Pitääkö poikien syrjäytymisestä olla huolissaan-taas yksi yksinäinen nuorimies teki itsemurhan :(

Vierailija kirjoitti:

Nyky meiningissä ei pärjää mykät pleikkari sohvaperunat. Oman aseman eteen tarvitsee tehdä ihan itse jotain, yhteiskunta ei voi tuoda kaikkea valmiina kotisohvalle.

Ei yhteiskunta voikaan tuoda. Oleellista on, että nuorella kuitenkin on sen verran mielenkiintoa käydä koulunsa ja hankkia jokin ammatti, ettei yhteiskunnan edes tarvitse tuoda. Ei läheskään kaikkia poikia kiinnosta huippumenestys eikä myöskään omakotitalo, vaimo, kaksi lasta, farmariauto ja kultainennoutaja. Yleensäkin ihmiset, jotka ovat vähään tyytyväisiä, ovat myös onnellisempia kuin ne, joilta aina mukamas puuttuu jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Pojat on 15-vuotiaita, joku yllä kysyi. Ja introvertti olen itsekin, mutta minulla on hyvät sosiaaliset taidot toisin kuin pojilla. Pojat sais mun puolesta olla tuollaisia ihan vapaasti, mutta huolestuttaa tulevaisuus. Kesätöiden ja töiden saaminen (ei tärpännyt tänä kesänä). Ja se päivä kun lähtevät perheen helmoista omaan elämään eikä yhtäkkiä olekaan yhteisöä ympärillä eikä myöskään kykyä hankkia uutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Pojat on 15-vuotiaita, joku yllä kysyi. Ja introvertti olen itsekin, mutta minulla on hyvät sosiaaliset taidot toisin kuin pojilla. Pojat sais mun puolesta olla tuollaisia ihan vapaasti, mutta huolestuttaa tulevaisuus. Kesätöiden ja töiden saaminen (ei tärpännyt tänä kesänä). Ja se päivä kun lähtevät perheen helmoista omaan elämään eikä yhtäkkiä olekaan yhteisöä ympärillä eikä myöskään kykyä hankkia uutta.

Minä olin se, joka kysyi ikää. Vastauksesi pisti hymyilyttämään, kun muistelin vuosien takaista aikaa. 15 v pojan sosiaaliset taidot ovat hyvin usein "Mmmmm....", "Häh?", "Emmä tiiä" sekä "Ihan sama". Tuo on vähän sellainen välivaihe, kun ei olla enää lapsia, mutta ei vielä aikuisiakaan. Kesätöistäkään en olisi tuon ikäisen kohdalla huolissani. Nykyisin täysi-ikäistenkin opiskelijoiden on vaikea saada kesätöitä. On selvää, että yritykset kuitenkin palkkaavat mieluummin täysi-ikäisiä kuin alaikäisiä. 

Tärkeintä on, että pojat seuraavan 3 vuoden aikana oppivat hoitamaan omia asioitaan. Suurimman osan asioista voi hoitaa nykyisin netissä ja se onnistuu ihan hyvin digisukupolveltakin. Google on näille nuorille tuttu paikka. Jos on hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin, se voi riittää introvertille ihan hyvin. Yhteisö siis säilyy, vaikkei yhteisö olekaan enää saman katon alla.

Oman lapsen työllistyminen huolestuttaa varmasti monia vanhempia, jos lapsi - poika tai tyttö -  ei ole hakeutumassa/päässyt opiskelemaan sellaista alaa, jolla on käytännössä täystyöllisyys (esim lastentarhanopettajat ja lääkärit). Nuorempi sukupolvi elää kuitenkin omaa elämäänsä eikä toteuta vanhempiensa toiveita. 

Mun pojalla ei ole yhtään kaveria, ei ole ollut moneen vuoteen. Koulu on mennyt aina ihan hyvin, mutta mikään kympin oppilas ei koskaan ole ollut, nyt on jo jatko-opinnoissa ja muuttanut pois kotoa. Ei ole tutustunut opiskeluympyröissäkään kehenkään. Muutaman viikon välein tulee viikonlopuksi kotiin, samoin tietysti lomiksi ja nytkin on kotona koko kesän, työssä ei ole ollut koskaan. Ei ole koskaan käynyt missään nuorten paikoissa, eikä ole ollut harrastuksia kodin ulkopuolella. Ihan pienestä asti on viihtynyt omissa oloissaan. Kaksi hyvää kaveria on ollut elämänsä aikana, toisen kanssa tiet erkani, kun menivät yläkouluun ja kaveri sai uusia kavereita. Toisen kanssa, kun kaveri meni amikseen ja löysi tyttöystävän.

Perheellä ollaan aina harrastettu ja koitettu vapaa-ajalla puuhailla yhdessä, kaverit on aina olleet meille tervetulleita, myös yökylään. Ollaan jokaista kannustettu harrastamaan, tarjottu kuskausta. Reissattu ei olla kovin paljon, kun ei ole ollut varaa, jonkin verran kuitenkin. Sisko ja veli ovatkin harrastaneet ja heillä on kavereita, varsinkin siskolla. 

Sekä minä että isänsä, nykyään varskinkin isänsä olemme puhuneet tästä hänen kanssaan, poika ei näe asiassa mitään ongelmaa, ei kuulemma tarvitse muita ihmisiä. Tyttöystävä kelpaisi, jos sellainen jostain ilmaantuisi. Onneksi on veli ja sisko, on edes sen verran nuoria seurana. Minusta poika vaikuttaa vähän alakuloiselta. Hän pelaa paljon ja on netissä, mutta ei kuitenkaan ihan koko aikaa, hänellä on harrastuksia, joita hän harrastaa itsekseen, esim. pyöräily ja kitaransoitto. Usein mietin, että pitäisikö olla huolissaan ja kyllä minä välillä olen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Pojat on 15-vuotiaita, joku yllä kysyi. Ja introvertti olen itsekin, mutta minulla on hyvät sosiaaliset taidot toisin kuin pojilla. Pojat sais mun puolesta olla tuollaisia ihan vapaasti, mutta huolestuttaa tulevaisuus. Kesätöiden ja töiden saaminen (ei tärpännyt tänä kesänä). Ja se päivä kun lähtevät perheen helmoista omaan elämään eikä yhtäkkiä olekaan yhteisöä ympärillä eikä myöskään kykyä hankkia uutta.

Minä olin se, joka kysyi ikää. Vastauksesi pisti hymyilyttämään, kun muistelin vuosien takaista aikaa. 15 v pojan sosiaaliset taidot ovat hyvin usein "Mmmmm....", "Häh?", "Emmä tiiä" sekä "Ihan sama". Tuo on vähän sellainen välivaihe, kun ei olla enää lapsia, mutta ei vielä aikuisiakaan. Kesätöistäkään en olisi tuon ikäisen kohdalla huolissani. Nykyisin täysi-ikäistenkin opiskelijoiden on vaikea saada kesätöitä. On selvää, että yritykset kuitenkin palkkaavat mieluummin täysi-ikäisiä kuin alaikäisiä. 

Tärkeintä on, että pojat seuraavan 3 vuoden aikana oppivat hoitamaan omia asioitaan. Suurimman osan asioista voi hoitaa nykyisin netissä ja se onnistuu ihan hyvin digisukupolveltakin. Google on näille nuorille tuttu paikka. Jos on hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin, se voi riittää introvertille ihan hyvin. Yhteisö siis säilyy, vaikkei yhteisö olekaan enää saman katon alla.

Oman lapsen työllistyminen huolestuttaa varmasti monia vanhempia, jos lapsi - poika tai tyttö -  ei ole hakeutumassa/päässyt opiskelemaan sellaista alaa, jolla on käytännössä täystyöllisyys (esim lastentarhanopettajat ja lääkärit). Nuorempi sukupolvi elää kuitenkin omaa elämäänsä eikä toteuta vanhempiensa toiveita. 

Joo, toki 15-vuotiaana sosiaaliset taidot on mitä on, mutta kyllä se vähän kirpaisee sydämestä kun meet hakemaan poikaa koulusta viimeisenä koulupäivänä ja muu luokka juttelee ringissä ennen kesälaitumille lähtöä ja nää kaksi seisoskelee ulkopuolella kännyköitään räpläten.

Itsemurha on aina varteenotettava mahdollisuus. Perhe, ura tai ystävät ei koskaan ennenkään ole ollut este itsemurhalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Pojat on 15-vuotiaita, joku yllä kysyi. Ja introvertti olen itsekin, mutta minulla on hyvät sosiaaliset taidot toisin kuin pojilla. Pojat sais mun puolesta olla tuollaisia ihan vapaasti, mutta huolestuttaa tulevaisuus. Kesätöiden ja töiden saaminen (ei tärpännyt tänä kesänä). Ja se päivä kun lähtevät perheen helmoista omaan elämään eikä yhtäkkiä olekaan yhteisöä ympärillä eikä myöskään kykyä hankkia uutta.

Minä olin se, joka kysyi ikää. Vastauksesi pisti hymyilyttämään, kun muistelin vuosien takaista aikaa. 15 v pojan sosiaaliset taidot ovat hyvin usein "Mmmmm....", "Häh?", "Emmä tiiä" sekä "Ihan sama". Tuo on vähän sellainen välivaihe, kun ei olla enää lapsia, mutta ei vielä aikuisiakaan. Kesätöistäkään en olisi tuon ikäisen kohdalla huolissani. Nykyisin täysi-ikäistenkin opiskelijoiden on vaikea saada kesätöitä. On selvää, että yritykset kuitenkin palkkaavat mieluummin täysi-ikäisiä kuin alaikäisiä. 

Tärkeintä on, että pojat seuraavan 3 vuoden aikana oppivat hoitamaan omia asioitaan. Suurimman osan asioista voi hoitaa nykyisin netissä ja se onnistuu ihan hyvin digisukupolveltakin. Google on näille nuorille tuttu paikka. Jos on hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin, se voi riittää introvertille ihan hyvin. Yhteisö siis säilyy, vaikkei yhteisö olekaan enää saman katon alla.

Oman lapsen työllistyminen huolestuttaa varmasti monia vanhempia, jos lapsi - poika tai tyttö -  ei ole hakeutumassa/päässyt opiskelemaan sellaista alaa, jolla on käytännössä täystyöllisyys (esim lastentarhanopettajat ja lääkärit). Nuorempi sukupolvi elää kuitenkin omaa elämäänsä eikä toteuta vanhempiensa toiveita. 

Joo, toki 15-vuotiaana sosiaaliset taidot on mitä on, mutta kyllä se vähän kirpaisee sydämestä kun meet hakemaan poikaa koulusta viimeisenä koulupäivänä ja muu luokka juttelee ringissä ennen kesälaitumille lähtöä ja nää kaksi seisoskelee ulkopuolella kännyköitään räpläten.

Jos se ei kirpaise poikien sydämestä, ei kannata kirpaista sinunkaan sydämestäsi. 

Mun poikani on jo nuori aikuinen. Kävi lukion, koska ei tiennyt, mitä haluaisi elämässään tehdä. Lukion jälkeen menikin ammattikouluun ja opiskeli lvi-asentajaksi. On töissä pienehkössä putkifirmassa. Töitä tekee useimmiten yksin, joskus työparin kanssa. Palkka ei päätä huimaa, mutta sillä saa maksettua laskut ja muun elämisen. Omaa perhettä ei edes halua. On siskonsa pojan kummisetä ja se riittää hänelle lasten kanssa olemisesta. Joidenkin ihmisten ihmissuhdekiintiö täyttyy jo ihan arjessa tapaamista ihmisistä eikä edes kaivata sen enempää. 

Pojilta ja miehiltä odotetaan usein menestystä, kilpailuhenkisyyttä ja kunnianhimoa. Kuitenkin on paljon poikia, joilta sekä kunnianhimo että kilpailyhenkisyys puuttuu kokonaan. Joskus puhutaan alisuoriutumisesta, kun ihmisessä olisi potentiaalia enempäänkin. Mutta entä jos ei halua enempää? Jos on tyytyväinen siihen, mitä on? 

Vierailija kirjoitti:

Nyky meiningissä ei pärjää mykät pleikkari sohvaperunat. Oman aseman eteen tarvitsee tehdä ihan itse jotain, yhteiskunta ei voi tuoda kaikkea valmiina kotisohvalle.

Sopii kunhan tulonsiirrot naisille poistetaan. Ja miesten verotusta vastaavasti lasketaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Pojat on 15-vuotiaita, joku yllä kysyi. Ja introvertti olen itsekin, mutta minulla on hyvät sosiaaliset taidot toisin kuin pojilla. Pojat sais mun puolesta olla tuollaisia ihan vapaasti, mutta huolestuttaa tulevaisuus. Kesätöiden ja töiden saaminen (ei tärpännyt tänä kesänä). Ja se päivä kun lähtevät perheen helmoista omaan elämään eikä yhtäkkiä olekaan yhteisöä ympärillä eikä myöskään kykyä hankkia uutta.

Minä olin se, joka kysyi ikää. Vastauksesi pisti hymyilyttämään, kun muistelin vuosien takaista aikaa. 15 v pojan sosiaaliset taidot ovat hyvin usein "Mmmmm....", "Häh?", "Emmä tiiä" sekä "Ihan sama". Tuo on vähän sellainen välivaihe, kun ei olla enää lapsia, mutta ei vielä aikuisiakaan. Kesätöistäkään en olisi tuon ikäisen kohdalla huolissani. Nykyisin täysi-ikäistenkin opiskelijoiden on vaikea saada kesätöitä. On selvää, että yritykset kuitenkin palkkaavat mieluummin täysi-ikäisiä kuin alaikäisiä. 

Tärkeintä on, että pojat seuraavan 3 vuoden aikana oppivat hoitamaan omia asioitaan. Suurimman osan asioista voi hoitaa nykyisin netissä ja se onnistuu ihan hyvin digisukupolveltakin. Google on näille nuorille tuttu paikka. Jos on hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin, se voi riittää introvertille ihan hyvin. Yhteisö siis säilyy, vaikkei yhteisö olekaan enää saman katon alla.

Oman lapsen työllistyminen huolestuttaa varmasti monia vanhempia, jos lapsi - poika tai tyttö -  ei ole hakeutumassa/päässyt opiskelemaan sellaista alaa, jolla on käytännössä täystyöllisyys (esim lastentarhanopettajat ja lääkärit). Nuorempi sukupolvi elää kuitenkin omaa elämäänsä eikä toteuta vanhempiensa toiveita. 

Joo, toki 15-vuotiaana sosiaaliset taidot on mitä on, mutta kyllä se vähän kirpaisee sydämestä kun meet hakemaan poikaa koulusta viimeisenä koulupäivänä ja muu luokka juttelee ringissä ennen kesälaitumille lähtöä ja nää kaksi seisoskelee ulkopuolella kännyköitään räpläten.

Jos se ei kirpaise poikien sydämestä, ei kannata kirpaista sinunkaan sydämestäsi. 

Mun poikani on jo nuori aikuinen. Kävi lukion, koska ei tiennyt, mitä haluaisi elämässään tehdä. Lukion jälkeen menikin ammattikouluun ja opiskeli lvi-asentajaksi. On töissä pienehkössä putkifirmassa. Töitä tekee useimmiten yksin, joskus työparin kanssa. Palkka ei päätä huimaa, mutta sillä saa maksettua laskut ja muun elämisen. Omaa perhettä ei edes halua. On siskonsa pojan kummisetä ja se riittää hänelle lasten kanssa olemisesta. Joidenkin ihmisten ihmissuhdekiintiö täyttyy jo ihan arjessa tapaamista ihmisistä eikä edes kaivata sen enempää. 

Pojilta ja miehiltä odotetaan usein menestystä, kilpailuhenkisyyttä ja kunnianhimoa. Kuitenkin on paljon poikia, joilta sekä kunnianhimo että kilpailyhenkisyys puuttuu kokonaan. Joskus puhutaan alisuoriutumisesta, kun ihmisessä olisi potentiaalia enempäänkin. Mutta entä jos ei halua enempää? Jos on tyytyväinen siihen, mitä on? 

Tämä kaikki sopii mulle ihan hyvin ja jos niin onnellisesti käy että poika on elämäänsä tyytyväinen niin ei ole mitään ongelmaa. Ei ole tarvetta "menestyä", ymmärrän jo tässä vaiheessa että se on hyvin epätodennäköistä. Tällä palstalla on vain nähnyt miten onnettomia on ne nuoret miehet jotka jää jumiin yksinäisyyteensä ja jotka eivät ole elämäänsä tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mun pojalla ei ole yhtään kaveria, ei ole ollut moneen vuoteen. Koulu on mennyt aina ihan hyvin, mutta mikään kympin oppilas ei koskaan ole ollut, nyt on jo jatko-opinnoissa ja muuttanut pois kotoa. Ei ole tutustunut opiskeluympyröissäkään kehenkään. Muutaman viikon välein tulee viikonlopuksi kotiin, samoin tietysti lomiksi ja nytkin on kotona koko kesän, työssä ei ole ollut koskaan. Ei ole koskaan käynyt missään nuorten paikoissa, eikä ole ollut harrastuksia kodin ulkopuolella. Ihan pienestä asti on viihtynyt omissa oloissaan. Kaksi hyvää kaveria on ollut elämänsä aikana, toisen kanssa tiet erkani, kun menivät yläkouluun ja kaveri sai uusia kavereita. Toisen kanssa, kun kaveri meni amikseen ja löysi tyttöystävän.

Perheellä ollaan aina harrastettu ja koitettu vapaa-ajalla puuhailla yhdessä, kaverit on aina olleet meille tervetulleita, myös yökylään. Ollaan jokaista kannustettu harrastamaan, tarjottu kuskausta. Reissattu ei olla kovin paljon, kun ei ole ollut varaa, jonkin verran kuitenkin. Sisko ja veli ovatkin harrastaneet ja heillä on kavereita, varsinkin siskolla. 

Sekä minä että isänsä, nykyään varskinkin isänsä olemme puhuneet tästä hänen kanssaan, poika ei näe asiassa mitään ongelmaa, ei kuulemma tarvitse muita ihmisiä. Tyttöystävä kelpaisi, jos sellainen jostain ilmaantuisi. Onneksi on veli ja sisko, on edes sen verran nuoria seurana. Minusta poika vaikuttaa vähän alakuloiselta. Hän pelaa paljon ja on netissä, mutta ei kuitenkaan ihan koko aikaa, hänellä on harrastuksia, joita hän harrastaa itsekseen, esim. pyöräily ja kitaransoitto. Usein mietin, että pitäisikö olla huolissaan ja kyllä minä välillä olen. 

Vastaus viimeiseen kysymykseesi riippuu siitä mitkä ovat pojat todennäköisyydet saada tyttöystävä. Siis ihan realistiset sellaiset ilman äitilisää

Mun veli teki itemurhan, vaikka ei ollut millään tavalla syrjäytynyt. Oli ammatti ja vakityö, tyttöystävä, oma koti ja auto, harrastuksia ja kavereita. Oli teinistä asti ollut tyttöjen ja naisten suosiossa, komea kun oli. Voi sanoa, että sai melko vapaasti jonosta valita tyttöystävän ja vaikka olisi vaihtanut joka viikko, niin naisia olisi riittänyt loppuelämäksi ja jäänyt vielä ilman vuoroakin. Oli muutenkin suosittu ja pidetty, monella tavalla lahjakas ja ulospäin aina iloinen ja puhelias. Sisimmässään kärsi ja oli masentunut. Ei auttanut terapiat eikä lääkkeet, ei läheisten tuki. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä poikien syrjäytymisestä pitää olla huolissaan. Itsekin olen hyvin erakkomainen,

mutta nainen. Pystyn avautumaan ystävilleni melkein kaikesta, miesten väliset ystävyyssuhteet ovat usein kovin pinnallisia ja mitään henkilökohtaisia asioita ei miehet osaa/halua jakaa ja yksinäisyys pahenee. Miesten on myös paljon vaikeampi kohdata esim. työttömyyttä ja rahaongelmia, koska sellaista miestä pidetään epäonnistuneena jos ei pysty ”perhettä elättämään”.

Toisaalta se poikien syrjäytyminen/syrjäyttäminen auttaa murskaamaan loputkin lasikatot naisten tieltä. On siitä siis hyötyäkin.

Olen tylsä ja mulla on yksi tylsä kaveri. Olen miettinyt, että miksi ”me tylsät” ollaan yhdessä kavereita ja syynä on se, että ollaan jotenkin itsenäisiä ihmisiä. Keskustellaan ihannoikeista asioista (siis ei mistään meikeistä yms). Toki meikeistä saa jutella, mutta ne ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos poika on erakko mutta tuntuu täysin tyytyväiseltä elämäänsä? Yksi kaveri irl ja netissä pelaa tuon kaverin ja yhden toisen kanssa. Missään ei koskaan käy ja nuorten ryhmissä on ihan ulkopuolella kaverinsa kanssa. On fyysisesti myös kehittymättömämpi kuin ikäisensä, kuten myös kaverinsa. Sosiaaliset taidot ihan onnettomat eikä mitään kiinnostusta kehittää niitä vaikka olen nätisti asian tärkeydestä puhunut. Kaverinsa kanssa eivät puhu käytännössä juuri mitään mikä ei liity peleihin. Harrastuksiin olen raahannut molempia poikia eikä tilanne ole muuttunut niissä yhtään miksikään.

Eli poika on ihan tyytyväinen, mutta vanhempi haluaisi hänen olevan erilainen? Ei kiva. Itse olen ollut nuorena hiljainen ja arka, siitä kyllä sai kuulla jatkuvasti. Kivemmalta olisi tuntunut tulla hyväksytyksi omana itsenään. Itsetunto on ollut aika olematon koko elämän ajan. Aikuisena vasta ymmärsin olevani introvertti, muiden ihmisten seura väsyttää.

Pojat on 15-vuotiaita, joku yllä kysyi. Ja introvertti olen itsekin, mutta minulla on hyvät sosiaaliset taidot toisin kuin pojilla. Pojat sais mun puolesta olla tuollaisia ihan vapaasti, mutta huolestuttaa tulevaisuus. Kesätöiden ja töiden saaminen (ei tärpännyt tänä kesänä). Ja se päivä kun lähtevät perheen helmoista omaan elämään eikä yhtäkkiä olekaan yhteisöä ympärillä eikä myöskään kykyä hankkia uutta.

Minä olin se, joka kysyi ikää. Vastauksesi pisti hymyilyttämään, kun muistelin vuosien takaista aikaa. 15 v pojan sosiaaliset taidot ovat hyvin usein "Mmmmm....", "Häh?", "Emmä tiiä" sekä "Ihan sama". Tuo on vähän sellainen välivaihe, kun ei olla enää lapsia, mutta ei vielä aikuisiakaan. Kesätöistäkään en olisi tuon ikäisen kohdalla huolissani. Nykyisin täysi-ikäistenkin opiskelijoiden on vaikea saada kesätöitä. On selvää, että yritykset kuitenkin palkkaavat mieluummin täysi-ikäisiä kuin alaikäisiä. 

Tärkeintä on, että pojat seuraavan 3 vuoden aikana oppivat hoitamaan omia asioitaan. Suurimman osan asioista voi hoitaa nykyisin netissä ja se onnistuu ihan hyvin digisukupolveltakin. Google on näille nuorille tuttu paikka. Jos on hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin, se voi riittää introvertille ihan hyvin. Yhteisö siis säilyy, vaikkei yhteisö olekaan enää saman katon alla.

Oman lapsen työllistyminen huolestuttaa varmasti monia vanhempia, jos lapsi - poika tai tyttö -  ei ole hakeutumassa/päässyt opiskelemaan sellaista alaa, jolla on käytännössä täystyöllisyys (esim lastentarhanopettajat ja lääkärit). Nuorempi sukupolvi elää kuitenkin omaa elämäänsä eikä toteuta vanhempiensa toiveita. 

Joo, toki 15-vuotiaana sosiaaliset taidot on mitä on, mutta kyllä se vähän kirpaisee sydämestä kun meet hakemaan poikaa koulusta viimeisenä koulupäivänä ja muu luokka juttelee ringissä ennen kesälaitumille lähtöä ja nää kaksi seisoskelee ulkopuolella kännyköitään räpläten.

Jos se ei kirpaise poikien sydämestä, ei kannata kirpaista sinunkaan sydämestäsi. 

Mun poikani on jo nuori aikuinen. Kävi lukion, koska ei tiennyt, mitä haluaisi elämässään tehdä. Lukion jälkeen menikin ammattikouluun ja opiskeli lvi-asentajaksi. On töissä pienehkössä putkifirmassa. Töitä tekee useimmiten yksin, joskus työparin kanssa. Palkka ei päätä huimaa, mutta sillä saa maksettua laskut ja muun elämisen. Omaa perhettä ei edes halua. On siskonsa pojan kummisetä ja se riittää hänelle lasten kanssa olemisesta. Joidenkin ihmisten ihmissuhdekiintiö täyttyy jo ihan arjessa tapaamista ihmisistä eikä edes kaivata sen enempää. 

Pojilta ja miehiltä odotetaan usein menestystä, kilpailuhenkisyyttä ja kunnianhimoa. Kuitenkin on paljon poikia, joilta sekä kunnianhimo että kilpailyhenkisyys puuttuu kokonaan. Joskus puhutaan alisuoriutumisesta, kun ihmisessä olisi potentiaalia enempäänkin. Mutta entä jos ei halua enempää? Jos on tyytyväinen siihen, mitä on? 

Tämä kaikki sopii mulle ihan hyvin ja jos niin onnellisesti käy että poika on elämäänsä tyytyväinen niin ei ole mitään ongelmaa. Ei ole tarvetta "menestyä", ymmärrän jo tässä vaiheessa että se on hyvin epätodennäköistä. Tällä palstalla on vain nähnyt miten onnettomia on ne nuoret miehet jotka jää jumiin yksinäisyyteensä ja jotka eivät ole elämäänsä tyytyväisiä.

Tämän palstan perusteella ei kannata tehdä mitään päätelmä ihmisistä. Trolliarmeija kirjoittelee milloin mitäkin ihan vain provosoidakseen. Eikä ole mitenkään varmaa, että palstalla nuorena miehenä esiintyvä olisi sen paremmin nuori kuin mieskään. Noin muuten moni - sekä mies että nainen - on usein yksinäinen juuri siksi, että he eivät ole tyytyväisiä elämäänsä. Muna-kana. Tyytymättömyys ei viehätä sen enempää vastakkaista sukupuolta kuin potentiaalisia kavereitakaan. Elämäänsä - vaikka vaatimattomaankin - tyytyväiset taas ovat pääsääntöisesti ihan mukavaa seuraa eikä tarvitse olla edes kovin sosiaalinenkaan. 

Vaikea uskoa että kaikki tänne kirjoittelevat onnettomat miehet on trolleja...

Ei sitä ehdi murehtimaan jokaisesta luuserista. Hakekoon itse apua, jos ei pää kestä.

Mitä ujo- ja syrjäytynyt kavereilla tekee? Tuntuuhan se varmasti pahalta olla erilainen, mutta täytyy olla realistinen. Mitä tarjottavaa ujolla on kaverisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Mitä ujo- ja syrjäytynyt kavereilla tekee? Tuntuuhan se varmasti pahalta olla erilainen, mutta täytyy olla realistinen. Mitä tarjottavaa ujolla on kaverisuhteeseen?

On se ihan inhimillistä kaivata sosiaalisuutta ja kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ujo- ja syrjäytynyt kavereilla tekee? Tuntuuhan se varmasti pahalta olla erilainen, mutta täytyy olla realistinen. Mitä tarjottavaa ujolla on kaverisuhteeseen?

Johan on taas putkinäköistä ajattelua...