Luovuttanut ystävä

Minulla on lähipiirissä ihminen joka on antanut täysin periksi. Hänellä on sekä fyysinen sairaus että vaikea masennus, ja on kyllä jo reilu nelikymppisenä eläkkeellä. Silti en tajua. Kyse on tietynlaisesta lähes pilkallisesta huvittuneisuudesta/välinpitämättömyydestä jolla suhtautuu kaikkiin elämän osa-alueisiin. Hänen mielestään on hassua ”höyrytä” ja ”vaahdota” ”pikkuasioista”. ”Me kuollaan kaikki.” ”Aivan älyttömän pinnallista ja turhaa.” Lapsien asiat ”sujuvat jos ovat sujuakseen”. On turha iloita lasten menestyksestä (myös omiensa), koska ”eihän se meidän ansiotamme ole”. Tässä nyt esimerkkejä. Eikä hän ole ilkeä, hän on täysin tosissaan - millään ei ole mitään merkitystä. Ja joo - ei varmasti olekaan - mutta silti tuntuu pahalta.

Muilla kokemuksia?