Rakastuitko palavasti kumppaniisi vai valitsitko turvallisen ja ihan mukavan suhteen?

Kumpikin.

Eli rakastuin aika syvästi totaalisen turvalliseen mieheen, jonka kanssa on mukava suhde.

En voisi ikinä rakastua/ihastua jotenkin turvattomaan ja epämukavuutta aiheuttavaan mieheen.

Uskon siihen, että rakkauden pitää parantaa elämää, ei huonontaa sitä.

Se on iästä kiinni.Jokainen nuorena esim.13- 20  ei ajattele turvallista elämää kumppanin kanssa vaan tunteet vie .Sitten kun tulet sukukypsään ikään mietit jos järki jotain sanoo 20-35 antaako, olen nainen ,tuo mies turvallisuuden tunteen tehdä se lapsi jo

ten älkää hosuko.

Rakastuin ja rakastan,

Rakastuin tulisesti. En voisi tyytyä sopivaan, mutta meitä on moneksi.

Kieltämättä oli turvallinen ja mukava valinta. Ei koskaan mitään suurta tunteiden paloa ollut, mutta yhdessä arki rullaa hyvin.

Turvallinen ja mukava, se johon rakastuin (rakastan) palavasti valitsi toisen minun sijaan.

Turvallisen otin parikymppisenä. Nelikymppisenä ero ja palava intohimoinen rakastuminen. Joka vaan jatkuu ja jatkuu. Eli tällä kokemuksella elämänohjeeni on että valitse himo ja halu koska ne kuuluvat parisuhteeseen. Toki nykyinen mieheni on turvallinen ja luotettava myös mutta intohimo on se meidän liima. Se puuttui edellisessä liitossa.

Olin tuntenut vaimoni opiskeluiden merkeissä muutaman kuukauden. Oikein mukava nainen, mutta en ikipäivänä uskonut, että se olisi minusta kiinnostunut. Luulinkin häntä vuosikymmenen nuoremmaksi.

Kun hän sitten ehdotti treffejä, en ollut uskoa korviani enkä silmiäni. En usko salamarakkauteen, mutta en ole koskaan aikuisiälläni ollut niin onnellinen. Kaiken huipuksi tämä on kestänut jo pari vuosikymmentä ja aina vain on yhtä korkealentoa.

Kiinnostuin fiksun ja mukavan oloisesta miehestä. Hän osoitti myös kiinnostusta. Tapaillessamme totesin kyseessä olevan herrasmies; tasainen, luotettava ja huomaavainen. Unelmavävy. Välillä vähän arvelutti. Epäilin omia tunteitani ja myös hänen tunteitaan, vähän on tuollainen jässikkä eikä yhtään kyllä puhu pehmoisia, pussaa kyllä. Halusin tasaisen miehen mutta tosiaan mietin että onko tämä nyt vain sellainen järkivalinta, onko tämä rakkautta ollenkaan, kun kaikki se repivä tunteiden vuoristorata puuttuu. Ajan mittaan rakastuin palavasti, juuri koska ei tarvitse mennä vuoristorataa, pelata pelejä ja pelätä. Mies näyttää rakkautensa niin monella muulla tavalla, huomioi, kuuntelee, tekee kotitöistä osansa ja enemmänkin.

Kyllä se oli menoa heti ensinäkemältä. Rakastuttiin ihan totaalisesti toisiimme. Kun oltiin erossa, ajattelin häntä koko ajan, syödä tai nukkuakaan ei pystynyt alussa kunnolla. Kun häntä ajatteli, mahanpohjasta vihloi ja sydän hakkasi. Puhelimessa vietimme tuntikausia. Kun mies meni armeijaan, kirjoitin kirjeitäkin sille sinne. Puhelimella soitti minulle joka ikinen päivä, leireiltäkin. (Huom. Silloin ei ollut vielä kännyköitä jokaisella, Mobira City Man oli vasta keksitty...)

Kun näimme, oltiin samalla neliömetrillä toisissamme tiiviisti kiinni. Pussattiin niin, että huulet kuivui. Ja parin kuukauden päästä n-itiin niin, että paikat oli hellänä.

Yhdessä oltu jo 28 vuotta. Enää ei kyllä noin fyysisesti olla, luojan kiitos :-) Taidanpa silti mennä viettelemään sen, kun on saatu syödä ja lepäillä työpäivän jälkeen hetkonen.

Ei kumpikaan. Päädyin yksiin todella ihanan, mielenkiintoisen ihmisen kanssa, ja meillä on paljon romantiikkaa, hyvää seksiä ja voimakasta tunneyhteyttä. En ylipäätään etsi mitään turvallista arjen jakajaa vaan rakastajaa ja seikkailukaveria, ja sellaisen myös sain.

Toisaalta en ole luonteeltani sellainen ihminen, joka joutuu tunteiden riepoteltavaksi. Ei se tarkoita, että jotakin puuttuisi.

Palava rakastuminen ja intohimo. Kaiken antaminen ja loppuun asti yrittäminen. Kunnes sai 15 vuoden jälkeen kuulla, että oli vain se "järkiratkaisu". Tietysti aavistinkin pitkien vuosien aikana, mutta koitin silti olla mahdollisimman helppo ja tukea omat tarpeeni unohtaen.

Lopulta mies totesi, että ei voi elää näin. Että haluaa löytää "sen oikean", jonka kanssa tuntea jotain aitoa. Että ei voi olla vain järkisyistä. Ja lähti, ja jätti minut yh-äidin leiman kanssa.

Tästä on jo vuosia, mutta edelleen käyn läpi tunteiden vuoristorataa ja mietin missä olisin voinut toimia toisin, jottei tähän olisi tarvinnut päätyä. Ja kuuntelen vanhoillisten sukulaisten (mm äidin ja isän) syyllistämistä erosta.

Miksi, voi miksi valitsin sydämellä enkä järjellä? Vuorotellen saa kuulla "Parisuhde ei pääty eroon ilman painavaa syytä" ja että "ihmiset eroaa nykyään ihan liian helpolla", riippuen siitä haluaako ihminen syylistää minua erosta tai sen aiheuttamisesta.

Ja pahimmat on miehet, jotka kuvittelee että jokainen yh on heikko ja helppo (olen hoikka, lähes meikitön ja urheilullinen).

Rakastuin palavasti myöhemmin,ensin valitsin sellaisen jonka kanssa oli helppo ja hyvä olla

Rakastuin palavasti. Olin 17v ja olen iki kiitollinen että kyseinen jätkä osoittautui kunnolliseksi ja ihanaksi mieheksi. Yhdessä kohta 10v. Lapsi on ja hän on loistava isä tytöllemme. Minä 17v kun olisin hyväksynyt KENET vain. Luojaa kiitän että hyvä mies osui kohdalle. Varsinkin kun kavereiden mies sotkuja kuuntelee niin rakkaus omaa ukkoa kohtaan sen kun syvenee.

Nykyiseen miesystävääni rakastuin palavasti. Exäni oli turvallinen ja ihan mukava. Nykyisen kanssa on kyllä melkoista säätöä, kun molemmilla on lapset ja työkuviotkin vähän sekavat. Silti en lopettaisi tätä suhdetta mistää hinnasta. Samaa säätämistä en olisi kyllä exän kanssa jaksanut alkuunkaan, vaan silloin ratkaisi nimenomaan se helppous ja "hyvä elämä". 

Otin minkä sain ja tässä sitä kärvistellään suhteessa ilman tunteita, lämpöä, läheisyyttä, kosketusta ja seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Otin minkä sain ja tässä sitä kärvistellään suhteessa ilman tunteita, lämpöä, läheisyyttä, kosketusta ja seksiä.

Miksi ihmeessä olet jäänyt tuollaiseen suhteen irvikuvaan?

Itse olen tehnyt alusta asti selväksi, etten ole köytettävissä suhteeseen ilman seksiä ja läheisyyttä. Mieluummin olen rehdisti sinkkuna sitten.

Lisää kokemuksia? :)

ap

Rakastuin tottakai, en ensinäkemältä mutta reilun kuukauden päästä varsinaisen seurustelun aloittamisesta huomasin olevani enemmän kuin ihastunut. En missään nimessä olisi yhdessä ihmisen kanssa jota en rakasta. Toki tunnen olevani mieheni kanssa turvassa, en missään nimessä olisi enää miehen kanssa jonka kanssa en tunne olevani 100% turvassa. Nuorena sen virheen tein että rakastuin alkoholistiin, mutta otin sitten onneksi opikseni siitä.

Rakastuin palavasti ja olen sitä edelleen 10 vuoden jälkeen ❤️