Ystävä idästä vapautti Suomen vuosisatojen kurjuudesta vuonna 1809
Suomessa oli ennen sitä vuosisatoja kestänyt kurjuus. Suomi oli Ruotsin vallan aikana pelkkä takapajuinen ja syrjäinen Ruotsin lääni, josta kaikki rikkaudet vietiin Tukholmaan. Lisäksi ruotsalaiset pakottivat suomalaiset puhumaan ruotsia.
Mutta vuonna 1809 tuli vihdoin ja viimein ystävä, pelastaja ja vapauttaja idästä, joka vapautti Suomen vuosisatojen kurjuudesta. Sen jälkeen Suomi sai oikeuksia, joita ei ikipäivänä Suomella ollut Ruotsin vallan aikana. Suomi sai mm. autonomian, oman rahayksikön, eikä Venäjä pakottanut suomalaisia puhumaan venäjää.
Kannattaisikohan suomalaisten venäjävihan sijasta muistaa, mitä kaikkea hyvää Venäjä on tehnyt Suomelle historian aikana? Ja on aivan turha pelätä Venäjän hyökkäystä Suomeen, sillä sitä ei tule tapahtumaan! Venäjä haluaa Suomelle vain ja ainoastaan kaikkea hyvää!
Kommentit (2)
Ap on tavallaan oikeassa, vaikka nämä pelastaja -sanat yms. vähän huvittavat.
Myös sotilaat vietiin Suomesta Ruotsiin, taistelemaan loppumattomia sotia joista ei Suomelle ollut mitään hyötyä. Svedut olivat kuitenkin huonompia sotilaita joten miehiä haettiin siirtomaista (eli Suomesta).
Idästä ei ole tullut, eikä tule koskaan tulemaan mitään muuta hyvää kuin auringonnousu. Jopa trollit ovat aivan paskoja.