Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1369)
Passions! Koukutuin ja yht'äkkiä vaan loppu :'D
Samoin Klaani jäi vaivaamaan. Muistan odottaneeni monta vuotta että alkaisi taas Summerissa. Jostain muistan lukeneeni, että lopettivat koska muuttui liian lapselliseksi (?) en tiedä pitikö paikkansa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kerro äidille, tuli 1-2 kautta. En muista loppuiko kesken vai oliko järkevä loppu. Sarja kertoi homoista ja ainakin yksi oli tosi nuori.
Sarjaa tehtiin kaksi kautta ja se loppui ihan järkevästi Stuart (Aidan Gillen joka tunnetaan nykyään GOTin Pikkusormena) ja Vince päätyivat lopulta yhteen ja lähtivät Amerikkaan. Se tosi nuori poika on Charlie Hunnam, joka tunnetaan varmaan parhaiten Sons of Anarchyn Jax Tellerinä. Sarjasta tehtiin myös jenkkiversio, joka oli kyllä hirveää kuraa alkuperäiseen verrattuna.
Queer as folk - oli tosi hyvä.
Scrubs eli Tuho-osasto. Oli loistava komediasarja. Viimeiset kaudet olivat kuitenkin ilottomia kun pääosaroolissa ollut John Dorian erosi ja ex-vaimo ja lapsi muuttivat toiselle paikkakunnalle ja JD märehti elämäänsä.
Alun iloisuus ja huumori katosivat kun roolihahmojen piti aikuistua.
Muistaako kukaan kasarin lopusta tai ysärin alusta sellaista lasten/nuorten sarjaa, kuin "tyttö tulevaisuudesta" tms.?
Se oli mun lempiohjelma ja on jäänyt vaivaamaan kun en oikein muista millainen se oli.
Siinä oli pitkä- ja ruskeahiuksinen tyttö, jolla oli joku panta/pääkoru, jolla se teki jotain taikoja.
Se oli mun idoli ja halusin olla isona samanlainen itsenäinen vahva tyttö :D
Liimasin valkoiseen pantaani vihreän kiven ja leikin olevani hän.
Tämän sarjan tyttö ohjasi omaa pikkutytön eläämääni hyvin vahvasti. Muistan, että esim. vaikeissa tilanteissa ajattelin, että minä onnistun ja pärjään, kuten tämä tyttö ja minua ei voi alistaa.
Olisi kiva tietää millainen se sarja oikeasti oli ja mikä sen sarjan nimi oikeasti oli :D
Vierailija kirjoitti:
Tudors ! Muistan miten olimme reissussa lapissa ja katsoin hotellin telkkarista jakson, jossa Henryn vaimo marssitettiin mestauslavalle. Sarjan piti jäädä tauolle, muttei palannut enää ruutuun.
Dvd boxia The Tudors, kaudet 1-4 myydään Suomen tavallisimmissa mm. diskshopitissa ja seedeeonnissa polkuhintaan 25-30 erkkiä. Googleta vaikka 'tudors dvd box hinta', niin löydät jos kiinnostaa.
Sarjoja, joiden loppuratkaisu jäi näkemättä: Seitsemäs taivas (olisiko tullut Yle 2:lta joskus ysärillä) ja Viiden juttu.
Sitten taas yksi niistä sarjoista, joiden loppuratkaisuun olen pettynyt karvaasti, oli Neloselta ysärillä lähetetty Sunset Beach. Olivatkohan Serranon perheen luojat katsoneet sitä myös, sillä päätösjaksossa selvisi kaiken tapahtuneen olleen sittenkin vain unta... Voiko laiskempaa loppuratkaisua olla.
Vierailija kirjoitti:
Päivien viemää.
Saippuoista puheenollen, muistatteko Passionsin? Ehkä sekopäisin saippua ikinä.
Brisco County Junior loppui kyllä ihan täysin kesken. Oli kyllä mukava sarja.
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen 90-luvun sarja kuin Kameleontti. Siinä oli mies, jolla oli jotain superkykyjä ja hän oli viettänyt lapsuutensa laitoksessa ja sittemmin paennut sieltä. Mies etsi äitiään, ja agentit etsivät miestä saadakseen hänet takaisin laitokseen. Viimeisessä jaksossa mysteerit ovat vihdoin paljastumassa, kunnes...
.... he kaikki kuolevat yllättävässä räjähdyksessä. The end.
Siihenhän on tehty jatkona pari elokuvaa. Jotka ei kyllä anna yhtään enempää ratkaisuja.
Oli kyllä huippu sarja.
Yksi sarja joka jäi vaivaamaan oli Top Gun. Viimeinen kausi oli ihan hirveetä kuraa ja sarja lopetettiin kolikonheittoon.
Tyttö tulevaisuudesta kirjoitti:
Muistaako kukaan kasarin lopusta tai ysärin alusta sellaista lasten/nuorten sarjaa, kuin "tyttö tulevaisuudesta" tms.?
Se oli mun lempiohjelma ja on jäänyt vaivaamaan kun en oikein muista millainen se oli.
Siinä oli pitkä- ja ruskeahiuksinen tyttö, jolla oli joku panta/pääkoru, jolla se teki jotain taikoja.
Se oli mun idoli ja halusin olla isona samanlainen itsenäinen vahva tyttö :D
Liimasin valkoiseen pantaani vihreän kiven ja leikin olevani hän.
Tämän sarjan tyttö ohjasi omaa pikkutytön eläämääni hyvin vahvasti. Muistan, että esim. vaikeissa tilanteissa ajattelin, että minä onnistun ja pärjään, kuten tämä tyttö ja minua ei voi alistaa.
Olisi kiva tietää millainen se sarja oikeasti oli ja mikä sen sarjan nimi oikeasti oli :D
Oliko sen tytön äidin nimi Tulista? Jotain hämärää muistuu mieleen. Olin ehkä 11-vuotias kun tuo sarja pyöri TV:ssä, ja minusta oli jännittävä ajatus että voisi aikamatkustaa menneisyyteen. Ehkä ekoja aikamatkajuttuja, joita olen nähnyt.
Kyllä se taisi olla "Tyttö tulevaisuudesta". IMDB:stä ei löydy mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen 90-luvun sarja kuin Kameleontti. Siinä oli mies, jolla oli jotain superkykyjä ja hän oli viettänyt lapsuutensa laitoksessa ja sittemmin paennut sieltä. Mies etsi äitiään, ja agentit etsivät miestä saadakseen hänet takaisin laitokseen. Viimeisessä jaksossa mysteerit ovat vihdoin paljastumassa, kunnes...
.... he kaikki kuolevat yllättävässä räjähdyksessä. The end.
Siihenhän on tehty jatkona pari elokuvaa. Jotka ei kyllä anna yhtään enempää ratkaisuja.
Oli kyllä huippu sarja.
Yksi sarja joka jäi vaivaamaan oli Top Gun. Viimeinen kausi oli ihan hirveetä kuraa ja sarja lopetettiin kolikonheittoon.
Siis ei tietenkään Top Gun vaan JAG... Kuumuus sulattaa aivotkin näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on noita meni pilalle kun Prue kuoli ja äkkiä siinä oli kääpiötä , taikakoulu ym. Sarjan jaksot olivat aiemmin olleet kuin pieniä kauhuelokuvia, mutta yhtäkkiä homma muuttui täysin.
Siinähän oli se sekava juoni, missä se mies olikin Piperin poika tulevaisuudesta ja sitten Piperin ja Leon piti harrastaa seksiä tiettynä päivänä, tai se poika katoaisi.
Tämä ei ollut alkuperäinen idea vaan se keksittiin lennossa, ja jossain jaksossa se poika flirttaili Phoeben eli tätinsä kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Vaivaamaan on jääneet Flash Forward ja Haven, jotka molemmat jäi kesken.
Lisäksi toivoisin uusintoja jo mainituista Tripodien aika, Maa 2 ja Babylon 5. Näiden lisäksi Dollhouse, Millennium ja Angel. Myös sen John Doen voisi uusia. Muistan, että katsoin sitä, mutta en muista siitä mitään muuta. Ja sitten se, missä ihmisillä on nimien sijasta numerot, olisiko joku Asukas nro 6 tms.
Uusia jaksoja toivoisin Blacklistiin ja Milanon naisten paratiisiin sekä Outlanderiin.
Ylehän lopetti Havenin näyttämisen, koska "joskus sarjan taso laskee niin paljon". Itse katsoin loput kaudet sitten jotain muuta kautta.
Vierailija kirjoitti:
Scrubs eli Tuho-osasto. Oli loistava komediasarja. Viimeiset kaudet olivat kuitenkin ilottomia kun pääosaroolissa ollut John Dorian erosi ja ex-vaimo ja lapsi muuttivat toiselle paikkakunnalle ja JD märehti elämäänsä.
Alun iloisuus ja huumori katosivat kun roolihahmojen piti aikuistua.
Miten minusta tuntuu, että kaikille komedioille käy jossain vaiheessa näin? Ei Frenditkään ollut enää entisensä siinä vaiheessa kun Rachel ja Ross saivat vauvan. Se alamäki alkoi jo siitä kun Chandler ja Monica menivät naimisiin.
Seinfeldin loppu oli pettymys ja tosi sekava jakso. Kukaan ei tainnut pitää siitä. Se ei ollut hauska ja päähenkilöiden heittäminen tyrmään oli jotenkin typerää ja epäuskottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Sarjoja, joiden loppuratkaisu jäi näkemättä: Seitsemäs taivas (olisiko tullut Yle 2:lta joskus ysärillä) ja Viiden juttu.
Seitsemäs taivas loppui vähän sekavasti. Vanhimman pojan vaimo oli raskaana ja vanhin tytär oli myös raskaana ja vakiintunut parisuhteeseen. Käytännössä kaikki olivat raskaana ja menossa naimisiin, ja sitten ne päättivät lähteä jollekin asuntovaunuretkelle yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Scrubs eli Tuho-osasto. Oli loistava komediasarja. Viimeiset kaudet olivat kuitenkin ilottomia kun pääosaroolissa ollut John Dorian erosi ja ex-vaimo ja lapsi muuttivat toiselle paikkakunnalle ja JD märehti elämäänsä.
Alun iloisuus ja huumori katosivat kun roolihahmojen piti aikuistua.Miten minusta tuntuu, että kaikille komedioille käy jossain vaiheessa näin? Ei Frenditkään ollut enää entisensä siinä vaiheessa kun Rachel ja Ross saivat vauvan. Se alamäki alkoi jo siitä kun Chandler ja Monica menivät naimisiin.
Seinfeldin loppu oli pettymys ja tosi sekava jakso. Kukaan ei tainnut pitää siitä. Se ei ollut hauska ja päähenkilöiden heittäminen tyrmään oli jotenkin typerää ja epäuskottavaa.
Daphnen ja Nilesin suhde/avioliitto Frasierissa oli myös jotenkin pettymys. He olivat niin eri yhteiskuntaluokista ja eri maistakin, että olisi pitänyt olla paljon enemmän ongelmia. Sitten se naurettava tarina, kun Daphne lihoi, koska näyttelijä oli raskaana. Sitten Daphnen vanhemmat saapuivat kuvioihin ja siitä tuli sekavaa slapstickiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaivaamaan on jääneet Flash Forward ja Haven, jotka molemmat jäi kesken.
Lisäksi toivoisin uusintoja jo mainituista Tripodien aika, Maa 2 ja Babylon 5. Näiden lisäksi Dollhouse, Millennium ja Angel. Myös sen John Doen voisi uusia. Muistan, että katsoin sitä, mutta en muista siitä mitään muuta. Ja sitten se, missä ihmisillä on nimien sijasta numerot, olisiko joku Asukas nro 6 tms.
Uusia jaksoja toivoisin Blacklistiin ja Milanon naisten paratiisiin sekä Outlanderiin.
Ylehän lopetti Havenin näyttämisen, koska "joskus sarjan taso laskee niin paljon". Itse katsoin loput kaudet sitten jotain muuta kautta.
Selvisikö taustatarina ja kannattiko katsoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusia jaksoja toivoisin Blacklistiin ja Milanon naisten paratiisiin sekä Outlanderiin.
Milanon naisten paratiisiahan tulee tällä hetkellä jopa 180 uuden jakson verran! :D
Ai kiva, en ole huomannut! :D
Sama täällä. Siksi en katso esimerkiksi The Handmaid's Talea, koska tiedän jo etukäteen, että sarjan teemat ja niiden käsittelytapa kävisivät liian paljon mieleni päälle.
Yleensä ahdistavia teemoja käsittelevissä sarjoissa on mielestäni hyvä olla jonkinlaista huumorintynkää, jotta niitä jaksaisi katsoa. Esimerkiksi jo mainituissa Tyttökauppiaissa pääpahiksen persoonallinen englannin kielen taito oli mainio comic relief useissa kohtauksissa. Samoin kotimaisessa Kylmäverisesti sinun -sarjassa hahmojen välinen sanailu ja tilannekomiikka toivat kaivattua kepeyttä.