, kun lapsi siellä päivittäin on. Jonottaa voi kyllä joutua eli nyt olisi hyvä saada rattaat pyörimään kun yläastekin tulossa.
Onko koulussa erityisopettajaa, johon voisit ottaa yhteyttä ja puhua erityisopetuksen tarpeesta?
Muutama vinkki arkeen:
Jos pystyt niin tulosta ja laminoitu lapselle lista hänen oppiaineistaan ja koulutarvikkeista (esim kuva+teksti) . Tähän voit päivittäin merkata mitä hän tarvitsee seuraavalle päivälle mukaan ja lapsi voi listan avulla tarkistaa ja pakata reppunsa (ja merkata pakatut). Laminoitu, koska silloin siihen voi merkkailla tussilla ja pyyhkiä pois.
Koulun jälkeen voi olla hyvä saada levätä hetki ja latautua. Ei telkkaria tai muita voimakkaita ärsykkeitä, ihan vaan makoilua ja vaikka sarjakuvien lukemista tms mukavaa.
Siirtymien ennakointi: lapselle kerrotaan hyvissä ajoin, että kohta lähdetään. Voi vaikka antaa ajan, että 15min ja muistuttaa uudelleen puolessa välissä aikaa ja ihan loppumimuuteilla.
Papunetistä löytyy paljon kuvia arjen tukemiseksi esim. päivärytmi ja sanallisen viestin vahvistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opet ja kouluterkkarit on aika turhia tuollaisissa. Ota yhteys koulupsykologiin tai nepsy-asioihin perehtyneeseen yksityislääkäriin. Jos koulupsykologilla on ruuhkaa (joissain kunnissa ei pääse koulupsykologille niin nopeasti kuin pitäisi), niin ota yhteys siihen yksityislääkäriin. Tavallinen terveyskeskuslääkäri ei näistä asioista ymmärrä. Kokeneet koulupsykologit, lasten neuropsykologit ja neuroasioihin perehtyneet lastenlääkärit ymmärtää. Joissain perheneuvoloissa on nepsy-asioihin perehtyneitä psykologeja myös.
Vie vaan asiaa rohkeasti eteenpäin ja sinnikkäästi. Mulla ei ole noilla oleva lapsi, mitta eri tavalla erityinen. Tyttäreni on ollut ikänsä silmiinpistävän kiltti, reipas, aivan ihana. Ja kaunis. Mutta lukihäiriöinen. Ja aistiyliherkkä ja hyvin hyvin nirso ruoan kanssa. Kaikki nämä heikommat jutut on aina sivuutettu kun olen yrittänyt ongelmista puhua. Lapset nyt vaan on nirsoja. Tyttöhän on niin kiltti ja reipas. Joo on, mutta ei vaan opi eikä osaa.
Nyt mulla on käsissä 18 v masentunut nuori aikuinen jolla on elämä jumissa. Koulun käynti ei vaan onnistu itsenäisesti, yläasteen pienluokan jälkeen. Psykologi teki taas testit ja nyt näyttäisi olevan kielellinen erityisvaikeus. Joka siis olisi pitänyt diagnosoida 4-6 - vuotiaana ja silloin aloittaa kuntoutus. Nyt hän on oppinut korjaamaan ongelmansa väärin keinoin. Millä näitä enää ratkotaan.
Minun olisi pitänyt olla ärhäkämpi. Mutta kun sitä vaan uskoo opettajia ja muita ja tyhmyyksissään tyytyy siihen.
Me pääsimme nepsy-tutkimuksiin perheneuvolan kautta, olen kokenut vauvasta asti että lapsella on erityisiä piirteitä (lähinnä aistiyliherkkyydet ja asperger-tyyppisiä, on aivan erilainen kuin ns. 'normaali' sisaruksensa) ja koulussa todettu että on oppimisvaikeuksia. Diagnostiset kriteerit on kyllä tiukat ja toistaiseksi ei ole meilläkään diagnoosia saatu, mutta tutkimukset jatkuvat ja koulu on mukana ja tietää joten he osaavat paremmin kohdistaa tukitoimia jotta lapsen oppimista voidaan helpottaa. Se on pääasia, jotta lapsen itsetunto ei täysin romahda ja löytää oman polkunsa.
Ap:n lapsi on ihan kuin minun poikani. Ja samalla tavalla olen vääntänyt kaikkea, mutta mikään ei ole edennyt.
Nyt poika on 18 v ja vakavasti masentunut. Poikaa masentaa tosi paljon se, ettei saa asioita aikaiseksi. Taas olen puhunut add:n testaamisesta, mutta sitä,ei tehdä, koska masennus vääristää arviota. Olen varannut syksyksi neuropsykologin yksityiselle ja yritän nyt sitäkin kautta.
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/nyt-on-pakko-kysya-onko-adh…