Lue keskustelun säännöt.
Älkää kyselkö muilta ihmisiltä (tutuilta yms) onko heillä lastenlapsia
07.06.2019 |
Tämä olisi omalle äidilleni varmaan kipeä aihe ja saattaa saada itkun kurkkuun. Itse olen lapsista vanhin enkä ole koskaan seurustellut tai ollut juuri missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen tosin ihan normaaliälyinen ja kouluja käynyt mies. Nuorempi veljeni on psyykkisesti vakavasti sairas ja työkyvyttömyyseläkkeellä tod.näk loppuelämänsä. Hänelle perheen perustaminen on vieläkin vaikeampi tapaus.
Pikkusiskoni taasen on ei niin älykäs nainen, tosin muuten ihan normaali. Mutta taitaa keltava vain rikkaat ktm-miehet elättäjäksi, kun tulot ovat olleet vuositolkulla alle 20k vuodessa.
En tiedä onko äidiltäni näistä asioista kyselty, mutta veikkaan, että nämä kysymykset ovat niin kipeitä että saavat purskahtamaan itkuun.
M34
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos on tehnyt kolme yhteiskunnalle hyödytöntä lasta, niin varmasti hävettää.
Vielä enemmän hävettäisi, jos tuollaiset yksilöt lisääntyisivät.
Itse tienaan kyllä 50k vuodessa. Mutta ei se naisonnea takaa
Ap
Miksi ei voi käyttää tuhannen lyhenteenä t:tä? Ärsyttää tuo k.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän yhden, joka kovasti kaipasi lapsenlapsia. Päälle seitsemänkymppisenä sai tietää, ettei ainoa poika suinkaan niitä suosiota naismarkkinoilla vaan miesmarkkinoilla: yli 30v. poika tuli kaapista ja kertoi olevansa homo.
Vaikea ymmärtää, millainen äiti voi olla näkemättä tätä jo aiemmin. Vielä harmillisempaa se että kyseinen wannabe-mummo on aina suuresti paheksunut homoseksuaaleja...
Mua ihmetytti, kun naapurissa asuva pappi kysyi: millon sulle tulee lapsenlapsia :0 Omansa oli siinä mukana ja moikkasin pikkuisia.
Luulisi siinä työssä olevan vähän ihmissuhdetaitoja ja ymmärtävän tuollaisen kysymyksen olevan täysin epäkorrekti.
Nämä ovat tilanteita, joihin olisi pitänyt varautua jollain napakalla vastauksella. Sanoin vain hämmentyneesti, etten tiedä.
Ei kysymys sinänsä mua loukannut, mutta kuinka törppöä. En koskaan kysyisi tuollaista itse keneltäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa onnea ei kannata rakentaa kenenkään varaan.
Tiedän perheen, jonka kaikki neljä aikuista lasta päättivät olla perustamatta omaa perhettään, kukin mistäkin syystä. Siinä on wannabe-isovanhempien pitänyt keksiä muuta elämän sisältöä viimeistään kuopuksen täytettyä 50v. Onko koko ikä mennyt toivoessa, en tiedä.
4/4 on jo sellainen yhteensattuma että alkaa mietityttää mikä siellä lapsuudenperheessä on ollut niin kamalaa ettei kukaan lapsista halunnut perhe-elämää.
Ohis, onko siellä välttämättä tarvinnut olla mitään kamalaa.
Ihmisillä voi vaan olla muita intohimoja, mielenkiinnon kohteita tai vaan elämä kulua niin, että perheen perustamisen ja lasten saannin aika vilahtaa ohi ja sitten kun asiaan havahtuu, niin onkin jo liian myöhäistä.
Näin itselleni kävi, eikä ollut mitään kamalaa lapsena. Päin vastoin itse asiassa, oli erittäin hyvät kotiolot eikä mitään isompia vastoinkäymisiä tai kamaluuksia ole ollut senkään jälkeen.
Jos sisaruksia on neljä niin on lähes 100% todennäköisyys, että yksi ainakin yrittää saada lapsen/lapsia jossain vaiheessa elämää. Tietenkään siinä ei ole mitään väärää tai paheksuttavaa jos joku ei lapsia halua. Jos sisaruksia on neljä niin ovat vain aika erikoisen velakuumeen saaneet jos yksikään ei halua lasta tai kaikilta menee juna ohi vahingossa. Kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa jossain vaiheessa elämää ja suurin osa tulee perheistä, joissa ei ole mitään poikkeuksellista vela-ideologiaa (ei siinä, että velailu olisi poikkeuksellista, jos neljästä sisaruksesta kaikki ovat veloja, se on poikkeuksellista.)
Esim. Omasta kolmen sisaruksen "parvestani" kaikki haluavat lapsia, mieheni kahden lapsen "sisarusparista" vain mieheni haluaa lapsia. Kuitenkin 4/5 haluaa lapsia, se on vielä alle keskiarvon. Siksi 4/4 velaa antaa ehkä kuvan, että heillä on jotain perhe-elämään liittyviä traumoja. Vaikka kuka sitä tietää kuka on vela ja kuka tahattomasti lapseton.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos on tehnyt kolme yhteiskunnalle hyödytöntä lasta, niin varmasti hävettää.
Vielä enemmän hävettäisi, jos tuollaiset yksilöt lisääntyisivät.
Itse tienaan kyllä 50k vuodessa. Mutta ei se naisonnea takaa
Ap
Miksi ei voi käyttää tuhannen lyhenteenä t:tä? Ärsyttää tuo k.
Samaa mietin :D fifty kay, ymmärrän..
Mut suomeksi 50 tonnia vai 50 kiloa? 50 t
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä itseltänikin on kyselty perheasioista, mutta olen todennut, ettei siedettäviä naisia ole enää vapailla markkinoilla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä itseltänikin on kyselty perheasioista, mutta olen todennut, ettei siedettäviä naisia ole enää vapailla markkinoilla.
ap
Onko tuo ihan rehellinen vastaus? Antaa sinusta vähän pessimistisen ja katkeran kuvan. Vaikka onhan tuo utelukin vähän päälle käyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ihmetellyt miksi udellaan näistä lisääntymisasioista,eihän ne vaikuta kuitenkaan kysyjän elämään mitenkään
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt miksi udellaan näistä lisääntymisasioista,eihän ne vaikuta kuitenkaan kysyjän elämään mitenkään
Villi arvaus, kysyjä on niin naiivi, että hän kuvittelee kaikkien elämän olevan kun omansa ja ajattemattomuuttaan sitten töräyttää jotain jonka toinen kokee loukkaavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tää mikään provo välttämättä oo.Lapsenlapset oli näille vuosille saakka ajatus,et ehkä joskus tai sitten ei tarttee rakentaa sit sen mukaan etiäpäin.Sit syntyi ylläri ja kyllähän se tuntui kivalta,sit tuli se ikävämpi ylläri, äiti muutti lapsen kaa 500km päähän ja siihenkin on vain ollut sopeuduttava.
Tässä vaiheessa en sit enää haluakkaan vastata kysymyksiin. Aina on olemassa erilaisia sattumia, joihin on vain sopeuduttava.
Kun eihän näihin ite mitenkään voi vaikuttaa..niin kyllä elämälle tarvitaan myös muuta innostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos on tehnyt kolme yhteiskunnalle hyödytöntä lasta, niin varmasti hävettää.
Vielä enemmän hävettäisi, jos tuollaiset yksilöt lisääntyisivät.
Itse tienaan kyllä 50k vuodessa. Mutta ei se naisonnea takaa
Ap
Miksi ei voi käyttää tuhannen lyhenteenä t:tä? Ärsyttää tuo k.
Sanos muuta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on uskomatonta ja moukkamaista kysellä keneltäkään, edes ystäviltä että milloinkas niitä lapsia tai lapsenlapsia saadaan tai miksi ei saada. Kyllä lähipiiri kertoo kun on jotain kertomista. Itse en ole koskaan kysellyt moisia keneltäkään. Minua ei myöskään ole koskaan kotona painostettu näiden asioiden kanssa. Kaikista viimeiseksi olen kiinnostunut työkavereiden tai puolituttujen yksityisasioista. Minulta on joskus kysellyt joku puolituttu, olen vain ilmoittanut että se on yksityiasia.
Epäonnistunut kasvattajana. Mitä sitä säälimään. Oma moka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kyllä aina ihmetellyt vähän näitä joille isovanhemmuudesta (tai sen puutteesta) tulee elämän isoin asia. Tavallaan mikä siinä on taustalla, eikö omista lapsista ole osattu nauttia kun nämä ovat olleet pieniä? Onko omassa vanhemmuudessa pahoja kipupisteitä, joita puolitiedostamatta käsitellään isovanhemman roolissa? Onko omaan vanhemmuuteen kulminoitunut jonkinlainen käsitys itsestä hyvänä, nuorena, tärkeänä - ja vähän väärin ajatellaan, että lapsenlapsi olisi paluu tuohon aikaan, ikään kuin uusinta pikkulapsiarjesta?
Vanhemmilleenhan ne lapset syntyvät. Melko harva isovanhempi esim. vauvaikäistä edes hoitaa ja isompaakaan ei jatkuvalla syötöllä. Ja vaikka hoitaisi vähän enemmänkin, niin rooli on eri ja sitä samaa tuntumaa ja tunnetta ei tule saamaan kuin itse aikanaan koki vanhempana. Samoin jos itse on tehnyt virheitä (kukapa ei olisi, toiset virheet vain ovat isompia kuin toiset), niin eihän se lapsenlapsi ole mikään väline, jolla hoidetaan omaa itsetuntoa. Ja jos omat virheet ovat jo melko suuria, niin ei ole kyllä taetta, että oma aikuinen lapsi antaa omansa hoitoon. Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta näinhän sen tavallaan kuuluukin mennä. Vanhempien ykkösprioriteetti on lapsi eikä isovanhempi.
Minulla itselläni on lapsenlapsia, joten ehkä olen jäävi sanomaan miltä lapsenlapsettomuus tuntuu. Sanonpa silti, että eivät ne lapsenlapset omia ja omalla vastuulla ole, vaikka heitä mielellään tapaan ja hoidan. En vain kerta kaikkiaan näe, että se olisi kuitenkaan minun suruni jos lapseni eivät olisi lapsia hankkineet. Surullinen olisin lapseni puolesta tietysti, jos tämä itse kärsisi lapsettomuudesta. Tuolloin ymmärtäisin, että minä olen kokenut jotain mitä hän ei välttämättä saa ikinä kokea.
No ei tulis edes mieleenikään kun just saivat vauvan.
Vierailija kirjoitti:
No jos on tehnyt kolme yhteiskunnalle hyödytöntä lasta, niin varmasti hävettää.
Vielä enemmän hävettäisi, jos tuollaiset yksilöt lisääntyisivät.
Ainoa, jonka tässä kuuluu hävetä itseään, olet sinä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä aina ihmetellyt vähän näitä joille isovanhemmuudesta (tai sen puutteesta) tulee elämän isoin asia. Tavallaan mikä siinä on taustalla, eikö omista lapsista ole osattu nauttia kun nämä ovat olleet pieniä? Onko omassa vanhemmuudessa pahoja kipupisteitä, joita puolitiedostamatta käsitellään isovanhemman roolissa? Onko omaan vanhemmuuteen kulminoitunut jonkinlainen käsitys itsestä hyvänä, nuorena, tärkeänä - ja vähän väärin ajatellaan, että lapsenlapsi olisi paluu tuohon aikaan, ikään kuin uusinta pikkulapsiarjesta?
Vanhemmilleenhan ne lapset syntyvät. Melko harva isovanhempi esim. vauvaikäistä edes hoitaa ja isompaakaan ei jatkuvalla syötöllä. Ja vaikka hoitaisi vähän enemmänkin, niin rooli on eri ja sitä samaa tuntumaa ja tunnetta ei tule saamaan kuin itse aikanaan koki vanhempana. Samoin jos itse on tehnyt virheitä (kukapa ei olisi, toiset virheet vain ovat isompia kuin toiset), niin eihän se lapsenlapsi ole mikään väline, jolla hoidetaan omaa itsetuntoa. Ja jos omat virheet ovat jo melko suuria, niin ei ole kyllä taetta, että oma aikuinen lapsi antaa omansa hoitoon. Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta näinhän sen tavallaan kuuluukin mennä. Vanhempien ykkösprioriteetti on lapsi eikä isovanhempi.
Minulla itselläni on lapsenlapsia, joten ehkä olen jäävi sanomaan miltä lapsenlapsettomuus tuntuu. Sanonpa silti, että eivät ne lapsenlapset omia ja omalla vastuulla ole, vaikka heitä mielellään tapaan ja hoidan. En vain kerta kaikkiaan näe, että se olisi kuitenkaan minun suruni jos lapseni eivät olisi lapsia hankkineet. Surullinen olisin lapseni puolesta tietysti, jos tämä itse kärsisi lapsettomuudesta. Tuolloin ymmärtäisin, että minä olen kokenut jotain mitä hän ei välttämättä saa ikinä kokea.
Ehkä he ovat surullisia siksi, että eikös ole ollut aikoja, jolloin ajateltiin lapsettomuuden olevan sellainen epäonnistuminen elämässä? Eli se huutaa huonoa vanhemmuutta, että idylli puuttuu. Eikös jotkut kouta elää elämää niin, että se olisi jotain idylliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä aina ihmetellyt vähän näitä joille isovanhemmuudesta (tai sen puutteesta) tulee elämän isoin asia. Tavallaan mikä siinä on taustalla, eikö omista lapsista ole osattu nauttia kun nämä ovat olleet pieniä? Onko omassa vanhemmuudessa pahoja kipupisteitä, joita puolitiedostamatta käsitellään isovanhemman roolissa? Onko omaan vanhemmuuteen kulminoitunut jonkinlainen käsitys itsestä hyvänä, nuorena, tärkeänä - ja vähän väärin ajatellaan, että lapsenlapsi olisi paluu tuohon aikaan, ikään kuin uusinta pikkulapsiarjesta?
Vanhemmilleenhan ne lapset syntyvät. Melko harva isovanhempi esim. vauvaikäistä edes hoitaa ja isompaakaan ei jatkuvalla syötöllä. Ja vaikka hoitaisi vähän enemmänkin, niin rooli on eri ja sitä samaa tuntumaa ja tunnetta ei tule saamaan kuin itse aikanaan koki vanhempana. Samoin jos itse on tehnyt virheitä (kukapa ei olisi, toiset virheet vain ovat isompia kuin toiset), niin eihän se lapsenlapsi ole mikään väline, jolla hoidetaan omaa itsetuntoa. Ja jos omat virheet ovat jo melko suuria, niin ei ole kyllä taetta, että oma aikuinen lapsi antaa omansa hoitoon. Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta näinhän sen tavallaan kuuluukin mennä. Vanhempien ykkösprioriteetti on lapsi eikä isovanhempi.
Minulla itselläni on lapsenlapsia, joten ehkä olen jäävi sanomaan miltä lapsenlapsettomuus tuntuu. Sanonpa silti, että eivät ne lapsenlapset omia ja omalla vastuulla ole, vaikka heitä mielellään tapaan ja hoidan. En vain kerta kaikkiaan näe, että se olisi kuitenkaan minun suruni jos lapseni eivät olisi lapsia hankkineet. Surullinen olisin lapseni puolesta tietysti, jos tämä itse kärsisi lapsettomuudesta. Tuolloin ymmärtäisin, että minä olen kokenut jotain mitä hän ei välttämättä saa ikinä kokea.
Ehkä he ovat surullisia siksi, että eikös ole ollut aikoja, jolloin ajateltiin lapsettomuuden olevan sellainen epäonnistuminen elämässä? Eli se huutaa huonoa vanhemmuutta, että idylli puuttuu. Eikös jotkut kouta elää elämää niin, että se olisi jotain idylliä?
Se pointti onkin siinä, että lapsenlapsettomuus ei ole sama asia kuin lapsettomuus, ja on jokseenkin itsekeskeistä laittaa nuo samaan asemaan. Jos lapsenlapsettomuus tekee yhtä kipeää kuin lapsettomuus, niin silloin itsellä on aivan väärä mielikuva isovanhemmuudesta.
Vai tarkoitatko sitä, että se on tavallaan häpeä ettei oma lapsi ole hankkinut lapsia, koska se edustaa jonkinlaista idylliä?
Ohis, onko siellä välttämättä tarvinnut olla mitään kamalaa.
Ihmisillä voi vaan olla muita intohimoja, mielenkiinnon kohteita tai vaan elämä kulua niin, että perheen perustamisen ja lasten saannin aika vilahtaa ohi ja sitten kun asiaan havahtuu, niin onkin jo liian myöhäistä.
Näin itselleni kävi, eikä ollut mitään kamalaa lapsena. Päin vastoin itse asiassa, oli erittäin hyvät kotiolot eikä mitään isompia vastoinkäymisiä tai kamaluuksia ole ollut senkään jälkeen.