Ärsytän itseäni kattomalla tota Pride-lähetystä Teemalta
Kyllä taas järki ja äly kukkii oikein urakalla. :D
Olisi kiva tietää mitkä ihmisoikeudet näiltä ihmisiltä nyt vielä puuttuvat, kun siitä jankuttavat. Oikeus silpoa harhaisia lapsia jotka luulevat kehonsa olevan väärä??
Hohhoijaa.
Homot saa elää Suomessa ainakin aivan normaalia elämää, ja miten ihmisoikeudet edes liittyy ihmisten seksuaalisuuteen tai luonteeseen. Jos kaikille pitäisi erikseen räätälöidä omat erilliset oikeudet, eihän siitä tulisi mitään.
Kommentit (39)
Minä vilkaisin Hesarin suoraa lähetystä. Kuvittelin kulkuetta riemukkaaksi ja värikkääksi, mutta se onkin vain hassuissa vaatteista löntysteleviä huonoryhtisiä ihmisiä ja samanlaisia kadunvarrella töllistelemässä. Lipunheilutuskaan ei oikein onnistu, kun lippu on suurin piirtein kämmenen kokoinen ja ranne liikkuu eestaas vain kymmenen senttiä.
On silti ihan hyvä, että suomalainen kansanluonne ei yleensä salli kiljumista ja revittelyä. Siksi tämä maa onkin pysynyt niin rauhallisena.
Viime vuonna näkyi todella kurjia koiria tuolla, osa värjättyjä jne. Yksi mies roikotti koiraa rintamuksessaan valjaissa että koira oli maha paljaana tassut levällään.
Täytyy tarkkailla näkyykö taas.
Miksi koirat pitää tollasen mölyn ja ihmismassojen sekaan viedä.
Miksi tuolla on joku Mr. Fetish Finland?! Miksi tämä on joku fetissiseksijuhla eikä pelkästään joku normaali marssi oikeuksien puolesta? Tuonne tullaan sitten lapsien kanssa. :O
Miten fetissit ja seksijutut liittyy homo/lesbo/trans-hommeleihin? Onko nämä jotkut seksimessut?
Saa elää normaalia elämää? Mulla on pahoinpidelty 2 kaveria vuoden sisällä. Toinen oli mies ja toinen nainen... toisella tuli vakava vamma aivoihin...
Itse elän kaapissa. Miehen kanssa olen koska perhe ei hyväksy.
N25
Tämä paraati tässä ketjussa on surkuhupaisuuden ja tekopyhyyden huippu 🤡📯. Hauskaa päivää teillekin itsenne ärsyttämisen parissa 👍.
Vierailija kirjoitti:
Miten fetissit ja seksijutut liittyy homo/lesbo/trans-hommeleihin? Onko nämä jotkut seksimessut?
Olen aiemmin kuvitellut, että olisivat normaaleja ihmisiä mutta ilmeisesti ovatkin jotain sairaita seksihulluja. Tai ainakin sellaisen kuvan tästä alkaa saamaan. Ei auta homojen asiaa esim. Että kekkuloidaan tuolla stereotyyppisesti jossain blue oyster nahka-asuissa ja vain se tunnusmusiikki puuttuu.
Katselen myös ja mietin eroisinko kirkosta tosiaan. Järkyttävän kieroutunutta pellesirkusta. Kyllä huomaa että itsetunto hakusessa noilla kun putää noin esittää.
Hitto että on mielisairaan näköistä puuhaa. No, olen tällä kertaa suvaitsevainen ja ajattelen että se johtuu siitä, että seksuaalivähemmistöjä syrjitään rankasti ja siitä lopputuloksena on tuollaiset mt-ongelmien manifestaatiot.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuolla on joku Mr. Fetish Finland?! Miksi tämä on joku fetissiseksijuhla eikä pelkästään joku normaali marssi oikeuksien puolesta? Tuonne tullaan sitten lapsien kanssa. :O
Sitä minäkin ihmettelen. Suurin osa tuosta porukasta voisi mennä lähinnä seksimessuille. Miksi ei voi normaalisti vaan marssia ilman omia pervoilujaan, jotka eivät liity asiaan?
It's the flaunting that gets ya. Eivät ole samanlaisia vaan erityisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuolla on joku Mr. Fetish Finland?! Miksi tämä on joku fetissiseksijuhla eikä pelkästään joku normaali marssi oikeuksien puolesta? Tuonne tullaan sitten lapsien kanssa. :O
Sitä minäkin ihmettelen. Suurin osa tuosta porukasta voisi mennä lähinnä seksimessuille. Miksi ei voi normaalisti vaan marssia ilman omia pervoilujaan, jotka eivät liity asiaan?
Koska kyse ei todellakaan ole mistään tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, vaan itsensä esille tuomisesta.
Kuulun seksuaalivähemmistöön, mutta en tunne ollenkaan omakseni tuota menoa. Olen normaali ihminen, enkä mikään fetissipervo. Harmi, että näkyvin osa noista ei halua luoda meistä kuvaa ihan normaaleina ihmisinä vaan joinain seksihurjastelijoina. Sitten ihnetellään, kun konservatiivit järkyttyvät.
Siis tässä ketjussahan juuri kirkastuu miksi siellä on Mr Fetish Finland. Miten te ootte niin tolloja että ette ymmärrä että syy on just teidän tässä ketjussa esittelemä suunnattoman halveksuva asenne fetissi-ihmisiä kohtaan. Ei sekään ketään haittaa että tykkää nuolla toisen varpaita jos partnerikin on messissä.
Vierailija kirjoitti:
Saa elää normaalia elämää? Mulla on pahoinpidelty 2 kaveria vuoden sisällä. Toinen oli mies ja toinen nainen... toisella tuli vakava vamma aivoihin...
Itse elän kaapissa. Miehen kanssa olen koska perhe ei hyväksy.
N25
Kuulutko johonkin uskonlahkoon?
Vierailija kirjoitti:
Siis tässä ketjussahan juuri kirkastuu miksi siellä on Mr Fetish Finland. Miten te ootte niin tolloja että ette ymmärrä että syy on just teidän tässä ketjussa esittelemä suunnattoman halveksuva asenne fetissi-ihmisiä kohtaan. Ei sekään ketään haittaa että tykkää nuolla toisen varpaita jos partnerikin on messissä.
Ei niin, mutta ei kai sitä muualla tehdä kuin omassa makuuhuoneessa niin kuin heterotkin? Seksi-messut on oikea ulostulopaikka jos tuollaisesta haluaa numeron tehdä.
Eikös seksimessut pitäisi järjestää esim. Messukeskuksessa ja sinne on sitten alaikäisiltä pääsy kielletty. Miksi nämä saa kekkuloida vapaasti kaduilla ja meno muuttuu vuosi vuodelta ronskimmaksi?
Hyi helevetti ja nyt joku jo paasaa jostain anaaliseksistä. Eikö mitään voi pitää omana tietonaan?!
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuolla on joku Mr. Fetish Finland?! Miksi tämä on joku fetissiseksijuhla eikä pelkästään joku normaali marssi oikeuksien puolesta? Tuonne tullaan sitten lapsien kanssa. :O
Olin juuri tulossa kommentoimaan samaa. Juuri käänsin kanavaa ja heti joku kaljamahainen mies bdsm maskissaan. Tämä kulkue ei ole lapsille oikea paikka.
lesbokuoro... joo, laitetaan vain kaikki ihmiset omiin lokeroihin harrastamaan etteivät vain sekoitu erilaiset ihmiset keskenään. Kovin suvaitsevaista.