"En tutustu tuntemattomiin"

Tarkoittaa just sitä, että kun on jo niitä tuttujakin, ystäviä ja kavereita, ei ole enää mielenkiintoa tutustua tuntemattomiin. 

Nää, et sinä noin susityhmään ihmiseen välitäkään tutustua. Sanot vaan "Aha, no sepä selvensi asiaa, hauskaa päivanjatkoa vaan." Ja sivuutat tuollaisen idiootin.

Se toki on ymmärrettävää, että joku ei kaipaa enempää ystäviä tai tuttavuuksia, mutta se pitäisi ilmaista sitten toisin sanoin, vaikka että "Anteeksi, mutten ole kiinnostunut hieromaan nyt tuttavuutta kenenkään kanssa". Ok, sekin on tylyä jne., mutta siinä on sentään logiikkaa, ja introvertti ihminen voi tosiaan olla niin oman rauhansa tarpeessa, ettei jaksa keskustella kenenkään kanssa.

Toisiin tutustuu vahingossa/huomaamatta/ilman erillistä tarkoitusta tutustua esim. työn tai harrastuksen kautta. Sitten he eivät enää ole täysin tuntemattomia kun aletaan erikseen tutustumaan paremmin.

En itsekään halua tutustua täysin vieraisiin ihmisiin, joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä.

Siis: pelkkä halu tutustua ei riitä, pitää olla jokin yhdistävä tekijä.

Haluaa tutustua uusin vain yhteisten tuttujen kautta?

Missä yhteydessä yritit tutustua uuteen ihmiseen? Kasvotusten vai netissä? Jokin yhteinen harrastus? Satunnainen vastaantulija kadulla?

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa just sitä, että kun on jo niitä tuttujakin, ystäviä ja kavereita, ei ole enää mielenkiintoa tutustua tuntemattomiin. 

No miksei hän sano sitten niin? Ettei kaipaa lisää tuttavia ja ystäviä?

Jos on jo valmiiksi sen verran ystäviä, ettei niitäkään ehdi nähdä juuri koskaan. Tutustuminen on myös rasittavaa, jos on introvertti. Eikä ainakaan kannata sanoa ääneen, että "olisi kiva tutustua", tulee painostava mielikuva. Vaivihkaa kysele ihmisiä vaikka kahville tai lounaalle, kyllä sieltä joku jossain vaiheessa tärppää. Kieltäville vastauksille vaan hymyilet ja sanot että joo, toisen kerran sitten.

Missä tilanteessa tuo tapahtui? Jos vaikutit hänen mielestään tungettelevalta ja hän ahdistui? Tai sitten ei vaan ollut kiinnostunut.

Itseä joskus ahdistaa tuntemattomat jotka vaikuttaa liian innokkailta, tulee sellainen olo että ne haluaa jotain ja yrittää saada sitä minulta. Kun ihmisiin tutustuu ns. vahingossa jossain niin sitten ei tule tuollaista tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Missä tilanteessa tuo tapahtui? Jos vaikutit hänen mielestään tungettelevalta ja hän ahdistui? Tai sitten ei vaan ollut kiinnostunut.

Itseä joskus ahdistaa tuntemattomat jotka vaikuttaa liian innokkailta, tulee sellainen olo että ne haluaa jotain ja yrittää saada sitä minulta. Kun ihmisiin tutustuu ns. vahingossa jossain niin sitten ei tule tuollaista tunnetta.

Olen itse introvertti luonne ja koulukiusaamisen takia tutustuminen ihmisiin ei vain onnistu niin luontevasti kuin normaaleilla ihmisillä. Olen mm. Facebookissa yrittänyt aloittaa keskustelua ihmisten kanssa, mutta en sitten tiedä, mistä johtuu, että homma tyssää alkuunsa. Ehkä olen vain sitten huomaamattani liian innokas. Sekin on vähän hankala juttu, kun kuitenkin haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, kun on vihdoinkin löytänyt vähän itsekunnioitustaan.

Ja ymmärrän toki tuonkin puolen, että ajatellaan sen toisen vain haluavan hyötyä itsestä. Ajattelin itsekin pitkään niin ja vieläkin välillä varsinkin väsyneenä. Toivoisin vain, että osattaisiin nähdä se uusi ihminen täysin omana itsenään eikä laitettaisi niitä vanhoja, omia haamuja siihen tuiki tuntemattomaan ihmiseen.

Mutta jatketaan harjoituksia, kiitos kaikille vastanneille ja hyvää kesän jatkoa, vaikka nyt vähän ripsiikin vettä:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa just sitä, että kun on jo niitä tuttujakin, ystäviä ja kavereita, ei ole enää mielenkiintoa tutustua tuntemattomiin. 

No miksei hän sano sitten niin? Ettei kaipaa lisää tuttavia ja ystäviä?

Koska sillä ei ole lopputuloksen ( = te ette tutustu toisiinne) kannalta mitään merkitystä. 

Kumpa tuo ei olisi totta vaan satua.

En kaipaa tyhjäpäitten seuraa kuormittamaan elämääni sekä toisten ihmisten asiat eivät minua kiinnosta.

Olen monta kertaa miettinyt tätä. Minulla on käytännössä vain yksi ystävä. Se tarkoittaa sitä, että täytyy miettiä joka kerta, että milloin on sopivaa ottaa yhteyttä, ettei vaan tule sellaista vaikutelmaa, että häiritsen liikaa. Olisi hirvittävän kiva lähettää joku spontaani ajatus tai kuva tai mikä tahansa oivallus esim whasapilla, mutta joka kerta tulee mieleen, etten vaan olisi lähetellyt viestejä liian usein. Läheisiä tai muita perheenjäseniä ei ole. Yhdessä vaiheessa kaipasin enemmän etätöitä, mutta pikkuhiljaa olen tullut toisiin ajatuksiin ja toimistolle on riittävän neutraalia mennä, sillä muuten hautautuisin ihan liian paljon kotiin yksinäisyyteen, vaikka en työkavereiden kanssa toimita muuta kuin töihin liittyviä asioita. Nyttenkin alkaa olla vähän liikaa vaan omien ajatusten kanssa olemista ja se alkaa tuntumaan joskus myös mielen tasapainossa.

Uusiin ihmisiin tutustuminen on aikuisiällä hirvittävän vaikeaa ja pitkän tien takana, joten ei vaan enää jaksa yrittää. Aina tulee ehdotuksia, että mene jonnekin kansalaisopiston kurssille, mene kävelylle, mene baariin (no en varmasti mene, kännikavereita sieltä vaan saa vaivoiksi ja naama tulee liian tutuksi) jne. No ei ne ehdotukset kyllä toimi valitettavasti. Ihmiset menee kursseille oppiakseen jotain uutta, eikä etsimään ystäviä. Ja aika pelottavaa olisi, jos joku tuntematon lyöttäytyisi siihen vierelle jossain pururadalla...