Epäsuorat rakkaudenosoitukset
Tänään katselin valokuva-albumia jossa kuvia lapsuudestani. Poikamme luuli olevansa kuvissa joissa olin oikeasti minä tarhaikäisenä. Näytin sitten miehelle valokuvaa kertoen että olen niin poikamme näköinen kuvassa että lapsikin luuli olevansa kuvassa. Mies siihen tokaisi pojastamme humoristisesti "Siitä tulee sitten nätti vaimo joskus jollekulle" katsoen samalla minuun merkitsevästi.
Millaisia muita epäsuoria kohteliaisuuksia ja rakkaudentunnustuksia olette vaihtaneet rakkaimpienne kanssa? :)
Kommentit (298)
Suutelee niskaa ja kaulaa kiihkeästi tekemättä fritsuja
Vietetään kuukausipäiviä vaikka oltu yhdessä kohta kymmenisen vuotta 🙂
Rakas mieheni herättää mut joka aamu. Kysyy aina edellisenä iltana monelta haluan että mut herätetään, jos on jo itse lähtenyt töihin soittaa mulle niin monta herätyspuhelua kunnes sanon että olen hereillä. Jos hän itse saisi nukkua pidempään iltavuoroviikoillaan, herää hän silti herättämään mut. Näinä aamuina saan usein myös kyydin töihin :)
Tämä on jatkunut niin kauan kuin olemme asuneet yhdessä, eli kohta jo kymmenen vuotta <3
Ulkoiluttamut kanssani lemmikkejä
Käyty kauppakeskuksessa ja saanut valita kaupat joissa pyöritään ennen elokuvan alkua
Tehnyt ruokaostokset puolestani
Suhteessa olen vuosien saatossa rupsahtanut mutta mies kohtelee yhä kuin olisin entisessä kondiksessa
Yllätän säännöllisesti miestäni arjesta poikkeavilla tavoilla, esim.vienyt benji-hyppäämään ja pakohuoneeseen
Miehellä elopainoa kertynyt vuosien mittaan. Saanut kommentteja muilta painosta. Kultani sanonut että olen ainoa ihminen joka saa koskea hänen mahaan ja jenkkoihin :) rakastan häntä sellaisena kuin on
Mies lähtee aikaisin töihin ja jokainen aamu lataa kahvinkeittimen valmiiksi minua varten :)
Jos mies tekee toasteja hän tekee yhden minullekin :)
Vierailija kirjoitti:
Leivoin kakun ja seuraavana aamuna ihmettelin minne kakku kadonnut. Mies oli vienyt kakun töihinsä evääkseen ja antoi muiden työtovereiden maistaa kehuskellen emännän leivovan alvariinsa. Työtoverit pitivät kakusta myös kuulemma
Leivovan XDDDDDDDDDD
Mitä vttua tuo aloitusviesti oli tarkoittavinaan?
Antaa minun naiseilla ja vaikka notkua vauvapalstalla tuomitsematta
Mun piti lukea tuo aloitus muutaman kertaa, että ymmärsin, kenestä tulee tulisi kaunis vaimo🐫.
Tehdään kompromisseja ja työnjakoa. Esim. muutossa mies kantaa huonekalut ja minä teen loppusiivouksen
Vierailija kirjoitti:
Jos mies reissussa niin tultua esittelee reissukuvia
Mikä vttu tämä kirjoitustyyli on? Ei ole niin raskasta käyttää verbejä -_-
Vierailija kirjoitti:
Mun piti lukea tuo aloitus muutaman kertaa, että ymmärsin, kenestä tulee tulisi kaunis vaimo🐫.
Joillekin pitää vitsailutkin vääntää rautalangasta
Mieheni on positiivinen asenteeltaan eikä mikään pilkunnussija
Ei ylianalysoi ja marttyroi tilanteissa vaan on huolettomalla asenteella koska murehtiminen ja märehtiminen ei paranna asioita