Millaista on elämä uskovana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohdullistahan se on harhassa elää, uskoa yläkerran auttavan ja kaikella olevan tarkoituksensa.

Paljon lohdullisempaa kuin elää harhassa jossa uskotaan että ketään auttajaa ei ole ja millään ei ole mitään tarkoitusta.

Miten se auttajan olemassaolo näkyy tässä maailmassa?! Mitä tarkoitusta voi olla lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä?! Ai niin, nämä ovat liian suuria asioita ihmisen ymmärtää, eikö niin. Usko on nimenomaan lohduttava harha ja keino selittää itselleen tämän maailman järjettömyys. Olen melkein kateellinen sinulle.

Mitä asioita pidät tässä maailmassa järjettöminä?

Mikä tarkoitus lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä on ateistisessa maailmankuvassa?

En ole tuo jota lainasit, mutta omasta mielestäni viattomien kärsimyksellä ei ole uskonnottoman maailmankuvassa mitään "tarkoitusta", vaan silloin asiaa voi tarkastella rationaalisesti miettien, millaisista asioista kärsimys johtuu, ja hyväksyä senkin, että aina kaikella pahalla ei ole mitään tarkoitusta. Kun taas uskovaisten maailmankuva antaa ymmärtää, että tietoinen voima ohjaa kaikkea maan päällä ja on täten ikään kuin vastuussa myös niiden tilanteesta, jotka kärsivät. Kun sanotaan että Jumala auttaa, niin miksi ei auta niitä kärsiviä? Eivätkö he ole hyviä ihmisiä tai oikealla tavalla uskossa?

Omasta mielestäni uskonnon voima ja tarkoitus on nimen omaan subjektiivisessa, ihmisen omaan sisimpään suuntautuvassa tarkastelussa. Heti kun uskonnon avulla aletaan ohjailla ja vaikuttaa muihin ihmisiin, tehdä yhteiskuntapolitiikkaa tai arvottaa muiden ihmisten tekemisiä, mennään metsään. Valitettavasti tätä jälkimmäistä tapahtuu edelleen liian paljon.

T: Uskonnollisessa kodissa kasvanut agnostikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohdullistahan se on harhassa elää, uskoa yläkerran auttavan ja kaikella olevan tarkoituksensa.

Paljon lohdullisempaa kuin elää harhassa jossa uskotaan että ketään auttajaa ei ole ja millään ei ole mitään tarkoitusta.

Miten se auttajan olemassaolo näkyy tässä maailmassa?! Mitä tarkoitusta voi olla lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä?! Ai niin, nämä ovat liian suuria asioita ihmisen ymmärtää, eikö niin. Usko on nimenomaan lohduttava harha ja keino selittää itselleen tämän maailman järjettömyys. Olen melkein kateellinen sinulle.

Mitä asioita pidät tässä maailmassa järjettöminä?

Mikä tarkoitus lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä on ateistisessa maailmankuvassa?

En ole tuo jota lainasit, mutta omasta mielestäni viattomien kärsimyksellä ei ole uskonnottoman maailmankuvassa mitään "tarkoitusta", vaan silloin asiaa voi tarkastella rationaalisesti miettien, millaisista asioista kärsimys johtuu, ja hyväksyä senkin, että aina kaikella pahalla ei ole mitään tarkoitusta. Kun taas uskovaisten maailmankuva antaa ymmärtää, että tietoinen voima ohjaa kaikkea maan päällä ja on täten ikään kuin vastuussa myös niiden tilanteesta, jotka kärsivät. Kun sanotaan että Jumala auttaa, niin miksi ei auta niitä kärsiviä? Eivätkö he ole hyviä ihmisiä tai oikealla tavalla uskossa?

Omasta mielestäni uskonnon voima ja tarkoitus on nimen omaan subjektiivisessa, ihmisen omaan sisimpään suuntautuvassa tarkastelussa. Heti kun uskonnon avulla aletaan ohjailla ja vaikuttaa muihin ihmisiin, tehdä yhteiskuntapolitiikkaa tai arvottaa muiden ihmisten tekemisiä, mennään metsään. Valitettavasti tätä jälkimmäistä tapahtuu edelleen liian paljon.

T: Uskonnollisessa kodissa kasvanut agnostikko.

Anteeksi mutta se että jokainen sairaus on jumalan rangaitus on hellenistinen oppi, ei kristillinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei "uskovaisia" ole olemassakaan. Teeskentelijöitä jotka yrittävät olla parempia kuin muut.

Uskoviin mahtuu kieltämättä noitakin ihmisiä, kuten muihinkin ihmisryhmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Heikkoja, heitä täytyy aina jonkun johtaa. Olla sanomassa mitä tehdä

Vaikka sitten sinne myrkynjuontiin, kuhan johonkin

Mikä hyve se on peittää oma heikkoutensa? Heikkous on inhimillistä.

Uskovaisuuteen ei muuten kuulu mikään kirkkokunnan sätkynukkena oleminen, vaan yksinkertaisesti oman alemmuutensa myöntäminen suhteessa Jumalaan. Totuudenmukaisimmillaan se ei ole sääntöjen seuraamista, vaan ensisijaisesti rakkaudessa, pyyteettömyydessä ja vaatimattomuudessa elämistä. 

Valheellista itsekorostusta on uskoa omaan voimaansa tässä maailmassa. 

Ihminen on heikko yhtenä hetkenä. Toisena hetkenä vahvempi

.

Riippumatta uskostaan tai mistään.

Voi elää hyvän elämän ilman uskovaista vouhotusta ja itsensä tärkeäksi tekemistä.

〰️〰️〰️〰️〰️

Ja mitä,: eikö lahkolaiset ole uskovaisia "oikeitten "uskovaisten mielestä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elänyt sekä uskovana että ilman uskoa.

Uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ perusluottamus siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä

+ seurakuntayhteisö ja ihmissuhteet siellä

+ lähes kaikkeen on vastaus, kun vain katsoo Raamatusta ja/tai rukoilee. Ei tarvitse potea eksistentiaalista ahdistusta

- rajoittunut tapa katsoa elämää, joutuu pitäytymään yhdessä näkökulmassa
- yhteisön kontrolli, jossa ei uskalla olla erilainen

- konkreettiset elämää rajoittavat säännöt

- helvetin ja Jumalan rangaistuksen pelko

Ei-uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ positiivinen, avara tapa nähdä ihmiset ja elämä: ei ole "me hyvät vs. ne pahat akselia"

+ vapaus tehdä omasta elämästään sellainen kuin haluaa

+ vapaus omaksua hyviä periaatteita myös muista uskonnoista

- joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei ole valmiita vastauksia

- ei voi varmuudella tietää, onko kuoleman jälkeistä elämää vai ei

Puhut lahkolaisuudesta. Ainakaan kristinuskossa ei tarvitse olla minkään yhteisön kontrollissa. Itse olen kristitty enkä kuulu kirkkoon enkä edes epävirallisesti mihinkään tiettyyn seurakuntaan.

Moni "lahko" toimii ihan evankelis-luterilaisen kirkon sisällä ja nämä "lahkoihmiset" osallistuvat luterilaiseen toimintaan ihan vapaasti (esimerkiksi ovat pappeja). Päivi Räsäsen mies on ollut kirkolliskokousedustaja eli vaikuttanut ihan meidän kansankirkon asioihin, vaikka Päivi varmaan monen silmissä on "ihan hirveä lahkolainen". Nyt viime aikoinahan on ollut puhetta mm. siitä että pappien parissa elää edelleen konservatiivisia ja naisen asemaa kyseenalaistavia näkemyksiä. Myös niihin ulkopuolisiin "lahkoihin" kuuluvat saattavat pyöriä "tavallisen seurakunnan" toiminnassa mukana. Näitä vanhoilliskristillisiä näkemyksiä oikeasti on edelleen ev-lut. seurakunnissa ja eniten lienee merkitystä sillä, mihin porukkaan sattuu osumaan.

Olen hengannut lapsena ja nuorena niiden konservatiivien joukossa (ihan luterilainen olen siis) ja kyllä minun kokemuksen mukaan esim. homoseksuaalisuuden kyseenalaistaminen on asia, joka "pitäisi" allekirjoittaa, jos haluaisi noudattaa "opetusta". Tiedän kuitenkin myös, että ev-lut.kirkossa on todella liberaalia ja vapaamielistä porukkaa, on pride-kulkueessa mukanaoloa jne. Oman kokemuksen mukaan maakunnissa ovat ne konservatiivit ja yllätyksenä mulle on tullut se, että niitä liberaalimpia on paljon myös lähellä ev.-lut. kirkon johtoa. (Toki myös konservatiivit ovat siellä äänekäs porukka, ja tässä on kyllä oikeasti kansankirkkoa kahtia jakava voima.)

Sanoisin, että tietyissä (luterilaisissakin) porukoissa vaatii paljon rohkeutta ja hyvää sosiaalista statusta "uskoa omalla tavallaan". Sitten on toki olemassa niitä liberaaleja porukoita mistä varmaan isommissa kaupungeissa pääsee valitsemaan sopivan. Itselleni on jäänyt pahaa makua siitä, että ei "ollut lupaa" olla niin liberaali uskova kuin olisin ehkä halunnut olla, vaan joutui jatkuvasti painimaan kaikenlaisten järjettömiltä tuntuvien "opinkohtien" parissa.

Samoin itselle on iskostettu päähän se, että kristityn tulisi olla mukana seurakunnassa, joten en kyllä oikein edes käsitä, miten kukaan voi olla kristitty seurakunnan ulkopuolella... :) (Proves my point.)

T: Se agnostikko (ja seurakunnat jättänyt)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei "uskovaisia" ole olemassakaan. Teeskentelijöitä jotka yrittävät olla parempia kuin muut.

Uskoviin mahtuu kieltämättä noitakin ihmisiä, kuten muihinkin ihmisryhmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Heikkoja, heitä täytyy aina jonkun johtaa. Olla sanomassa mitä tehdä

Vaikka sitten sinne myrkynjuontiin, kuhan johonkin

Mikä hyve se on peittää oma heikkoutensa? Heikkous on inhimillistä.

Uskovaisuuteen ei muuten kuulu mikään kirkkokunnan sätkynukkena oleminen, vaan yksinkertaisesti oman alemmuutensa myöntäminen suhteessa Jumalaan. Totuudenmukaisimmillaan se ei ole sääntöjen seuraamista, vaan ensisijaisesti rakkaudessa, pyyteettömyydessä ja vaatimattomuudessa elämistä. 

Valheellista itsekorostusta on uskoa omaan voimaansa tässä maailmassa. 

Olen todella eri mieltä. Ihmisestä nimenomaan löytyy paljon voimavaroja ja kykyjä. Uskonnon mukaan olemme maan matosia, ja se vain saa ihmisen pakenemaan vastuuta jumalan selän taakse.

Se että uskoo omaan voimaansa, on edellytys eheälle ihmisyydelle ja itsetunnolle. Tässä ei todellakaan ole kyse täydellisyyskuvitelmasta: täydellinen ei ole kukaan, vaan meissä on voiman lisäksi myös heikkoutta ja vikoja. Se on ihmisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elänyt sekä uskovana että ilman uskoa.

Uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ perusluottamus siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä

+ seurakuntayhteisö ja ihmissuhteet siellä

+ lähes kaikkeen on vastaus, kun vain katsoo Raamatusta ja/tai rukoilee. Ei tarvitse potea eksistentiaalista ahdistusta

- rajoittunut tapa katsoa elämää, joutuu pitäytymään yhdessä näkökulmassa
- yhteisön kontrolli, jossa ei uskalla olla erilainen

- konkreettiset elämää rajoittavat säännöt

- helvetin ja Jumalan rangaistuksen pelko

Ei-uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ positiivinen, avara tapa nähdä ihmiset ja elämä: ei ole "me hyvät vs. ne pahat akselia"

+ vapaus tehdä omasta elämästään sellainen kuin haluaa

+ vapaus omaksua hyviä periaatteita myös muista uskonnoista

- joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei ole valmiita vastauksia

- ei voi varmuudella tietää, onko kuoleman jälkeistä elämää vai ei

Puhut lahkolaisuudesta. Ainakaan kristinuskossa ei tarvitse olla minkään yhteisön kontrollissa. Itse olen kristitty enkä kuulu kirkkoon enkä edes epävirallisesti mihinkään tiettyyn seurakuntaan.

Moni "lahko" toimii ihan evankelis-luterilaisen kirkon sisällä ja nämä "lahkoihmiset" osallistuvat luterilaiseen toimintaan ihan vapaasti (esimerkiksi ovat pappeja). Päivi Räsäsen mies on ollut kirkolliskokousedustaja eli vaikuttanut ihan meidän kansankirkon asioihin, vaikka Päivi varmaan monen silmissä on "ihan hirveä lahkolainen". Nyt viime aikoinahan on ollut puhetta mm. siitä että pappien parissa elää edelleen konservatiivisia ja naisen asemaa kyseenalaistavia näkemyksiä. Myös niihin ulkopuolisiin "lahkoihin" kuuluvat saattavat pyöriä "tavallisen seurakunnan" toiminnassa mukana. Näitä vanhoilliskristillisiä näkemyksiä oikeasti on edelleen ev-lut. seurakunnissa ja eniten lienee merkitystä sillä, mihin porukkaan sattuu osumaan.

Olen hengannut lapsena ja nuorena niiden konservatiivien joukossa (ihan luterilainen olen siis) ja kyllä minun kokemuksen mukaan esim. homoseksuaalisuuden kyseenalaistaminen on asia, joka "pitäisi" allekirjoittaa, jos haluaisi noudattaa "opetusta". Tiedän kuitenkin myös, että ev-lut.kirkossa on todella liberaalia ja vapaamielistä porukkaa, on pride-kulkueessa mukanaoloa jne. Oman kokemuksen mukaan maakunnissa ovat ne konservatiivit ja yllätyksenä mulle on tullut se, että niitä liberaalimpia on paljon myös lähellä ev.-lut. kirkon johtoa. (Toki myös konservatiivit ovat siellä äänekäs porukka, ja tässä on kyllä oikeasti kansankirkkoa kahtia jakava voima.)

Sanoisin, että tietyissä (luterilaisissakin) porukoissa vaatii paljon rohkeutta ja hyvää sosiaalista statusta "uskoa omalla tavallaan". Sitten on toki olemassa niitä liberaaleja porukoita mistä varmaan isommissa kaupungeissa pääsee valitsemaan sopivan. Itselleni on jäänyt pahaa makua siitä, että ei "ollut lupaa" olla niin liberaali uskova kuin olisin ehkä halunnut olla, vaan joutui jatkuvasti painimaan kaikenlaisten järjettömiltä tuntuvien "opinkohtien" parissa.

Samoin itselle on iskostettu päähän se, että kristityn tulisi olla mukana seurakunnassa, joten en kyllä oikein edes käsitä, miten kukaan voi olla kristitty seurakunnan ulkopuolella... :) (Proves my point.)

T: Se agnostikko (ja seurakunnat jättänyt)

Juuri näin.

T. Toinen uskon ja seurakunnan jättänyt agnostikko

Haluaisin olla kanssa uskossa, seurata jeesusta, henkilökohtaiset asiat painaa päälle, ketään ihmistä ei kiinnosta, toivoisin että voisin kuulla jumalan äänen, ja saisin rauhan ja levon sydämeen ja päästä irti katkeruudesta. Kuitenkaan ketään uskovaakaan ei kiinnosta olla mun ystävä

Uskovat suuttuu helposti kirjoitti:

Haluaisin olla kanssa uskossa, seurata jeesusta, henkilökohtaiset asiat painaa päälle, ketään ihmistä ei kiinnosta, toivoisin että voisin kuulla jumalan äänen, ja saisin rauhan ja levon sydämeen ja päästä irti katkeruudesta. Kuitenkaan ketään uskovaakaan ei kiinnosta olla mun ystävä

Joo, uskovatkin ovat vaan ihmisiä. Sitä saa kuulla niin paljon pilkkaa ja ivaa ei-uskovilta, että on välillä hankala kääntää poskea ja antaa muiden puheiden mennä toisesta korvasta ulos. (Vai tarkoitatko jotain muuta kun sanot, et uskovat suuttuu helposti?)

Toivottavasti löydät etsimäsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elänyt sekä uskovana että ilman uskoa.

Uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ perusluottamus siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä

+ seurakuntayhteisö ja ihmissuhteet siellä

+ lähes kaikkeen on vastaus, kun vain katsoo Raamatusta ja/tai rukoilee. Ei tarvitse potea eksistentiaalista ahdistusta

- rajoittunut tapa katsoa elämää, joutuu pitäytymään yhdessä näkökulmassa
- yhteisön kontrolli, jossa ei uskalla olla erilainen

- konkreettiset elämää rajoittavat säännöt

- helvetin ja Jumalan rangaistuksen pelko

Ei-uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ positiivinen, avara tapa nähdä ihmiset ja elämä: ei ole "me hyvät vs. ne pahat akselia"

+ vapaus tehdä omasta elämästään sellainen kuin haluaa

+ vapaus omaksua hyviä periaatteita myös muista uskonnoista

- joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei ole valmiita vastauksia

- ei voi varmuudella tietää, onko kuoleman jälkeistä elämää vai ei

Puhut lahkolaisuudesta. Ainakaan kristinuskossa ei tarvitse olla minkään yhteisön kontrollissa. Itse olen kristitty enkä kuulu kirkkoon enkä edes epävirallisesti mihinkään tiettyyn seurakuntaan.

Moni "lahko" toimii ihan evankelis-luterilaisen kirkon sisällä ja nämä "lahkoihmiset" osallistuvat luterilaiseen toimintaan ihan vapaasti (esimerkiksi ovat pappeja). Päivi Räsäsen mies on ollut kirkolliskokousedustaja eli vaikuttanut ihan meidän kansankirkon asioihin, vaikka Päivi varmaan monen silmissä on "ihan hirveä lahkolainen". Nyt viime aikoinahan on ollut puhetta mm. siitä että pappien parissa elää edelleen konservatiivisia ja naisen asemaa kyseenalaistavia näkemyksiä. Myös niihin ulkopuolisiin "lahkoihin" kuuluvat saattavat pyöriä "tavallisen seurakunnan" toiminnassa mukana. Näitä vanhoilliskristillisiä näkemyksiä oikeasti on edelleen ev-lut. seurakunnissa ja eniten lienee merkitystä sillä, mihin porukkaan sattuu osumaan.

Olen hengannut lapsena ja nuorena niiden konservatiivien joukossa (ihan luterilainen olen siis) ja kyllä minun kokemuksen mukaan esim. homoseksuaalisuuden kyseenalaistaminen on asia, joka "pitäisi" allekirjoittaa, jos haluaisi noudattaa "opetusta". Tiedän kuitenkin myös, että ev-lut.kirkossa on todella liberaalia ja vapaamielistä porukkaa, on pride-kulkueessa mukanaoloa jne. Oman kokemuksen mukaan maakunnissa ovat ne konservatiivit ja yllätyksenä mulle on tullut se, että niitä liberaalimpia on paljon myös lähellä ev.-lut. kirkon johtoa. (Toki myös konservatiivit ovat siellä äänekäs porukka, ja tässä on kyllä oikeasti kansankirkkoa kahtia jakava voima.)

Sanoisin, että tietyissä (luterilaisissakin) porukoissa vaatii paljon rohkeutta ja hyvää sosiaalista statusta "uskoa omalla tavallaan". Sitten on toki olemassa niitä liberaaleja porukoita mistä varmaan isommissa kaupungeissa pääsee valitsemaan sopivan. Itselleni on jäänyt pahaa makua siitä, että ei "ollut lupaa" olla niin liberaali uskova kuin olisin ehkä halunnut olla, vaan joutui jatkuvasti painimaan kaikenlaisten järjettömiltä tuntuvien "opinkohtien" parissa.

Samoin itselle on iskostettu päähän se, että kristityn tulisi olla mukana seurakunnassa, joten en kyllä oikein edes käsitä, miten kukaan voi olla kristitty seurakunnan ulkopuolella... :) (Proves my point.)

T: Se agnostikko (ja seurakunnat jättänyt)

Kuten sanoin, puhut lahkoista, sinulla on kokemusta lahkoista. Se että jotkin lahkot toimivat evlut kirkon sisällä on epärelevanttia, ei se tee niistä yhtään vähempää lahkoja. Esim hellareita kököttää evlut kirkon jäseninä vaikka eivät voi yhtyä esim luterilaiseen kastekäsitykseen.

Se että evlut kirkossakin majailee lahkoja ei tarkoita että niissä lahkoissa on pakko olla.

Kirkkoonkaan ei ole kristityn mikään pakko kuulua.

Käyn tilaisuuksissa jossa on niin luterilaisia, vapaakirkkolaisia, hellareita yms ja keskustelemme asioista. Joistain asioista olemme eri mieltä. Tiedän että minua on hienovaraisesti houkuteltu esim hellareihin tarjoamalla "luettavaa" mutta tiedän hellareiden pääkuviot ilman uusia kirjasiakin eikä minusta hellaria tule.

Itse en syntynyt lahkoon vaan ihan perusluterilaiseen perheeseen. Niillä jotka syntyvät esim hellariperheeseen on tietysti vaikeampi olla erossa kovan linjan lahkolaisuudesta ja päästä siitä eroon.

Valitettavan moni näistä irtoavat laittaa surutta yhtäläisyysmerkin kristinuskon ja lahkolaisuuden väliin ja jättää uskonsa.

t. sama

- Tiedän, että olen Jumalan rakas lapsi, ja arvokas juuri tällaisena kuin olen

- Kuolema ei pelota minua. Toki ikävöin kuolleita läheisiäni, mutta saan lohtua jälleennäkemisen toivosta.

- Kunnioitan toisia ihmisiä heidän titteleistään, mielipiteistään, ulkonäöstään, saavutuksistaan tms. riippumatta. Jokainen ihminen on arvokas ja Jumala rakastaa jokaista, vaikka oma ymmärrykseni ei aina tajuakaan, miksi tai miten Hän siihen pystyy.

- Ihmisarvo on jakamaton ja elämä aina arvokas. Siksi vastustan mm. aborttia silloin, kun se tehdään sosiaalisista syistä. Jos raskaus uhkaa naisen henkeä tai on saanut alkunsa raiskauksesta tai insestistä, on naisen oltava vapaa päättämään raskaudestaan itse.  Mutta normaalitilanteessa katson, että syntymättömän lapsen oikeus syntyä ja elää ajaa naisen oikeudesta omaan vartaloonsa ohi. Adoptio on hyvä vaihtoehto silloin, kun ei itse koe olevansa kykenevä pitämään lastaan itse, eikä siinä ratkaisussa ole mitään hävettävää.

- Elämän puolustajana suhtaudun myös eutanasiaan kriittisesti. Hyväksyn passiivisen eutanasian, esim. sen, että hengityskone sammutetaan, koska silloin on kyse luonnollisesta kuolemasta; ihminenhän ei selviä hengissä ilman hengityslaitetta. Sen sijaan minkään myrkkyruiskeen antamista en hyväksy, vaan silloin kuolema on luonoton ja ihminen ottaa siinä liian suurta roolia tällaisen asian edessä.

- En halua valehdella enkä tehdä vilppiä. Vaikka kukaan muu ei saisi tietää valheistani tai vääristä teoistani, niin Jumala tietää aina. Jonain päivänä jokainen vastaamme teoistamme Hänelle. Hän kyllä tietää, että emme kukaan pysty elämään lähimainkaan täydellisesti, mutta on aina hyvä pyrkiä rehellisyyteen niin itseään, muita kuin Jumalaakin kohtaan.

- Kaikella on tarkoitus. Maailmani on vartavasten luotu, ei vahingossa muodostunut. Elämälläni on arvo ja tarkoitus, jokaisella päivällä, ihmisten kohtaamisella tai ikävilläkin tapahtumilla on tarkoitus. Saan pyytää rukouksissa voimaa jaksaa tai viisautta tai neuvoa jonkun asian suhteen. Saan luottaa, että asiani ovat suuremmissa käsissä, eikä minulle tapahdu mitään vahingossa.

- Olen iloinen. Olen joka päivä hyvällä tuulella ja osaan olla kiitollinen asioista. Totta kai suren ja vihastun joskus jne., mutta pääasiassa olen kiitollinen ja aidosti iloinen elämästäni, vaikka olen monella tapaa sairas ja kipeäkin.

- Elän tavallista elämää. Käyn töissä, elokuvissa, konserteissa ja keikoilla, jääkiekkopeleissä, viinilasillisella, jumpassa, kavereiden kanssa grillaamassa, seurustelen poikaystäväni kanssa. Ihan tavallisia asioita! :)

Elämä tuntuu nyt merkityksellisemmältä, kuin ennen uskoa. Ennen uskoon tuloa, olin aika ahdistunut ja masentunut.. kai sitä sydämessään tiesi että asiat mitä teki eivät olleet hyväksi itselle, mutta sitä koki jonkinlaista painostusta ympäristössä elää tietyllä tavalla.

Nyt on ihanaa kun voi jättää kaiken Jeesuksen käsiin, kaikki murheet ym. Ja voi pyrkiä elämään sellaista elämää mikä on hyväksi itselle (miten Jumala on alunperin suunnitellut ihmisten elävän) vaikkei se tietty aina ihan onnistu.

Joskus kun saa kuulla Jumalan äänen, kokee johdatusta, tulee rukousvaustaus tai näky tai jt. Niin onhan se ihan huikeaa kun tajuaa, et Jumala on todellinen ja häntä kiinnostaa mun asiat.

Tietty ei se elämä pelkkää ruusuilla tanssimista ole nyt, ja mitä enemmän oppii tuntemaan Jeesusta, sitä suurempi on vastustus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elänyt sekä uskovana että ilman uskoa.

Uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ perusluottamus siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä

+ seurakuntayhteisö ja ihmissuhteet siellä

+ lähes kaikkeen on vastaus, kun vain katsoo Raamatusta ja/tai rukoilee. Ei tarvitse potea eksistentiaalista ahdistusta

- rajoittunut tapa katsoa elämää, joutuu pitäytymään yhdessä näkökulmassa
- yhteisön kontrolli, jossa ei uskalla olla erilainen

- konkreettiset elämää rajoittavat säännöt

- helvetin ja Jumalan rangaistuksen pelko

Ei-uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ positiivinen, avara tapa nähdä ihmiset ja elämä: ei ole "me hyvät vs. ne pahat akselia"

+ vapaus tehdä omasta elämästään sellainen kuin haluaa

+ vapaus omaksua hyviä periaatteita myös muista uskonnoista

- joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei ole valmiita vastauksia

- ei voi varmuudella tietää, onko kuoleman jälkeistä elämää vai ei

Puhut lahkolaisuudesta. Ainakaan kristinuskossa ei tarvitse olla minkään yhteisön kontrollissa. Itse olen kristitty enkä kuulu kirkkoon enkä edes epävirallisesti mihinkään tiettyyn seurakuntaan.

Moni "lahko" toimii ihan evankelis-luterilaisen kirkon sisällä ja nämä "lahkoihmiset" osallistuvat luterilaiseen toimintaan ihan vapaasti (esimerkiksi ovat pappeja). Päivi Räsäsen mies on ollut kirkolliskokousedustaja eli vaikuttanut ihan meidän kansankirkon asioihin, vaikka Päivi varmaan monen silmissä on "ihan hirveä lahkolainen". Nyt viime aikoinahan on ollut puhetta mm. siitä että pappien parissa elää edelleen konservatiivisia ja naisen asemaa kyseenalaistavia näkemyksiä. Myös niihin ulkopuolisiin "lahkoihin" kuuluvat saattavat pyöriä "tavallisen seurakunnan" toiminnassa mukana. Näitä vanhoilliskristillisiä näkemyksiä oikeasti on edelleen ev-lut. seurakunnissa ja eniten lienee merkitystä sillä, mihin porukkaan sattuu osumaan.

Olen hengannut lapsena ja nuorena niiden konservatiivien joukossa (ihan luterilainen olen siis) ja kyllä minun kokemuksen mukaan esim. homoseksuaalisuuden kyseenalaistaminen on asia, joka "pitäisi" allekirjoittaa, jos haluaisi noudattaa "opetusta". Tiedän kuitenkin myös, että ev-lut.kirkossa on todella liberaalia ja vapaamielistä porukkaa, on pride-kulkueessa mukanaoloa jne. Oman kokemuksen mukaan maakunnissa ovat ne konservatiivit ja yllätyksenä mulle on tullut se, että niitä liberaalimpia on paljon myös lähellä ev.-lut. kirkon johtoa. (Toki myös konservatiivit ovat siellä äänekäs porukka, ja tässä on kyllä oikeasti kansankirkkoa kahtia jakava voima.)

Sanoisin, että tietyissä (luterilaisissakin) porukoissa vaatii paljon rohkeutta ja hyvää sosiaalista statusta "uskoa omalla tavallaan". Sitten on toki olemassa niitä liberaaleja porukoita mistä varmaan isommissa kaupungeissa pääsee valitsemaan sopivan. Itselleni on jäänyt pahaa makua siitä, että ei "ollut lupaa" olla niin liberaali uskova kuin olisin ehkä halunnut olla, vaan joutui jatkuvasti painimaan kaikenlaisten järjettömiltä tuntuvien "opinkohtien" parissa.

Samoin itselle on iskostettu päähän se, että kristityn tulisi olla mukana seurakunnassa, joten en kyllä oikein edes käsitä, miten kukaan voi olla kristitty seurakunnan ulkopuolella... :) (Proves my point.)

T: Se agnostikko (ja seurakunnat jättänyt)

Kuten sanoin, puhut lahkoista, sinulla on kokemusta lahkoista. Se että jotkin lahkot toimivat evlut kirkon sisällä on epärelevanttia, ei se tee niistä yhtään vähempää lahkoja. Esim hellareita kököttää evlut kirkon jäseninä vaikka eivät voi yhtyä esim luterilaiseen kastekäsitykseen.

Se että evlut kirkossakin majailee lahkoja ei tarkoita että niissä lahkoissa on pakko olla.

Kirkkoonkaan ei ole kristityn mikään pakko kuulua.

Käyn tilaisuuksissa jossa on niin luterilaisia, vapaakirkkolaisia, hellareita yms ja keskustelemme asioista. Joistain asioista olemme eri mieltä. Tiedän että minua on hienovaraisesti houkuteltu esim hellareihin tarjoamalla "luettavaa" mutta tiedän hellareiden pääkuviot ilman uusia kirjasiakin eikä minusta hellaria tule.

Itse en syntynyt lahkoon vaan ihan perusluterilaiseen perheeseen. Niillä jotka syntyvät esim hellariperheeseen on tietysti vaikeampi olla erossa kovan linjan lahkolaisuudesta ja päästä siitä eroon.

Valitettavan moni näistä irtoavat laittaa surutta yhtäläisyysmerkin kristinuskon ja lahkolaisuuden väliin ja jättää uskonsa.

t. sama

Evankelis-luterilaisen kirkon sisällä ei ole erillisiä lahkoja vaan kaikki ovat samoja luterilaisia, vaikka todellakin näitä kuvaamiani aate-eroja löytyy. Olen ihan yhtä perusluterilainen kuin sinäkin, en mistään hellariperheestä tai vastaavasta. Omaa porukkaansa ei voi aina vapaasti valita, itse esimerkiksi olin niin ujo ja sosiaalisesti kömpelö, että ainoan uskonnollisen kaverini mukana ajauduin lapsena näihin konservatiivipiireihin, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Esimerkiksi riparin kautta seurakunnan toimintaan mukaan tulevissa on tutkitusti paljon sellaisia jotka eivät ole uskossa, tulevat vain kavereiden ja hyvän meiningin perässä mukaan isoskoulutukseen ja isoslaisuudella on omanlaisensa brändi. Heitä varten luterilaisessa kirkossa on tavallaan katto korkealla ja seinät leveällä, mutta se ei ole koko totuus. Itse olin sellainen nuorella iällä seurakunnassa läpikotaisin marinoitunut, joka teki jo riparivaiheessa eroa uskontoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei "uskovaisia" ole olemassakaan. Teeskentelijöitä jotka yrittävät olla parempia kuin muut.

Uskoviin mahtuu kieltämättä noitakin ihmisiä, kuten muihinkin ihmisryhmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Heikkoja, heitä täytyy aina jonkun johtaa. Olla sanomassa mitä tehdä

Vaikka sitten sinne myrkynjuontiin, kuhan johonkin

Mikä hyve se on peittää oma heikkoutensa? Heikkous on inhimillistä.

Uskovaisuuteen ei muuten kuulu mikään kirkkokunnan sätkynukkena oleminen, vaan yksinkertaisesti oman alemmuutensa myöntäminen suhteessa Jumalaan. Totuudenmukaisimmillaan se ei ole sääntöjen seuraamista, vaan ensisijaisesti rakkaudessa, pyyteettömyydessä ja vaatimattomuudessa elämistä. 

Valheellista itsekorostusta on uskoa omaan voimaansa tässä maailmassa. 

Olen todella eri mieltä. Ihmisestä nimenomaan löytyy paljon voimavaroja ja kykyjä. Uskonnon mukaan olemme maan matosia, ja se vain saa ihmisen pakenemaan vastuuta jumalan selän taakse.

Se että uskoo omaan voimaansa, on edellytys eheälle ihmisyydelle ja itsetunnolle. Tässä ei todellakaan ole kyse täydellisyyskuvitelmasta: täydellinen ei ole kukaan, vaan meissä on voiman lisäksi myös heikkoutta ja vikoja. Se on ihmisyyttä.

En ole tästä ollenkaan eri mieltä siinä mielessä, että tietysti on hyvä arvostaa ominaisuuksiaan ja vahvuuksiaan ja luottaa siihen, että terve kroppa ja mieli toimivat kuten niiden kuuluukin. (Nämä ovatkin asioita, joista kristitty yleensä on Jumalalle arjessaan kiitollinen.)

Tarkoitan enemmänkin siihen liittyvää voimattomuutta, kuinka vähästä voi terveys ja koko elämä olla kiinni. Ehkä sattumasta, yhdestä sekunnista, johon et voi mitenkään vaikuttaa voimavaroillasi ja kyvyilläsi tai muutenkaan toiminnallasi. Viimeistään vanheneminen vääjäämättä heikentää kehoa ja tuo usein mukanaan ainakin joitain sairauksia. Moni elää elämänsä viimeiset vuodet, jopa vuosikymmenet, pystymättä hyödyntämään monia, tai mitään, kykyjään ollenkaan. Sairauden tai onnettomuuden edessä on pakko kohdata oma voimattomuutensa.

Toisaalta terveenkin ihmisen kohdalla voidaan miettiä vaikka filosofisesta näkökulmasta sitä, onko ihmisen koskaan perusteltua uskoa siihen, että omat aistit (tai järki!) kykenevät tuottamaan maailman olemuksesta kaiken tarvittavan tiedon. Väittäisin, että suurin osa ummistaa silmänsä maailman pohjimmiltaan täydelliseltä epävarmuudelta. 

Ei heikkoutensa kohdatessakaan toki kukaan Jumalaan pakota uskomaan, mutta usko on silloin hyvä voimavara. 

Kuten varmaan tiedät, ei vastuun pakoilu kuulu tasapainoisen kristityn tunnusmerkkeihin. Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan on yksi tärkeimpiä kristinuskon ohjeita. 

Suvun mustavalkoinen lammas kirjoitti:

- Elän tavallista elämää. Käyn töissä, elokuvissa, konserteissa ja keikoilla, jääkiekkopeleissä, viinilasillisella, jumpassa, kavereiden kanssa grillaamassa, seurustelen poikaystäväni kanssa. Ihan tavallisia asioita! :)

Tosiuskovilla tuosta mainitsemastasi listasta olisi kielletty viihde (ellei ole sitten oikeasti korkeakulttuuria), päihteiden käyttö sekä avioliiton ulkopuolinen seurustelu.