Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaivaamaan jääneet televisiosarjat

Vierailija
31.05.2019 |

Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.

Kommentit (1369)

Vierailija
1201/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kupla vuonna 1981 jäi minulta pahasti kesken 😱 koska inttiin meno ⚔🔫 lopetti sen katsomisen juuri pahimmilleen ja siellä ei juurikaan ollut mahdollista katsoa telkkua siihen aikaan

Vierailija
1202/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

M/S Romatintic. Kuka lopussa kuoli? Ei kai vaan risteilyisäntä Börje?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1203/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti ainakin ennen jonkun kalliin hittisarjan hankkimisen myötä televisiokanavalle saapui samassa paketissa tahtomatta suuri määrä suoranaista roskaa, joka kuitenkin velvoitettiin niin ikään esittämään yhtenä tuon hittisarjan esitysoikeuksien saamisen ehdoista.

Vierailija
1204/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enkelin kosketus

H2O

My name is Earl

Toivoisin näistä uusintoja.

Vierailija
1205/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Serranon perhe 💖. Voi kun sen näkisi jostain alusta loppuun, sekin kelpaisi ja saisi ikävän taltutettua. Siihen sarjaan assosioituu omassa mielessäni suht huoleton ajanjakso aikuisiltä, jolloin ei vielä ollut lapsia, mutta talo rakennettu, hyvät työpaikat, matkusteltiin miehen kanssa paljon ja sen sellaista. Serranon perhe taisi tulla silloin joku kesä aamupäivisin maratonina joltain kanavalta.

Viaplayssa on Serranon perheen kaikki kaudet! ❤️

Vierailija
1206/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Lost" jäi vaivaamaan, koska eivät keksineet siihen mitään järkevää loppua. Sarja meni vuosi vuodelta sekavammaksi, ja olisi ollut tärkeää, että lopussa jotenkin olisi saatu kerittyä langat kasaan. Loppu paljasti sen, että käsikirjoittajat eivät itsekään olleet enää kärryillä, mistä siinä kaikessa sekasotkussa on kysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1207/1369 |
31.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

TERRANOVA….

Hel##tin sarja jäi kesken 🤬🤬

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1209/1369 |
10.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin mieleen nousi jossakin vaiheessa CMoren suoratoistopalvelussa ollut varmaankin jonkun toisen sarjan hankkimisen myötä tullut ja sitten pakolla julkaistu Apocalypse now, joka huonoudessaan, outoudessaan ja irstaudessaan on kyllä ollut yksi kamalimmista näkemistäni sarjoista.

1210/1369 |
10.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotilieden lämpö - brittisarja muutaman vuoden takaa. Miehensä kaltoinkohtelema Pat oli löytämäisillään uuden onnen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1211/1369 |
16.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pasadena.

Tuli vuosituhannen vaihteessa, jännä teini sarja teinille :D Loppui kesken, vain 1 kausi ainakin Suomessa.

Roswell.

Hitsi tulee nostalginen olo

Vierailija
1212/1369 |
06.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalainen sarja, nimeä en saa mieleen millään.. Siinä pääosan esittäjä, nainen, surmasi jonkun miehen ja säilytti ruumista jossain arkussa ullakolla tai kellarissa ja kävi aina välillä arkun äärellä häröilemässä omiaan.. Muistan et se ruumis oli jo ihan luurankona.. Se nainen oli muistaakseni ammatiltaan joku kirjastonhoitaja ja olisko ollut peräti kirjaston Ullakko missä tapahtui nämä.. Kun rikos selvisi, niin murhatun miehen vaimo olisi halunnut hyvästellä miehensä, mutta rikostutkija tms. sanoi että ei käy, koska ruumis on jo pahasti lahonnut.. Muistaako kukaan tämmöistä sarjaa? Olisko jotain 90-luvun tuotantoa.. 🤔

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1213/1369 |

Niin outo kuvaus että Kummelin kauhutarinat tulee ensimmäisenä mieleen.

Vierailija
1214/1369 |

Niin varmasti on oudon kuuloinen kuvaus, outo oli sarjakin, enkä itsekään muista siitä kun nämät pääkohdat, siitä on ainakin parikymmentä vuotta kun näin telkkarista, enemmänkin! Jokin ihan vakavasti otettava rikosdraama se oli.. Ei ole Kummelia. 😉

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1215/1369 |
06.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

(Kingin) Haven, johon ei tullut uusia kausia.

Flashforward, johon siihenkään ei tainnut tulla.

Blacklist, joka sekin jäi Suomessa kesken.

Ärsyttävää. Miksei näitä voida näyttää loppuun asti? Nuo oli kaikki vieläpä erityisen hyviä sarjoja.

Vierailija
1216/1369 |
06.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseäni on jääneet harmittamaan Flash Forward ja Terra Nova, jotka molemmat floppasivat ja loppuivat ensimmäisen kauden jälkeen. Noissa sarjoissa ensimmäiset kaudet rakennettiin asetelmaa ja luotiin kiinnostavia mysteereitä, nykyään en katso tuon tyylisiä sarjoja ennenkuin tiedän että ne jatkuvat toiseenkin kauteen.

Yksi harmittava sarja joka tulee mieleen on Kosto, jossa oli todella hyvä juonikuvio, mutta sitten kun sarja osoittautuikin menestykseksi niin sitä pitkitettiin ihan liikaa ja alkuperäinen idea hukkui matkalla.

Vierailija
1217/1369 |
06.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen sarja, nimeä en saa mieleen millään.. Siinä pääosan esittäjä, nainen, surmasi jonkun miehen ja säilytti ruumista jossain arkussa ullakolla tai kellarissa ja kävi aina välillä arkun äärellä häröilemässä omiaan.. Muistan et se ruumis oli jo ihan luurankona.. Se nainen oli muistaakseni ammatiltaan joku kirjastonhoitaja ja olisko ollut peräti kirjaston Ullakko missä tapahtui nämä.. Kun rikos selvisi, niin murhatun miehen vaimo olisi halunnut hyvästellä miehensä, mutta rikostutkija tms. sanoi että ei käy, koska ruumis on jo pahasti lahonnut.. Muistaako kukaan tämmöistä sarjaa? Olisko jotain 90-luvun tuotantoa.. 🤔

Minua on jäänyt vaivaamaan suomalaiset dekkarit, kun näyttelijöiden puheesta ei saa mitään selvää. Juoni on täyttä höttöä ja siitä on syystä en enää katso suomalaisia dekkareita. saksalaiset,britit, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ja saavat tehdä dekkareita, mutta suomalaiset ei osaa.

Vierailija
1218/1369 |
06.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rai luolapoika. Jäi vaivaamaan painajaisiin koko lapsuuden ajaksi. Vieläkin aikuisena joskus dinosauruspainajaisia.. :D

Vierailija
1219/1369 |
07.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhtaat valkeat lakanat. Äiti kuoli, firma meni konkkaan ja Heikki tappoi itsensä.

Olin tosi nuori, joku 12 v ja olin katsonut kaikki jaksot innostuneena. Loppu oli todella karmea ja siitä jäi paha mieli pitkäksi aikaa.

Tajuan nyt että Heikin itsemurha oli looginen, kun katsoo hänen koko elämäänsä ja sitä tunnetta että ei sovi minnekään. Mutta jos kyse on hyvän tuulen perhesarjasta, jota kaiken ikäist katsovat, ei tarvitse olla realistinen.

Siinä kirjassa Heikki jätti itsemurhaviestin, jossa antoi ymmärtää olevansa rakastunut Ireneen. Jos tämä olisi nähty sarjassa, niin olisi varmaan vielä suurempi trauma jäänyt...

Mitä??!

En ole lukenut kuin pelkästään viimeisimmän Onnela-kirjan joskus, mutta televisiosarjaa olen katsonut koko pienen ikäni.. Onko oikeesti kirjan mukaan Heikin jäähyväiskirjeessä tollanen tunnustus vai onko pelkkää tulkintaa?? Mitä kirjeessä lukee?

Vierailija
1220/1369 |
25.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten oli vielä 1990-luvulla joku MTV3:n esittämä sarja hyvin hämmentävä sarja, jossa joku valokuvaajamies kuvasi jotain kiellettyä, menetti muistinsa ja salaliitto eli joku salainen järjestö tuhosi miehen. Koko sarjan mies pakeni paikasta toiseen koko omaisuutensa yhdessä kassissa ja yritti etsiä vastauksia. Loppu ei tuonut toivottuja vastauksia tai selityksiä.

Sen sarjan nimi on Nowhere Man (Mennyt elämä)

Todella koukuttava sarja

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kuusi