Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka paljon ja miten autatte ikääntyviä vanhempianne?
30.06.2019 |
Ja kuinka paljon ja miten olette valmiita auttamaan heitä, kun eivät enää pärjää omillaan, mutta yhteiskunnallakaan ei ole tarjota, kun jotain minimaalista apua? Asun kerrostalossa ja tässä talossa asuu paljon ikäihmisiä. Osalla jää ovet auki, kun lähtevät ulos. Avaimet jää oveen pariksi päiväksi. Eräs nainen vaeltaa pitkin katuja vähissä vaatteissa talvellakin. Omaan asuntooni on yritetty tulla monta kertaa omilla avaimilla, kun on luultu minun ovea omaksi.
Olen jutellut useamman kerran erään vanhuksen tyttären kanssa pihalla ja viikko sitten hän purskahti itkuun. Hän sanoi käyneensä äitinsä luona pari vuotta joka päivä ja hän kohtaa välillä ihan lohduttomia tilanteita. Hän oli selkeästi ihan loppu ja yhteiskunnalla ei ole paikkaa tarjota. Jotain kotiapua kyllä, mutta ei se paljon auta, jos vuorokaudessa joku käy vartin. Tytär sanoi, että vaihtoehdot on ne, että joko hän käy siellä auttamassa tai hänen äitinsä on ihan yksin. Ja aika kova luu pitäisi olla, että voisi elää omaa elämäänsä ja jättää äitinsä oman onnensa nojaan.
Mitä te tuumitte näistä asioista? Mitä olette valmiita omien vanhempienne vuoksi tekemään vanhuuden koittaessa?
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat 6-kymppisiä, vähän yli. Kummallakin on erinäisiä vaivoja, vaikka he väittävätkin ettei niistä tule ongelmia. Käyn tarvittaessa auttamassa heitä rivarin talonmiesviikoilla, varsinkin talvella jos tulee paljon lunta ja pitää kolata useamman kerran päivässä. Autan myös isommissa siivouksissa, ikkunoiden pesussa ym. Olen varautunut siihen, että mitä enemmän heille tulee ikää, sitä enemmän apuani tarvitaan.
En jaksanut, asuin äitini luona neljä viimeistä vuotta. Se oli mahdollista, koska lapset olivat aikuisia ja olin sinkku. Työpaikka samassa kaupungissa, kävin ruokatunnillakin katsomassa. Välillä sisareni kävi "tuuraamassa". Emme voineet vuorotella, koska hän asuu 540 km:n päässä, perheellinen, lapset teinejä. Ymmärrän sen oikein hyvin. Mutta näin saimme asian hoidettua.
Kauhulla odotan. Yksi kuoli suht nopeasti syöpään, muiden (oma vanhempi + appivanhemmat) pärjäävät vielä omillaan. Mutta tuo vaihe on aika väistämätön 2-3 vuotta tarvitaan päivittäistä apua ja helvetinmoista tappelua hoidon ja tuen saamiseksi. Esitteet ja nettisivut lupaa vaikka mitä, todellisuus on se 10-15min hoitajan pyörähdys pari kertaa päivässä eikä mikään tieto kulje minnekään. Ja jokainen apu yhteiskunnalta maksaa maltaita ja yksityiseltä vielä enemmän.
Pakko on hoitaa, ei kai siinä muukaan auta. Toivottavasti itse aikanaan saan valita eutanasian kammottavan yksinolon ja toisten taakkana elämisen vaihtoehtona.
En ole kovin paljon valmis tekemään. Vanhempani eivät ole koskaan laittaneet lapsiaan etusijalle edes kun olimme pieniä. Aikuisenakaan eivät ole olleet mukana elämän mutkissa. Jos jotain onnistumisia matkan varrella on tullut niistä ovat olleet kateellisia. Yksin on pitänyt pärjätä. Pärjätkööt hekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä 85v. Käyn kaupassa, siivoan, hoidan puutarhaa, luon lumet, maksan verkkopankissa laskut. Leikkauksen jälkeen hoidin haavat päivittäin 4kk, kaihileikkauksen jälkeen laitoin silmätipat alkuun 8x päivässä. Omat teinit auttavat myös nurmikonleikkuussa, haravoinnissa yms.
Itse olen 39v. yh, päivätöissä.
71-vuotias isäni tarvitsee toistaiseksi apua vain laskunmaksussa ja välillä puhelimen kanssa. Asumme naapureina, joten olen lähellä tarvittaessa. Isä paremminkin auttaa mua, yksinhuoltaja kun olen. Eilen toi tekemäänsä lasagnea ja äsken näkyi lähtevän pyöräilemään. Mutta eihän sitä tarvitse saada kuin aivohalvaus ja osat vaihtuu. Äitini on kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut pakko auttaa. Kun äiti kuoli noin 4 vuotta sitten, isä jäi ihan yksin, ja paljastui, että hänellä on muistisairaus. Liikuntakykykin on huonontunut koko ajan, koska hän ei halua jumpatakaan. Olen käynyt kerran viikossa katsomassa, laitan lääkkeet dosettiin ja autan kauppa-asioissa. Joka päivä olen soittanut. Muistutan syömisestä. Tänä vuonna on täytynyt käydä useammin. Yritän käydä joka toinen päivä, mutta en aina jaksa. On omakin perhe ja töissäkin pitäisi jaksaa. Apteekkiostokset hoidan tietysti myös.
Äiti puolestaan sairasti pitkään ennen kuolemaansa ja myös tarvitsi apua, joka viikko kävin katsomassa häntä noin 9 vuoden ajan. Lääkärin kontrollikäynneillä kävimme yhdessä, otin sen yleensä lomapäiväksi, koska käynnin jälkeen puitiin yhdessä lääkärin sanomiset. Jo silloin tuli tunne, että teenkö väärin. Lyönkö laimin omaa perhettäni, kun huolehdin äidistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autan sen minkä töiltä ja omalta elämältäni pystyn. Lisäksi palkkasimme sisarusten kanssa heille yksityisen hoitajan, joka käy 5 päivää viikossa sovitun verran tunteja (yleensä 4/pv). Hoitajan vapaapäivinä joku meistä lapsista käy vanhempien luona. Ovat vielä mieleltään tolkuissaan, joten pärjäävät tällä systeemillä. Sitten kun eivät pärjää, ostamme heille paikan luotettavasta hoivakodista, jossa toki käymme säännöllisesti heitä sitten katsomassa.
Vierailija kirjoitti:
On ollut pakko auttaa. Kun äiti kuoli noin 4 vuotta sitten, isä jäi ihan yksin, ja paljastui, että hänellä on muistisairaus. Liikuntakykykin on huonontunut koko ajan, koska hän ei halua jumpatakaan. Olen käynyt kerran viikossa katsomassa, laitan lääkkeet dosettiin ja autan kauppa-asioissa. Joka päivä olen soittanut. Muistutan syömisestä. Tänä vuonna on täytynyt käydä useammin. Yritän käydä joka toinen päivä, mutta en aina jaksa. On omakin perhe ja töissäkin pitäisi jaksaa. Apteekkiostokset hoidan tietysti myös.
Äiti puolestaan sairasti pitkään ennen kuolemaansa ja myös tarvitsi apua, joka viikko kävin katsomassa häntä noin 9 vuoden ajan. Lääkärin kontrollikäynneillä kävimme yhdessä, otin sen yleensä lomapäiväksi, koska käynnin jälkeen puitiin yhdessä lääkärin sanomiset. Jo silloin tuli tunne, että teenkö väärin. Lyönkö laimin omaa perhettäni, kun huolehdin äidistäni.
Lisään tähän, kun luin noita muita vastauksia, että laskujen maksut olen hoitanut molempien osalla silloin, kun eivät itse ole kyenneet, ja isälle olen siivonnut ja pyykännyt. Äiti järjesti siivoojan ja pyykkäsi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on kuollut, äiti on pian 80 ja voi hyvin, ajaa autoa ja hoitaa asiansa. Appivanhemmat yli 80 reilusti ja hyvässä vedossa edelleen, satunnaista apua omakotitalon hoidossa. Isoin huoli parista noin 90v yksinasuvasta vanhempien sisaruksesta, joilla puoliso kuollut eikä omia lapsia. Paljon saa hoitaa asioita puolesta. Taakkaa lisäävät erilaiset puhelinmyyjät, jotka höynäyttelevät näitä vanhuksia. Markkinointikieltoja kierretään jne. Puhelinta ei voi poiskaan laittaa, koska sen käyttö muuten sujuu ja onhan se turvatekijä myös.
Isäni on tällä hetkellä sairaalahoidossa ja sen jälkeen varmaan makaa vielä kotona pitkään sängyssä. Käyn auttamassa äitiä kaikissa fyysisesti raskaissa töissä ja käytän pari kertaa viikossa kaupassa (hänellä sydänvika, ei saa rasittaa itseään liikaa), lisäksi huolehdin laskujen maksamisesta koska äiti on aivan kädetön verkkopankin ja muun nettiasioinnin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun äitini kanssa naapuritaloissa, uskon tämän auttavan pitkälle sitten kun todellinen avuntarve tulee eteen. Vielä ei tarvitse apua kuin joskus puhelimen tai tietokoneen kanssa ja autokyytejä silloin tällöin. Hän on auttanut niin paljon minua lastenhoidossa ym. että autan mielelläni.
Isäni asuu toisella puolella kaupunkia ja on ilmoittanut ettei tule mitään apua koskaan tarvitsemaan kun aikoo pysyä niin hyvässä kunnossa.... ok, tämä selvä. Enpä sitten tyrkytä apua.
Isäni hoitokodissa. Äidilleni 75v käyn kaupassa, käyn luuttuamassa, pitämässä seuraa jne. Vien ruokaa jne.
Vierailija kirjoitti:
On ollut pakko auttaa. Kun äiti kuoli noin 4 vuotta sitten, isä jäi ihan yksin, ja paljastui, että hänellä on muistisairaus. Liikuntakykykin on huonontunut koko ajan, koska hän ei halua jumpatakaan. Olen käynyt kerran viikossa katsomassa, laitan lääkkeet dosettiin ja autan kauppa-asioissa. Joka päivä olen soittanut. Muistutan syömisestä. Tänä vuonna on täytynyt käydä useammin. Yritän käydä joka toinen päivä, mutta en aina jaksa. On omakin perhe ja töissäkin pitäisi jaksaa. Apteekkiostokset hoidan tietysti myös.
Äiti puolestaan sairasti pitkään ennen kuolemaansa ja myös tarvitsi apua, joka viikko kävin katsomassa häntä noin 9 vuoden ajan. Lääkärin kontrollikäynneillä kävimme yhdessä, otin sen yleensä lomapäiväksi, koska käynnin jälkeen puitiin yhdessä lääkärin sanomiset. Jo silloin tuli tunne, että teenkö väärin. Lyönkö laimin omaa perhettäni, kun huolehdin äidistäni.
Kannattaa ottaa kotihoito. Lääkkeidenjakoon sisältyy myös sairaanhoito, lääkärikontrollit ym. Ja apteekkipalvelu
Vierailija kirjoitti:
Autan sen minkä töiltä ja omalta elämältäni pystyn. Lisäksi palkkasimme sisarusten kanssa heille yksityisen hoitajan, joka käy 5 päivää viikossa sovitun verran tunteja (yleensä 4/pv). Hoitajan vapaapäivinä joku meistä lapsista käy vanhempien luona. Ovat vielä mieleltään tolkuissaan, joten pärjäävät tällä systeemillä. Sitten kun eivät pärjää, ostamme heille paikan luotettavasta hoivakodista, jossa toki käymme säännöllisesti heitä sitten katsomassa.
Oho, te olette sitten todella hyvätuloisia tai teitä sisaruksia on paljon. Oma vanhempi muutti äskettäin kunnan päätöksellä yksityiseen hoitokotiin. Maksu on enemmän mitä vanhempi saa eläkettä ja eläkeläisen hoitotukea, joka sekin on maksimimäärä. Onneksi hänellä on säästöjä, muutaman vuoden vajeen voi maksaa säästöistä. Sitä en tiedä, miten käy, kun säästöt on käytetty, mutta hän ei taida elää niin pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Isä 85v. Käyn kaupassa, siivoan, hoidan puutarhaa, luon lumet, maksan verkkopankissa laskut. Leikkauksen jälkeen hoidin haavat päivittäin 4kk, kaihileikkauksen jälkeen laitoin silmätipat alkuun 8x päivässä. Omat teinit auttavat myös nurmikonleikkuussa, haravoinnissa yms.
Itse olen 39v. yh, päivätöissä.
Tuollainen ei ole mahdollista, jos välimatkaa on satoja kilometrejä ja vakituisesti töissä.
Omat vanhempani ainakin pääsivät melkoisen "helpolla", kun mummot kuoli kummatkin äkillisesti ollessaan vielä suhteellisen nuoria ja papat puolestaan eleli hyvässä vedossa sinne 90 ikävuoden kieppeille ja heilläkin nopea poistuminen ilman kitumisia, dementioita yms.
Alue: Aihe vapaa
Suoraansanottuna pelottaa tulevaisuus omien vanhempien suhteen. Vielä ovat terveitä ja kykeneväisiä, mutta entä sitten kun ne todelliset vaivat ja ongelmat alkaa...