Hoidettavan vanhuksen kanssa mökillä: avautuminen

Olen työkseni hoitanut vanhuksia ja suuri arvostus kyllä läheisille, jotka vievät liikuntakyvyttömän ja mahdollisesti muistisairaankin vanhuksen vaikka sinne mökille ja huolehtivat kaikista vanhuksen tarpeista. Ei siinä itse juurikaan saa lomailtua, sillä kovaa työtähän se on, puhumattakaan siitä kuinka raskasta henkisesti. Ap, kyllä sullakin on oikeus lomailla ihan ilman sitä anoppiakin.

Voi sentään ja koita kestää. Kärrää se sitruunamummo lähimpään syreenipuskaan tuulia haisteleen:) Ei vais, pidä sille mummolle tiukka puhuttelu, miten ihmisiä kohdellaan.

Ei kai teillä ole mitään velvollisuutta ottaa anoppia sinne. Saati ruveta hoitamaan. Jos haluaa tulla, niin palkatkoon itse itselleen hoitajan mukaan.

No Mikä pakko sinun on siellä olla? Tuossahan voisi olla hyvänä kompromissina se, että anoppi on siellä vain osan aikaa.

Sun kannattaa sanoa miehellesi että sanoo äidilleen että jos kokoajan asiat on hänen mielestään huonosti niin sitten ei lähdetä yhdessä mökille.

Hei ap. 

Mulle tuli mieleen muutama ihan irrallinen näkökulma.

Anoppi ilmeisesti ollut voimiensa tunnossa hyvä keittiöihminen koska 'tietää' miten mikäkin pitäisi tehdä. Nyt hän on joutunut luopumaan tekemisistään ja taidoistaan sairauksien myötä. Voisitko kääntää roolit toisinpäin: ei ottaa arvostelua vastaan vaan kysyä alunperin neuvoa. Hei Maija, jutellaanpas tän päivän lounaasta. Mitä tehtäisiin? Käyn sitten kaupassa.   - Näin sinulla säilyy toimijuusvalta, et alistu arvosteltavaksi mutta hänkin saa olla tärkeä ja näyttää taitonsa. Voisiko hän jopa jotain pientä tehdä, leikata kurkkua tai mitata kattilaan suolan tms? On vaikea olla vain turhanpanttina, jos osaisi toimia.

Voisitko jutella kuormituksestasi miehesi kanssa niin, että sinä et ole ainoa joka ottaa anopin vuorovaikutuksen kontolleen- Sovitte vaikka vähän vuoroja niin että sinä olet poissa ja mies itse äitinsä lähellä?

Olisi hyvä pyrkiä mahdollisimman hyvään win-win-sopimukseen, missä kenenkään pinna ei kiristy liikaa eikä tule liian provosoituneita tilanteita. Parempi laiha sopu kuin lihava riita, sanotaan. Joskus niinkin

Minkä ikäinen ap olet ja minkä ikäinen anoppisi on? Ihmetyttää vaan miten sulla on noin raihnainen anoppi, jos olet palstan keski-ikää (30 - 35 v).

Meillä oli kotihoidossa asiakkaana just tuollainen joka valitti kaikesta. En edes osannut seisoa oikein vaan siinäkin oli jotain väärää. Yks päivä sitten tuli se päivä kun mulla meni hermot. Kerroin asiallisesti vastauksen jokaiseen asiaan, miksi mun täytyy välillä vastata puhelimeen kesken kaiken. Sitten se loppu. En huutanu enkä mitään, sanoin vain asiallisesti vastaukset ja sitten se oli kunnolla, ainakin silloin kun minä olin siellä. Vaikka olenkin ammattilainen, en jaksa kuunnella joka päivä turhaa ulinaa asioista joihin en voi vaikuttaa.

Vanhusten kanssa jaksaa ja pärjää, kun ymmärtää olla ottamatta henkilökohtaisesti sitä napinaa. Kuulisit miten muistisairaat mummot kiroaa ja huutaa hoitajat alimpaan helvettiin ;) Ja ihminen joka hiljalleen menettää kontrollin kaikkeen, pitää kynsin hampain kiinni siitä, mistä voi vielä määrätä ja päättää.

Aivan ihanaa että anopilla on mahdollista päästä mökille. Pistä mies täyteen vastuuseen äidistään ja relaa itsekin. Ottakaa mummon kanssa vaikka lasilliset.

Juu ap, ymmärrän sua. Kyllä sun täytyy myös saada vapaata, ei kai miehesi koko ajan ole ulkotöissä? Ja eihän sunkaan tarvitse koko päivää seurustella anoppisi kanssa? Kai hän pärjää yksikseenkin, jos lähdet vaikka kävelylle, uimaan, pyöräilemään tai vain pihalle istuskelemaan. Ei hänellä varmaan kotonaankaan ole koko ajan seuraa?

Minä hoidan muistisairasta äitiäni ja tuo on niin tuttua. Kaiken teen väärin, teen jotain liian paljon ja jotain liian vähän. Saan haukkuja ja äiti haukkuu minua myös muille. Jos erehdyn sanomaan, että en nyt jaksa tai ehdi, niin alkaa hirveä ryöpytys nykyajan laiskoista emännistä. Mistään ei koskaan kiitä. Viikonloppuna laitoin kukat meidän suvun haudoille ja äidille kesäkukat pihalle ja kuistille, oli useamman tunnin homma, olisi ollut kiva, jos äiti olisi vaikka ihaillut kukkia. Mutta ei, hän vain nauroi, että no, niin, sentäs vihdoin viimein viitsit edes vähän kukkia laittaa. Hautausmaalla hän ihaili muiden hautoja ja sanoi, että on se kumma kun meidän haudoilla on aina niin rääpäleisiä kukkia.

Äitini ei siis vielä ole edes hirveän huonomuistinen, eli ei ihan pelkästään sairaudesta ole kyse, vaan ollut aina vähän ikävä ihminen ja nythän kaikki vain pahenee. Olisi ihanaa saada hänet johonkin hoitopaikkaan, mutta on siihen vielä aivan liian hyväkuntoinen, vaikka ei käytännössä pärjää ilman minun päivittäistä apuani.

No, tsemppiä meille!

Vierailija kirjoitti:

Ei kai teillä ole mitään velvollisuutta ottaa anoppia sinne. Saati ruveta hoitamaan. Jos haluaa tulla, niin palkatkoon itse itselleen hoitajan mukaan.

Talo on anopin kokonaisuudessaan. Tietty mies sen sitten joskus perii, vaikka sitäkin ruuvia voi kekseliäs muori välillä kiristää. Jos ei mene asiat hänen suunnitelmiensa mukaan ,niin alkaa suunnitella koko paikan myymistä.

Paikka on toistasataa vuotta vanha, ihana, ja miehelle tavattoman tärkeä. Ja upea paikkahan tämä onkin.

On vaan rautaisessa ohjaaja-omistuksessa!

Ymmärrän että vanhus ikävöi nuoruuttaan ja kipuilee reumaansa, mutta luonne oli hönellä nuorenakin kova. Eikä ole näköjään yli 80-vee ikä yhtään pehmentänyt.

Luulin aiemmin että vanhukset ovat kiitollisia ja nöyrinä ottavat avun vastaan, muttaväärässäpä olin.

Hoidatte sen anopin miehesi kanssa puoliksi, etta sullakin on aikaa nauttia lomasta. Kai se miehesikin osaa ruokaa tehda? Vuoropaivat yms. 

Noi miehen "ulkohommat" kuulostaa lahinna tekosyylta sille, ettei hanen tarvitsisi huolehtia aidistaan. 

Itse mokinomistaja tiedan etta siella kylla aina riittaa hommia, mutta nyt on sun lomasta nauttiminen tarkeampaa. Tai ainakin pitaisi olla. Sa sinne omaishoitajaksi ja piiaksi lahtenyt. 

Tässä yksi kompromissin kannattaja lisää. Ottakaa anoppi sinne vaikka viikoksi, keksikää joku tekosyy miksi muulloin ei sovi (teille saattaa vaikka tulla vieraita edellisellä tai myöhemmällä viikolla tms.) ja yrittäkään ajoittaa vierailuviikko niin, että olet silloin levänneempi. Ja sitten tosiaan yrität löytää toisenlaisen lähestymistavan anopin tyyliin, esimerkiksi juuri neuvoja kyselemällä. Hän on kuitenkin miehesi äiti. Voisitte myös yrittää järjestää jonkin anopillenne sopivan istuskelupaikan talon pihalle, että hänkin saisi nauttia kesästä.

Meillä olisi tuollainen tilanne, jos miniä joutuisi hoitamaan anoppiani. Olen todennut pojalle ja vaimolleen, että otan lapsensa kesäksi hoitoon heti, kun he ottavat ensin mummon mökille kanssaan viikoksi. Silloin minä saan viikon lomaa ja sen jälkeen jaksaisin hoitaa sekä lapsenlapset että anopin. Ei käy, koska miniä ei voi ottaa vastuuta muista.

Minä tulen anoppini kanssa hyvin toimeen, mutta en keksi yhtäkään syytä sille, miksi olisin muiden kesälomittaja, jos kukaan ei lomita minua.

Meillä mökki on minun, anoppi on sinne tervetullut, mutta pojan perheelle ei ole heinäkuussa vapaita aikoja ilman mummoa.

Tuotahan se on elämänsä viimeisellä taipaleella olevan ihmisen kanssa. Erityinen rankkuus tuohon tulee varmasti siitä, että se ei ole oma äiti, jolle löytyisivät suoremmatkin sanat, vaikka kyllä siinäkin omat kunnon kivikkonsa on. Ei kai siihen toisaalta mitään helppoa ratkaisua ole, kun yksi on itse rappeutunut toimintakyvyttömäksi ja tuttu maailma murennut ympäriltä, oman ikäpolven ystävät kuolleet, ja silti vielä henki pihisee.

Itse olen keksinyt sellaisen pelastuksen, että säästän pitkin vuotta anopille kaikenlaisia turhia pikkuhommia, joissa menee paljon aikaa. Mitä pikkutarkempi ja turhempi, sen parempi. Esim. otan kassillisen vanhoja sekaisia langanpätkiä ja sanon että olen tekemässä vilttiä, jota varten niiden pätkien pitäisi kerällä ja väreittäin lajiteltuna. Anopilla menee monta tuntia kun hän vapisevin käsin kerii ja lajittelee ne. Sinä aikana hän ei pysty keskittymään meidän elämän seuraamiseen eikä arvosteluun. Annan tietysti joka tavalla ymmärtää että tämä oli iso ja arvokas apu ja hänellä on hyvä värisilmä ja niin edelleen. Anoppi on tyytyväinen ja saan omaa rauhaa. Toimii toki vain silloin, jos vanhus on vielä riittävän virkeä ja toimintakuntoinen tekemään edes jotain.

Myytti iloisista, herttaisista vanhuksista on roskaa. Toki niitäkin on mutta myös on niitä ilkeitä ja tyytymättömiä vanhuksia. Muistisairaudet ym voivat myös muuttaa luonnetta niin että ihminen on todella ilkeä ja väkivaltainenkin

En kadehdi sinua. Tsemppiä jaksamiseen. Itse varmaan ilmoittaisin miehelle että lomailen yksin.

Ilmainen loma järvenrannalla isossa talossa olisi kiva - ilman anoppia.

Täytyy toivoa, että mummo tekee kuten minun mummoni aikanaan eli myy sen talon jollekin sukulaiselle, mutta pitää hallintaoikeuden. Siinä se ap:n puoliso sitten ihmettelee, kun "mökkiä" ei enää olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuotahan se on elämänsä viimeisellä taipaleella olevan ihmisen kanssa. Erityinen rankkuus tuohon tulee varmasti siitä, että se ei ole oma äiti, jolle löytyisivät suoremmatkin sanat, vaikka kyllä siinäkin omat kunnon kivikkonsa on. Ei kai siihen toisaalta mitään helppoa ratkaisua ole, kun yksi on itse rappeutunut toimintakyvyttömäksi ja tuttu maailma murennut ympäriltä, oman ikäpolven ystävät kuolleet, ja silti vielä henki pihisee.

Itse olen keksinyt sellaisen pelastuksen, että säästän pitkin vuotta anopille kaikenlaisia turhia pikkuhommia, joissa menee paljon aikaa. Mitä pikkutarkempi ja turhempi, sen parempi. Esim. otan kassillisen vanhoja sekaisia langanpätkiä ja sanon että olen tekemässä vilttiä, jota varten niiden pätkien pitäisi kerällä ja väreittäin lajiteltuna. Anopilla menee monta tuntia kun hän vapisevin käsin kerii ja lajittelee ne. Sinä aikana hän ei pysty keskittymään meidän elämän seuraamiseen eikä arvosteluun. Annan tietysti joka tavalla ymmärtää että tämä oli iso ja arvokas apu ja hänellä on hyvä värisilmä ja niin edelleen. Anoppi on tyytyväinen ja saan omaa rauhaa. Toimii toki vain silloin, jos vanhus on vielä riittävän virkeä ja toimintakuntoinen tekemään edes jotain.

Tämä on kyllä totta. Minäkin jaksoin äitini kanssa paremmin silloin, kun hän vielä osasi tehdä jotain. Keksin hänelle myös kaikkea turhaa puuhaa, vein risoja sukkia ja pyysin parsimaan. Samoin vein villavaatteita purettavaksi, joista muka sitten teen jotain muuta tai vaatteita, joita piti korjata tai ottaa napit pois. Ei äiti sitten muistanut enää seuraavana päivänä, miksi oli jotakin tehnyt, senkun heitin vaatekeräykseen tai roskiin tai annoin jollekin, jos oli käyttöä. Nyt kun äiti ei enää osaa tehdä mitään, on paljon rankempaa. Mutta tuo on hyvä vinkki muille! (olen tuo äitinsä hoitaja)

Meillä kutakuinkin sama, sukupaikka mökkinä. Anoppi tosin ei ole liikuntarajoitteinen, mutta muustisairas lievästi ja vanhuudenheikkoutta jo on. Hän on tuolla mökillä molempien lastensa ollessa lomavuorollaan eli lähes koko kesän. Ennen anoppi ei ollut puutarhaihmisiä ollenkaan, piha oli luonnontilassa ja nokkosten ja suolaheinän ym vallassa. Itse puutarhaihmisenä pikkuhiljaa raivailin kälyni kanssa vuorotellen, yhdessä ideoiden, pihaa, istutimme pari kukkapenkkiä ja muutenkin siistimme ympäristöä, joka on nyt parissa, kolmessa vuodessa muuttunut aika lailla varsinaiseksi kesäidylliksi ja suunnittelemme kälyni kanssa vielä lisää.

Anoppi ottaa asiakseen aamuvarhaisella tai kun olemme päivätirsoilla, alkaa kitkeä olemattomia rikkaruohoja kukkapenkeistä. Kun heräämme, hän sanoo ensitöikseen, mitä taas kävi läpi, kun turettuvat kohta umpeen. Juu, eivät turetu. Kyllä sieltä melkein suurennuslasilla saa etsiä rikkaruohoja....

Ei minulla ole hänen touhuamistaan vastaan, mutta miksi aina negatiivisen kautta tuhahdellen?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen ap olet ja minkä ikäinen anoppisi on? Ihmetyttää vaan miten sulla on noin raihnainen anoppi, jos olet palstan keski-ikää (30 - 35 v).

Olemme yli 50-vuotiaita, anoppi yli 80-v.

Talvisin hän asuu kaupungissa ja hänellä käy kotihoito useita kertoja päivässä. Asuu eri kaupungissa ja mies, hänen ainoa lapsensa, on työnsä puolesta paljon matkoilla. Talvet menevät rauhallisemmin , käydään kylässä siellä silloin tällöin.

Mutta jahka kevät alkaa näyttää merkkejään, on muorilla suunnitelmat selvät ja kotihoitosopparit kesäksi irtisanottu! Kuultiin siitäkin ihan sattumalta. Ja kaupunkiaan sanoo mielihyvin asiakkaalleen, että hyvää kesää ja tervemenoa, kun vanhus ilmoittaa että hänpä tästä muuttaa kesäksi maalle ja toiseen kuntaan.

Jos lähdetään omille menoillemme vaikka veneilemään, ollaan kamalan huolestuneita(!?!).

Jos istutaan illalla pihalla viinilasillisen äärellä, niin talossa kolisee ovet ja heiluu kun valvotaan myöhään eikä hän voi mennä nukkumaan.

Erilaisia itse keksittyjä allergioita ilmenee joka vuosi uusia. Sillä tavoin voi nirppailla minun tarjoamastani ruuasta.

Tosiaan tätä leiriä tässä jo usea kesä on pidetty.