Kävin eilen kirkossa.
Oltii koulun kaa parin päivän retkellä ja siihen aikatauluun kuului mm. yhteen kirkkoon tutustuminen. Mä mietein että menenkö sinne,mutta aattelin että en mä sinne rukoilemaan mene vaan katsomaan 1700-luvulla rakennettua kirkkoa. Meillä oli siellä opaski. Se oli siis ikäänkuin turisti nähtävyys.
Ensinmäisenä mua pisti silmää pari maalausta mitkä oli alttarilla. Toisessa oli nainen jonka ympärillä oli muita naisia ja sen yläpuolella oli Jeesus ristillä.
Islamissa valokuvat ja kaikki muutki millä on kasvot on kieletty koska Jumala kielsi ne sen takia koska ihmiset alkoivat palvomaan patsaita. Buddhalaiset toisin sanoen. Sitähän Jumala ei tietenkää hyväksy. Ja tämä kielto on jo Toorassa... VT:ssä. Kertokaapa missä kohtaa UT:tä mainitaa että kaikki valokuvat ym. ok hyväksyttyjä?
Mua tosiaan ärsytti se että ne kuvat oli alttarilla, paikka mikä on se pyhin, mihinpäin ihmiset rukoilevat. Sehän on tavallaa kuvan palvomista? Olihan siellä sitten muitaki kasvo kuvia, mm. hautojen kannessa (mitä se kirkko oli täynnä) mutta alttarilla olevat kuvat pisti heti silmään.
Hmm... sitten se opas kertoi että heillä on siellä paljon musiikkitapahtumia. Höm... toisessa ketjussa kerroinki jo että ennen vanhaan kitara, piano jne. olivat kielettyjä kirkossa. Miksi? Täytyy olla syntiä. Islamissa on kaikenlainen musiikki syntiä ja siksi mua ärsytti että kirkossa pidetää musiikkitapahtumia. Se musiikki ei ole syntiä pelkästää muslimeille vaan Jumala on julistanut sen synniks kaikille ihmisille.
Sitten se opas kertoi että ennen vanhaan käytävän toisella puolella istui naiset ja toisella puolella miehet. Oisko sekin sääntö sen takia että raamatussa on käsketty jotain sellaista? Ja te kauhistelette sitä kun esim. Moskejassa miehet ja naiset rukoilevat eri kerroksissa.
Kommentit (36)
Jenni_äiti:
" 3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Tämä löytyy VT:sta joka oli ennen kuin Jumala lähetti Jeesuksen julistamaan Tooran todeksi. Mutta eksyneet ihmiset otti Jeesuksen Jumalaksi. Te ootte ottaneet jonkun jumalaksi Jumalan rinnalle.
Eksyneet?
Ja Harriet_ Jumala on antanut meille laulamisen lahjan mutta se on antanut myös taidon varastaa, tappaa, ryypätä jne. Onko ne sitten sallittuja? Näillä taidoilla Jumala koettelee kuka tottelee häntä.
Varastaminen ja tappaminen jne ovat syntejä.
Laulaminen ei ole synti.
Linnutkin laulaa.
Jumala ei ole pilvellä istuva ilon pilaaja. Raamatussa ihmiset lauloivat ja jos luet ilmestyksen kirjaa niin taivaassakin ihmiset ja enkelit laulavat.
Olen sinulle kirjoittanut monta kertaa siitä, että
Jumala = Jeesus.
Siis se samainen taivaan Jumala, joita on yksi ja ainoa, tuli maailmaan Jeesuksen muodossa.
Samalla tavalla Jumala on ilmestynyt Mooseksellekin palavana pensaana.
Jumala voi siis tulla maailmaan eri muodoissa ja ihmiset voivat nähdä hänet tässä muodossa, missä hän on tullut.
Jenni_äiti, olen kertonut tämän sinulle monen monta kertaa. Kuitenkin otat vastauksesta vain yhden lauseen puolikkaan ja alat paasata sen perusteella tehtyjä päätelmiäsi.
Rukoilen puolestasi, että tuo verho poistuu silmiesi edestä ja vihdoin alat lukea tekstin sellaisena kuin se on kirjoitettu.
On varmaan mielenkiintoista vääntää vitsaa laulamisen tarkoituksesta tai siitä mistä olette puhuneet edellä. Toisaalta en ollenkaan ymmärrä miksi ette voi puhua asioista rakentavaan sävyyn tuomitsematta toisianne? Ainakin minun pyhissä kirjoituksissani sanotaan että synti se on sekin!
Minua kuitenkin keskusteluanne sivusta seuranneena ihmetyttää miksi Jeesus maailman luojana isänsä poikana loi sellaisen taidon kuin laulaminen jos se on niin tavattoman synnillistä?
Joku tuolla sanoi että onhan se ja sekin syntiä juu... Ymmärrykseni mukaan mistä tahansa tulee syntiä ja /tai heikkoutta silloin kun luonnollinen ihminen saa kenessä tahansa vallan.
Niistä kuvista juu en minäkään sitä ristillä roikkuvaa Kristusta jota kuvataan kirkoissa yleisesti oikein ymmärrä. Kirkossamme me uskomme elävään Kristukseen ja siksi esim meidän kodissa on Hänen kuvansa.
Vaikka kenen tahansa ihmisen usko on missä tahansa uskonto kunnassa vahva näissä vahvoissakin on silti aina hitunen sitä luonnollista ihmistä. Näin ollen Olipa se kuin pahaa jonkun toisen näkökulmasta itse olen huomannut Kauniin kuvan vahvistavan suhdettani Taivaalliseen Isääni.
miten hukassa näytät jotenki olevan. :/
Olen ihan samaa mieltä joidenki edell. kirjoittajien kanssa.
Oletko sittenkään onnellinen muslimina??
Saanen epäillä ja paljon epäilenkin....
Miks sun tarttee täällä kristinuskon epäkohtia(siis jotka on epäkohtia sun mielestä) täällä alituisesti ruotia? Ihmettelen...
Jumala ei oo todellakaa musiikkia ja soittimia kieltänyt.
Enkä usko että kirkon kuvatkaa(vapaissa suunnis harvemmin) nyt niin kamala synti on J:lan silmissä.
Jännä että sinua muslimina vielä kristinusko kiinnostaa....
Jospa sinua kutsutaanki todelliseen elämään ja siihen mitä vain Jeesus voi ihmiselle antaa?! ;)
Joo, näin on, eikä islamissakaan laulaminen ole kiellettyä, mutta soittimien käyttö on, paitsi naisilla " käsirumbu" esim. häissä ja muissa juhlissa.
Äiti voi laulaa lapsilleen ja islamissa on uskonnollisia lauluja. Laulun sanat vaan eivät saa olla islamin vastaisia.
Mitä tulee tuohon kirkkoon, niin kai nyt Jenni saa ilmaista mielipiteensä asiasta, ei kaikesta tarvitse vetää hernettä nenään. Uskontomme ovat erilaisia. Ihan samalla tavalla ei-muslimit aloittavat keskusteluja islamista, islamin erilaisuudesta.
Viitsitkö laittaa sen kohdan raamatusta jossa enkelit laulavat. Nimittäin minun tietojeni mukaan he eivät koskaan laula ja vain kolme mainitaan nimeltä. Tekevät kyllä paljon muita asioita kuten ylistävät ovat sanansaattajia ilmestyvät uniin jne... mutta he eivät laula koskaan raamatussa. Saatan toki olla väärässä.
Jenni_äiti kirjoitti aloittamassaan ketjussa " Miksi toisen uskontoa pitää vihata?" seuraavaa:
" Mä en ottanut sitä itteeni, mutta ajattelin sitä että kuin ihminen voi vihata toisen uskontoa ja noin paljon! Kun siis en mä vihaa Kristinuskoa, Juutalaisuutta, Buddhalaisuutta tai Hinduismia. Mä vaan uskon asioiden olevan erilailla mitä muut. Mut mun päänuppiin ei mene se että miksi pitää vihata toista uskontoa ja puhua siitä pahaa?"
Niinpä, katsoppas peiliin Jenni_äiti. ;) Vain vähän aikaa tätä palstaa seuranneena minulle on tullut kuva, että Jenni_äiti-nimimerkin takaa löytyy täysin epäkypsä ja itsestään epävarma ihminen, joka on ilmeisesti löytänyt itselleen uuden uskonnon, jota sitten toitottaa kaikelle kansalle aivopesu-mentaliteetilla itsekään silti olematta täysin perillä asioista. vähän ajan päästä kiinnostuksen kohde varmaan voi olla jo ihan eri... Onneksi muut asioista tietävät ovat hänen sanomisiaan korjailleet ja tarkentaneet, kiitos siitä. On avartavaa lukea myös muiden uskontojen aatteista. Monesti hän on jo kirjoitellut asioista ristiriitaisesti, liekö sitten provo koko tapaus alunperinkin.
Jos kirkossa joku ärsytti, eikö helpointa olisi ollut kääntyä takaisin ja mennä ulos sieltä? Varmaan tiesit erittäin hyvin, mitä kirkossa on ja sitten piti tulla tänne itkemään, että kun siellä oli sitä ja tätä ja tuota. No voi voi. :)
Olisiko kappale 4 tai 7.
En muista kovinkaan tarkkaan
Ymmärtäisin ehkä ongelmasi jos olisit kääntynyt muslimiksi vaikkapa vuosia sitten, mutta muistaakseni teit sen vasta puolivuotta sitten, eikö? Joten olet siis jo tuossa ajassa unohtanut kaiken entisen mitä sinulle on kristittynä opetettu???? Aika outoa, toivottavasti opiskelusi eivät huku samaa vauhtia päästäsi... (VIRN)
Eli mieti nyt vähän ennen kuin alat vaahdota kaikesta.
Pitäisikö mielestäsi kirkosta joka on rakennettu monta sataa vuotta sitten, peittää tai repiä kaikki taide ja historialliset asiat vain siksi koska sinä satuit sinne piipahtamaan???? Leikitään ajatuksella että minä menisin moskeijaan ja alkaisin ihmettelemään miksi kaikki ne on niinkuin ne on, vaikka ne onkin laitettu sinne jo satoja vuosia sitten. Ymmärräkö pointtini??
Uskontohistoriasta on ainakin minulle koulussa opetettu että maalaukset kirkoissa on paitsi kauneussyistä myös siksi että tuolloin suurinosa ihmisistä ei osannu lukea, siksi heille oli helpompaa katsoa kuvia raamatun kertomuksista, lisäksi papit saarnasivat latinaksi jota tavallinen kirkkokansa ei osannut.
Ei niitä kuvia rukoilla, vai tuleeko sinulle ensimmäisenä mieleen rukoilla esim näitä kuvia tässä palstan reunalla???
Olisikohan sinun kannattanut kuitenkin kuunnella sitä opasta hieman enemmän että miksi ne kuvat ja haudat yms olivat siellä kirkossa.
Enkä millään ymmärrä että mitä hel...ttiä se sinua hetkauttaa soitetaanko kirkoissa musiikkia tai mitään muutakaan.
Sää taidat lukea sitä koraaniasi kuin Suomen laki kirjaa... Mitä ei erikseen ole mainittu sallituksi tulkitaan kielletyksi ;)
Miten muuten, voitko käydä museoissa??
Ja en ymmärrä että eikö se telkkarin kuva ole kielletty, tuli sitten mitä tahansa?? Vai onko se eri asia kun kuva liikkuu... (LOL)
Niin ja jos nyt sitten joskus satavuotta sitten kirkoissa on istuttu eri puolilla käytävää niin on silloin varmaan joku muukin asia ollut toisin kuin nykypäivänä, suosittelen sinulle historian kertausta, ota vaikka joku kirja ilman kuvia, vaikka toisaalta ne saattaisivat sinullekin helpottaa asian ymmärrystä.
Olisikohan Tuhvella asiasta tietoa?
Ilmestyskirjassa luvussa 8. enkeli soittaa torvea. Laulamisesta en nyt tiedä, mutta muistelen enkelikuoroista olleen Raamatussa.
Jeesuksen syntymää ylisti taivaallinen sotajoukko ei enkelikuoro.
Käytin tuota samaa yllä mainittua hakua
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku-html?kirjat=kr&hakuehto=…
ja etsin soitto- ja lauluhauilla. Kyllä Raamatussa monessa kohtaa lauletaan ylistysvirsiä ja soitetaan jos jotakin soittimia (harppuja jne.). Että ei kai se kielletty tänä päivänäkään ole :).
Tämä oli mielestäni aika selventävästi sanottu laulamisesta:
" Kolossalaiskirje:
3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. "
Mutta mitä joku ylläoleva sanoi kirkkokonserteista, jossa joku tavallinen laulaja laulaa maallisia lauluja, niin se minustakin menee " vähän yli" , vaikken mitenkään tiukkapipo olekaan. Kirkko kuitenkin on tarkoitettu hengellisten tilaisuuksien pitämiseen. Gospelkonsertit ja jopa vähän hevimmät konsertit ymmärrän, jos ne laulut kertovat Jumalasta, koska ne houkuttelevat kuitenkin kirkkoon Jumalan sanaa kuulemaan sellaisia henkilöitä, joita tavalliset sunnuntaikirkonmenot eivät innostaisi. Mielestäni samoista asioista voidaan puhua ja laulaa monella eri tyylillä, eikä mikään niistä voi varmuudella olla väärin.
Olkoon sitten... olenpahan yrittänyt että löytäisitte oikean tien, mutta ei niin ei. Iteppä vastaatte Jumalalle.
Ja niin Jumalalle, ei jumalille. Tuhven tekstissä oli Raamatun kohta:
" 3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Tämä löytyy VT:sta joka oli ennen kuin Jumala lähetti Jeesuksen julistamaan Tooran todeksi. Mutta eksyneet ihmiset otti Jeesuksen Jumalaksi. Te ootte ottaneet jonkun jumalaksi Jumalan rinnalle.
Ja Harriet_ Jumala on antanut meille laulamisen lahjan mutta se on antanut myös taidon varastaa, tappaa, ryypätä jne. Onko ne sitten sallittuja? Näillä taidoilla Jumala koettelee kuka tottelee häntä.