***HEINÄTOIVEIDEN HELATORSTAI***
Väsyttää ja keho käy tämänpäiväisen Särkänniemireissun jälkeen ylikierroksella ja odotellessani saunan lämpiämistä ajattelin aloittaa uuden pinon:) Hyvää huomenta siis kaikille, jotka tätä lueskelette ja kirjoittelette!
Tampere tänään: vettä satoi tihkuuttamalla ja tuuli oli kylmä ja pureva, mutta eipäs näyttänyt lapsia haittaavan. Innolla riensivät laitteesta toiseen Särkänniemessä ja uskaltauduinpas minäkin käymään muutamassa kesyssä laitteessa mammamahani kanssa. Delfinaario oli aivan huippu juttu, mutta planetaario vähän liian pelottava kaikkein pienimmille (olisi voinut olla ennakkoilmoitusta sisällöstä ovella!). Muuten kaikki meni loistavasti ja oma vointikin on hyvä. Lentosukat olivat kyllä viisas valinta, suosittelen lämpimästi kaikille, jotka vielä pitempään matkustelette. Jalat ovat ihan virkeät vieläkin, vaikka kello soi aamulla 04.15 ja vielä siis kukutaan hereillä. Mahtava reissu siis kuitenkin, vaikka sää ei tänään parhaimpia näyttänytkään.
Lääkärineuvolan kuulumiset jäi tiistaina kirjoittamatta, mutta tässäpä ne. Vauva painoi nyt 1,8 kg ja arvioitu synnytyspaino on n. 3,6 kg. Tämä vauva menee siis jonnekin kahden edellisen väliin, kun esikoinen painoi yli 4 kg ja kakkonen n. 3,4 kg. Mutta, jos tämä leikataan viikolla 38, lienee sitten tuota 3,6 kiloa pienempi. Mullahan on siis sektio myös, kun nuo kaksi edellistä on leikattu. Ensimmäinen oli suunniteltu sektio vauvan koon vuoksi ja toinen synnytys pitkittyi (kesto 36 tuntia!!!) ja päättyi sekin sektioon.
Kohdun tilanne on hyvä, sormelle oli auki (ulkosuus varmaankin?), kiinteä ja napakka, kuten lääkäri kuvaili. Istukka priima ja lapsivettä hyvin. Vauva oli nyt perätilassa, mutta sanoi, että vielä mahtuu kääntymään vaikka poikittain, jos haluaa, mutta toivotaan, ettei enää muuta asentoa. Mullahan vauveli oli pitkään poikittain mahassa ja nyt maha on paljon pallomaisempi, kun vauva on kääntynyt pää alaspäin. Ja taisipas paljastua sukupuolikin, mutta en uskalla sitä paljastaa vielä, jos tätä lukee sellaiset, jotka tunnistavat. (Toivottavasti ei....)
Mutta, ihanaa, että kaikki oli vauvalla hyvin, nyt vain odotellaan. Hyvää helatorstaita kaikille, nautitaan ekstravapaasta:)
Carelia ja Tiitiäinen
Kommentit (14)
Tiistaina oli neuvola ja nyt sitte olivat saaneet hankittua sinne vakituisen henkilön kun tähän asti on joka kerta ollu eri ihminen. Painoa oli tullu aika humaa viikkotahtia ku viimeks oli vaan muutamia satoja grammoja/vko ni nyt oli kilo/vko eli 3kg edellisestä,äääkk! Pikkusen nl täti(tai typy oikeestaan kun oli suht nuori,varmaan jotain 27-30v) ehdotteli kevennystä ruokavalioon ja herkkujen vähentämistä kun on toi kesäkin vielä edessä ja viikkoja vielä niin monta jäljellä. Ymmärrettäväähän se kyllä on ja olen samaa mieltä hoitsun kanssa. Että ottaa pattiin et on toi syöminen taas karannu käsistä :( Muuten oli kaikki ok ja hemoglobiini oli jo toisen kerran hyvä kun aijemmin on ollu 112-117 ja nyt oli pikkusen yli 130.
Ihanaa,aurinko paistaa pitkästä aikaa vaikka aika kylmää vielä näin aamulla on. Kolmas loma päivä jo menossa. Ukkeli on tänään vapaalla ja sitte ens ma aloittaa 3vko kesäloman. Kivaa. Yksin on jotenki tylsää päiviä vietellä kun kamut on töissä,ulkona sataa eikä lenkille viitti sillon mennä ja esikoista odotellaan joten vipinää ei ole muiden lasten taholta vielä meillä. Se on kumma juttu toi aurinko. Se laittaa jollain lailla vauhtia ihan kaikkeen mitä sitten tekeekin eikä v****a juuri laisinkaan.
Jos nyt menis vaikka laskostamaan kuivat pyykit kun se on sopivan hiljaista puuhaa ukon vielä koisaessa ainakin tunnin. Häntä ei kannata enkä kyllä raaskiskaan herättää näin hänen vapaa päivänään,josko ois sitte hyvällä tuulella kun herää eikä olis väsyny jolloin jaksaa taas mun koohotusta.
Mukavaa päivää kaikille heiniksille,
SurinaS ja rv31 tasan
Onpas kiva ilma! saa mies lähteä pojan kanssa puistoilemaan, minä jää kaffettelemaan kohta saapuvan ystäväni kanssa;) Olisi tarkoitus kysyä häntä kummiksi tänään...miksiköhän se jänskää mua nyt niin kauheesti?
Mies lähti eilen illalla vielä pojan kanssa läheiselle lammelle uittamaan 2v lahjaksi saatua kauko-ohjattavaa pikavenettä...mutta eipä siitäkään kuulemma oikein mitään tullut, kun oli poika koko ajan juoksemassa suinpäin lampeen tai jahtaamassa sorsia tai muuta järkevää...:) Kysyi mieskin eilen, että ' kuinka h**vetissä minä jaksan tuota poikaa joka päivä 9 tuntia yksin' ? hehee. Niimpä!! Muuten kyllä, mutta tää maha...
Huomenna menen naistenklinikalle kokoarvioon/synnytystapa-arvioon. Täytyy kysellä noista suonikohjuistakin tuolla alapäässä...turvotus siellä on jotain ihan kamalaa...
moikka!
sitruska rv 33+4
Taas hyvin nukuttu yö takana, mitä nyt vaan 2 aikaan mahaa taas väänsi niin p****leesti, että meinasin jo huutamaan alkaa.
Miehelle jo tuossa taivastelinkin, että mistä ihmeestä mä erotan onko supistuksia vai mahakipua?
Ihan samanlaisia kouristuksia tulee molemmissa...ja sit vielä joudun yli 200km päähän lähteen synnyttään, joten aikailemaan ei voida jäädä, kun olen syöksy synnyttäjä...no toivotaan et kaikki menee hyvin.
Täällä satelee vettä ja ei oikein nuo ulkoilut kiinnosta silloin. Mietin, että miten saan tuon tytön olemaan " kiltisti" sisällä koko päivän.
Täytynee alkaa kehittelemään jotain kivaa touhua sille.
Mies lähti just hakeen niitä meidän uusia kärryjä...kiva päästä hiplaan niitä kaksostenrattaita. Pitää vaan yksösten rattaat survoa jollain opilla tuonne vaatehuoneeseen...saa nähä mahtuuko.
Vauva potki yöllä silloin 2 aikaan tosi lujaa. Alkoi jo oksettaan kun möyri suoliston sekaisin. Nyt taas aamusta ollut hieman hiljaisempi.
Mulla on vasta 30pv. seuraava nla ja silloin taas on kerrottavaa vauvasta enemmän.
Alapäänsuonikohjuista sen verran, että mulla sama vaiva.
Lääkäri sanoi, että laittaa bebanthenia ja iso side tukemaan niin eivät pääse kovin pahaksi.
Auttaa kyllä ja paine ei ole ihan niin kovaa. Toivotaan, että synnytyksen jälkeen lähtevät pois.
Kahdessa edellisessä raskaudessa ei ole moista vaivaa ollut, joten ihan uusi raskaus vaiva tämäkin on minulle.
Mutta nyt päiväkahvin keittoon ja pyykin pesuun.
Hyvää päivän jatkoa mammat!!
mutsi & rv33+5
Tänään vietetään sitten toiseen otteeseen esikoisen synttärit :) Uuden perhoskakunkin sain väännettyä..Piti nyt vain tehdä perunajauhoon, kun kummitäti on keliaakikko ja taisin kostutella hiukan liikaa, saapi nähdä kuinka vetinen siitä tuli :(
Vauvan liikkeet ovat hiljentyneet, mahtaa alkaa tila pikkuhiljaa olemaan vähissä, onhan noita viikkojakin jo kivasti kasassa..Kyllä se aina koviin ääniin (kuten sähkövatkaimeen) reagoi ja heti alkaa sätkiminen. Kaipa mun pitäisi yrittää levätäkin vähän enemmän päiväsaikaan..Ei vain tule oikein mentyä pitkälleen, kun pitäisi saada laitettua niitä juhliakin :( Mutta kyllä se tästä..
ONNEA kaikille valmistuneille!!
Nyt lähden syömään, sitten pitäisikin vieraitten tulla :)
~suviande ja öttiäinen 34+6~
meillä vielä mies makoilee sängyssä ja lueskelee lehtiä ja itelläki aamupala syömättä=)heh
kurja ilma ulkona vettä ripsii,joten ei kauheesti tuo ulkoilme houkuttele lasten kans ainakaan.
pitäis kehitellä päiväksi ohjelmaa ettei tulis ihan löhöpäivää..jos sitä lähtis vaikka kyläileen=)
yöt on nykyään menneet aika ärsyttävästi käyn kolme kertaa yössä vessassa ja jos en mee niin uni ei tuu,joten pakko käydä!
muutenkin heräilee montakertaa yössä,silti onneksi päivällä ei väsytä kai sitä jotenkin valmistelee sitä yöheräämistä sitten ku vauveli syntyy!
hyviä vointeja mammoille!!
t,ma81ma tasan32
ihan normaalilta päivältä tuntuu kun mies on töissä. mun mies on töissä olipa vaikka sunnuntai. hänellä on oma firma niin töitä riittää pyhäpäivillekin. luonteeltaankin on sellainen ettei jaksa kotona vain olla tekemättä mitään. onneksi siinä tulevassa omakotitalossa on autotallissa monttu niin jospa hän sitten ois enempi kotona.
vettä sataa. siskoni tuli aamulla jo 8lta kylään. sitten lähdettiin porukalla minun mummolaan. tytön päikkäreiden jälkeen lupasin viedä siskoni hänen anoppilaan. kyläilypäivä tänään eipä ulos huvittaisi mennäkään kun vain sataa.
joko teidän on pitänyt aloittaa liikelaskentaa neuvolan ohjeen mukaan? meidän neuvolassa sanoivat et viikosta 34 alkaen kerran viikossa ja sit jossain välissä muuttu jokapäiväiseksi. esikoista oottaessa oli aikaa tehdä liikelaskentaa. viime yönä laskin sitten klo4 45 min ku tyttö pyöri vieressä enkä itsekään saanu unen päästä kiinni. aika hiljainen oli vauva siihen aikaan, mutta sain 29 liikettä joten saa riittää tämän viikon mittaukseksi.
alapäänsuonikohjut vaivaa muakin. eilen illalla oli niin pakottava kipu vaikka sängyllä makasin et meinasin huutaa. tänään ei oo tuntunut mitään. eli jos teillä neuvoja miten helpottaa niin laittakaa tulemaan. huomasin et aiheesta oli myös oma ketju.
sassa 34+2
pitkästä aikaa minäkin täällä..
kävin tuossa viikon vaihteessa jo mutkan sairaalassa..ylävatsakipujen takia. kauhee tuska! paineet oli sit reilusti koholla. ensin epäilevät alkavaa raskausmyrkytystä mut pissa puhdas ja toksemia kokeet ok. sitten sappikiviä, maksavaivaa..mut neki kokeet ja ylävatsan uä normaali, joten diagnoosiksi tuli levon puute..:) pari päivää kun sielä kollottelin sängyssä niin hävis ne vaivat. nyt loppu sit urheilut! en koske enää edes imuriin!:) onneks kerkeisn vauvalle entisöidä sängyn.. että tämmöistä täällä!
mukavaa päivänjatkoa kaikille! mä lähden päiväunille..:)
ninni & rv33+1
Ensinnäkin onnea Tupuhupunalle valmistumisen johdosta ja kaikille muillekin, jotka ovat tänä keväänä saaneet raskauden lomassa opintoja suoritettua.
Siis kun en vähään aikaan ole kerinnyt tänne palstoille, niin huomasin että heinäkuinen vauva on jo syntynyt!! Oliko se Hattaralle? Onko hän kerinnyt jo kuulumisia kirjoittaa? Toivottavasti kaikki on niin hyvin, kuin suinkin.
Siis jestas, kai tässä täytyy uskoa, että itselläkin loppusuora häämöttää ja pitäisi minunkin alkaa valmistautua pesemällä vauvanvaatteita ja yhtä ja toista pitäisi ostaakin.
Liikelaskennasta oli puhetta, niin mulle on aina sanottu, että riittää kun laskee liikkeitä silloin jos tuntuu olevan pidemmän ajan hiljaista, joten en muista, että päivittäin olisi tarvinnut laskea.
Nyt ainakin tuntuu, että vauveli myllää melko usein, ja muljahtelee sieltä täältä. En itse osaa edes sanoa miten päin hän siellä on, kun välillä tuntuu ihan alhaalla ja välillä ylempänä.
No, huomenna on pitkästä aikaa neuvola ja sitten olen taas vähän viisaampi.
Teillähän oli monella tosi hyvät hemoglobiinit. Mä epäilen, että mulla on alhaalla lukemat, kun väsyttää ja nukuttaa alvariinsa. Aina kun pistän nuorimman päikkäreille, niin nukahdan autuaallisesti itsekin, kunnes joku isommista herättää huutamalla " äitiii, missä sä olet" .
Jaahas, nyt pitää lähteä pelaamaan jalkapalloa, heh, heh, tosin mut pistetää yleensä maaliin, kun olen itsekin kuin pallo, eikä juokseminen oikein enää suju.
Hyvää helatorstain jatkoa,
Meriaani rv 32+4
Kiitokset onnitteluista. Piti ihan kirjoitella kuulumisia vaikka ajattelin vain käydä pinon pikaisesti lukemassa...
Poika on edelleen sairaalassa ja häntä käyn siellä hoitamassa ja lypsettyä maitoa viemässä joka toinen päivä. Eilinen hurahti siis sairaalassa ja huomenna taas reissun pääälle. Vähän keljuttaa, kun meiltä on sairaalaan lähes 100km matkaa, ei kamalan pitkästi, mutta ajettavaa kuitenkin.
Vauva voi ihan hyvin. Ongelmia lämmönsäätelyssä, syömisessä, ja vähän hapetuksessa. Sokerit ovat nyt pysyneet hyvinä! Keltaisuuteen on saanut sinivalohoitoa jne, mutta ei mitään yllättävää. Päivä kerrallaan tietysti elellään ja toivotaan, ettei hän saa mitään infektiota tms joka pidentäisi sairaala-aikaa.
Oikein paljon kukkasia ja onnitteluita kaikille valmistuneille tai valmistuville! Nauttikaa ja olkaa ylpeitä urakoistanne! @--/---
Mukavaa odotusajan jatkoa kaikille!
Hattara ja poika 5pv + isommat lapset
Mulla on mennyt tämä päivä täysin lepäillessä. Pitkästä aikaa mies on kotona, on tehnyt pari viikkoa tosi pitkiä työpäiviä ja ollut viikonloputkin töissä. Joten tänään on sitten touhunnut pojan kanssa.
Kävin aamupäivällä kävelyllä ja liian pitkä lenkki tuli kierrettyä (vajaa tunti...) koska sen jälkeen sitten taas vihloi joka paikkaan. Olen todella kateellinen teille, jotka vielä pystytte liikuntaa kunnolla harrastamaan!
No, ruuan päälle kahden tunnin päiväunet kyllä auttoi pahimpiin kipuihin ja nyt taas illan jaksaa ehkä jotakin touhuta.
Jospa sitä jo viikonloppuna pesisi noita pienimpiä vauvan vaatteita valmiiksi, esille olen jo aikamoisen pinon kaivanutkin. Eilen ostin itselle liivinsuojuksia ja siteitä, mietin että rintakumit täytyy varmaan myös ostaa varoiksi, esikoisesta mulla meni rinnanpäät aivan rikki kun oli niin kova imemään. Pari viikkoa imetin sitten rintakumien avulla ja se auttoi, enkä kumeja sitten enää tarvinnutkaan.
Vauveli on potkinut tänään jotenkin poikkeuksellisen kivuliaasti tuonne kylkiin, mietinkin jo että onko se kiepsauttanut itsensä poikittain...?! Useamman viikon on kyllä ollut jo pää alaspäin ja rv:lla 29 lääkäri sanoi pään olevan jo tosi alhaalla (ja sen kyllä tuntee...) mutta kaipa tuolla vielä on tilaa pyöriskellä?!
Ja eikös se ole niin, että aiemmin synnyttäneillä ei vauva samalla tavalla " kiinnitykkään" lähtöasemiin kuin ensisynnyttäjillä?
Evius 33+2
Tänään tuli mies kotiin työmatkalta ja lapset lähti mökille mun vanhempien kanssa ja tulevat su vasta.
Hiukan on nyt kaksistaan aikaa :)
Äsken purettiin paketti, joka tuli sieltä saksasta kun tilasin ne teutoniat. Olivat juuri sellaiset kuin piti ja nyt pitäisi vain malttaa että jaksaa odottaa kun pääsee niitä vauvan kanssa työntelemään.
Laitettiin mysö teutonian seisomatelinen ja hyvin näyttää toimivan ja olevan näppärä irroittaa.
Sain on kutsun Naikkarille synnytystapa-arvioon 22.6. eli olen silloin viikolla 36 ja toivotaan että sektion päätöksen saan ekalla kerralla kun kuitenkin on kyse toisesta sektiosta niin tuskin kauheesti koittavat käännyttää. Olen ajatellut myös että samalla ottaisin sterilisaation kun tämä jo kolmas lapsi ja tuntuu että eiköhän lapset ole tässä :)
Supistuksia on ollut hiukan ja sellainen tunne kuin mahannahka olisi muutaman numeron liijan pieni eli puristaa ja painaa :)
Ihanaa kun huomenna on vapaa päivä niin saa pitkän viikonlopun. Ajattelin lähteä hiukan kaupungille ostoksille :)
Heipä hei...!
Kiitokset tuesta ja kannustuksesta, tyttö on jo tervehtymään päin. Tosin eilinen Sitruskan kirjoitus oli kuin omani, välillä on samanlaisia päiviä täälläkin suunnalla tuon uhmailun suhteen. Tosin nyt kun on sairaana, niin jotenkin ymmärtää " temppuilua" , kun varmaan pienellä on tosi kurja olo. Onneksi tänään eikä eilen enää ollut kuumetta joten pääsimme iltapäivästä vähän ulkoilemaan. Siellä saa neiti purettua ylimääräistä energiaa touhuilemalla, niin jaksaa olla rauhallisemmin sisätiloissa. " Eikä" on ihan suosikkisana tässä perheessä...
Onko muillakin hermot ajoittain kireällä? Huvitti vain itseänikin, kun kirosanoja vilahteli yhden sun toisenkin kirjoituksissa. :D Itselläni on välillä ainakin just esikoisen uhmailun vuoksi ja välillä tuntuu, että olisi niin paljon vielä kaikenlaista hommaa tehtävänä ja oma vointi sen kun tuntuu vaan väsyneemmältä.
Huomenna tulee kylään yksi miehen ystävä ja yöksi meille, joten pakko siivota ja leipoa ja vähän muutenkin katsella paikkoja kuntoon. Olemme asuneet n.4kk tässä uudessa asunnossa, enkä ole saanut vieläkään laitetuksi tätä sellaiseksi kuin haluaisin, esim. osa tauluista on laittamatta seinälle. En oikein itsekään tajua miten tämä aika hurahti näin, kevät töissä oli raskas ja paljon kaikenlaista muutakin. Vielä kuitenkin jatkan tätä sisustusprojektia niin, että olisi suht koht valmista sitten viimeistään kun vauva tulee taloon. Mitähän tuo neiti jästipää on mieltä uudesta tulokkaasta?! :D Saa nähdä, sekin jännittää välillä. Kai sitä pärjää, kun on pakko pärjätä...
Vauva möyrii mahassa ja ruoka maistuisi vähän liiankin hyvin. Tuli hieman loukkaantunut olo, kun mies äsken jotenkin tuiskahti, että " taasko sinä siellä jääkaapilla olet..." Teki mieli sanoa, että jotain se vaatii tuo sinunkin lähes 100kg:n painon ylläpitäminen, mutta jätin väliin kuitenkin tällä kertaa :D Olen yritellyt vältellä herkuttelua, mutta tässä parina viimeisenä päivänä olen kyllä sortunut välillä siltäkin linjalta...Neuvola olisi ensi tiistaina ja sitten perjantaina se ultra, jonka perusteella ehkä voin jotain päätellä tulevasta synnytystavasta. Sain ajan pelkopolille 5.6. joten se on myös sitten seuraavalla viikolla.
Huh, nyt taidan painua nukkumaan, että huomenna jaksaa touhuta taas...
t.uupunut Saraida + pikkuruinen rv 31+0
Ja kiitokset mm. Meriaanille ja myös muillekin onnitteluista! tänään onkin sitten juhlittu tuota valmistumistani ja vieraita kävi tänään aivan tarpeeksi. äsken tulinkin saunasta ja nyt on tosi rento olo :-) taidankin kohta mennä nukkumaan. Tosin herra masussa taitaa olla nyt toista mieltä kun siihen malliin jyllää... Tänään onkin tasan 31 viikkoa täynnä, ei olisi kuin vajaa 9 viikkoa tai ehkä jopa hiukan vähemmän riippuen siitä milloin leikkaavat, mutta sen saan tietää viikon 36 tietämissä.
Että tällaista, nyt taidan käydä ottamassa kevyen iltapalan :-) kun ei päivän aikana ole ehtinyt kunnolla syödä. hyviä öitä kaikille!
T:Tupuhupuna
eiliset:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=7367597&p=&mpage=1&tmode=…
Huh-huh kuullostaa hurjalta tuo pitkä Tampereen reissu, mutta pääasia että oli kivaa!!! Itse lähtisin mieluusti kanssa päiväreissuille, mutta en varmaankaan enää jaksais noin pitkiä.
Meillä ukko lähti just töihin ja tulee vatsa yöllä takas kotiin, taas jotakin tapahtumaa järkkäilemässä... Soitinkin eilen äitille ja ehdotin jotain toimintaa tälle päivälle. Sovittiin että lähdetään Sea Lifeen ja sen jälkeen syömään jonnekkin ravinteliin. Pakko keksiä jotakin mikä sopii sekä pienelle että vähän isommalle. Toi akvaariohässäkkä sopii kaikille... kallista tosin on..
Ihan kiva et on ohjelmaa, tuntuu mullakin menevän hermot noitten mukeloitten kanssa nyt helpommin kuin ikinä.. 7-vuotias on haahuilee ympäriinsä, mitään kuulematta ja uskomatta, 1½-vuotias ei usko mitään ja juoksee just päinvastaiseen suuntaan kun haluaisin ja se kitinä- se on sitten hermoja raastavaa.... Argh..
Ensi viikolla mies sitten aloittaakin kolmen viikon kesäloma jakson!!! Keretään olla yhdessä vähän tän hetkisellä kokoonpanolla, ennen kuin vauva syntyy. Heinäkuussa mies pitää kaksi viikkoa ja elokuussa jokusen viikon.. Ehkä jonkun päivän sais nukkua pidempään kun 5.30...
Neuvolassa ei mitään kummempaa, hb oli 137, eli ei ollut laskenut vaikka rautaa en olekkaan pystynyt syömään. Multitabs + sisältääkin jonkun pienen määrän rautaa, se riittänee minulle toistaiseksi.. Ihan kiva, kun ei vatsa kestä noita rautavalmisteita. Sf oli 31cm, eikä ole siis vielä laskeutunut. Raivotarjonnassa kylläkin. Verenpaine 110/60 ja pissa puhdas. Kiloja on kyllä kertynyt ihan v****ti... 16kg:ta tähän mennessä. Mun terveydenhoitaja ei motkota onneksi, itsekkään en ole kauheesti jaksanut murehtia, tiedän että saan ne pois, tosin en helposti, mutta en jaksa murehtia nyt asiaa. Jokasen odotuksen aikana on tullut se 20 kiloa ja työllä olen ne pois saanut.. Ja uskon saavani nytkin ja tällä kertaa pysyvästi...
Nyt jätän tilaa muillekkin ja meen aamukaffen keittoon!
maryanne + poika 33+3