Kuinka paha pettäminen?

Riippuu ihan siitä, mitä olitte sopineet puolison kanssa.

Ei tuo tietenkään hyväksyttävää käytöstä ollut, siksi siitä onkin huono olo vieläkin. AP

Miksi vetvot asiaa, taitaa edelleen kiinnostaa?

Koska en voi päästä siitä yli, että olen kohdellut puolisoani huonosti. Entinen ihastus ei enää kiinnosta.

Pettämisen asteikolla -25 - 100, arvioisin, että noin -10.

Nyt on kyllä älyttömin keskustelu vähään aikaan.

Onkohan mahdollista, että tämä on mennyt sitten jo vähän neuroottiseksi? Koska tämä on minulle aivan oikea ongelma, joka todella ahdistaa. T. AP

Koet siis huonoa omaatuntoa siitä, että olit ihastunut toiseen? Ja siitä, että lähestyit olematta varma pystytkö hillitsemään itsesi? Pystyit kuitenkin ja elämä jatkuu normaalisti. Mikä siis kaihertaa? Emmä tätä tajua. :O

Joo. Ihastumisesta ja siitä, että oli tämä intiimi halailuhetki, joka oli sen verran sähköinen, että olisi johtanut varmaan vaikka mihin, jos olisin ollut sinkku. Ja se vaihtoehto oli siinä tilanteessa houkutteleva, mutta tiesin kyllä koko ajan, etten sänkyyn tai suuteluun asti mene. Enkä mennytkään, vaan kävelin tilanteesta pois. Ja asiaa pahentaa se, että olen tämän henkilön työkaveri. Ihastunut en enää ole, mutta välillä tunnen huonoa omaatuntoa siitäkin, että olemme työkavereita. "Suhde" ei siis ole millään tavalla jatkunut.

Tuntuuk sinusta jotenkin, ettet ole puolisosi arvoinen?

Tai nyt ehkä sain kiinni. Olisitko toivonut puolisoltasi voimakkaampaa reaktiota toisen halaamiseen?

-Olisitko toivonut, että halaus olisi ollut isompi juttu miehellesi? Että hän olisi tullut vähän mustasukkaiseksi vaikka arvostanut sitä, että hillitsit itsesi ja kiitollinen, että kunnioita ja rakastat häntä?

-Olisitko toivonut tuon halauksen herättävän puolisoasi johonkin? Yritit saada miehen vähän mustasukkaiseksi/herättää hänen mielenkiintonsa sinua kohtaan?

-Tuntuuko, että suhteenne ei ole miehellesi yhtä merkityksellinen kuin se on sinulle? Sinua vaivaa kun mies olikin ihan ok asian kanssa.

Ehkä jostain terapiasta olisi sinulle apua. Voisit miettiä mitä se on mitä oikeasti haluat. Ja miten sen saat, realistisesti. Ja ehkä miehesi kanssakin kannattaisi sitten käydä avoimempia keskusteluja. Teillä on kuitenkin kaikki hyvin, rakastatte toisianne, osoitatte sen ehkä eri tavoin? Voisiko siitä keskustella, onko jotain mitä kaipaat lisää?

+ sinua tietenkin hävettää nähdä töissä tätä entistä ihastuksen kohdetta, jonka kanssa kipinöi silloin. Eli itsetunto on myös koetuksella kun joudut kohtaamaan hänet lähes päivittäin?

/10

Kiitos ymmärtäväisistä vastauksista.

Nimenomaan tuntuu, etten ole mieheni arvoinen. En voi kuvitella, että hän sortuisi samaan ja ajattelen, että hän on liian hyvä minulle.

Ammattiapu voisi olla paikallaan.

Sinuna lopettaisin asian miettimisen täysin. Olit rehellinen puolisollesi, ja rakkautenne on selkeästi aitoa. Olet parempi ihminen mitä minä, sillä itse en olisi noin viattomasta jutusta edes kertonut, jos se todella herätti siihen, että rakastat puolioasi ja tämä oli ensimmäinen ja viimeinen töppi. Keskity omaan parisuhteeseesi, tee puolisollesi pieniä kivoja juttuja. :) Olen kanssasi samaa mieltä, että tästä asiasta on nyt tullut sellainen neuroottinen juttu, johon keskität kaiken negatiivisen energian. Mikäli asia edelleen oikeasti ahdistaa mieltäsi, hakeutuisin itse keskusteluapuun. Se on ihan ilmaista, googleta "aikuisten vastaanotto" paikkakunnaltasi. Tsemppiä!

Mielestäni kyse ei ollut pettämisestä, kun sukuelintä ei otettu esiin.

Kiitos.

Ette arvaakaan, kuinka nämä vastaukset helpottivat. Jo se, että muut pitävät ongelmaani typeränä, auttaa, kun itse olen ajatellut töpänneeni niin pahasti ettei sitä kukaan voisi ikinä antaa anteeksi. Mukava siis kuulla olevansa neuroottinen.

Pahennat oloasi vähettelemällä itseäsi ap. Et ole varmasti umpisurkea kumppani miehellesi.

Harvoin pitkässä suhteessa puolisot pysyvät "täysin samalla tasolla" tasaisesti ja jatkuvasti. Tärkeintä on, että on rakkautta ja läheisyyttä. Eikä siitäkään pidä ottaa paineita, että sen pitäisi olla täydellistä onnea ja harmoniaa jatkuvasti. Suhde kasvaa ja kehittyy ja välillä ollaan vähän etäisempiä, välillä läheisempiä. Välillä toisella menee paremmin kuin toisella, mutta kun rakastatte, kunnioitatte ja luotatte toisiinne, kaikki on hyvin.

Jos haluat työstää suhdetta niin sinua neuvoisin työstämään ensisijaisesti itseäsi itsesi vuoksi. Älä ajattele, ettei sinulla ole riittävästi annettavaa suhteeseenne, ettet riitä. Riität varmasti, sen vuoksihan miehesi on sinut valinnut. Nyt sinulla on menossa rankempi vaihe, tarvitset ehkä enemmän kuin pystyt antamaan. - Panosta omaan hyvinvointiisi, huom. kaikessa rauhassa, ja alat nähdä positiivisia muutoksia itsessäsi ja parisuhteessasi. Ymmärrettävästi työpaikalla tuo tapahtunut pyörii mielessäsi sillä näet työkaveria jatkuvasti. Olet antanut sen nyt määrittää ajatuksiasi itsestäsi aivan liikaa.

Tsemppiä ap! Olet varmasti hyvä ja miehesi arvoinen nainen. Yritä olla armollisempi ja rennompi itseäsi kohtaan. Lue jotain mielenkiintoista, tee jotain mielenkiintoista ja panosta vähän itseesi. Kaikki on ihan hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ihastumisesta ja siitä, että oli tämä intiimi halailuhetki, joka oli sen verran sähköinen, että olisi johtanut varmaan vaikka mihin, jos olisin ollut sinkku. Ja se vaihtoehto oli siinä tilanteessa houkutteleva, mutta tiesin kyllä koko ajan, etten sänkyyn tai suuteluun asti mene. Enkä mennytkään, vaan kävelin tilanteesta pois. Ja asiaa pahentaa se, että olen tämän henkilön työkaveri. Ihastunut en enää ole, mutta välillä tunnen huonoa omaatuntoa siitäkin, että olemme työkavereita. "Suhde" ei siis ole millään tavalla jatkunut.

Sille, että ihastuu toiseen parisuhteessa ollessaan ei voi mitään. Mutta sille, miten käyttäytyy voi ja minusta se on se mikä merkitsee. Minusta ei mikään pikkujuttu, että viestittelee puolison selän takana ihastuksen kanssa ja suostuu tapaamiseen ja intiimiin halailuun, jossa olisi ainekset vaikka mihin. Pisteet siitä, että pystyit "heräämään" ja lopettamaan alkavan suhteen. Hienoa oli myös se, että kerroit siitä miehellesi.

Minusta huono omatuntosi on ihan ymmärrettävää. Olet tavallaan vihainen itsellesi miehesi puolesta. Olet kuitenkin edelleen samalla työpaikalla, joten näet ihastustasi varmaan päivittäin ilman, että miehesi tietää tapaamisista tai voi asialle yhtään mitään. Johtuuko huono omatunto pitkän ajan jälkeen siitä, että olet ankara itsellesi vai tiedätkö salaa sisimmässäsi että siihen on yhä syytä? Ehkä joku terapeutti voisi auttaa asiassa eteenpäin.

Hyviä pohdintoja.

Olen sataprosenttisesti sitoutunut mieheeni, enkä pelkää, että tällaisia "lipsahduksia" voisi enää sattua.

Tämä työkaverini on mukava, viehättävä ihminen. En koe, että olisin enää ihastunut, mutta pidän häntä toki edelleen mukavana ja viehättävänä. Toisaalta välillä myös ällöttävänä, kun mietin sitä, että olen joskus ollut niin itsekäs, että olen halunnut häneltä muutakin kuin kaveruutta.

Olen silti hyvin rakastunut mieheeni, eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, ettenkö haluaisi jakaa elämääni juuri hänen kanssaan.

Syyllisyyttä tunnen siitäkin, että en voi katkaista välejä tähän ihmiseen aivan kokonaan. Se olisi miehellenikin varmasti parasta, vaikka olen nytkin siis tehnyt kaikille osapuolille selväksi, että olen sitoutunut mieheeni eikä "lipsahdusvaaraa" enää ole.

No kukapa nyt ei pitkässä suhteessa päätyisi joskus ihastumaan. Moni varmasti sortuu myös vähintään flirttiin ja halailuun, tanssimiseen tms. Se on elämää ja puolisosikin sen ymmärtää. Sinulla on jotain muita ongelmia.

No vanhana ja kyynisenä tulee mieleen, että luultavasti miehesi on tehnyt jotain paljon pahempaa, ei ole vaan tunnustanut.