Miksi luonteeltaan ikävillä ihmisillä on paljon kavereita?

up

Olen huomannut saman.

Itse olen miettinyt että niiden itseään esille tuovien, kovaäänisten, suosittujen tyyppien kanssa on ”turvallista” hengailla. Että kun muutkin hänen kanssaan viihtyvät ja hän on kerännyt ympärilleen paljon ihmisiä niin miksen minäkin liittyisi fanijoukkoon? Helpompi olla mukana siinä ja kuunnella juttuja tyypin ylivertaisuudesta ja nyökytellä mukana kuin hakeutua jonkun hiljaisemman seuraan ja löytää joku yhteinen kiinnostuksen kohde.

Sen olen myös huomannut että jos löytyy toinen tyyppi, joka on yhtä kovaääninen, itserakas ja tyly niin nämä kaksi eivät voi toisiaan sietää ja huomaavat toisessa inhottavat piirteet mutta itsessään eivät.

Ja vaikka olen melkein keski-ikäinen täti ihminen niin vieläkin kaivertaa etten ikinä ole ollut tuo suosittu tyyppi, en edes hiekkalaatikolla. En ole osannut tuoda itseäni tykö ja haalia mitään poppoota ympärilleni. Muutaman rakkaan ystävän olen onnekseni saanut.

up

Menin erääseen työyhteisöön töihin. Tunsin sieltä etäisesti yhden juoruakan. Ihmettelin kuinka törkeitä osa oli minua kohtaan. Työ oli suorittavaa työtä ja olin ollut korkeammilla palkoilla ja kerännyt omaisuutta, josta en puhu. Myin asuntoani, joka on melko kallis. Joku työyhteisöstä oli huomannut sen. Yhtäkkiä minun seura kiinnosti ja sain kiiluvia hymyjä osakseni...

Sama se oli esimiehenä ollessa. Ihmiset olivat yltiöystävällisiä minulle.

Ihminen on omaneduntavoittelija usein. Onneksi kumppani kuuluu kanssani samaan klaaniin. Pidetään ärsyttävää tällaista kieroilua ja oikeastaan aika yksinkertaisten ihmisten juttuna.

Ehkä on sekoitettu ystävällisyys ystävyyteen? Meillä on töissä yksi varsin ikävä narsisti ihminen, joka osaa olla hyvin ilkeä kun sille päälle sattuu. Ei välttämättä ole sitä suoraan, siis että haukkuisi tms. vaan vastailee todella ikävästi ja alentavasti muille ihan tarkoituksella.

Hän on sellainen ihminen, ettei ihan huvikseen halua sellaista suututtaa. Itse olen sen verran rohkea, että olen silti noussut tätäkin ihmistä vastaan, mutta kyllä munkin täytyy myöntää, etten sitä ihan kevein mielin tee, vaan kurkkua kuristaa aina jos pitää hälle antaa palautetta, saati jos pitää sanoa esimiehelle hänestä.

Vanha ihminen kyseessä, viittävaille eläkkeelle jäämässä, on oppinut elämässään kaikki kikat miten toisia voi pelotella ja satuttaa henkisesti. Kiusaajaluonne.

Muut on mielinkielin siis ettei tämä suuttuisi, selän takana sitten tästä ihmisestä harvempi puhuu mitään hyvää. Että kun useampikin rohkaistu sanomaan ajatukset ääneen, ettei annettaisi valtaa ilkeileville, mutta ei se niin tunnu menevän. Ihminen on loppuenlopuksi vain apina ja hierarkia määräytyy muuten kuin virallisten titteleiden mukaan, valitettavasti.