Mitä SINÄ teet maailman pelastumiseksi - kerätään ketju joka innostaa!
Lapsi oli huolissaan, ettei elä edes vanhaksi jos ihmiskunta tuhoutuu 2050 lukuun mennessä :(
Ajattelin, että olisi mukava innostaa toisia ja itseäkin vielä enemmän, mitä voisimme tehdä? Pienilläkin asioilla on merkitystä!
Meillä on lapsesta saakka ollut tyypillistä:
älä roskaa luontoa
turhat valot / sähkölaitteet kiinni
osta vain "puhdasta" ruokaa (ei turhia allergisoivia kemiallisesti tuotettuja lisäaineita)
vältämme myös palmuöljyä
kierrätämme lähes kaiken: vaatteet, metallit, muovit, lasit, paperit jne jne
ostamme osan vaatteista käytettynä (alusvaatteet ja kengät aina kuitenkin uutena)
ompelen, tuunaan, korjaan ja rakennan itse mitä osaan
veden käyttö aina tarkkaa, ei turhaan valuttamista
pesen vain täysiä koneellisia (astiat, pyykit)
ostan vain kotimaista ruokaa (mielellään lähi)
en osta mitään turhaa
ei lentolomailua (koskaan)
Siinä nyt alkuun, mitä tuli mieleen.
Olen lapsesta saakka ajatellut näin. Roskaamattomuus on jotenkin maalaiselämässä ollut itsestäänselvyys :)
Kaverin kanssa jo pienenä ihmeteltiin,. MIKSI toiset on niin tyhmiä, että heittää roskia luontoon?
Ja mitä voisi päättäjät saada aikaiseksi??
kieltää lentokonematkustelun HUVINVUOKSI
Keksikää lisää!
Kommentit (131)
Ostan vain sen verran kuin tarvitsen.
Käytän julkisia ja kävelen pienet matkat.
ei tuhoudu mihinkään ihan turhaa hysteriaa.
Ihan alkuun kaikki voisivat lajitella jätteensa myös kotona. Aivan liikaa laitetaan esim biojätettä tavalliseen roskikseen.
Vierailija kirjoitti:

tuhoaako se ämmänsuon kaatopaikka meidät?
En käy lentomatkoilla ollenkaan enää. Matkailemme kotimaassa junalla ja teemme pyöräillen telttaretkiä. En osta kiinakrääsää, vaatteita ylipäätään todella harkiten ja kotimaisilta pienyrityksiltä. Elän aika vaatimattomasti, ei mitään kulutusjuhlaa todellakaan.
Tämä nyt ei varmaan innosta ketään, mutta kerroinpa silti.
Ostan vaatteet ja kengät kirpparilta 95 %sesti. Tosin joskus on pakko ostaa esim. uusi talvitakki jollei sellaista löydy kirpparilta koska olen xl-kokoinen.
Hiilijalanjälkeni on 2900 ja sekin on oikeasti vielä pienempi. Eli taloudessamme ei ole autoa, enkä itse lennä minnekkän kun en matkustele. Bussilla kuljen kaksi kertaa vuodessa ja sekin on pakon sanelemaa eli turhaan en ajele edes bussilla.
Kerään roskia ja tumppeja lähes päivittäin enkä itse roskaa luontoa. Viime vuonna keräsin 30 kg roskaa lenkkipolkujen varrelta jaoteltuna koko vuodelle.
Paljon olisi vielä varmasti parannettavaa. Kuten kokonaan kasvissyöjäksi ryhtyminen. Syön lihaan jonkin verran koska teemme vain yhden aterian päivässä ja miehenkin pitää siitä syödä.
Pas.kat välitän tuosta propagandasta ja opetan lapseni tekemään samoin.
Koko minun elämäni ajan on joku katastrofi ja tuho ollut ihan oven takana; NL:n ja USA:n ydinsota, otsonikato, kasvihuoneilmiö, talousromahdus ja kaikkia muita p€rkeleitä.
Koskaan en ole näistä välittänyt, elänyt hyvillä mielin ja ostanut ja melkein jo maksanutkaan omistusasunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan alkuun kaikki voisivat lajitella jätteensa myös kotona. Aivan liikaa laitetaan esim biojätettä tavalliseen roskikseen.
tuhoaako se ämmänsuon kaatopaikka meidät?
Kyllä. Ämmänsuo muuttuu valtavaksi ÄMMÄKSI joka syö meidät kaikki.
Vierailija kirjoitti:
En käy lentomatkoilla ollenkaan enää. Matkailemme kotimaassa junalla ja teemme pyöräillen telttaretkiä. En osta kiinakrääsää, vaatteita ylipäätään todella harkiten ja kotimaisilta pienyrityksiltä. Elän aika vaatimattomasti, ei mitään kulutusjuhlaa todellakaan.
Tämä nyt ei varmaan innosta ketään, mutta kerroinpa silti.
Minua kiinnostaa ja kiitos sinulle kun otat monta asiaa huomioon! Hyvää kesää!
Tunnen nuoria aikuisia, jotka lentomatkustavat monta kertaa vuodessa halpayhtiön koneilla ja lentävät myös Fridays for Future- mielenosoituksiin milloin minnekin : D
"Huoli": kyllä
Oma panos: ei
Aikaisemmin mainittujen lisäkai ostan 100% uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä ja olen vähentänyt lihan syöntiä.
Aloittajan lapselle: uuden pessimistisen arvion mukaan ihmiskunta ei ole tuhoutumassa vuoteen 2050 mennessä vaan sivilisaatio nykyisenlaisena. Eli jos radikaaleja muutoksia ei tehdä, tulee elintaso laskemaan ja rauhattomuus + konfliktit lisääntymään. Kaikki maailman ihmiset eivät kuole nappia painamalla, mutta elosta tulee tukalaa verrattuna nykyiseen menoon.
Vierailija kirjoitti:
Pas.kat välitän tuosta propagandasta ja opetan lapseni tekemään samoin.
Koko minun elämäni ajan on joku katastrofi ja tuho ollut ihan oven takana; NL:n ja USA:n ydinsota, otsonikato, kasvihuoneilmiö, talousromahdus ja kaikkia muita p€rkeleitä.
Koskaan en ole näistä välittänyt, elänyt hyvillä mielin ja ostanut ja melkein jo maksanutkaan omistusasunnon.
Se on totta - tämä maailmanaika on jo kymmenen vuoden kuluessa hävinnyt kokonaan, ei siihen auta mitkään hiilijalanjäljen tarkkailu, joka on vain kosmeettista ja sillä pyritään samaan muka hyvä omatunto, mutta se ei auta.
Minä en tee mitään maailman pelastamiseksi.
Suurin piirtein jokainen mainitsemasi esimerkki kuitenkin sopii minuun. Olen vain muotoutunut tällaiseksi. Minun ei tarvitse uhrautua tai edes tinkiä mistään, koska olen jo eräänlainen malliyksilö. Milloin edes suurin osa maailman ihmisistä olisi jo luonteeltaan ja mieltymyksiltään ympäristöystävällisiä kuten minä? Vastaus: ei koskaan. Pieni osa tulee tinkimään jostakin pienestä, mutta suuren enemmistön voimin ihmiskunta tuhoaa sekä planeetan että itsensä.
Älkää pelotelko lapsianne tuollaisella! Olette ihan kuin kiihkouskovaiset, joiden lapset sekoavat maailmanloppua pelätessään.
Meillä tytär 8 v. kysyi huolissaan ”koska se ilmastomuutos tulee?’” Koulussa oli peloteltu jos vaikka millä kauhuskenaarioilla.
Katsoin silmiin ja vastasin: ”Ilmastonmuutos on ollut täällä jo satoja miljoonia vuosia. Ei se ole millään tavalla tulossa tai mitään uutta.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pas.kat välitän tuosta propagandasta ja opetan lapseni tekemään samoin.
Koko minun elämäni ajan on joku katastrofi ja tuho ollut ihan oven takana; NL:n ja USA:n ydinsota, otsonikato, kasvihuoneilmiö, talousromahdus ja kaikkia muita p€rkeleitä.
Koskaan en ole näistä välittänyt, elänyt hyvillä mielin ja ostanut ja melkein jo maksanutkaan omistusasunnon.
Se on totta - tämä maailmanaika on jo kymmenen vuoden kuluessa hävinnyt kokonaan, ei siihen auta mitkään hiilijalanjäljen tarkkailu, joka on vain kosmeettista ja sillä pyritään samaan muka hyvä omatunto, mutta se ei auta.
Meillä taitaa olla sama syy pyhälle huolettomuudellemme 😉
Olen tehnyt päätöksen olla tekemättä lapsia.
Lajittelen jätteet.
Ostan vain tarpeeseen ja suurimman osan tavaroista käytettyinä.
Kiinnitän huomiota pakkauksiin ja vältän ostamasta sellaisia tuotteita, joissa on käytetty paljon turhaa pakkausmateriaalia.
Talomme lämpiää uusiutuvalla energianlähteellä.
En harrasta ulkomaanmatkailua. Tosin kotimaassa matkustetaan omalla autolla, mutta matkoja tehdään ehkä kerran viidessä vuodessa (koska ei ole rahaa käydä useammin).
Jos kaadan tontilta puun, istutan vähintään kaksi uutta tilalle. Talvella kaadettiin muutama iso puu ja nyt keväällä olen istuttanut kuusi uutta puuta pihallemme.
Nauran ihmisten paniikille! Muuta en ajatellut tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pas.kat välitän tuosta propagandasta ja opetan lapseni tekemään samoin.
Koko minun elämäni ajan on joku katastrofi ja tuho ollut ihan oven takana; NL:n ja USA:n ydinsota, otsonikato, kasvihuoneilmiö, talousromahdus ja kaikkia muita p€rkeleitä.
Koskaan en ole näistä välittänyt, elänyt hyvillä mielin ja ostanut ja melkein jo maksanutkaan omistusasunnon.
Se on totta - tämä maailmanaika on jo kymmenen vuoden kuluessa hävinnyt kokonaan, ei siihen auta mitkään hiilijalanjäljen tarkkailu, joka on vain kosmeettista ja sillä pyritään samaan muka hyvä omatunto, mutta se ei auta.
Profetioiden mukaan, kansakunnat tuhoavat tämän maailman atomisodillaan, tuhoten sen täysin - mutta onneksi Jumala luo uudet taivaat ja maat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pas.kat välitän tuosta propagandasta ja opetan lapseni tekemään samoin.
Koko minun elämäni ajan on joku katastrofi ja tuho ollut ihan oven takana; NL:n ja USA:n ydinsota, otsonikato, kasvihuoneilmiö, talousromahdus ja kaikkia muita p€rkeleitä.
Koskaan en ole näistä välittänyt, elänyt hyvillä mielin ja ostanut ja melkein jo maksanutkaan omistusasunnon.
Se on totta - tämä maailmanaika on jo kymmenen vuoden kuluessa hävinnyt kokonaan, ei siihen auta mitkään hiilijalanjäljen tarkkailu, joka on vain kosmeettista ja sillä pyritään samaan muka hyvä omatunto, mutta se ei auta.
Meillä taitaa olla sama syy pyhälle huolettomuudellemme 😉
Amen. =)
Korjaan tietokoneita ja en omista autoa, pyrin kävelemään jatkossakin.
En myöskään tupakoi ja käytä alkohoolia, eli en viskele niitä tumppeja luontoo...