Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hei te naiset, joilla on ollut huono isäsuhde. Oletteko silti pärjänneet elämässä?
01.07.2019 |
Minulla on hyvin, hyvin huono isäsuhde. Isä on kylmä, eikä pysty rakkauteen.
olen kipuillut tätä suhdetta kaikissa parisuhteissani ja nyt alan vasta ymmärtää asian.
Eräässä kirjassa luki, että naiset joilla on hyvä isäsuhde, menestyvät todennäköisemmin elämässään.
Ahdistuin. Eikö tätä perintöä voi muuttaa? Enkö minä voi siis menestyä elämässä? Oletteko te huono isäsuhteen omaavat menestyneet? Jos olette, miten olette siinä onnistuneet?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eikö mitää positiivisia tarinoita? :(
Aloita itse sellainen. Vaikeudet harvemmin vahvistavat.
Kyllä ne vaikeudet usein miten juuri vahvistaa, jos oikealla asenteella on liikkeellä
Pölöpölö, täyttä tuubaa. Silloin ei vain ole kokenut mitään todella pahaa, jos siitä pelkällä oikealla asenteella on selvinnyt.
No kyllä ne vaikeudet vahvistaa. Ihmisen kehittyy kivun kautta. Pelkkää pumpulia aina - siitä syntyy yleensä jotain narsismiin viittaavaa.
"Jollei se tapa, se todellakin hajottaa." - Haloo Helsinki
Et selvästikään tiedä traumoista yhtään mitään.
Valitettavasti tiedän paljonkin.
Minulla oli vaihtoehtoja kaksi: joko päätin märehtiä traumojani loppuelämän ja antaa periksi niille, iotka olivat minua loukanneet. Toinen vaihtoehto oli taistella paremman elämän ja onnen puolesta. Valitsin jälkimmäisen. Elämisen kannalta se oli myös ainut vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eikö mitää positiivisia tarinoita? :(
Aloita itse sellainen. Vaikeudet harvemmin vahvistavat.
Kyllä ne vaikeudet usein miten juuri vahvistaa, jos oikealla asenteella on liikkeellä
Pölöpölö, täyttä tuubaa. Silloin ei vain ole kokenut mitään todella pahaa, jos siitä pelkällä oikealla asenteella on selvinnyt.
No kyllä ne vaikeudet vahvistaa. Ihmisen kehittyy kivun kautta. Pelkkää pumpulia aina - siitä syntyy yleensä jotain narsismiin viittaavaa.
"Jollei se tapa, se todellakin hajottaa." - Haloo Helsinki
Et selvästikään tiedä traumoista yhtään mitään.
Valitettavasti tiedän paljonkin.
Minulla oli vaihtoehtoja kaksi: joko päätin märehtiä traumojani loppuelämän ja antaa periksi niille, iotka olivat minua loukanneet. Toinen vaihtoehto oli taistella paremman elämän ja onnen puolesta. Valitsin jälkimmäisen. Elämisen kannalta se oli myös ainut vaihtoehto.
Jos oikeasti tietäisit mitä traumat ovat, niin niitä ei "murehdita".
Vierailija kirjoitti:
Ilmankos naiset ovat se heikompi sukupuoli.
Itsessään ei ole koskaan mitään vikaa, vika on aina kaikissa muissa.
Oletko ikinä avannut yhtään historiankirjaa lukeaksesi naisten asemasta?
Vierailija kirjoitti:
nostan. Jotain hyviä tarinoita? Sanokaa pliis, että jossain joku isätön tyttö on pärjännyt.
Olisin ollut mieluummin isätön tyttö kuin sellainen, jolla on huono isäsuhde. Henkisen väkivallan määrä oli käsittämättömän suuri. Nykyään en ole väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eikö mitää positiivisia tarinoita? :(
Aloita itse sellainen. Vaikeudet harvemmin vahvistavat.
Kyllä ne vaikeudet usein miten juuri vahvistaa, jos oikealla asenteella on liikkeellä
Pölöpölö, täyttä tuubaa. Silloin ei vain ole kokenut mitään todella pahaa, jos siitä pelkällä oikealla asenteella on selvinnyt.
No kyllä ne vaikeudet vahvistaa. Ihmisen kehittyy kivun kautta. Pelkkää pumpulia aina - siitä syntyy yleensä jotain narsismiin viittaavaa.
"Jollei se tapa, se todellakin hajottaa." - Haloo Helsinki
Et selvästikään tiedä traumoista yhtään mitään.
Valitettavasti tiedän paljonkin.
Minulla oli vaihtoehtoja kaksi: joko päätin märehtiä traumojani loppuelämän ja antaa periksi niille, iotka olivat minua loukanneet. Toinen vaihtoehto oli taistella paremman elämän ja onnen puolesta. Valitsin jälkimmäisen. Elämisen kannalta se oli myös ainut vaihtoehto.
Jos oikeasti tietäisit mitä traumat ovat, niin niitä ei "murehdita".
Ehkä sun kanssa on urha jankata, mutta...
On lukemattomia historian merkkihenkilöitä, jotka ovat selvinneet pahoistakin traumoista ja silti menestyneet elämässään.
Meillä kaikilla on vapaus rakastaa itseämme, sitä kukaan ei ota pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eikö mitää positiivisia tarinoita? :(
Aloita itse sellainen. Vaikeudet harvemmin vahvistavat.
Kyllä ne vaikeudet usein miten juuri vahvistaa, jos oikealla asenteella on liikkeellä
Pölöpölö, täyttä tuubaa. Silloin ei vain ole kokenut mitään todella pahaa, jos siitä pelkällä oikealla asenteella on selvinnyt.
No kyllä ne vaikeudet vahvistaa. Ihmisen kehittyy kivun kautta. Pelkkää pumpulia aina - siitä syntyy yleensä jotain narsismiin viittaavaa.
Usein narsistit ovat olleet lapsuudessaan monenlaisen kaltoinkohtelun uhreja eivätkä liian helpolla päässeitä. Tällöin persoonan kehitys on häiriintynyt.
"Perinteisen jaottelun mukaan on olemassa kahdenlaisia narsisteja. Ensimmäisillä, korkean itsetunnon narsisteilla on nimensä mukaisesti korostunut käsitys itsestään. Haavoittuvaisilla narsisteilla puolestaan on heikko itsetunto ja narsismi onkin pintapuolinen keino peittää tätä haavoittuvuutta." Lähde: https://www.iltalehti.fi/pinnalla/a/201706212200223816
Olen pärjännyt elämässä mielestäni ihan hyvin, vaikka isä lähti kun olin jotain varhaisteini-iässä. Sen jäkeen haki aina silloin tällöin (harvoin) luokseen milloin minnekkin. Hän ei keskkustellut tai auttanut missään, veti lähinnä viinaa.
Elämäni nyt on ihan tavallista, ei eroa muista tuttujeni elosta. Ehkä siinä hieman poikkeaa, etten pelkää tarttua ruuvimeisseliin ja asentaa valaisimia tai korjata lasten pyörät jne, kun olen nuo itse aina omin avuin tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kaikki mun parisuhteet on menneet päin helvettiä. En tunnista hyvää miestä, kun en tiedä, millainen se on.
Äitinä ja työelämässä on mennyt suht ok.
Mulla on tää sama. Olen hyvä äiti ja hyvä työntekijä mutta ihmissuhteissa täysi epäonnistuja. Tiedostan olevani itsekin hankala kumppani, mutta ajaudun myös huonoihin parisuhteisiin. Ei mulla ole mitään käsitystä miten mun pitäisi olla. Lapsen isän kanssa yritin kun halusin perheen, mutta hän lähti sitten toisen matkaan. Yksinkään en osa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eikö mitää positiivisia tarinoita? :(
Aloita itse sellainen. Vaikeudet harvemmin vahvistavat.
Kyllä ne vaikeudet usein miten juuri vahvistaa, jos oikealla asenteella on liikkeellä
Pölöpölö, täyttä tuubaa. Silloin ei vain ole kokenut mitään todella pahaa, jos siitä pelkällä oikealla asenteella on selvinnyt.
No kyllä ne vaikeudet vahvistaa. Ihmisen kehittyy kivun kautta. Pelkkää pumpulia aina - siitä syntyy yleensä jotain narsismiin viittaavaa.
"Jollei se tapa, se todellakin hajottaa." - Haloo Helsinki
Et selvästikään tiedä traumoista yhtään mitään.
Valitettavasti tiedän paljonkin.
Minulla oli vaihtoehtoja kaksi: joko päätin märehtiä traumojani loppuelämän ja antaa periksi niille, iotka olivat minua loukanneet. Toinen vaihtoehto oli taistella paremman elämän ja onnen puolesta. Valitsin jälkimmäisen. Elämisen kannalta se oli myös ainut vaihtoehto.
Jos oikeasti tietäisit mitä traumat ovat, niin niitä ei "murehdita".
Ehkä sun kanssa on urha jankata, mutta...
On lukemattomia historian merkkihenkilöitä, jotka ovat selvinneet pahoistakin traumoista ja silti menestyneet elämässään.
Meillä kaikilla on vapaus rakastaa itseämme, sitä kukaan ei ota pois.
Menestyminen jossain suhteessa ei tarkoita sitä, etteivät traumat olisi hyvinkin aktiivisesti kuormittamassa mieltä. Et sinä tiedä millaista ns. menestyjän elämä on. Moni yrittää ylisuorittamisella turhaan vaimentaa sisäistä pahaa oloaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni lähti toisen naisen mukaan ollessani hieman alle 3-vuotias. Eipä ole miehestä sen jälkeen kuulunut. Äitini ei koskaan minua kannustanut tai edes kehunut mistään. Moitteita sen sijaan tuli ja tulee edelleenkin. Kaikki pitäisi olla ulkoisesti hyvin viis siitä mitä sisällä tuntee.
Minulle ei siis koskaan ole kehittynyt hyvää itsetuntoa. En osaa rakastaa ketään, vähiten kai itseäni. Olen yrittänyt olla mahdollisimman hyvä ja kannustava äiti lapsilleni, mutta mieheni isä haukkuu ja arvostelee minua jatkuvasti. Olen hänen mielestään todella huono äiti eikä lasten kuuluisi olla kanssani lainkaan.
En koskaan päässyt haluamaani ammattiin vaan jouduin alalle, johon en koskaan olisi halunnut. Eli helvetin hyvin menee :'-( Lisäksi on tulossa avioero. Olen täydellisen epäonnistunut elämässäni. Surullista huomata se nyt yli 4-kymppisenä. Välillä mietin kannattaako edes elää...
Minun isä ei ole koskaan tuntunut vanhemmalta. Hän on lähinnä joku onnettoman hölmö surkuhupaisa hahmo elämässäni jonka luona kävin joka toinen viikonloppu katsomassa kun hän huoppui humalassa naapurista kotiin.
Hän ei ole koskaan ollut isällinen. On vaan mitä on. Oikeastaan olen miettinyt olisiko hänellä mahdollisesti asperger tai adhd. Harmiton kuitenkin. Pummaa multa rahaa aika usein.
Suhteeni ovat aina olleet läheisriippuvaisuuden sävyttämiä ja selkeää toistoa sisäisestä maailmastani jota koin kasvaessani tämän oudon isäsuhteen myötä. Aina etsinyt sitä mitä en isältäni koskaan saanut. Kiinnostusta asioihini ylipäänsä.. Olen antanut ottaa itseni itsestäänselvyytenä.
Olen käynyt amiksen ja olen ollut pääosin työtön. Minulla on nykyään ihana mies (suhteen alku toisti samaa vanhaa mutta olemme kasvaneet siitä kumpikin) ja lapsi.
Aion ponnistaa täältä enkä aio enää kuunnella tuota tarinaani. Minulle menestys on sitä että uskallan toteuttaa hullujakin visioitani ja elättää lapseni niin että koen nautintoa työstäni.
Se ei ole helpoin tai nopein reitti, mutta täysin mahdollinen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää jankkaus ei nyt varmaan auta ap:ta uskomaan, että hänen elämänsä voi olla ihan hyvää ja menestynyttä isäsuhteesta huolimatta, pikemminkin päinvastoin?
Ap todennäköisyydet ovat vain todennäköisyyksiä. Se ei tarkoita että huonolla isäsuhteella olisi vääjäämättömästi luuseri loppuelämänsä tai että ei missään nimessä voisi menestyä. Tai että näin kävisi juuri sinulle. Se vaan tarkoittaa että kun otetaan tarpeeksi monta naista, niin hyvän isäsuhteen naisten joukossa on jonkin verran enemmän tyyppejä.
Minulla oli huono isäsuhde huutavan ja vihaisen isän kanssa. Ihan menestyneeksi itseni katson.
Mulla ei ole juurikaan isäsuhdetta. Olen tyytyväinen elämääni ja onnellinen. Parisuhdetta ei ole kuitenkaan koskaan ollut. Kumppanin löytäminen on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi menestyä, nuo ovat vain keskiarvoja ja hajonta on todella isoa. Jos opettelet asioita, joita et oppinut lapsuudessa ja kasvatat itsesi ehjäksi niin kaikki on mahdollista. Monella muullakin asialla on merkitystä kuin isäsuhteella, mieti mitkä ovat omat etusi. Ei kaikilla niitä paljon ole, mutta yksikin asia on parempi kuin ei mitään.
Äitini isä oli kylmä ja kuolikin hänen ollessaan vielä lapsi. Äitini pärjää ihan keskinkertaisesti ellei hyvin. Nykyisin sanoisin kyllä, että hyvin, on onnellinen.
Oma isäni oli rakastava kyllä, en siis osaa vastata ihan samoista lähtökohdista. (Monesti isä kyllä rakastaa vaikkei näyttäisi sitä. Jotkut miehet ovat sitten aivan psykoja). Mutta isäsuhteeni oli kyllä vaikea. Vanhempieni erottua hän alkoholisoitui (tai vähän ennen eroahan se alkoi) ja minusta tuli tavallaan "vaimon korvike". Pidin siis seuraa ja hoidin ikätasooni nähden paljon asioita. Olen antanut anteeksi kun on osannut pyytääkin ja kyllä olen menestynyt elämässä tähän mennessä. Olen tosin nuorehko vielä eli vasta matkalla menestykseen. Mutta nain hyvän ja rakastavan miehen, lapsille mahtavan isän ja olen melko tasapainoinen, uskon, että elämä kantaa. Eli ihan ehjä ihminen ja varma, että saavutan unelmani tavalla tai toisella.
Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Voi menestyä, nuo ovat vain keskiarvoja ja hajonta on todella isoa. Jos opettelet asioita, joita et oppinut lapsuudessa ja kasvatat itsesi ehjäksi niin kaikki on mahdollista. Monella muullakin asialla on merkitystä kuin isäsuhteella, mieti mitkä ovat omat etusi. Ei kaikilla niitä paljon ole, mutta yksikin asia on parempi kuin ei mitään.
Äitini isä oli kylmä ja kuolikin hänen ollessaan vielä lapsi. Äitini pärjää ihan keskinkertaisesti ellei hyvin. Nykyisin sanoisin kyllä, että hyvin, on onnellinen.
Oma isäni oli rakastava kyllä, en siis osaa vastata ihan samoista lähtökohdista. (Monesti isä kyllä rakastaa vaikkei näyttäisi sitä. Jotkut miehet ovat sitten aivan psykoja). Mutta isäsuhteeni oli kyllä vaikea. Vanhempieni erottua hän alkoholisoitui (tai vähän ennen eroahan se alkoi) ja minusta tuli tavallaan "vaimon korvike". Pidin siis seuraa ja hoidin ikätasooni nähden paljon asioita. Olen antanut anteeksi kun on osannut pyytääkin ja kyllä olen menestynyt elämässä tähän mennessä. Olen tosin nuorehko vielä eli vasta matkalla menestykseen. Mutta nain hyvän ja rakastavan miehen, lapsille mahtavan isän ja olen melko tasapainoinen, uskon, että elämä kantaa. Eli ihan ehjä ihminen ja varma, että saavutan unelmani tavalla tai toisella.
Tsemppiä ap!
Eli sinun isäsi on ollut siinä määrin kehityskelpoinen, että on pyytänyt toimintaansa anteeksi. Suurin osa huonoista huonoista vanhemmista ei sitä tee, vaan perseily jatkuu hautaan asti.
Hyvin. En ole etsinyt syyllisiä omiin virheisiin muista, siinä se keino.
Sinun pitäisi ap ensin määritellä mitä elämässä pärjääminen sinulle merkitsee. Eri ihmiset mieltävät tuon hyvin eri tavoin. Millaisista asioista juuri sinä haaveilet?
Vierailija kirjoitti:
Hyvin. En ole etsinyt syyllisiä omiin virheisiin muista, siinä se keino.
Entä jos ei ole tehnyt mitään erityisen isoja virheitä elämässä, mutta dissosiaatiohäiriö tekee elämästä haastavaa? Toisiin rankka lapsuus jättää syvät arvet. Jos ei ole toistuvien hylkäämisten takia uskoa siihen, että elämä kantaa, niin se tekee elämästä raskasta.
Minulla on ollut huono isäsuhde, pelkäsin lapsena isääni. En tästä nyt enempiä kirjoittele, mutta ymmärrätte varmaan.
Outo juttu, mutta työkaveristani tuli tavallaan isäni. Hän oli minua yli 20 vuotta vanhempi ja lapseton. Hän suhtautui minuun kuin lapseensa, häneltä sain kehuja ja ihailua jota en saanut isältäni. Hänen ansiostaan aloin ymmärtää, että olen jotenkin arvokas ihminen.
Olen hyvässä avioliitossa, ja minulla on lapsia. Heillä on erittäin hyvä isä.,mistä olen tosi onnellinen.
Alue: Aihe vapaa
Minulla erittäin huono isäsuhde, hän haukkui minua koko lapsuuteni. Tämä johti huonoon itsetuntoon ja erittäin huonoon miesvalintaan. Valitsin narsistin samanlaisen kuin isäni. Hyvä ettei henki lähtenyt vaikka yritin miellyttää kaikin tavoin. Ymmärsin vasta 20v kuluttua erota ja kaikki on mennyt loistavasti sen jälkeen. Otin uudeksi mieheksi täysin päinvastaisen ihmisen ihan tarkoituksella. Tosin täytyy sanoa ettei fyysisesti millään tavalla iskenyt, mutta luonne oli tärkeämpi.