Au pairit havaijilla OFFICIAL
Kommentit (330)
Musta tällä kaudella oli pahimmat au pairit. Jokainen oli kiusaajamainen.
Jälleen kerran jäin kaipaamaan sitä aupairiutta. Nythän lasten kanssa toimimista näytettiin lähinnä vilaukselta ja 99% ajasta keskityttiin kaikenmaailman meediokäynteihin ym. oheisohjelmaan. Kuvaavampi nimi olisi nimellisten au pairien huvimatka Hawaijille.
Tylsä kausi. Hakemalla haettua käsikirjoitettua "dramatiikkaa". Keskiössä lähes koko ajan kaikki muu kuin au pairin työ. Lisäksi viihdeohjelmaan liian persoonattomat osallistujat. Emmasta nyt jotain viihdettä sai aikaan, mutta muista ei jäänyt mitään merkittävää mieleen. Paitsi Annikan jatkuva itkeminen.
Millä tuo Emma rahoittaa kaikki matkailunsa? Muijahan on reissannut ympäri maapalloa instagramin mukaan lakkaamatta.
Ainut asia, mikä jäi mieleen oli Amman kommentti, jossa kertoi kuinka ei tunne oloaan mukavaksi, kun Hawaijilla pitää pukeutua pieniin shortseihin, joista peppu vilkkuu. Enpä nähnyt sellaista pukeutumispakkoa paikallisilla. Oliko siis joku tuotantoyhtiön velvoite, että saataisiin "nuorta paljasta pintaa" ruutuihin, vai mistä oli kyse?
Talvikki: Pisteen vanhemmille loistavasti suoritetusta kasvatustyöstä. Kaikkein kypsin ja hyväkäytöksisin tytöistä. Tuli ilmeisesti ihan oikeasti olemaan aupairina eikä vain samaan naamaa telkkariin tai ryyppäämään.
Amma: Vanhin, mutta epäkypsin. Olevinaan fiksu, mutta oikeasti lähinnä kiusaaja. Kiltin kuoren alta voi näköjään paljastua yllättävän mätä sisus (anteeksi hieman raju ilmaisu)
Annika: Perusparikymppinen. Hiukkasen liian itkuherkkä.
Emma: Lapsellisuuksissaan liian suorasukainen, mutta tuntui oppineen edes vähän suodattamaan mitä suustaan päästää. Vanhemmille isoa miinusta käytöstapojen opetuksen puutteesta. Ei minkäänlaista tajua, mikä on kohteliasta ja soveliasta käytöstä missäkin tilanteessa. Tuollainen ei mene edes iän piikkiin enää 19-vuotiaana.
Jos olisin Emman äiti olisin hävennyt silmät päästäni tyttären toimintaa mm. museossa ja ravintolassa. Hävetti vaikka en tunne koko tyttöä. Talvikkiin puolestani melkein rakastuin. Aivan ihanasti loi turvallisen isosisko-suhteen siihen perheen kiusattuun tyttöön. Todella kypsää toimintaa 19-vuotiaalta.
Mitähän normaalissa (ei tv-formaatissa) au pairia etsivä perhe tuumaisi, jos tyttö tulisi työhaastatteluun mikroshorteissa ja tissinpaljastustopissa? Huolimatta siitä, että ollaan lämpimällä Hawaijilla ei mielestäni ole sopivaa mennä työhaastatteluun noin paljastavissa asuissa.
Havaiji vaikuttaa kyllä ihanalta paikalta! Kiva kattoo ihan maisemienkin ja tunnelman takia.
Komppaan muita. Talvikki on ihana. Ajattelevainen ja aidosti hyväntahtoinen ihminen. Annika vähän höhlä, mutta ihan hyvällä tavalla. Huomaa, että on nuori ihminen. Ihastuminen ja elämän miehen löytämiset ja pahan puhuminen Emmasta. Aidosti kuitenkin oma itsensä. Emma on perusteini. Amma aika omanlainen persoona. Kuitenkin aika vietävissä ja mielistelee Annikaa ja lähtee paskan puhumiseen mukaan hyväksyntää hakien. Ihan kiinnostava kausi ja aika hullunkurisia perheitä. Huomenna katson kaksi vikaa jaksoa.
Oon nyt vasta sarjan lopussa, että en ole kerennyt valitettavasti lukemaan edellisiä viestejä (vielä, luen kyllä!). Tää kausi jätti tosi kylmäksi, ei tapahtunut oikein mitään, ja kolme neljästä au pairista oli minulle todella vastenmielisiä (olen itse 25, ja eniten sain irti tässä siitä että mietin miten itse toimisin näissä harvoissa lastenhoitotilanteissa. Oon tykänny edellisistä kausista vaikka olikin draamaa enemmän ku itse työtä, mutta tässä ei ollut oikein kumpaakaan, en tiiä mitä tässä edes oli, muita kuin typeriä nuoria aikuisia, Talvikkia lukuunottamatta.
Ammasta pidin, itsellenikin yllätyksenä, vähiten. Selän takana puhuminen ei oikein sopinut yhteen sen ”olen muita vanhempi ja kypsempi ja fiksumpi”-kuvan kanssa, jota kovasti yritti luoda. Maku meni viimeistään siinä kohtaa, kun hyökkäsi Talvikkia kohtaan, joka oli kahden tulen välissä ja yritti vain tehdä oikein. Harmitti, että Talvikki on niin kiltti ihminen, ettei puolustautunut. Amma hyökkäsi selkeästi ”heikoimman” kimppuun, kun tiesi, että toinen ei sano takaisin. Jos Talvikin paikalla olisi ollut esimerkiksi surullisenkuuluisa aupair-Vanessa, Amma ei olisi sanonut yhtään mitään.
Kovin olivat nuoria ja naiiveja tytöt, mutta kukapa ei olisi tuossa iässä.
Annika väänteli naamaansa heti kun näki isäntäperheen maatilan. En ole katsonut pitemmälle mutta en nähnyt siinä tilassa mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikki au pairit vaikuttavat tulevan hyvin toimeen lasten kanssa, ei ole mitään "ikinä en oo lasta ennen nähnyt" -mimmejä mukana. Oon jaksossa 3, mutta tämän perusteella selväpäisin au pair -porukka tähän mennessä. Annika voi olla parasta viihdettä.
Asutaanko edes samalla planeetalla? Nyt täysin tyhjäpäitä miltei kaikki, ehkä Talvikki ovelimpana vaikuttaa fiksuimmalta.
Annika arvostelee muiden elämäntapoja, muiden kodeissa, ulkomailla. Luulee, että yksi ylevä periaate vesittää sata muuta. Tekopyhää.
Amma levittää Suomi-tietoutta kertomalla "rasistisesta" ohjelmasta, joka on tehty ennen hänen syntymäänsä. Unohti mainita, että siinä pilkattiin saamelaisten lisäksi suomalaisia juopoiksi, peräkamaripoikia, savolaisia, anoppeja, maalaisia... Genren nimi on huumori. Suomalaisia Suomessa 99%? Tyhmä. Pelastaisi Suomen, jos tekisi jotain käsillään eikä päällään.
Emma pomottaa jopa pomoansa eli perheen äitiä. Tyttö, joka vaihtoi perhettä miltei kolmesti.
Ohjelmasta vielä, että se sisälsi nyt turhanpäiväisiä museokäyntejä, hevosfarmeja, selvänäkijää sun muuta tylsää lisänä, joten hyppimällä yli piti katsoa monta jaksoa. Harmi, kun sillä tavalla pilattiin ohjelma. Pettymys oli tämä kausi.
Olen vasta katsonut Areenasta esittelyvideot ja -tekstit. Hämmentävästi Ammaa oli kuvailtu akateemikoksi. Ammassa häiritsi paljon jo esittelyvideon perusteella hänen äänenkäyttönsä, puhui "kiekumalla". Ihmettelen aina, eikö sillä tavalla puhuvia ihmisiä itseään häiritse äänensä.
Vierailija kirjoitti:
Onko toi Emma joku palkattu näyttelijä?
Emmasta jäi tosiaan sellainen maku että oli esiintymässä kameroille, teennäinen ja jatkuva, sometähdiltä opittu finglish-fraasien dramaattinen heittely.
siis mikä tuo Amman "olen akateeminen ja älykäs" -meininki oikein on? Siis tyyppi on "melkein 23" ja on olevinaan sitten tosi paljon kypsempi kuin 19-vuotias..hohhoijaa. Aika kova istetehostuksen ja "tiedostamisen" tarve oli mun mielestä Ammalla. Sellainen "olen fiksu ja kypsä ja tiedän kaikesta kaiken", vaikka oikeasti on todella nuori vielä ja itsetunto ei ole niin hyvä, minkä kuvan yrittää antaa.
Harmi ku se Annikan eka perhe paljastui sellaseksi niinku paljastu.
Musta ois muuten ollut kiva nähdä vähä tällasen erilaisen perheen elämää ja aluksi vaikutti ihan mielenkiintoiselta perheeltä.
Kaikki jaksot katsottu! Talvikki oli tältä kaudelta ehdottomasti suosikki. Vaikuttaa ystävälliseltä ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä. Häneen olisi kiva tutustua! :) Ihana, että hänellä on youtuben puolella kanava niin voi seurata häntä nyt sarjan jälkeenkin
Tykkäsin Ammasta kunnes tuli se jakso missä paljastu että jauhavat paskaa Emmasta, ja Amma ja Annika yritti vierittää syyt Talvikin niskoille eikä Amma ottanut sanomisistaan vastuuta. Lisäski se kirjakerho kohtaus oli maailman noloin, hädintuskin kehtasin katsoa.
Talvikki on kyllä fiksuin tyyppi, fanitan häntä eniten.
Onhan Emmalla vielä kasvamista mutta mielestäni voisi olla vähän armollisempi ja ymmärtäväisempi häntä kohtaan, jos on aina asunut kotona niin onhan se iso juttu lähteä yksin maailmalle. Ja eihän sitä elämän kokemusta muuten saa kun lähtemällä.. Varmasti hänestäkin kasvaa fiksu nuori nainen :) inhotti kun Annikan ja Amman kiusaaminen, saisivat hävetä.
Vähän liian käsikirjoitettu kausi. Sekä Annikan että Emman ensimmäiset perheet olivat sellaisia, että eivät takuulla ole sattumalta mukana viihdeohjelmassa. Erityisesti Emman perheen äidin kohdalla tuli mieleen, että hänet on palkattu näyttämään sekopäältä ja sitten keksittiin matka, jotta saataisiin katsojat kauhistelemaan miten nuori tyttö joutuu jäämään yksin vieraaseen paikkaan. No ei se siellä yksin ollut, kuvausryhmä takuuvarmasti tukena. Lisäksi paljon tekemällä tehtyä draamaa Annikan ja Emman välillä. Hehän kuitenkin tuntuivat tulevan parhaiten toimeen keskenään tuosta nelikosta.