Äitini mielestä lapsemme masennus on lapsen oma syy

Äitini voi itse valita, arvostellaanko häntä päin naamaa lopun ikäänsä, sen kuin pyytää anteeksi tekojaan.

Ap

AP vaikuttaa sen verran rikki olevalta ja epävakaalta manipulaattorilta, että se selittää. Eikä hänellä ole mitään kykyä asettaa rajoja esim. äidilleen. Jos mun äiti olisi jatkuvasti yhtä raskas, kohtelisin häntä kuin pikkulasta: jos hän ei kunnioita asetettamiani rajoja, hänen kanssaan ei olla missään tekemisissä. Ei draamailua.

Kun kerrot lapsellesi, että joku läheinen ei välitä hänestä, teet tämän olon arvottomaksi ja hämmentyneeksi. Lapsi alkaa miettiä, mitä hän on tehnyt väärin. Jos haluaa lapsensa pohtivan tällaisia, on sairas. Lapselle ei kuulu kertoa aikuisten välisistä ongelmista, todennäköisesti mummolla on itsellään myös ongelmia, jotka ei kuulu lapselle.

Vanhemman kuuluu rajoittaa haitallisia ihmisiä lapsen elämässä, suojella lasta. Ei antaa lapsen päästä osaksi sitä, mistä itse kärsii.

Itse myös ainakin aistin jo lapsena, mikäli oma vanhempi tunsi olevansa alemmassa asemassa verrattuna toiseen ihmiseen tai antoi tämän pompottaa. Tällöin rapistuu luotto kyseiseen vanhempaan, kun hän tuntuu olevan jonkun toisen vallan alla. Mitä enemmän jaat omia ongelmiasi lapsen kanssa, sitä enemmän vastuuta ja stressiä siirrät hänelle, ja sitä pienemmäksi oma auktoriteettisi kutistuu.

Vanhemmat, älkää olko itse ihan sekaisin jos meinaatte hankkia lapsia, kaikki se tarttuu lapseen ja siksi moni asia "periytyy".

Miten sä oikein kestit banskun, kun et voinut päivittäin sylkeä täällä myrkkyäsi?!

Varmaan mäyhäsi kaksplussalla.

Kristallikissa, pitkästä aikaa. Miten voit?

"Sanoin äidilleni, että mietipä, jos mä olenkin äänittänyt tämän puhelun, ja soitan sen pojalle itselleen, jossa mummi sanoo, että masennus on oma syysi?"

Syyllinen masennukseen löytyy tästä.