Lue keskustelun säännöt.
Elämän rakkaus joku toinen kuin oma kumppani.
09.06.2019 |
Hyväksyisittekö tilanteen, jossa saisitte kuulla kumppaninne elämän rakkauden olevan joku toinen, mutta suhde tähän toiseen ei syystä ja toisesta koskaan onnistuisi ja sinä olet hänelle se kenen kanssa se parhaiten toimii ja kumppani silti rakastaa sinua(kin)?
Tai onko kenelläkään ollut kyseinen tilanne toistepäin, jossa itse olette se jonka elämän rakkauden kanssa suhde ei pysynyt, mutta olette silti hyvän (ehkä parhaimman) kumppanin kanssa yhdessä, jota kohtaan kuitenkin myös tunnette rakkautta?
Kokemuksia ja mielipiteitä vastaavanlaisista tilanteista saa laittaa. Luen kaikki kommentit, mutta kettuiluista en tee päänvaivaa, joten tulevat olemaan turhia kommentteja.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin kyllä tosi loukkaantunut tilanteesta ja varmasti eroaisin heti.
Onko tämä kettuilua kun mietin, että eikö ihminen pääse kaikista epäonnistuneista suhteistaan joskus yli? Sanonta aika parantaa haavat pitää paikkansa. Miten voit kaukaisesti rakastaa yhtä ja samaa ihmistä aina vaan, kun elämään tulee jatkuvasti uusia ihmisiä.
Onhan noita tilanteita, paljonkin, niistä ei vain koskaan puhuta julkisesti. Ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen.. kulutin pari tärkeää ikävuottani ihmisten kanssa, joille en merkinnyt mitään. Yleensä tämä tuli vielä ilmi siten, etten olisi ikipäivänä uskonut että he voisivat väläyttää tällaisen uutisen. He puhuivat vain ja ainoastaan todellisista ihastuksistaan ja elämiensä rakkauksista, mutta vahtivat minua mustasukkaisina. ELi puhun molemmista eksistäni. En enää ikinä suostu olemaan kakkosvaihtoehto, vaikka heitäkin on pilvin pimein. Nykyinen mieheni on väittänyt ainakin että olisin hänelle se niin kutsuttu oikea, mutta itse olen epävarma itsestäni ja suhteestamme vieläkin vaikka olemme naimisissa ja pari lasta.
Elämän rakkaus on päätös. Miksi alkaa seurustelemaan jonkun kanssa joka ei ole se oikea?
Suhteen alku on ihastumisen aikaa ja noin vuoden päästä voidaan puhua rakkaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkautta on monenlaista eikä niitä voi vertailla keskenään. Hyvä elämä ihmisen kanssa jota rakastaa on parasta mitä ihmisellä voi olla siitä huolimatta, että hänellä olisi joku toinen, jota hän rakastaa toisella tapaa. Sanon tämän omasta kokemuksesta.
Jos on yhtään pidempi suhde niin se ruoho näyttää helposti vihreämmältä aidan toisella puolella.Hyvin harva "elämän rakkaus" on oikeasti niin hyvä kuin olettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastanut olen sekopäisesti yhtä. Hän ei uskaltanut lähteä hullujen tunteiden mukaan. Kun vuosia on kulunut, koen, että vaikka hän tuntemuksissani on ollut se oikea, elämän toiveemme eivät loppujen lopuksi olisi koskaan kohdanneet. Siksipä nykyinen ns. Järkevä rakkaus on se, mitä nyt arvostan.
Pari lasta ja aviossa ollaan. Kumppanini on huippuisä ja hyvä kumppani, ja vaikka tunteenpalo ei ole yhtä järjetöntä kuin "sen oikean" kanssa oli, niin arkea arvostan hänen kanssaan ja näen, että nykyinen mies hoitaa suhdetta hyvin ja on turvallinen kumppani. Nyt, vuosien jälkeen "Se Oikea" otti yhteyttä ja kertoi tunteistaan silloin vuosia sitten. Se lohdutti, mutta näen nyt selkeästi, miksi nykyinen suhde ja rakkaus on entistä arvokkaampi.
Jos mieheni olisi elämäni rakkaus ja kertoisi mulle että hänen elämänsä rakkaus on joku muu kuin minä, tuskin kestäisin. Pysyisin kyllä suhteessa jos hän haluaisi, säälittävää joo. Jos taas kumppani joka ei olisi elämäni rakkaus kertoisi vastaavan sanoisin vaan että "heippa".
Toisinpäin taas... niin se juuri on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lukioajan eksälleni se "elämän rakkaus", mikä mielestäni on kyllä hölmöä. Nyt ollaan 4-kymppisiä ja tiedän, että tuo lukioaikojen eksä jättäisi vaimonsa ja lapsensa äidin välittömästi, jos voisi saada minut takaisin. On vuosien varrella tuon tehnyt minulle selväksi, lopulta olen blokannut hänet sekä puhelimesta että somesta. Luulen, että hänen vaimonsakin on tietoinen minun olemassaolostani ja siitä, että mies on henkisesti jäänyt kiinni siihen meidän typerään lukioajan romanssiin.
Sinänsä huvittavaa, että tuo mies on nykyään omalla työllään rikastunut miljonääri, joten elintasoni olisi varsin toinen jos olisin hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä kettuilua kun mietin, että eikö ihminen pääse kaikista epäonnistuneista suhteistaan joskus yli? Sanonta aika parantaa haavat pitää paikkansa. Miten voit kaukaisesti rakastaa yhtä ja samaa ihmistä aina vaan, kun elämään tulee jatkuvasti uusia ihmisiä.
Kaikkien elämään ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyinen suhteeni alkoi laastarisuhteena, nuorena kun en osannut olla yksin. Olin eronnut ensirakkaudestani noin kuukausi sitten kun tapasin kaverini kautta mieheni. Hän oli komea ja hauskaa seuraa ja ilmeisen kiinnostunut minusta, joten suostuin tapaamisiin. Kun hän ensi kertaa tunnusti rakkautensa vastasin "ööööö apua kiitos".. no siitä selvittiin, vähitellen huomasin rakastuvani itsekin, mies kosi, pamahdin paksuksi ja mentiin naimisiin. Vaikka alkuun kuvittelinkin, että tämä ei mene nyt ihan oikein niin hyvin tämä juttu lopulta kääntyi. Mieheni on kyllä elämäni suuri rakkaus, aika varmasti minäkin hänen. Tiedän, hyvä tuuri :D
Minulla saattaa olla tällainen tilanne edessä. Elämäni rakkaus on mies, jonka kanssa emme vain sovi riittävän hyvin yhteen. Monet arvot poikkeavat toisistaan niin paljon.
Minä olen introvertti yksineläjä, mies hyvin sosiaalinen ja haluaisi kutsua ystäviä usein kylään. Minä olen tarkka rahankäyttäjä ja yritän parhaani mukaan säästää ja sijoittaa varhaista eläkkeelle jäämistä varten. Mies pistää rahat palamaan sitä mukaa kun tulevat tilille. Minä haluan asua omistusasunnossa, mies vuokralla. Minä haluan elämään vakautta, mies jännitystä ja tapahtumia. Minä olen päihteetön, mies juo ja polttaa. Minä haluan matkustella turvallisissa hyvän elintason maissa, mies kamalimmissa kehitysmaissa mitä voi kuvitella. Minä pukeudun siististi ja tyylikkäästi (samoin kuin kaikki ystäväni ja kontaktit työelämässä), mies pukeutuu kuin 80-vuotias maalla asuva pappani. Minun ystäväni ovat reiluja, korkeamoraalisia ihmisiä, miehen ystävät laidasta laitaan kaikenlaisia, joukossa paljon selkeitä hyväksikäyttäjiä ja pettureita, joiden kanssa en halua joutua mihinkään tekemisiin. Jne jne. Ei vain tule mitään.
Silti yhteys välillämme oli jotain hyvin poikkeuksellista. Seksi oli aivan taivaallista. Lomilla emme juuri muuta tehneetkään kuin nautimme toisistamme sängyssä. Välillä syötiin jotain, sitten taas jatkettiin. Leffamaku ei ollut aina yhtenevä, mutta tämä mies on näyttänyt minulle hienoja elokuvia, joiden olemassaolosta en olisi koskaan muuten tullut tietoiseksi. Hän opetti muutenkin minulle paljon. Hän on joillakin tavoilla älykkäin koskaan kohtaamani mies. Toisilla tavoilla uskomattoman typerä ja fanaattinen.
En tajua, miten voin vielä joskus yrittää suhdetta jonkun toisen kanssa, kun varmasti kuitenkin vertaisin heitä aina häneen.
Se miten elämän rakkautta kuvaa, riippuu ihmisestä. Onko se intohimoa joka leiskuu keskellä arkea (ja jopa hankaloittaa sitä...), vai onko se pääsääntöisesti sitä että toiseen voi luottaa aina tiukan paikan tullen.
Itse valitsin jälkimmäisellä tavalla. Mutta ei sen luottamuksen pohjallekaan voi rakentaa. Sillä toisellakin tunteet vie. Täytyy vain valita kenen kanssa on mukavampaa kuin yksin, sen aikaa kun sitä kestää?
Jossain vauva-konsernin asiantuntija-artikkelissa oli hyvä termi "riittävän hyvä puoliso". Ei kuka tahansa ole parempi kuin yksinolo. Jos sitten haluaa vaihtaa eikä ole enää "riittävän hyvä", niin pitää se reilusti sanoa toiselle.
Itselläni on niin että en saanut sitä elämäni rakkautta kun hän valitsi toisen. Meillä oli aikamme ja minä jäin toiseksi. Nyt olen kyllä naimisissa mutta elämäni rakkaus tämä ei ole.