Seurustelevat parit jotka ette asu yhdessä
Jäättekö aina yökylään? Minun puolen vuoden suhteessa on aina jääty, mutta näemme vain kerran viikossa 1-2 yötä (tai jos on ollut lomaa niin 3 yötä) putkeen koska miehellä on erilainen rytmi kuin minulla. Minä tarvitsen kunnon yöunet, hän on toimittaja joka pystyy valvomaan myöhään ja nukkumaan miten haluaa.
Jos kävisin kylässä ja harrastaisimme seksiä, minusta tuntuisi oudolta lähteä omaan sänkyyni. Tai jos mies kävisi "päiväkahveilla" ja lähtisi. Minulla on huonoja muistoja sinkkuajoista, kun jotkut miehet halusivat pelkkää seksiä. Tiedän, että nyt olemme oikeassa parisuhteessa. Toisaalta haluaisin nähdä miestä myös viikolla, mutten yön yli.
Kommentit (44)
Tapaamme muutenkin kuin yökyläilyn merkeissä. Asumme melko lähekkäin, noin kilsa väliä. Tapaamme 2-3 kertaa viikossa. Monesti käymme ulkona syömässä, leffassa, urheilemassa tms., ja sen jälkeen menemme omiin koteihimme. Viikonloput vietämme usein yhdessä (2 yötä). Olemme olleet yhdessä viisi vuotta.
Minulle erillään asumisessa on juuri se pointti, ettei koko aikaa tarvitse nukkua toisen kanssa. Olen herkkäuninen ja nukun parhaiten yksin. Saatan siis hyvinkin lähteä miesystävän luota omaan kotiin nukkumaan, vaikka olisi ollut seksiä. Asun alle kilometrin päässä, joten matka ei ole ongelma.
Minäkin asun alle 5km päässä. Miten pääsisin pelosta että mies on kanssani vain seksin takia? Meillä on paljon yhteistä henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin asun alle 5km päässä. Miten pääsisin pelosta että mies on kanssani vain seksin takia? Meillä on paljon yhteistä henkisesti.
Työstämällä asiaa mielessäsi. Jos mies olisi vain seksin takia, ette viettäisi aikaa muuten kuin seksin merkeissä. Jos vietätte, on kyse muustakin kuin seksistä.
Kyllä vietämme muutenkin aikaa, ja jos olemme viikonlopun yhdessä emme välttämättä harrasta kaikkina päivinä seksiä vaan puhumme, käymme kävelyillä, teemme ruokaa..
Kun emme vielä asuneet yhdessä, niin ei jääty aina yöksi. Miehellä kolmivuorotyö, jonka takia hän yövuorosta meni omalle kämpälle nukkumaan. Samoin kun lapset olivat hänen luonaan, hän oli heidän kanssaan kotona. Tai jos miehen oli pakko pestä pyykit vielä illalla, niin hän meni kotiinsa. Noin muuten, jos ei ollut mitään syytä olla erossa, ei oltu. Olisi tuntunut typerältä että vietetään päivä ja ilta yhdessä, mutta yöksi erotaan.
Jäin yöksi, mies jäi yöksi luokseni. Näimme ainoastaan lomilla ja viikonloppuisin, asuimme eri paikkakunnilla, joten järjestely tuntui luontevimmalta.
Entä jos sin' sattuisit haluamaan vain p'iv'kahviseuraa t'm'n kerran? Olisiko se paha?
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sin' sattuisit haluamaan vain p'iv'kahviseuraa t'm'n kerran? Olisiko se paha?
Miehenä en panisi lainkaan pahakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos sin' sattuisit haluamaan vain p'iv'kahviseuraa t'm'n kerran? Olisiko se paha?
Miehenä en panisi lainkaan pahakseni.
Naisena... en panisi.
Olen jäänyt ja ollut jäämättä , samoin mies eikä asiasta ole haettu sen kummempia merkityksiä. Pitäisikö sinun jutella tuosta pelostasi?
Ei jäädä aina yökylään eikä muutenkaan nähdä joka päivä saati vietetä montaa yötä putkeen yhdessä. Miehelle se olisi kai ok, itse kaipaan enemmän omaa rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisi tuntunut typerältä että vietetään päivä ja ilta yhdessä, mutta yöksi erotaan.
Miksi se olisi tuntunut typerältä? Minusta on ihanaa nukkua ja herätä yksin. Olen huono nukkuja, ja minua häiritsee kamalasti jos joku nukkuu vieressä. Aamuisin en ole kovin sosiaalinen, enkä tykkää herätä niin että joku on heti siinä. Oma rauha on minulle tosi tärkeää.
Olemme naimisissa mutta emme asu yhdessä lähinnä työvuoroista johtuen. Oikeastaan emme tee nykyään enää muuta yhdessä kuin yökyläilemme ja harrastamme seksiä ja sitäkin aika harvoin. Ei edes joka viikko. Ollaan kuitenkin pysytty yhdessä kun tuntuu siltä että vieläkin rakastamme toisiamme. Pitkässä suhteessa tekee aika hyvää olla välillä erillään.
Kai huomasit jos olisit pelkkä fuckbuddy?
Asumme kymmenen minuutin kävelymatkan päässä toisistamme. Kun näemme jonakin iltana, vietämme aina myös sen yön yhdessä. En pidä mitenkään järkevänä alkaa joskus iltakymmenen jälkeen kömpiä kotiin. Plus nukumme molemmat paremmin toisen vieressä kuin yksin.
En varmaan lähtisi suhteeseen sellaisen kanssa, jonka olisi pakko päästä aina yksin nukkumaan. Tai jos alkaisin, hän saisi kyllä sitten tulla minun luokseni. Minä en lähde yötä vasten.
Jos näette pelkän seksin merkeissä - vaikkakin sen yhteydessä olisi antoisiakin keskusteluja, kyseessä on pelkkä seksisuhde. Vaikkakin yö vietettäisiin yhdessä.
Seurustelusuhteessa tehdään juttuja yhdessä. Käydään kaupassa, lenkillä, elokuvissa, sukulaisissa yhdessä. Harrastetaan yhdessä, kuten käydään lenkillä, tehdään ruokaa, katsotaan leffaa jne.
Parisuhteessa lisäksi suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jos näette pelkän seksin merkeissä - vaikkakin sen yhteydessä olisi antoisiakin keskusteluja, kyseessä on pelkkä seksisuhde. Vaikkakin yö vietettäisiin yhdessä.
Seurustelusuhteessa tehdään juttuja yhdessä. Käydään kaupassa, lenkillä, elokuvissa, sukulaisissa yhdessä. Harrastetaan yhdessä, kuten käydään lenkillä, tehdään ruokaa, katsotaan leffaa jne.
Parisuhteessa lisäksi suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.
Seurustelusuhde on noista paras.
En jää aina yökylään. Ei se ole mikään seurustelun edellytys.