Lue keskustelun säännöt.
Miehen lapsen kiintyminen ja tarrautuminen minuun ahdistaa
06.06.2019 |
En halua kertoa kovin paljon tarkempaa tilanteesta jotta minua ei tunnisteta. Kerrottakoon kuitenkin että lapsi on 8v.
Olemme mieheni kanssa tilanteessa, jossa itse pidän lapsesta ihan OK, mutta lapsi on oikeasti ihan älyttömän kiintynyt minuun. Hän haluaisi olla kokoajan MINUN kanssani, ei miehen. Tulee syliin, matkii minua kaikessa, kulkee perässäni jne.. Tätä on kestänyt noin vuoden, eikä loppua näy. Lapsella käsittääkseni mukava ja normaali äiti, en tunne häntä. Ja isä todella mukava myös joten ihmettelen mitä tämä on, miksi juuri minuun on niin ripustautunut vaikka olen ihan "normaali" ihminen eikä vanhempiensa kanssa lapsella ole mitään ongelmia?
Yleensä valitetaan kun lapsipuoli on karsea tai etäinen tms mutta tässä on melkeinpä toisinpäin. Ahdistun valtavasti siitä, että puolet ajasta minussa roikkuu "ventovieras" ihminen joka ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Onko tämä normaalia tai onko jollain ollut samanlaista samanikäisen oman lapsen kanssa tms?
Pidän lapsista ja ehdottomasti haluan omia lapsia ja aiomme hankkia omia yhteisiä lapsia, mutta tämä tilanne askarruttaa. En ole kiintynyt lapseen, hänellä on jo rakastavat vanhemmat ja isovanhemmat yms, näen itse lapsen vähän kuin jonkun kaukaisimman tuttavan lapsena. Minulle ei ole syntynyt kummempaa tunnesidettä häneen, joten on outoa miten hän käyttäytyy jopa liiallisen tarrautuvasti minuun.
Ollaan puhuttu asiasta miehen kanssa, ja hänen mielestään minun pitäisi olla onnellinen että lapsi niin kovasti minusta tykkää, eikä näe lapsen ripustautumista. Onko vain onnellinen että "väkisellä" joudun hoitamaan lapsen kun hän on niin minussa kiinni kokoajan ja mies saa keskittyä omiin juttuihinsa?
Minusta lapsen käyttäytyminen on omituista, ja saa minut vaivautumaan. Esim halaus silloin tällöin on kivaa minunkin mielestäni, mutta tuntuu vieraalta, että lapsi tunkee missä tilanteessa tahansa esim väkisin syliini, ei kunnioita toisen ihmisen rajoja useista kehotuksista huolimatta ja matkii kaikessa yms mitä tuossa yllä jo kerroinkin.
Olen tulla hulluksi tästä kun nyt aloin varta vasten tarkkailla ja vertailla paljonko lapsi tunkeutuu minun syliini, tarrautuu jne, paljonko matkii minua vs miestä jne. Lapsi on minussa ihan kokoajan kiinni ja mieheni saa olla aivan rauhassa omissa jutuissaan! Ei ihme että tilanne on miehelle optimaalinen, hänen silmissään lapsensa on onnellinen ja vietämme lapsen kanssa paljon aikaa, ainoa vain että tämä vaimo ei kohta enää kestä tätä tilannetta :D
Kommentit (63)
Älkää tehkö yhteisiä lapsia kun kerran ei ole tunneside sinun puolelta kehittynyt.
Koska kaikkia perheen lapsia tulee kohdella tasapuolisesti ja tuskin siihen pystyisit.
Itse olen lapseni isästä eronnut, nykyinen kumppani tuli elämäämme kun lapsi oli 8.
Ensin toki tutustuttiin rauhassa mutta ennen yhteenmuuttoa tein asiat selväksi, jos minut haluaa niin lapsi kuuluu siihen pakettiin ja lapsen tarpeet ihan aina ensin.
Nyt vuosien jälkeen lapseni sanoo että kokee hänet kuin isänä vaikka hyvät välit myös biologiseen isään.
Kun saimme yhteisen lapsen oli selvää että molempia kohdellaan samoin, yhtä paljon rakkautta, molemmat saman arvoisia, ei mitään sisarpuolia jne.
Jos mun mies olisi puhunut kuin sinä ei yhteenmuuttoakaan olisi tapahtunut.
Jos menee yhteen ihmisen kanssa jolla on lapsia ja kokee/puhuu lapsesta "ventovieraana" niin kannattaa asua erillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jopa vähän outoa, ettei puolison lapsiin synny sidettä. Ovathan he tämän verta ja lihaa, jossain määrin samanlaisia.
Viettääkö lapsen isä lapsen kanssa kahden keskistä laatuaikaa? Onko sinulla omaa aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö yhteisiä lapsia kun kerran ei ole tunneside sinun puolelta kehittynyt.
Koska kaikkia perheen lapsia tulee kohdella tasapuolisesti ja tuskin siihen pystyisit.
Lapsella on jo äiti. Olisi itseasiassa epätasa-arvoista, jos yhdellä olisi kaksi.
Kuulostaa raskaalta, mutta kannattaa edetä varovaisesti. Jos näytät lapselle turhautumisesi, hän voi saada siitä tosi ikävän kolauksen itsetunnolleen ja ryhtyä arastelemaan läheisyyttä jatkossa elämässään. Jostain syystä hän vain on ottanut sinut idolikseen ja sen takia juuri sinulta tuleva torjunta tuntuisi hänestä paljon pahemmalta kuin jonkun muun tokaisema ” saisinko olla hetken rauhassa kiltti?”
Itse yrittäisin toimia niin, että lapsen ollessa isänsä luona, alkaisin lisätä omia menojani nyt reilusti. Tällöin miehesi joutuisi ensinnäkin itse keskittymään lapseen ja ehkä vähitellen lapsen innostus alkaisi laantua, kun sinä et olisi saatavilla koko ajan. Ystävällisesti vain toteat, että sinulla on nyt sellaisia omia menoja, että sinun pitää mennä yksin tai ystäväsi kanssa ja nyt heillä on isän kanssa hyvää aikaa viettää mukava yhteinen päivä! Tätä teet pari kuukautta, niin jospa se siitä vähitellen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli lapseenko pitäisi olla tunneside ennenkuin asuisi miehen kanssa yhdessä? Miksi? Eikö riitä että lapsella on jo vanhemmat, isovanhemmat jne. Ja kai se jossain se raja menee paljonko toisen lapsi voi roikkua kiinni.
Mies ei vietä lapsen kanssa kahden kesken aikaa ellen erikseen vaadi ja silloinkin minun täytyy keksiä itselleni jtn muuta tekemistä tai hyvä tekosyy koska lapsi ei sulata sitä että en lähtisi johonkin juttuun heidän mukaansa. Lapsi haluaa ensisijaisesti minut aina joka paikkaan, peittelemään yms. Tuntuu hankalalta että täytyy keksiä erikseen aina jokin suunnitelma että saa edes hetken hengähtää rauhassa. Tilanne tuntuu siksikin väärältä ja hankalalta koska isäänsä kohtaan lapsi on minusta paljon reilumpi, ja paljon mielummin ottaisin isän osan. Nyt joudun "kärsimään" lapsen matkimista ja ripustautumista vaikka lapsi ei ole minun?
Tämä on minusta vaivaannuttavaa kun en lapseen ole oikein kiintynyt. Toki siis joo, pidän kyllä lapsesta mutta kiintymistäni on ehkä alkanut jopa haitata tuo ripustautuminen. Tuntuu että lapsi näännyttää minut johonkin ahtaaseen nurkkaan käytöksellään. En ole kuullut vastaavasta tai minusta vastaava käytös ei ole normaalia lapselta biologista vanhempaansakaan kohtaan, niin miksi sitten äitipuolta kohtaan olisi.. Ymmärrän että pieni lapsi ja taapero tarrautuu vanhempaan mutta 8v? Te joilla sen ikäisiä lapsia, kertokaa miten lapsi suhtautuu biologiseen äitiinsä tuossa iässä?
Ap
Miksi ihmeessä sinä hoidat miehen lasta? Totta kai lapsi tarrautuu sinuun, jos oma isä vetäytyy puuhaamaan omiaan.
Lapsella on turvaton olla, ja hän oireilee tukeutumalla sinuun. Isäviikonloppujen tarkoitus on se, että lapsi saa viettää aikaa oman isänsä kanssa. Nyt se ei toteudu, sillä yksinäinen ja turvaton lapsi roikkuu sinussa.
Ota asia suoraan puheeksi miehen kanssa ja kerro, että olet huolissaan hänen ja lapsen suhteesta.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeeko lapsi sinulta rakkautta ja hyväksyntää? Tulee nimittäin mieleen koirat, jotka nimenomaan "tykkäävät" eniten siitä henkilöstä, joka on vähiten niistä kiinnostunut.
Lapsi, jolla on turvallinen kiintymyssuhde omiin vanhempiin voisi käyttäytyä juuri noin. Hän kokee olevansa ihana ja olettaa, että aikuiset ottavat hänet mielellään syliin ja hän on suorastaan antelias antaessaan ihanaa huomiotaan aikuisille. Sinä olet hänen vanhempilaumaansa ja hän ei saa sinulta samanlaisia rakkaudenosoituksia kuin omilta vanhemmiltaan. Niinpä hän kerjää huomiota sinulta samoilla keinoilla kuin omilta vanhemmiltaan. Sinusta käytös tuntuu vieraalta, koska et koe lasta omaksesi. Lapselle taas käytös on ihan tavallista omassa arjessaan. Vaikea antaa neuvoja, koska en itsekään tykkää, kun puolituntematon lapsi tulee syliini. Toki miehesi lapsi tuskin on niin vieras. Ymmärrän silti tunteesi.
Hänen pitäisi asua äitinsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa raskaalta, mutta kannattaa edetä varovaisesti. Jos näytät lapselle turhautumisesi, hän voi saada siitä tosi ikävän kolauksen itsetunnolleen ja ryhtyä arastelemaan läheisyyttä jatkossa elämässään. Jostain syystä hän vain on ottanut sinut idolikseen ja sen takia juuri sinulta tuleva torjunta tuntuisi hänestä paljon pahemmalta kuin jonkun muun tokaisema ” saisinko olla hetken rauhassa kiltti?”
Itse yrittäisin toimia niin, että lapsen ollessa isänsä luona, alkaisin lisätä omia menojani nyt reilusti. Tällöin miehesi joutuisi ensinnäkin itse keskittymään lapseen ja ehkä vähitellen lapsen innostus alkaisi laantua, kun sinä et olisi saatavilla koko ajan. Ystävällisesti vain toteat, että sinulla on nyt sellaisia omia menoja, että sinun pitää mennä yksin tai ystäväsi kanssa ja nyt heillä on isän kanssa hyvää aikaa viettää mukava yhteinen päivä! Tätä teet pari kuukautta, niin jospa se siitä vähitellen?
Näin olen itsekin asiaa ajatellut. Toivon että iän myötä tuo käytös helpottaa.. Olimme suunnitteleet ulkomaanreissua miehen ja lapsen kanssa(lapsi ei siis tiedä tästä vielä) mutta olen ajatellut, että voisi olla hyvä idea lähteä sinne omien sukulaisteni tai kavereideni kanssa. Olisi hyvä tilaisuus ottaa vähän happea ja isä joutuisi olemaan lapsensa kanssa..
Ja korostan vielä, että pidän kyllä lapsesta muuten, mutta tämä tilanne on alkanut ahdistaa. Tuntuu että lapsi on meidän välisessä kiintymyssuhteessa edennyt paljon minua nopeammin. Ja mietin kyllä jopa että onko koko käytös edes nornaalia sen ikäiselle lapselle, etenkin äitipuolta kohtaan?
AP
Vierailija kirjoitti:
Eli lapseenko pitäisi olla tunneside ennenkuin asuisi miehen kanssa yhdessä? Miksi? Eikö riitä että lapsella on jo vanhemmat, isovanhemmat jne. Ja kai se jossain se raja menee paljonko toisen lapsi voi roikkua kiinni.
Mies ei vietä lapsen kanssa kahden kesken aikaa ellen erikseen vaadi ja silloinkin minun täytyy keksiä itselleni jtn muuta tekemistä tai hyvä tekosyy koska lapsi ei sulata sitä että en lähtisi johonkin juttuun heidän mukaansa. Lapsi haluaa ensisijaisesti minut aina joka paikkaan, peittelemään yms. Tuntuu hankalalta että täytyy keksiä erikseen aina jokin suunnitelma että saa edes hetken hengähtää rauhassa. Tilanne tuntuu siksikin väärältä ja hankalalta koska isäänsä kohtaan lapsi on minusta paljon reilumpi, ja paljon mielummin ottaisin isän osan. Nyt joudun "kärsimään" lapsen matkimista ja ripustautumista vaikka lapsi ei ole minun?
Tämä on minusta vaivaannuttavaa kun en lapseen ole oikein kiintynyt. Toki siis joo, pidän kyllä lapsesta mutta kiintymistäni on ehkä alkanut jopa haitata tuo ripustautuminen. Tuntuu että lapsi näännyttää minut johonkin ahtaaseen nurkkaan käytöksellään. En ole kuullut vastaavasta tai minusta vastaava käytös ei ole normaalia lapselta biologista vanhempaansakaan kohtaan, niin miksi sitten äitipuolta kohtaan olisi.. Ymmärrän että pieni lapsi ja taapero tarrautuu vanhempaan mutta 8v? Te joilla sen ikäisiä lapsia, kertokaa miten lapsi suhtautuu biologiseen äitiinsä tuossa iässä?
Ap
No ei se niinkään voi olla että asutte perheenä ja sanot lapsesta että on "ventovieras".
Toki isänsä pitää ottaa enemmän vastuuta ja ns. päärooli peittelyissä ym mistä puhuit.
Mutta nämä tulee miettiä ennen yhteen muuttoa ja etenkin jos hankkii lisää lapsia.
Siinä ei saa käydä niin että jo olemassa oleva lapsi tuntee itsensä vähempiarvoiseksi.
Näitä ihan totta on mietittävä etukäteen, lapsen parasta ajatellen. Ei ole sama perustaa perhe lapsettoman kuin lapsellisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juokse. Ei ole normaalia, ymmärrän ärtymyksesi ja hämmennyksesi. Etsi joku mukava käyttämätön mies, jonka mukana ei tule bonuksena tarrautuvia lapsia.
On miehen tehtävä asettaa rajat lapselle. Takertuminen ei ole sopivaa käytöstä isän kumppania kohtaan, ja kahdeksanvuotialta aika outoa muutenkin.
Eikö lapsi saa tarpeeksi huomiota isältään? Onko hänellä kehityksen viivästymiä tai hyväksikäyttötaustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapseenko pitäisi olla tunneside ennenkuin asuisi miehen kanssa yhdessä? Miksi? Eikö riitä että lapsella on jo vanhemmat, isovanhemmat jne. Ja kai se jossain se raja menee paljonko toisen lapsi voi roikkua kiinni.
Mies ei vietä lapsen kanssa kahden kesken aikaa ellen erikseen vaadi ja silloinkin minun täytyy keksiä itselleni jtn muuta tekemistä tai hyvä tekosyy koska lapsi ei sulata sitä että en lähtisi johonkin juttuun heidän mukaansa. Lapsi haluaa ensisijaisesti minut aina joka paikkaan, peittelemään yms. Tuntuu hankalalta että täytyy keksiä erikseen aina jokin suunnitelma että saa edes hetken hengähtää rauhassa. Tilanne tuntuu siksikin väärältä ja hankalalta koska isäänsä kohtaan lapsi on minusta paljon reilumpi, ja paljon mielummin ottaisin isän osan. Nyt joudun "kärsimään" lapsen matkimista ja ripustautumista vaikka lapsi ei ole minun?
Tämä on minusta vaivaannuttavaa kun en lapseen ole oikein kiintynyt. Toki siis joo, pidän kyllä lapsesta mutta kiintymistäni on ehkä alkanut jopa haitata tuo ripustautuminen. Tuntuu että lapsi näännyttää minut johonkin ahtaaseen nurkkaan käytöksellään. En ole kuullut vastaavasta tai minusta vastaava käytös ei ole normaalia lapselta biologista vanhempaansakaan kohtaan, niin miksi sitten äitipuolta kohtaan olisi.. Ymmärrän että pieni lapsi ja taapero tarrautuu vanhempaan mutta 8v? Te joilla sen ikäisiä lapsia, kertokaa miten lapsi suhtautuu biologiseen äitiinsä tuossa iässä?
Ap
No ei se niinkään voi olla että asutte perheenä ja sanot lapsesta että on "ventovieras".
Toki isänsä pitää ottaa enemmän vastuuta ja ns. päärooli peittelyissä ym mistä puhuit.
Mutta nämä tulee miettiä ennen yhteen muuttoa ja etenkin jos hankkii lisää lapsia.
Siinä ei saa käydä niin että jo olemassa oleva lapsi tuntee itsensä vähempiarvoiseksi.
Näitä ihan totta on mietittävä etukäteen, lapsen parasta ajatellen. Ei ole sama perustaa perhe lapsettoman kuin lapsellisen kanssa.
Lapsi on nyt kesällä isällään vain n. 5pv kuukaudessa, joten emme kyllä ole ja elä "perheenä" kovinkaan paljon. Olemme keskustelleet asioista ja meille on kyllä löytynyt hyvä yhteisymmärrys lasten kasvatuksesta pääosin, olemme myös yhteisesti todenneet, että haluamme yhteisiä lapsia vasta kun hänen lapsensa on teini/aikuinen, joten he eivät ole yhtäaikaa lapsia tässä talossa.
Tätä tarrautumisasiaa mies ei vain tunnu näkevän samalla lailla kuin itse näen. Tuntuu, että minun olisi helpompi edetä lapseen tutustumisessa rauhassa ja nyt lapsi onkin äkkiä pieni "fani" joka ei anna minulle yhtään omaa aikaa.
Ap
Oletko nuori, kaunis tai cool? Lapsi voi olla tavallaan ihastunut sinuun ja käyttäytyä siksi noin. Se menee kyllä ohi. Yritä sinäkin kiintyä lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapseenko pitäisi olla tunneside ennenkuin asuisi miehen kanssa yhdessä? Miksi? Eikö riitä että lapsella on jo vanhemmat, isovanhemmat jne. Ja kai se jossain se raja menee paljonko toisen lapsi voi roikkua kiinni.
Mies ei vietä lapsen kanssa kahden kesken aikaa ellen erikseen vaadi ja silloinkin minun täytyy keksiä itselleni jtn muuta tekemistä tai hyvä tekosyy koska lapsi ei sulata sitä että en lähtisi johonkin juttuun heidän mukaansa. Lapsi haluaa ensisijaisesti minut aina joka paikkaan, peittelemään yms. Tuntuu hankalalta että täytyy keksiä erikseen aina jokin suunnitelma että saa edes hetken hengähtää rauhassa. Tilanne tuntuu siksikin väärältä ja hankalalta koska isäänsä kohtaan lapsi on minusta paljon reilumpi, ja paljon mielummin ottaisin isän osan. Nyt joudun "kärsimään" lapsen matkimista ja ripustautumista vaikka lapsi ei ole minun?
Tämä on minusta vaivaannuttavaa kun en lapseen ole oikein kiintynyt. Toki siis joo, pidän kyllä lapsesta mutta kiintymistäni on ehkä alkanut jopa haitata tuo ripustautuminen. Tuntuu että lapsi näännyttää minut johonkin ahtaaseen nurkkaan käytöksellään. En ole kuullut vastaavasta tai minusta vastaava käytös ei ole normaalia lapselta biologista vanhempaansakaan kohtaan, niin miksi sitten äitipuolta kohtaan olisi.. Ymmärrän että pieni lapsi ja taapero tarrautuu vanhempaan mutta 8v? Te joilla sen ikäisiä lapsia, kertokaa miten lapsi suhtautuu biologiseen äitiinsä tuossa iässä?
Ap
No ei se niinkään voi olla että asutte perheenä ja sanot lapsesta että on "ventovieras".
Toki isänsä pitää ottaa enemmän vastuuta ja ns. päärooli peittelyissä ym mistä puhuit.
Mutta nämä tulee miettiä ennen yhteen muuttoa ja etenkin jos hankkii lisää lapsia.
Siinä ei saa käydä niin että jo olemassa oleva lapsi tuntee itsensä vähempiarvoiseksi.
Näitä ihan totta on mietittävä etukäteen, lapsen parasta ajatellen. Ei ole sama perustaa perhe lapsettoman kuin lapsellisen kanssa.Lapsi on nyt kesällä isällään vain n. 5pv kuukaudessa, joten emme kyllä ole ja elä "perheenä" kovinkaan paljon. Olemme keskustelleet asioista ja meille on kyllä löytynyt hyvä yhteisymmärrys lasten kasvatuksesta pääosin, olemme myös yhteisesti todenneet, että haluamme yhteisiä lapsia vasta kun hänen lapsensa on teini/aikuinen, joten he eivät ole yhtäaikaa lapsia tässä talossa.
Tätä tarrautumisasiaa mies ei vain tunnu näkevän samalla lailla kuin itse näen. Tuntuu, että minun olisi helpompi edetä lapseen tutustumisessa rauhassa ja nyt lapsi onkin äkkiä pieni "fani" joka ei anna minulle yhtään omaa aikaa.
Ap
Ongelma saattaa olla siinä että on vain se 5 pv/kk. Kauhean vähän. Toinen ongelma on että puhut "perheestä" etkä perheestä, se on asenneongelma joka on yksin sinulla.
Lapsi on miehen perhettä oli sitten isällään 1pv/kk tai 30/kk. Sun pitää päättää haluatko olla miehen kanssa "perhe" vai perhe.
Lasten kanssa muutenkin tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, tuo ns.fanitus aika voi olla tilapäistä tai jotain mitä lapsi tarvitsee tällähetkellä.
Eikö lapsella ole kavereita ja harrastuksia, joiden parissa viettää aikaa?
Kannattaa miettiä yhteisiä lapsia jos päävastuu nyt jo sulla
Joku muukin tuossa jo arveli, että lapsen käyttäytymisen taustalla voisi olla jotakin huolestuttavaa, mitä pitäisi tarkemmin selvittää. Olen samaa mieltä. Myös isän vetäytyminen tilanteista ei kuulosta ihan normaalilta. Eniten tuossa käyttäytymisessä ilmenee turvattomuuden tunne.
Jokaisen aikuisen velvollisuus on pitää lapsen puolia, lapsi hakee käytöksellään sinusta aikuista, johon voi luottaa. Sinuna kysyisin lapselta hänen arjestaan, elämästään ja huolistaan, koska lapsen käyttäytyminen on aina viesti ja ilmentymä hänen kokemuksistaan ja elämästäään. Toimenpiteet sitten sen mukaan, mitä käy ilmi.
Melko mutkikkaalta kuulostaa, ap.
Minulla ehkä se perinteinen tilanne, rakastan omia lapsiani ja miehen lapset on mulle paljon etäisempiä kuin omat. Olemme kohteliaita toisillemme ja välillä on hauskaakin, ei kummempaa. Tosin miehen lapset olivat jo aikuisia kun tulin kuvioihin. Ahdistuisin vastaavasta tilanteesta varmaan itsekin.
Oletan että olet nainen. Jos lapsi ei äidiltään saa yhtään huomiota, ja vaatii sen korvaavasti sinulta?