Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla tälläistä vai olenko hullu?
12.06.2019 |
Sosiaalinen elämäni on hyvin rajallista, oikeastaan sosialisoin vain mieheni, lasteni, sisarusteni ja vanhempieni kanssa. Eli kaikki sosiaaliset kontaktit ovat omaa perhettä/sukua. Toki joskus jos törmään jossain esimerkiksi entiseen työ- tai koulukaveriin saatan sanasen vaihtaa. SILTI vaiko juuri siitä johtuen, pohdin jatkuvasti mitä muut minusta ajattelevat ja ennenkaikkea puhuvat. Mietin entistä työpaikkaani, mitä siellä minusta on puhuttu lähtöni jälkeen, miehen kavereita ja sukulaisia - mitähän mahtavat ajatella ja keskenään puhua jnejne. Kyllä järjellä ajateltuna tiedostan, että kukaan tuskin puhuu yhtään mitään, ei ketään todennäköisesti kiinnosta pätkääkään, mutta en voi hillitä itseäni. Mietin jatkuvasti kuinka se ja se varmaan pilkkaa ja ivaa nyt minua, kelaan jotain ikivanhoja keskusteluja päässäni joissa olen saattanut sanoa jotain vähän typerää jne. En saa rauhaa pääni sisällä ollenkaan! Sanokaa etten ole ainoa, tai jos olen, niin mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
Olen 30-vuotias. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulutustasosi on mikä? Lähinnä teetkö yksin töitä, vai joudutko tekemään ryhmissä/teameissä töitä..
Sulla on vaan liikaa aikaa vatvoa. Ja ehkä vähän heikko itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Koulutustasosi on mikä? Lähinnä teetkö yksin töitä, vai joudutko tekemään ryhmissä/teameissä töitä..
Joudun tekemään myös ryhmätyötä työssäni ja se on ihan helvettiä. Unelmani olisi jokin itsenäinen työ kotona, mutta sitten toisaalta syrjäytyisin varmaan lopullisesti. Olen harkinnut lääkäriin menoa, mutta pelottaa että sieltä nauretaan ulos.
Olet oikeassa, ei ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ainoa, mutta olet silti vähän "hullu". Ei pahalla :) Omassa lähipiirissä on samanlainen ihminen, hänellä myös sosiaaliset kontaktit ovat hyvin rajalliset, ei edes käy töissä vaan päivät pitkät pohtii ketkä vihaavat häntä ja pyörittelee jotain 10 vuotta vanhoja keskusteluja joissa on sanonut muka jotain typerää. Itse koen tämän äärimmäisen raskaana, vaikka tiedän ettei hän ajatuksilleen mitään voi.
Auttaisiko sinua hyväksyä ajatus, että muut saattavat ajatella/puhua sinusta pahaa? Olet oikeassa kun sanot, että tuskinpa ketään kauheasti kiinnostaa. Se on totta, yleensä ihmiset eivät kauheasti pohdi muita ihmisiä, lähinnä itseään. Mutta ajatuksen tasolla minusta sinun kannattaa miettiä, mikä siinä olisi niin kamalaa jos sinusta puhuttaisiinkin pahaa. Jos näin olisi, hehän siinä olisivat typeriä etkä sinä, jos eivät sinulle sanoisi suoraan mitä ajattelevat. Anna heille ajatuksissasi "lupa" puhua mitä tykkäävät, eihän se sinun elämääsi millään tavalla muuta. Anna myös itsellesi "lupa" esim. typeriin juttuihin. Saat sanoa typeryyksiä siinä missä muutkin. Ajattele jostain hölmöstä jutustasi, että olet ihastuttavan inhimillinen, kun tulit noinkin hölmösti sanoneeksi. <3
Nämä nyt ovat varmaan aika itsestäänselviä ajatuksia. Mielestäni kannattaa myös ammattiapua harkita, koska onhan tuo nyt hirveän raskasta ja kuluttavaa varmasti sinulle itsellesi.
Minulla on myös samaa, että päässäni myllertää vanhat asiat mitä joku teki/sanoi, mitä minä tein/sanoin, miksi niin kävi kuin kävi, mitähän sekin nyt minusta ajattelee jne. En osaa päästää irti vanhoista asioista kovin helposti.
Minulla on onnellinen parisuhde, paljon ystäviä, läheiset välit perheeseeni, työssä on hyvä yhteishenki ja on tullut sellaisiakin läheisiä työkavereita, joiden kanssa käydään lasillisella, syömässä jne. Minulla ei pitäisi olla mikään huonosti.
Minulla on takana todella raskas ja kuluttava parisuhde, joka sai minut tekemään monesti sellaisia asioita/päätöksiä, joita en ikimaailmassa olisi halunnut. Miltei kusin omat luottotietoni, oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa alkuun ex-miehen toimesta ja lopulta sorruin itsekin, minun vanhat kaverit jäivät jotenkin syrjään, kun ne olivat ääliöitä exän mielestä, vanhemmilla kävin entistä harvemmin, koska häpesin enkä halunnut, että esimerkiksi isäni alkaa arvostella tapaani elää ja miksi katselen tuollaista vätysukkoa.
Kun vihdoin lähdin tuosta suhteesta, niin alkoi itsesyytökset miksi olen antanut kohdella itseäni näin ja miksi olen kohdellut muita, kuin olen kohdellut... Häpesin, tunsin itseni ihan nollaksi... Eikä tilannetta auttanut se, että ex oli huudellut ympäri kyliä minun virheistäni ja millainen hullu olen.
Pikkuhiljaa olen päässyt noista asioista yli, mutta kyllä ne välillä kaivertaa ja varsinkin, jos tapaan uusia ihmisiä alan miettimään, että vihaako se minua ja varsinkin, jos kyseessä on ihminen, joka on jotain kautta tuttu exälleni, niin olen heti varpaillani kuinka se nyt inhoaa minua jo valmiiksi enkä halua altistaa itseäni siihen, että esimerkiksi nykyiseni saa tietää noista kaikista asioista.
Toki olen nykyiselleni kertonut tästä edellisestä suhteesta ja millaista kärhämää se oli puolin ja toisin, mutta en todellakaan kaikkea. Häpeilen esimerkiksi vielä jotain velkoja, joita joudun makselemaan, kun exäni ei luottotietojen menetyksen vuoksi saanut mitään osamaksulla, ei vakuutuksia tms., niin minä IDIOOTTI otin niitä omiin nimiin ja jouduin maksumieheksi, vaikka ex tietenkin lupasi maksaa, että ne nyt vain on minun nimellä ja minä maksan, mutta näin ei käynyt.
Kauhea avautuminen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutustasosi on mikä? Lähinnä teetkö yksin töitä, vai joudutko tekemään ryhmissä/teameissä töitä..
Joudun tekemään myös ryhmätyötä työssäni ja se on ihan helvettiä. Unelmani olisi jokin itsenäinen työ kotona, mutta sitten toisaalta syrjäytyisin varmaan lopullisesti. Olen harkinnut lääkäriin menoa, mutta pelottaa että sieltä nauretaan ulos.
Avausviestistäsi sain sen kuvan, että sinulla ei ole muita sosiaalisia kontakteja kuin perheenjäsenet ja lähisukulaiset. Nyt kuitenkin kerrot, että olet töissä, ja joudut tekemään ryhmätöitä. Jos haluaa valehdella uskottavasti, pitää olla hyvä muisti, tai ainakin tarkistaa aikaisemmat tekstinsä.
Minkä ikäinen olet?