Kiusatusta tulee kiusaaja
Tuosta kiusaajani oli lentoemäntä -ketjusta tuli mieleen että joskus käy niin että kiusatuista tulee itsestään kiusaajia.
Kommenteissa toistui kosto, ilkkuminen ja pahansuopuus.
Pahinta on mielestäni se että moni kommentoija yleisti kommentointinsa kaikkeen asiakaspalvelun lyttäämiseen. Eli he alkoivat kommenteissaan kiusata itse lentoemäntiä ryhmänä, haukkuen heitä piioiksi, alempiarvoisiksi, komenneltaviksi ja jopa lentoemäntien pukeutumiseen ja ulkomuotoon puututtiin negatiivisesti.
Ymmärrän että kiusattu voi olla murtunut, mutta huomaako hän, että käytöksellään levittää pahaa oloa täysin sivullistenkin ylle? Eli muuttuu itse ilkeäksi kiusaajaksi? Onko tällaisella kiusaajalla sitten edes oikeutta valittaa olleensa reppana kiusattu joskus historiansa aikana?
Mielipiteitä?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sinun kannattaa lukea enemmän. Käyttämäsi ajatusmalli on juuri se, jolla kiusattuja yritetään vaientaa. Että kiusattu ei saisi sanoa mitään takaisin, ei puolustautua jne. koska muuten "on yhtä paha kuin kiusaajansa". Tästä löytyy enemmän yhdistysten jne. sivuilta. Kiusattu SAA sanoa samalla mitalla takaisin :)
Sinun taas kannattaisi ajatella enemmän. En ole lyttäämässä kiusattujen oikeutta puolustautua. Vaan pohdin sitä, miten murtunut kiusattu alkaa levittää pahansuopuuttaan myös sivullisiin. Tässä tapauksessa alistamalla asiakaspalvelijoita piioiksi ja alempiarvoisiksi.
Ap
Kiusattu ei ole välttämättä "murtunut", voi olla myös muunlaisia tunteita mukana siinä. Ja muisto siitä, miten kiusaajalle on sanottu, on koitettu puolustautua, pitää puoliaan, pitää oikeuksistaan saada olla rauhassa kiinni, ja kiusaaja on kiusannut siitäkin. Niin siinähän oikeasti vain nauttii, että pääsee antamaan takaisin. Ja korostan sitä vielä, että varmasti takaisin antaja kokee, että HÄNELLE SAISI TEHDÄ SAMAN MYÖS, jos hän ei tajuaisi lopettaa kiusaamista.
Unohdat, mikä on ketjuni aihe. Ei se että kiusattu tekisi saman kiusaajalleen, vaan laajentaa pahantekonsa myös sivullisiin.
Ap
Asiakkaan on aina oikeus vapaasti keskustella kokemastaan missä vaan. Lentoemäntä on sitoutunut ammatillisuuteen joka tuossa oli kaukana. Jos tuo lentoemäntä olisi parantanut jo tapansa olisi hänen erityisen huolella pitänyt palvella entistä kiusattuaan eikä nakella niskojaan.
Kunnia sille joka sopii riitansa.
Viisas nielee loukkauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa: mielestäni tässä on hieman sama kehitymalli kuin esimerkiksi nat sien valtaannousussa.
Tietty ryhmä koki olleensa alistetussa asemassa, sota oli hävitty ja pelkkää kurjuutta.
Sitten tuli mahdollisuus saada valtaa ja kostaa kaikki vääryys. Siinä kostettiin sitten urakalla myös miljoonille viattomille.
No siis toi on kyllä eri asia. Jos kiusatusta tulee kiusaaja, hän antaa takaisin, mutta ketä sen ketjun ap nyt muka satutti? Ja miten?
Tarkoitan että n atsi en toiminta ei ollut takaisin antamista. Sehän nosti homman kokonaan uudelle levelille. En näkisi sitä kiusattujen k os tona.
Kyllä nuo kommentoijat myös nostivat ”homman uudelle levelille” lähtemällä lyttäämään lentoemäntiä ryhmänä sen sijaan että olisivat keskittuneet pohtimaan kiusatun ja kiusaajan asioita.
Ap
Eikö se ole ihan ymmärrettävää, eikä uusi taso? Minusta kuulostaa aivan samantasoiselta vahingoittamiselta, kuin minkä uhreja itsekin ovat olleet. Heidän mielestään takaisin antaminen on ihan ansaittua, myös itselleen, jos he olisivat haavoittaneet jotakuta. Mutta kun eivät ole.
Kyllä jotkut noista kommenteista olisivat hyvin voineet loukata jotakin sivullista asiakaspalvelijaa tai lentoemäntää.
Ap
Selvä. Oliko muuta?
Kyllä on. Onko mielestäsi oikeutettua alkaa pilkata lentoemännän ammattia tai asiakaspalvelutyötä sillä perusteella että kiusaaja tekee lentoemännän työtä?

Ja mitenkähän kiusattu laajentaa pahantekoaan, kun se pahantekijä oli se kiusattu. Nyt on selittelyn makua - eli oletko tuo kiusaaja-lentoemo?

Niin juuri, ihan järkyttävää jeesustelua. Jos itse esim. annan takaisin mua loukanneille, niin ehkä olenkin yhtä paha. Se ei itketä mua lainkaan 😂 Tiedän, että jos mä aloittaisin jotain yhtä raukkamaista kuin mulle on tehty, niin mä ANSAITSISIN tulla kiusatuksi MYÖS!
Unohdat, mikä on tekstini tarkoitus: kiusattujen sivullisiin kohdistama pahansuopuus.
Ei takaisin sanominen kiusaajalleen.
Ap
Sivullisiin, mutta jos se sivullinen ei ole ketjussa läsnä, niin miten se häneen kohdistuu? Jos joku haukkuu minun ammattiani, (olen asiakaspalvelua sisältävässä työssä), niin hänellä voi olla pointtikin. Ja jos ei ole niin se on hänen ongelmansa, jos kiukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sinun kannattaa lukea enemmän. Käyttämäsi ajatusmalli on juuri se, jolla kiusattuja yritetään vaientaa. Että kiusattu ei saisi sanoa mitään takaisin, ei puolustautua jne. koska muuten "on yhtä paha kuin kiusaajansa". Tästä löytyy enemmän yhdistysten jne. sivuilta. Kiusattu SAA sanoa samalla mitalla takaisin :)
Sinun taas kannattaisi ajatella enemmän. En ole lyttäämässä kiusattujen oikeutta puolustautua. Vaan pohdin sitä, miten murtunut kiusattu alkaa levittää pahansuopuuttaan myös sivullisiin. Tässä tapauksessa alistamalla asiakaspalvelijoita piioiksi ja alempiarvoisiksi.
Ap
Kiusattu ei ole välttämättä "murtunut", voi olla myös muunlaisia tunteita mukana siinä. Ja muisto siitä, miten kiusaajalle on sanottu, on koitettu puolustautua, pitää puoliaan, pitää oikeuksistaan saada olla rauhassa kiinni, ja kiusaaja on kiusannut siitäkin. Niin siinähän oikeasti vain nauttii, että pääsee antamaan takaisin. Ja korostan sitä vielä, että varmasti takaisin antaja kokee, että HÄNELLE SAISI TEHDÄ SAMAN MYÖS, jos hän ei tajuaisi lopettaa kiusaamista.
Unohdat, mikä on ketjuni aihe. Ei se että kiusattu tekisi saman kiusaajalleen, vaan laajentaa pahantekonsa myös sivullisiin.
Ap
Ja mitenkähän kiusattu laajentaa pahantekoaan, kun se pahantekijä oli se kiusattu. Nyt on selittelyn makua - eli oletko tuo kiusaaja-lentoemo?[/quote
Eikun: kun se pahantekija on se kiusaaja, pikku erhe tuli siis edelliseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa: mielestäni tässä on hieman sama kehitymalli kuin esimerkiksi nat sien valtaannousussa.
Tietty ryhmä koki olleensa alistetussa asemassa, sota oli hävitty ja pelkkää kurjuutta.
Sitten tuli mahdollisuus saada valtaa ja kostaa kaikki vääryys. Siinä kostettiin sitten urakalla myös miljoonille viattomille.
No siis toi on kyllä eri asia. Jos kiusatusta tulee kiusaaja, hän antaa takaisin, mutta ketä sen ketjun ap nyt muka satutti? Ja miten?
Tarkoitan että n atsi en toiminta ei ollut takaisin antamista. Sehän nosti homman kokonaan uudelle levelille. En näkisi sitä kiusattujen k os tona.
Kyllä nuo kommentoijat myös nostivat ”homman uudelle levelille” lähtemällä lyttäämään lentoemäntiä ryhmänä sen sijaan että olisivat keskittuneet pohtimaan kiusatun ja kiusaajan asioita.
Ap
Eikö se ole ihan ymmärrettävää, eikä uusi taso? Minusta kuulostaa aivan samantasoiselta vahingoittamiselta, kuin minkä uhreja itsekin ovat olleet. Heidän mielestään takaisin antaminen on ihan ansaittua, myös itselleen, jos he olisivat haavoittaneet jotakuta. Mutta kun eivät ole.
Kyllä jotkut noista kommenteista olisivat hyvin voineet loukata jotakin sivullista asiakaspalvelijaa tai lentoemäntää.
Ap
Selvä. Oliko muuta?
Kyllä on. Onko mielestäsi oikeutettua alkaa pilkata lentoemännän ammattia tai asiakaspalvelutyötä sillä perusteella että kiusaaja tekee lentoemännän työtä?
Ap
Tosiaan kuten sanoin, niin jos sanojalla on pointti, niin 🤷♀️
Ja jos ei, niin jos häntä kiukuttaa niin se ei liikuta itseäni. Ei kaikkien suruista tarvitse ottaa vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sinun kannattaa lukea enemmän. Käyttämäsi ajatusmalli on juuri se, jolla kiusattuja yritetään vaientaa. Että kiusattu ei saisi sanoa mitään takaisin, ei puolustautua jne. koska muuten "on yhtä paha kuin kiusaajansa". Tästä löytyy enemmän yhdistysten jne. sivuilta. Kiusattu SAA sanoa samalla mitalla takaisin :)
Sinun taas kannattaisi ajatella enemmän. En ole lyttäämässä kiusattujen oikeutta puolustautua. Vaan pohdin sitä, miten murtunut kiusattu alkaa levittää pahansuopuuttaan myös sivullisiin. Tässä tapauksessa alistamalla asiakaspalvelijoita piioiksi ja alempiarvoisiksi.
Ap
Kiusattu ei ole välttämättä "murtunut", voi olla myös muunlaisia tunteita mukana siinä. Ja muisto siitä, miten kiusaajalle on sanottu, on koitettu puolustautua, pitää puoliaan, pitää oikeuksistaan saada olla rauhassa kiinni, ja kiusaaja on kiusannut siitäkin. Niin siinähän oikeasti vain nauttii, että pääsee antamaan takaisin. Ja korostan sitä vielä, että varmasti takaisin antaja kokee, että HÄNELLE SAISI TEHDÄ SAMAN MYÖS, jos hän ei tajuaisi lopettaa kiusaamista.
Unohdat, mikä on ketjuni aihe. Ei se että kiusattu tekisi saman kiusaajalleen, vaan laajentaa pahantekonsa myös sivullisiin.
Ap
Ja mitenkähän kiusattu laajentaa pahantekoaan, kun se pahantekijä oli se kiusattu. Nyt on selittelyn makua - eli oletko tuo kiusaaja-lentoemo?
Siten että tuon ketjun moni kommentoija käytti halventavaa kieltä lentoemännistä yleisesti, ei pelkästään tästä yksilöstä, joka oli häntä kiusannut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa: mielestäni tässä on hieman sama kehitymalli kuin esimerkiksi nat sien valtaannousussa.
Tietty ryhmä koki olleensa alistetussa asemassa, sota oli hävitty ja pelkkää kurjuutta.
Sitten tuli mahdollisuus saada valtaa ja kostaa kaikki vääryys. Siinä kostettiin sitten urakalla myös miljoonille viattomille.
No siis toi on kyllä eri asia. Jos kiusatusta tulee kiusaaja, hän antaa takaisin, mutta ketä sen ketjun ap nyt muka satutti? Ja miten?
Tarkoitan että n atsi en toiminta ei ollut takaisin antamista. Sehän nosti homman kokonaan uudelle levelille. En näkisi sitä kiusattujen k os tona.
Kyllä nuo kommentoijat myös nostivat ”homman uudelle levelille” lähtemällä lyttäämään lentoemäntiä ryhmänä sen sijaan että olisivat keskittuneet pohtimaan kiusatun ja kiusaajan asioita.
Ap
Eikö se ole ihan ymmärrettävää, eikä uusi taso? Minusta kuulostaa aivan samantasoiselta vahingoittamiselta, kuin minkä uhreja itsekin ovat olleet. Heidän mielestään takaisin antaminen on ihan ansaittua, myös itselleen, jos he olisivat haavoittaneet jotakuta. Mutta kun eivät ole.
Kyllä jotkut noista kommenteista olisivat hyvin voineet loukata jotakin sivullista asiakaspalvelijaa tai lentoemäntää.
Ap
Selvä. Oliko muuta?
Kyllä on. Onko mielestäsi oikeutettua alkaa pilkata lentoemännän ammattia tai asiakaspalvelutyötä sillä perusteella että kiusaaja tekee lentoemännän työtä?
Ap
Saahan mistä vaan ammatista sanoa omat kokemuksensa ihan vapaasti. Kuka vaan.

Näin puhuu kiusaaja. ”Jos sanon jotain, mikä loukkaa, mitä sitten? Ei kuulu minulle jos se jotakuta satuttaa.”
Ap
Vierailija kirjoitti:
Asiakkaan on aina oikeus vapaasti keskustella kokemastaan missä vaan. Lentoemäntä on sitoutunut ammatillisuuteen joka tuossa oli kaukana. Jos tuo lentoemäntä olisi parantanut jo tapansa olisi hänen erityisen huolella pitänyt palvella entistä kiusattuaan eikä nakella niskojaan.
En lukenut ketjua, mutta nakkeliko niskojaan, vai tulkitsiko ketjun ap niin? Aika harvinaista varmaan oikeasti kohdella kiusattua siten. Ennemmin vinosti hymyillään.
Ap- minä ymmärsin pointtisi ja oon samaa mieltä kanssasi ( vaikka en lukenutkaan ko. ketjua)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa: mielestäni tässä on hieman sama kehitymalli kuin esimerkiksi nat sien valtaannousussa.
Tietty ryhmä koki olleensa alistetussa asemassa, sota oli hävitty ja pelkkää kurjuutta.
Sitten tuli mahdollisuus saada valtaa ja kostaa kaikki vääryys. Siinä kostettiin sitten urakalla myös miljoonille viattomille.
No siis toi on kyllä eri asia. Jos kiusatusta tulee kiusaaja, hän antaa takaisin, mutta ketä sen ketjun ap nyt muka satutti? Ja miten?
Tarkoitan että n atsi en toiminta ei ollut takaisin antamista. Sehän nosti homman kokonaan uudelle levelille. En näkisi sitä kiusattujen k os tona.
Kyllä nuo kommentoijat myös nostivat ”homman uudelle levelille” lähtemällä lyttäämään lentoemäntiä ryhmänä sen sijaan että olisivat keskittuneet pohtimaan kiusatun ja kiusaajan asioita.
Ap
Eikö se ole ihan ymmärrettävää, eikä uusi taso? Minusta kuulostaa aivan samantasoiselta vahingoittamiselta, kuin minkä uhreja itsekin ovat olleet. Heidän mielestään takaisin antaminen on ihan ansaittua, myös itselleen, jos he olisivat haavoittaneet jotakuta. Mutta kun eivät ole.
Kyllä jotkut noista kommenteista olisivat hyvin voineet loukata jotakin sivullista asiakaspalvelijaa tai lentoemäntää.
Ap
Selvä. Oliko muuta?
Kyllä on. Onko mielestäsi oikeutettua alkaa pilkata lentoemännän ammattia tai asiakaspalvelutyötä sillä perusteella että kiusaaja tekee lentoemännän työtä?
Ap
Tosiaan kuten sanoin, niin jos sanojalla on pointti, niin 🤷♀️
Ja jos ei, niin jos häntä kiukuttaa niin se ei liikuta itseäni. Ei kaikkien suruista tarvitse ottaa vastuuta.Näin puhuu kiusaaja. ”Jos sanon jotain, mikä loukkaa, mitä sitten? Ei kuulu minulle jos se jotakuta satuttaa.”
Ap
Miten se loukkaa, jos sanojalla ei ole mitään pointtia sanoissaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sinun kannattaa lukea enemmän. Käyttämäsi ajatusmalli on juuri se, jolla kiusattuja yritetään vaientaa. Että kiusattu ei saisi sanoa mitään takaisin, ei puolustautua jne. koska muuten "on yhtä paha kuin kiusaajansa". Tästä löytyy enemmän yhdistysten jne. sivuilta. Kiusattu SAA sanoa samalla mitalla takaisin :)
Sinun taas kannattaisi ajatella enemmän. En ole lyttäämässä kiusattujen oikeutta puolustautua. Vaan pohdin sitä, miten murtunut kiusattu alkaa levittää pahansuopuuttaan myös sivullisiin. Tässä tapauksessa alistamalla asiakaspalvelijoita piioiksi ja alempiarvoisiksi.
Ap
Sehän on yksi selviytymiskeino: Kun yleisön edessä pelottaa niin kuvittele yleisö alasti. Kun kiusaajalentoemon valta pelottaa, niin muista, että hän on vain piika. Ethän voi tietää, vaikka kommentoija itse olisi asiakaspalvelija. Ei kannata alkaa vetämään sellaisia johtopäätöksiä, että kommentoija ei arvostaisi asiakaspalvelijoita. Ne henkilöt löytyvät rikkaat vs. köyhät -ketjuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa: mielestäni tässä on hieman sama kehitymalli kuin esimerkiksi nat sien valtaannousussa.
Tietty ryhmä koki olleensa alistetussa asemassa, sota oli hävitty ja pelkkää kurjuutta.
Sitten tuli mahdollisuus saada valtaa ja kostaa kaikki vääryys. Siinä kostettiin sitten urakalla myös miljoonille viattomille.
No siis toi on kyllä eri asia. Jos kiusatusta tulee kiusaaja, hän antaa takaisin, mutta ketä sen ketjun ap nyt muka satutti? Ja miten?
Tarkoitan että n atsi en toiminta ei ollut takaisin antamista. Sehän nosti homman kokonaan uudelle levelille. En näkisi sitä kiusattujen k os tona.
Kyllä nuo kommentoijat myös nostivat ”homman uudelle levelille” lähtemällä lyttäämään lentoemäntiä ryhmänä sen sijaan että olisivat keskittuneet pohtimaan kiusatun ja kiusaajan asioita.
Ap
Eikö se ole ihan ymmärrettävää, eikä uusi taso? Minusta kuulostaa aivan samantasoiselta vahingoittamiselta, kuin minkä uhreja itsekin ovat olleet. Heidän mielestään takaisin antaminen on ihan ansaittua, myös itselleen, jos he olisivat haavoittaneet jotakuta. Mutta kun eivät ole.
Kyllä jotkut noista kommenteista olisivat hyvin voineet loukata jotakin sivullista asiakaspalvelijaa tai lentoemäntää.
Ap
Jos edustaa ammattiryhmää ja yhtiötä niin sitten varmaan kannattaisi olla nostelematta neniä ja kiusaamatta? Muuten voi leimata koko ryhmää ja yhtiötä.
Vierailija kirjoitti:
Ap- minä ymmärsin pointtisi ja oon samaa mieltä kanssasi ( vaikka en lukenutkaan ko. ketjua)
Kiitos! Yritän saada edelleen muitakin ymmärtämään.
Ap
Älkää jatkako tätä sillä ap on todennäköisesti itse kiusaaja ja yrittää kaapata alkuperäisen ketjun.
Ilkeys(älykkäillä mielenterveysongelma) on kateellisuutta ja sitä että ei ole luova, katkerasta voi tulla kiusaaja, mutta en muuten usko että kiusatusta tulee kiusaaja.
Selvä. Oliko muuta?