Rehellisesti, kannattaako bipon lisääntyä?

Itselläni on vaikka mitä mt-ongelmia, enkä voisi kuvitellakaan hankkivani lapsia, koska ajatus siitä että lapsi perisi ne, on liian musertava. Surettaa myös se, että seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa, ja hän haluaa lapsia, eikä ymmärrä minun pelkoa siitä että lapsi perisi minun sairaudet. Sinulle ap toivon tsemppiä, teet niin kuin itse parhaaksi näet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas natseilua, vain terve vahva yksilö saa lisääntyä?

Jos rakastaa lastaan, ei anna hänen syntyä sairaana ja sairaalle ja epävakaalle vanhemmalle. Sitä on aito välittäminen. Lapsen etu on tärkeintä, ei vanhemman.

Sama se tehdäänkö se pakolla steriloimalla vai aivopesemällä, samaa skeidaa.

Kaikkia tähän vastailevia mt-ongelmaisia tuntuu tuo periytyminen etupäässä huolestuttavan. Ykkösjuttu pitäisi olla sen harkinta, minkälaista vanhemmuutta pystytte tarjoamaan.

Biologista lisääntymistä pitäisi jollakin tavalla rajoittaa, kuten sitäkin säädellään kuka on adoptiovanhemmaksi kelvollinen. Lisääntyminen ei ole mikään ihmisoikeus.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lisääntyä minkään mielenterveysongelmaisen. Vaikka ikävältä kuulostaa niin ei pidä. Onhan näitä kampanjoita ollut että mieleneterveysongelmat ei tartu ja ole ystävä mielenterveysongelmaiselle ja mielenterveysongelmainen on samanlainen ystävä kuin muutkin, mutta kun ei ole, eikä ole vanhempanakaan. Mielenterveysongelmaiset ei vain itse hahmota miten rasittavia ovat ja raskaita, miten kuluttavaa heidän käytöksensä on kaikille joiden kanssa he on tekemisissä.  Mieti ansaitseeko lapsi elää ihmisen kanssa joka suurimman osan ajasta elää siinä minäkuplassa jossa kaiken keskiössä on omat masennukset ja omat hypot, maniat ja hoidot. Lapsi ei missään saa kuvaa normaalista elämästä ja miten eletään normaalien ihmisten kanssa kun oppii vanhempansa takia outoja käytösmalleja ja kuuntelemaan sairaan vanhempansa mielenliikkeitä. Ei mielenterveysongelmainen vain pysty keskittymään lapsensa hoitoon eikä tarjoamaan sellaista turvaa kuin normaali vanhempi.

Ei voi yleistää, mutta monen kohdalla pitää paikkansa.

Bipo ei edes pärjää välttämättä yksin, miten hän voisi omien ongelmiensa ohessa huolehtia täysin avuttomasta lapsesta? Hoitohenkilökunta tekee automaattisen lasun, kun mt-potilas on hankkiutunut raskaaksi. Bipo on ihan yhtä paha sairaus kuin skitsofrenia, ja molemmat niistä ovat periytyviä. Tällaisessa maailmassa ei voi luottaa siihen, että ympärillä on aina joku avustamassa vanhemmuudessa. Vastuutonta altistaa lapsi omille manioille ja masennuksille, useissa tapauksissa huostaanotto olisi lapsen kannalta paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa,että joku muukin miettii tätä.Olen myös mielenterveysongelmainen nainen ja pohtinut jo pidemmän aikaa lisääntyäkö vai ei.

Synkimpinä hetkinäni nuoruudessa muistan miettineeni miten olisi vaan parasta kaikille,että olisin kuollut.Jostain kumpuava tuska oli liikaa kannettavakseni.Tämä on ehkä se tärkein asia mitä mietin - en halua lapselleni mahdollisesti samaa kohtaloa.

Tietenkin on mahdollisuus,että lapsi on psyykkisesti terve ja kaikki menee hyvin.

Kuitenkin pelottaa se toinen mahdollisuus,mutta jäänkö silloin paitsi ainutlaatuisesta tapahtumasta ihmiselämässä ja naiseudessa?

Totta kai jäät paitsi ainutlaatuisesta asiasta, mutta jos et ole varma, että sinusta on vanhemmaksi sairautesi takia, niin se nyt vain on uhraus mikä on tehtävä.

Ai että mahdollista muuttaa mielipidettä jos AV-kommentoijat saa käännettyä pääsi? Mene nyt takaisin sinne Porvooseen kerjäämään huomiota joltain muulta.

Tilanteeni on sikäli eri kuin aloittajalla, että sain bipo-diagnoosin loppuraskauden aikana, alunperin sairastin "vain" masennusta. Nyt kun lapsi on alakoululainen ja lääkitys pelaa (ja alleviivaan mulla olevan mahtava mies ja riittävät tukijoukot!) voin sanoa kaiken menneen yllättävän hyvin, toistaiseksi.

Toista lasta emme ole uskaltaneet edes harkita, ja mikäli bipo-dg olisi ollut olemassa ennen lapsihaavetta.... rehellisesti en tiedä olisimmeko päätyneet yrittämään.

Mitä aloittaja ikinä päättääkään, toivotan tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lisääntyä minkään mielenterveysongelmaisen. Vaikka ikävältä kuulostaa niin ei pidä. Onhan näitä kampanjoita ollut että mieleneterveysongelmat ei tartu ja ole ystävä mielenterveysongelmaiselle ja mielenterveysongelmainen on samanlainen ystävä kuin muutkin, mutta kun ei ole, eikä ole vanhempanakaan. Mielenterveysongelmaiset ei vain itse hahmota miten rasittavia ovat ja raskaita, miten kuluttavaa heidän käytöksensä on kaikille joiden kanssa he on tekemisissä.  Mieti ansaitseeko lapsi elää ihmisen kanssa joka suurimman osan ajasta elää siinä minäkuplassa jossa kaiken keskiössä on omat masennukset ja omat hypot, maniat ja hoidot. Lapsi ei missään saa kuvaa normaalista elämästä ja miten eletään normaalien ihmisten kanssa kun oppii vanhempansa takia outoja käytösmalleja ja kuuntelemaan sairaan vanhempansa mielenliikkeitä. Ei mielenterveysongelmainen vain pysty keskittymään lapsensa hoitoon eikä tarjoamaan sellaista turvaa kuin normaali vanhempi.

No, Cheekillä menee paremmin kuin 99 % muista, hällä on bipo.

Äidilläni on bipo. Hänellä on kolme lasta, eikä vielä kukaan meistä ole sairastunut. Olemme kaikki jo reilusti aikuisia. Äitini on aina ollut lämmin ja rakastava äiti. Lapsena tiesin hänen olevan muita herkempi ja minussa lähinnä heräsi suojeluvaisto häntä kohtaan. Meillä ei koskaan ollut lastensuojelun kontaktia, vaikka äiti oli kahdesti sairaalahoidossa. Isä hoiti silloin, sekä isovanhemmat olivat läsnä.

Äiti on aina huolissaan, kun kuulee jonkun suvustamme saavan lapsen. Vanhemmista ikäpolvista bipoa löytyi enemmän, toki voi olla että muillakin on, mutta lääkitys on kunnossa.

Omalla lapsellani on isän puolen perintönä autismi ja ADHD. En silti vaihtaisi häntä pois, mutta aikoinaan päätin että yksi erityislapsi riittää. Kaikesta ei voi liikaa huolehtia, eikä kuitenkaan voi ajatella että lapsia ei saa tulla koska se ja se sairaus. Itse ajattelen, että me kaikki kannamme jotain perinnöllistä sairautta, joten voisimme kaikki olla kelvottomia lisääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Bipo ei edes pärjää välttämättä yksin, miten hän voisi omien ongelmiensa ohessa huolehtia täysin avuttomasta lapsesta? Hoitohenkilökunta tekee automaattisen lasun, kun mt-potilas on hankkiutunut raskaaksi. Bipo on ihan yhtä paha sairaus kuin skitsofrenia, ja molemmat niistä ovat periytyviä. Tällaisessa maailmassa ei voi luottaa siihen, että ympärillä on aina joku avustamassa vanhemmuudessa. Vastuutonta altistaa lapsi omille manioille ja masennuksille, useissa tapauksissa huostaanotto olisi lapsen kannalta paras ratkaisu.

Bipo diagnoosi ei kerro vielä mitään periytyvyydestä, koska sen diagnoosin saa todella helposti ja siltikään se ei välttämättä periydy, koska henkilö ei välttämättä ole bipo. Itselläni on bipodiagnoosi. tosin ei ole oireita eikä lääkkeitäkään eikä geenitestissäkään näy minulla tai  kenelläkään suvussa bipoa, mutta skitsofrenia on geeneissä ja suvussamme on skitsofreenikkoja, joten pitää ottaa huomioon että nämä mt diagnoosit on lääkäreiden arvailuja ei mikään fakta koska mitään ei testata. Mutta tosiaan tässä nyt kaikki bipot on huolissaan perimästä  niin geeni aktivoituakseen tarvitsee sairastuttavan ympäristön ja mikäs sen parempi sairastuttaja kuin perheen bipolaari vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lisääntyä minkään mielenterveysongelmaisen. Vaikka ikävältä kuulostaa niin ei pidä. Onhan näitä kampanjoita ollut että mieleneterveysongelmat ei tartu ja ole ystävä mielenterveysongelmaiselle ja mielenterveysongelmainen on samanlainen ystävä kuin muutkin, mutta kun ei ole, eikä ole vanhempanakaan. Mielenterveysongelmaiset ei vain itse hahmota miten rasittavia ovat ja raskaita, miten kuluttavaa heidän käytöksensä on kaikille joiden kanssa he on tekemisissä.  Mieti ansaitseeko lapsi elää ihmisen kanssa joka suurimman osan ajasta elää siinä minäkuplassa jossa kaiken keskiössä on omat masennukset ja omat hypot, maniat ja hoidot. Lapsi ei missään saa kuvaa normaalista elämästä ja miten eletään normaalien ihmisten kanssa kun oppii vanhempansa takia outoja käytösmalleja ja kuuntelemaan sairaan vanhempansa mielenliikkeitä. Ei mielenterveysongelmainen vain pysty keskittymään lapsensa hoitoon eikä tarjoamaan sellaista turvaa kuin normaali vanhempi.

No, Cheekillä menee paremmin kuin 99 % muista, hällä on bipo.

Ja yhtä Cheekkiä kohden on vähintään 10 sekakäyttäjää samalla diagnoosilla, ja 99% menee paremmin kuin heillä.

Huolestuttavinta on ilman lääkitystä oleminen raskauden ja imetyksen aikana. Ja tietenkin hormonien vaihtelut sekä mahdollinen valvominen ja raskauden aiheuttamat komplikaatiot. Pelkkä univaje yksistään aiheuttaa monille terveille sekavaa oloa ja mielialan vaihteluita. En tiedä pystyykö se bipon kohdalla laukaisemaan manian tai masennuksen. En tarkoita tätä millään pahalla ap:lle, mutta en ole varma onkohan lapsen hankkiminen hyvä idea. Jos asiat menee pahasti pieleen, siitä seuraa kärsimystä sekä ap:lle, miehelle ja lapselle ja tietenkin koko lähipiirille.

Jos ap kuitenkin päättää hankkia lapsen, mielialaa pitää seurata tarkasti koko ajan ammattilaisen seurannassa raskauden ajan, ei imetystä- vaan heti takaisin toimiva lääkitys synnytyksen jälkeen, ap:n pitää välittömästi ottaa yhteyttä lääkäriin jos ilmenee mitään muutosta omassa mielialassa, tukiverkot pitää olla ehdottoman kunnossa ja lapselle täytyy pystyä takaamaan turvallinen ja vakaa kasvuympäristö. Usein enemmän vahinkoa psyykelle tekee traumat kuin perimä.

No ei.

Ja siksi parabellum ei lisääntynytkään..

Imetys ei varmaan ole kovin oleellinen silloin kun kyse on bipolaarin lapsen terveydestä. Maito on vain ruokaa. Äidistä suljetulla ei ole mitään iloa lapselle.

Juu ei juu 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bipo ei edes pärjää välttämättä yksin, miten hän voisi omien ongelmiensa ohessa huolehtia täysin avuttomasta lapsesta? Hoitohenkilökunta tekee automaattisen lasun, kun mt-potilas on hankkiutunut raskaaksi. Bipo on ihan yhtä paha sairaus kuin skitsofrenia, ja molemmat niistä ovat periytyviä. Tällaisessa maailmassa ei voi luottaa siihen, että ympärillä on aina joku avustamassa vanhemmuudessa. Vastuutonta altistaa lapsi omille manioille ja masennuksille, useissa tapauksissa huostaanotto olisi lapsen kannalta paras ratkaisu.

Bipo diagnoosi ei kerro vielä mitään periytyvyydestä, koska sen diagnoosin saa todella helposti ja siltikään se ei välttämättä periydy, koska henkilö ei välttämättä ole bipo. Itselläni on bipodiagnoosi. tosin ei ole oireita eikä lääkkeitäkään eikä geenitestissäkään näy minulla tai  kenelläkään suvussa bipoa, mutta skitsofrenia on geeneissä ja suvussamme on skitsofreenikkoja, joten pitää ottaa huomioon että nämä mt diagnoosit on lääkäreiden arvailuja ei mikään fakta koska mitään ei testata. Mutta tosiaan tässä nyt kaikki bipot on huolissaan perimästä  niin geeni aktivoituakseen tarvitsee sairastuttavan ympäristön ja mikäs sen parempi sairastuttaja kuin perheen bipolaari vanhempi.

Tämä. Yhdellä kaverillani on bipo diagnoosi ja olen melko varma, että hän ei ole bipo. Suvussa skitsofreniaa ja hän sai bipo diagnoosin psykoosin jälkeen. Nyt on ollut täysin väärällä lääkityksellä vuosia ja täytyy sanoa, että näin ulkopuolisen silmin hänen elämänsä on tuhottu lääkärien toimesta. Ennen hoikasta, työssäkäyvästä mukavasta tyypistä on saatu 30kg ylipainoinen, syrjäytynyt työtön. Olen tästä yrittänyt hänen kanssaan puhua ja hän on yrittänyt saada lääkärin kanssa lääkitystä vaihdettua/säädettyä, mutta ketään ei kiinnosta. Uskon, että hän voisi hyvin oikealla lääkityksellä ja pystyisi tekemään asioita- se kait lääkityksen koko pointti on.

Kannattaisikohan sinun olla imettämättä jotta saisit mahdollisimman nopeasti lääkityksen takaisin...? Siis jos tulet raskaaksi. Sairaushan saattaa periytyä, mutta toisaalta, niin moni muukin sairaus, joten aika harvan kannattaisi lisääntyä jos tuolta kantilta katsotaan (eikä välttämättä periydy).

Isän rooli on iso jos äidillä on psyykkinen sairaus. Jospa isä voisi ottaa päävastuun lapsesta/kodista ja sinä palaisit töihin mahdollisimman pian, lääkityksen kanssa?

Lapsen kannalta aika haastava tilanne, siis en ainakaan itse haluaisi lapselleni sitä sairautta vaikkei se maailmanloppu olekaan, jos huomataan varhaisessa vaiheessa ja hoidetaan asianmukaisesti.

Ap:n tilanteessa en hankkisi lapsia koska hyvän lääkityksen tauotus yli 9 kk ajaksi on liian iso riski. Ap:n asemassa nauttisin hyvän lääkityksen suomista terveistä päivistä joka mahdollistaa mahdollisimman normaalin elämän. Kaikilta bipoilta se ei onnistu koskaan.