Lue keskustelun säännöt.
Ongelmallinen äitisuhde aikuisena
27.05.2019 |
Heippa!
Mietin että täällä on varmaan kohtalotovereita ja olisi kiva kuulla erilaisia näkemyksiä asiaan. Minulla on siis etäiset välit äitiini, ja haluasin pitääkin ne sopivan viileän ystävällisinä, lähinnä johtuen siitä etten pysty luottamaan äitiini enkä koe että meillä on kummallakaan mitään hyvää annettavaa toisillemme. Äitini kuitenkin on nyt alkanut syyllistämään minua asiasta ja on ilmaissut miten häntä valvottaa öisin (no hänet tuntien valvottaa kyllä aika moni muukin asia) kun en pahemmin soittele hänelle ja täytyy myöntää että aika harvoin jaksan edes hänelle vastata. Itsekin toivoisin totta kai että minulla olisi läheiset välit äitiini ja harmittaa ettei ole , mutta en vain hänen kaltaiseensa ihmiseen pysty sellaista muodostamaan. Koen että minulla oli melko onneton lapsuus ja nuoruus, ja esimerkiksi näen yhä välillä painajaisia hänen raivareistaan. Onneksi oli äidin sisko jonka luona nautin kyläilystä (äiti ei ole enää hänen kanssaan väleissä yllätys yllätys kun on niin vaikea ihminen). Ei minua siis mitenkään maailman huonoiten kohdeltu, ei hakattu eikä meillä perheessä käytetty alkoholia tms. Ehkä se suurin syy miksi tunnen näin oli että minua kohdeltiin todella eriarvoisesti kun nuorempia veljiäni ja äitini oli minulle usein todella ilkeä. Jos hänelle erehdyinkin joskus jotain uskoutumaan niin hän otti sen riitatilanteessa esille ja käytti minua vastaan. Olin myös perheen syntipukki aina ja kaikki pikkuveljieni törttöilytkin olivat jollain tavalla vikani. En esimerkiksi saanut nuorena koskaan viikkorahaa vaikka veljeni saivat jne. Kaikenkaikkiaan inhosin olla kotona ja oireilinkin aika rankasti murrosiässä sen vuoksi joka entisestään pahensi tilannetta. Ja tosiaan äitini sai ihan hillittömiä raivareita kun oli varmaan ihan ymmärrettävästi väsynyt, mutta valitettavasti nämä asiat ovat vain päällimäisenä mielessäni kun lapsuuttani ja nuoruuttan muistelen. Minulla ei ole mitään hyviä yhteisiä muistoja noilta ajoilta, teimme harvoin mitään yhdessä ja niitä harvojakin kertoja varjostaa se kun äitini töksäytti jotain ilkeää minulle. Muistan myös esimerkiksi miten ollessani kipeänä äiti oli aina todella ilkeä ja vähätteli sairauksiani ja myöhemmin esim kuukautiskipuja, toisinaan opettaja lähetti minut koulusta kotiin kun yskin niin pahasti ja minut oli silti pakotettu kouluun ja äitini väitti sitä tekoyskäksi. Isäni taas on erittäin syrjäänvetäytyvä, joten mitkään lämpimät välit ei meilläkään ole, joskaan en hänestä ajattele niin negatiivisesti. Nykyään äitini kyllä yrittää kaikkensa olla minulle mukava kun olen aikuinen ja asun kaukana, mutta valitettavasti minulle tulee hänen yrityksistään niin teennäinen olo kaiken koetun jälkeen, vaikka varmasti hänkin on kasvanut ihmisenä jonkin verran. Olimme vasta esimerkiksi yhdessä reissussa (jonne lähtemistä pohdin erittäin pitkään) ja kaikki meni hyvin ja kivasti mutta silti välillämme tuntuu olevan niin syvä kuilu ettei sitä voi korjata. Miten te muut joilla on ollut kylmä äiti olette nyt aikuisiässä hänen kanssaan tulleet toimeen? Tunnen syyllisyyttä siitä, etten pysty vastmaan nyt myöhemmin hänen haluunsa lähentyä kun tuntuu että suhde on mennyt niin päin prinkkalaa alun alkaen. Inhoan kuitenkin tuntea katkeruutta häntä kohtaan.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuden pilaaminen on elämänmittainen asia. Huono vanhempi ei tätä käsitä vaan ajattelee että nyt ollaan aikuisia ja unohdetaan menneet. Mutta et voi aikuisena antaa lapsen(siis itsesi) puolesta anteeksi asioita, se juna meni jo. Se surullinen pelokas loukattu lapsi kyyhöttää yhä jossain nurkassa hädissään.
Lapsensa kaltoinkohtelija paistukoon helvetissä, niin se vaan on.
No, moni palstallakin ajattelee näin. Ihan ihme vammmaista käsitystä siitä, että 18-vuotiaana lapsi olisi jotenkin vapaa. Jos vanhempi on ollut täysin kontrolloiva, eihän se IKÄ siinä asioita mihinkään muuta! P*skavàmmaiset palstalaiset eivät tätäkään tajua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko joku katkera äiti hieman avata mistä tällainen käytös johtuu? Ymmärrättehän itse käytöksenne?
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös yritän pitää näennäisen sopuisat välit, mutta totta puhuen ällöttää joka vuosi laittaa äitienpäiväonnittelut. Jos niitä ei tule, äiti alkaa martyyrimaiseksi ja itkee että kun hänen äitenpäivänsä unohdettiin.
Kun olin lapsi äiti haistatteli minut pois huoneestaan kun yritin viedä äitienpäiväkorttia.
Miksi ihmeessä onnittelet!!!!!????????? Mä en onnittele mun äitiäni.
Meillä taas kun en nnitellut äitiä yhtenä äitienpäivänä, hän suuttui ja alkoi raivota ja pakotti mua menemään poimimaan valkovuokkoja itselleen, joista sitten ”ilahtui”. Halveksittavaa käytöstä. En sen takia onnitellut, koska hän oli mulle niin inhottva, ettei tullut mieleeni, että hän sellaiselta nollaksi katsomaltaan ihmiseltä kaipaisi yhtään mitään! Miksi nollaksi haukutulta lapseltaan odpttelee kukkia tai onnitteluja, en käsitä? Itse pitää itsensä olleen hieno äiti tänäkin päivänä. Eikö siitä voinut ammentaa, itseä onnitella äitinä äitienpäivänä? En tajua.
Sinuna sanoisin, jos onnittelematta jättämisestä uhriutuu, että ”muistatko, kun lapsena toin sinulle korttia? Sinä heitit minut ulos huoneesta. LUULETKO SINÄ, ETTÄ MÄ SEN JÄLKEEN OLEN ENÄÄ KOSKAAN HALUNNUT ONNITELLA SINUA? EN OLE. Voin onnitella, jos ensin nyt teet kaikkesi saadaksesi anteeksi”.
En jaksa sitä taistelua ja sotatilaa mikä siitä seuraa. Perinne on nyt myös vaikea katkaista, koska tosiaan meillä on näennäiset välit ja äitini lähettelee niitä maireita viestejä. Minun olisi pitänyt lakata laittamasta niitä onnitteluviestejä jo nuorempana, mutta silloin en tiennyt mikä on pelin henki, eli että äitini on luultavasti narsisti. Ja en ole varma olenko ottanut tuon ihan puheeksi mitä hän joskus sanoi, luultavasti olen, ja sieltä tulee vain raivokohtaus ja isketään takaisin vyön alle jollain ilkeällä muistolla mitä olen muka itse tehnyt, näin se on yleensä mennyt jos olen ottanut epäkohdat puheeksi. On hän joskus sanonut suoraankin ettei tiedä miksi hän käyttäytyy miten käyttäytyy, että taitaa olla kateellinen, ja ettei ole tainnut olla kauhean hyvä äiti, eli jotain itsereflektion poikasta siellä on vilahtanut. Yleensä selvä hetki on mennyt kuitenkin ohi aika pian ja piikittely jatkuu.
Eli nyt vain olen tapaamatta häntä ja laitan kerran vuodessa onnittelutekstarin. Tällä pääsen helpommalla. Mutta on sen viestin laittaminen aika vaikeaa aina henkisesti, ei yhtään tekisi mieli.
Vierailija kirjoitti:
Usein vaikka äiti kulkisi kaksin kerroin loppuelämänsä anteeksi pyydellen, saa vain kylmää kyytiä sydänjuuriaan myöten loukatulta tyttäreltään. Eikä tarvitse niiden lapsuuden kokemusten olla kovinkaan kummoisia, usein tavallista elämää, mutta loukattu prinsessa-tytär jaksaa esittää marttyyriä ja langettaa tuomioita totuustuomarina loppuelämän kestävässä oikeudenistunnossa. Ei ne lapsetkaan aina niin helppoja tapauksia ole. Totta, vanhemman tulisi jaksaa, mutta ihmisiä hekin vain ovat vikoineen.
Höpö höpö, milloinkaan ei olla nähty äitejä anteeksi pyytämässä.
Muutenkin anteeksipyyntökuvauksesi viittaa ennemmin uhriutumiseen saatujen syytteiden edessä, ei aitoon vastuunottoon ja vuoropuheluun. Turha se on itkeä, jos ei uhriutumsellakaan saa välejä kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt vain olen tapaamatta häntä ja laitan kerran vuodessa onnittelutekstarin. Tällä pääsen helpommalla. Mutta on sen viestin laittaminen aika vaikeaa aina henkisesti, ei yhtään tekisi mieli.
Tyhmä, älä laita! Milloin oikein voi irrottaa sen henkisen napanuoran äidistään ja osoittaa heille, että itseä on loukattu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein vaikka äiti kulkisi kaksin kerroin loppuelämänsä anteeksi pyydellen, saa vain kylmää kyytiä sydänjuuriaan myöten loukatulta tyttäreltään. Eikä tarvitse niiden lapsuuden kokemusten olla kovinkaan kummoisia, usein tavallista elämää, mutta loukattu prinsessa-tytär jaksaa esittää marttyyriä ja langettaa tuomioita totuustuomarina loppuelämän kestävässä oikeudenistunnossa. Ei ne lapsetkaan aina niin helppoja tapauksia ole. Totta, vanhemman tulisi jaksaa, mutta ihmisiä hekin vain ovat vikoineen.
Tästä lainauksesta tuli mieleen, että aiheesta on kirjoitettu osuvasti. Googleta Issendai Down the rabbit Hole. "Miksi aikuiset lapset vaativat meiltä täydellisyyttä, kun he itsekään eivät ole täydellisiä." -argumentti osuu tuohon lainaukseen. Lisäksi sivustolta löytyy muut kootut selitykset, jotka toistuvat yllättävän samanlaisina tapauksesta toiseen (eli tilanteissa, joissa äidillä/vanhemmilla on joku cluster B:n häiriö ja aikuistunut lapsi alkaa vetää rajojaan päätyen toteuttamaan no contact -periaatetta).
No haloo, siksipä juuri, koska vanhemmalla on ollut itsellään oikeus vaatia sitä lapseltaan! Etkö tajua, juntti? Mitään muuta ei ole monikaan tällaista kritiikkiä saava äiti tehnyt. Joten huhuu, voisivatkohan itse yltää huutonsa tasolle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt vain olen tapaamatta häntä ja laitan kerran vuodessa onnittelutekstarin. Tällä pääsen helpommalla. Mutta on sen viestin laittaminen aika vaikeaa aina henkisesti, ei yhtään tekisi mieli.
Tyhmä, älä laita! Milloin oikein voi irrottaa sen henkisen napanuoran äidistään ja osoittaa heille, että itseä on loukattu?
Olen osoittanut sen varmaan miljoona kertaa. Siis ottanut puheeksi ihan suoraan niitä tapahtumia ja käytöstä. Tilannehan on se, että jos haluan nähdä isääni niin en jaksa olla riidoissa äitini kanssa, he kun asuvat yhdessä. Kyllä äiti varmaan tietää etten aio missään vanhainkodissa vierailla häntä katsomassa.
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös yritän pitää näennäisen sopuisat välit, mutta totta puhuen ällöttää joka vuosi laittaa äitienpäiväonnittelut. Jos niitä ei tule, äiti alkaa martyyrimaiseksi ja itkee että kun hänen äitenpäivänsä unohdettiin.
Kun olin lapsi äiti haistatteli minut pois huoneestaan kun yritin viedä äitienpäiväkorttia.
Miksi ihmeessä onnittelet!!!!!????????? Mä en onnittele mun äitiäni.
Meillä taas kun en nnitellut äitiä yhtenä äitienpäivänä, hän suuttui ja alkoi raivota ja pakotti mua menemään poimimaan valkovuokkoja itselleen, joista sitten ”ilahtui”. Halveksittavaa käytöstä. En sen takia onnitellut, koska hän oli mulle niin inhottva, ettei tullut mieleeni, että hän sellaiselta nollaksi katsomaltaan ihmiseltä kaipaisi yhtään mitään! Miksi nollaksi haukutulta lapseltaan odpttelee kukkia tai onnitteluja, en käsitä? Itse pitää itsensä olleen hieno äiti tänäkin päivänä. Eikö siitä voinut ammentaa, itseä onnitella äitinä äitienpäivänä? En tajua.
Sinuna sanoisin, jos onnittelematta jättämisestä uhriutuu, että ”muistatko, kun lapsena toin sinulle korttia? Sinä heitit minut ulos huoneesta. LUULETKO SINÄ, ETTÄ MÄ SEN JÄLKEEN OLEN ENÄÄ KOSKAAN HALUNNUT ONNITELLA SINUA? EN OLE. Voin onnitella, jos ensin nyt teet kaikkesi saadaksesi anteeksi”.En jaksa sitä taistelua ja sotatilaa mikä siitä seuraa. Perinne on nyt myös vaikea katkaista, koska tosiaan meillä on näennäiset välit ja äitini lähettelee niitä maireita viestejä. Minun olisi pitänyt lakata laittamasta niitä onnitteluviestejä jo nuorempana, mutta silloin en tiennyt mikä on pelin henki, eli että äitini on luultavasti narsisti. Ja en ole varma olenko ottanut tuon ihan puheeksi mitä hän joskus sanoi, luultavasti olen, ja sieltä tulee vain raivokohtaus ja isketään takaisin vyön alle jollain ilkeällä muistolla mitä olen muka itse tehnyt, näin se on yleensä mennyt jos olen ottanut epäkohdat puheeksi. On hän joskus sanonut suoraankin ettei tiedä miksi hän käyttäytyy miten käyttäytyy, että taitaa olla kateellinen, ja ettei ole tainnut olla kauhean hyvä äiti, eli jotain itsereflektion poikasta siellä on vilahtanut. Yleensä selvä hetki on mennyt kuitenkin ohi aika pian ja piikittely jatkuu.
Minkälainen ilkeä piikki? Siihenhän pitäisi tietenkin löytää jokin hirveä heikkous hänestä vastineeksi. Hänen ihonsa alta. Varmaan jotain olisi? Mä ainakin latelisin ihan säälimättä, nyt pitää jo äidinkin aikuistua ja kestää pottuja pottuina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt vain olen tapaamatta häntä ja laitan kerran vuodessa onnittelutekstarin. Tällä pääsen helpommalla. Mutta on sen viestin laittaminen aika vaikeaa aina henkisesti, ei yhtään tekisi mieli.
Tyhmä, älä laita! Milloin oikein voi irrottaa sen henkisen napanuoran äidistään ja osoittaa heille, että itseä on loukattu?
Olen osoittanut sen varmaan miljoona kertaa. Siis ottanut puheeksi ihan suoraan niitä tapahtumia ja käytöstä. Tilannehan on se, että jos haluan nähdä isääni niin en jaksa olla riidoissa äitini kanssa, he kun asuvat yhdessä. Kyllä äiti varmaan tietää etten aio missään vanhainkodissa vierailla häntä katsomassa.
Aaa, no toi on tietty sit eri tilanne. Onneksi mun vanhemmat olivat eronneet.
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös yritän pitää näennäisen sopuisat välit, mutta totta puhuen ällöttää joka vuosi laittaa äitienpäiväonnittelut. Jos niitä ei tule, äiti alkaa martyyrimaiseksi ja itkee että kun hänen äitenpäivänsä unohdettiin.
Kun olin lapsi äiti haistatteli minut pois huoneestaan kun yritin viedä äitienpäiväkorttia.
Miksi ihmeessä onnittelet!!!!!????????? Mä en onnittele mun äitiäni.
Meillä taas kun en nnitellut äitiä yhtenä äitienpäivänä, hän suuttui ja alkoi raivota ja pakotti mua menemään poimimaan valkovuokkoja itselleen, joista sitten ”ilahtui”. Halveksittavaa käytöstä. En sen takia onnitellut, koska hän oli mulle niin inhottva, ettei tullut mieleeni, että hän sellaiselta nollaksi katsomaltaan ihmiseltä kaipaisi yhtään mitään! Miksi nollaksi haukutulta lapseltaan odpttelee kukkia tai onnitteluja, en käsitä? Itse pitää itsensä olleen hieno äiti tänäkin päivänä. Eikö siitä voinut ammentaa, itseä onnitella äitinä äitienpäivänä? En tajua.
Sinuna sanoisin, jos onnittelematta jättämisestä uhriutuu, että ”muistatko, kun lapsena toin sinulle korttia? Sinä heitit minut ulos huoneesta. LUULETKO SINÄ, ETTÄ MÄ SEN JÄLKEEN OLEN ENÄÄ KOSKAAN HALUNNUT ONNITELLA SINUA? EN OLE. Voin onnitella, jos ensin nyt teet kaikkesi saadaksesi anteeksi”.En jaksa sitä taistelua ja sotatilaa mikä siitä seuraa. Perinne on nyt myös vaikea katkaista, koska tosiaan meillä on näennäiset välit ja äitini lähettelee niitä maireita viestejä. Minun olisi pitänyt lakata laittamasta niitä onnitteluviestejä jo nuorempana, mutta silloin en tiennyt mikä on pelin henki, eli että äitini on luultavasti narsisti. Ja en ole varma olenko ottanut tuon ihan puheeksi mitä hän joskus sanoi, luultavasti olen, ja sieltä tulee vain raivokohtaus ja isketään takaisin vyön alle jollain ilkeällä muistolla mitä olen muka itse tehnyt, näin se on yleensä mennyt jos olen ottanut epäkohdat puheeksi. On hän joskus sanonut suoraankin ettei tiedä miksi hän käyttäytyy miten käyttäytyy, että taitaa olla kateellinen, ja ettei ole tainnut olla kauhean hyvä äiti, eli jotain itsereflektion poikasta siellä on vilahtanut. Yleensä selvä hetki on mennyt kuitenkin ohi aika pian ja piikittely jatkuu.
Minkälainen ilkeä piikki? Siihenhän pitäisi tietenkin löytää jokin hirveä heikkous hänestä vastineeksi. Hänen ihonsa alta. Varmaan jotain olisi? Mä ainakin latelisin ihan säälimättä, nyt pitää jo äidinkin aikuistua ja kestää pottuja pottuina.
Mutta en minä jaksa tapella. Se on ihan hyödytöntä. Ei tuollaista ihmistä voi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös yritän pitää näennäisen sopuisat välit, mutta totta puhuen ällöttää joka vuosi laittaa äitienpäiväonnittelut. Jos niitä ei tule, äiti alkaa martyyrimaiseksi ja itkee että kun hänen äitenpäivänsä unohdettiin.
Kun olin lapsi äiti haistatteli minut pois huoneestaan kun yritin viedä äitienpäiväkorttia.
Miksi ihmeessä onnittelet!!!!!????????? Mä en onnittele mun äitiäni.
Meillä taas kun en nnitellut äitiä yhtenä äitienpäivänä, hän suuttui ja alkoi raivota ja pakotti mua menemään poimimaan valkovuokkoja itselleen, joista sitten ”ilahtui”. Halveksittavaa käytöstä. En sen takia onnitellut, koska hän oli mulle niin inhottva, ettei tullut mieleeni, että hän sellaiselta nollaksi katsomaltaan ihmiseltä kaipaisi yhtään mitään! Miksi nollaksi haukutulta lapseltaan odpttelee kukkia tai onnitteluja, en käsitä? Itse pitää itsensä olleen hieno äiti tänäkin päivänä. Eikö siitä voinut ammentaa, itseä onnitella äitinä äitienpäivänä? En tajua.
Sinuna sanoisin, jos onnittelematta jättämisestä uhriutuu, että ”muistatko, kun lapsena toin sinulle korttia? Sinä heitit minut ulos huoneesta. LUULETKO SINÄ, ETTÄ MÄ SEN JÄLKEEN OLEN ENÄÄ KOSKAAN HALUNNUT ONNITELLA SINUA? EN OLE. Voin onnitella, jos ensin nyt teet kaikkesi saadaksesi anteeksi”.En jaksa sitä taistelua ja sotatilaa mikä siitä seuraa. Perinne on nyt myös vaikea katkaista, koska tosiaan meillä on näennäiset välit ja äitini lähettelee niitä maireita viestejä. Minun olisi pitänyt lakata laittamasta niitä onnitteluviestejä jo nuorempana, mutta silloin en tiennyt mikä on pelin henki, eli että äitini on luultavasti narsisti. Ja en ole varma olenko ottanut tuon ihan puheeksi mitä hän joskus sanoi, luultavasti olen, ja sieltä tulee vain raivokohtaus ja isketään takaisin vyön alle jollain ilkeällä muistolla mitä olen muka itse tehnyt, näin se on yleensä mennyt jos olen ottanut epäkohdat puheeksi. On hän joskus sanonut suoraankin ettei tiedä miksi hän käyttäytyy miten käyttäytyy, että taitaa olla kateellinen, ja ettei ole tainnut olla kauhean hyvä äiti, eli jotain itsereflektion poikasta siellä on vilahtanut. Yleensä selvä hetki on mennyt kuitenkin ohi aika pian ja piikittely jatkuu.
Minkälainen ilkeä piikki? Siihenhän pitäisi tietenkin löytää jokin hirveä heikkous hänestä vastineeksi. Hänen ihonsa alta. Varmaan jotain olisi? Mä ainakin latelisin ihan säälimättä, nyt pitää jo äidinkin aikuistua ja kestää pottuja pottuina.
Mutta en minä jaksa tapella. Se on ihan hyödytöntä. Ei tuollaista ihmistä voi muuttaa.
Mä en näe itsepuolustusta tappelemisena.
Itsepuolustusta = loukkaava k*sipää saa kuulla olleensa satuttava ja siksi ei tule viestejä. Jos se loukkaava k*sipää ei osaa elää sen asian kanssa, ei kannata ottaa edes yhteyttä. Toki jos siellä on isä, jota halutaan nähdä, itsepuolustuksesta on vähän pakko luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös yritän pitää näennäisen sopuisat välit, mutta totta puhuen ällöttää joka vuosi laittaa äitienpäiväonnittelut. Jos niitä ei tule, äiti alkaa martyyrimaiseksi ja itkee että kun hänen äitenpäivänsä unohdettiin.
Kun olin lapsi äiti haistatteli minut pois huoneestaan kun yritin viedä äitienpäiväkorttia.
Miksi ihmeessä onnittelet!!!!!????????? Mä en onnittele mun äitiäni.
Meillä taas kun en nnitellut äitiä yhtenä äitienpäivänä, hän suuttui ja alkoi raivota ja pakotti mua menemään poimimaan valkovuokkoja itselleen, joista sitten ”ilahtui”. Halveksittavaa käytöstä. En sen takia onnitellut, koska hän oli mulle niin inhottva, ettei tullut mieleeni, että hän sellaiselta nollaksi katsomaltaan ihmiseltä kaipaisi yhtään mitään! Miksi nollaksi haukutulta lapseltaan odpttelee kukkia tai onnitteluja, en käsitä? Itse pitää itsensä olleen hieno äiti tänäkin päivänä. Eikö siitä voinut ammentaa, itseä onnitella äitinä äitienpäivänä? En tajua.
Sinuna sanoisin, jos onnittelematta jättämisestä uhriutuu, että ”muistatko, kun lapsena toin sinulle korttia? Sinä heitit minut ulos huoneesta. LUULETKO SINÄ, ETTÄ MÄ SEN JÄLKEEN OLEN ENÄÄ KOSKAAN HALUNNUT ONNITELLA SINUA? EN OLE. Voin onnitella, jos ensin nyt teet kaikkesi saadaksesi anteeksi”.En jaksa sitä taistelua ja sotatilaa mikä siitä seuraa. Perinne on nyt myös vaikea katkaista, koska tosiaan meillä on näennäiset välit ja äitini lähettelee niitä maireita viestejä. Minun olisi pitänyt lakata laittamasta niitä onnitteluviestejä jo nuorempana, mutta silloin en tiennyt mikä on pelin henki, eli että äitini on luultavasti narsisti. Ja en ole varma olenko ottanut tuon ihan puheeksi mitä hän joskus sanoi, luultavasti olen, ja sieltä tulee vain raivokohtaus ja isketään takaisin vyön alle jollain ilkeällä muistolla mitä olen muka itse tehnyt, näin se on yleensä mennyt jos olen ottanut epäkohdat puheeksi. On hän joskus sanonut suoraankin ettei tiedä miksi hän käyttäytyy miten käyttäytyy, että taitaa olla kateellinen, ja ettei ole tainnut olla kauhean hyvä äiti, eli jotain itsereflektion poikasta siellä on vilahtanut. Yleensä selvä hetki on mennyt kuitenkin ohi aika pian ja piikittely jatkuu.
Minkälainen ilkeä piikki? Siihenhän pitäisi tietenkin löytää jokin hirveä heikkous hänestä vastineeksi. Hänen ihonsa alta. Varmaan jotain olisi? Mä ainakin latelisin ihan säälimättä, nyt pitää jo äidinkin aikuistua ja kestää pottuja pottuina.
Mutta en minä jaksa tapella. Se on ihan hyödytöntä. Ei tuollaista ihmistä voi muuttaa.
Mä en näe itsepuolustusta tappelemisena.
Koko sen ajan kun asuin kotona meillä oli ihan hirvittäviä riitoja hänen käytöksensä takia ja kun taistelin sitä vastaan. En yksinkertaisesti enää jaksa. Narsistit provosoi tahallaan ja heidän kanssaan on ihan mahdoton käydä rakentavia riitoja. Parasta on vain vältellä sellaisen ihmisen seuraa ja keskittyä omaan elämään.
mun molemmat vanhemmat oli sekopäitä. harhaluuloisia, vainoharhaisia yms.levittelivät musta kaikenlaisia juttuja ja puuttuivat selän takana asioihini.
Siis nämä äidit ja isät ovat niitä sodanjälkeisen ajan henkisesti vaurioituneiden ihmisten kasvattamia. Sinun tehtäväsi on estää tämän henkisen paskan siirtyminen seuraavalle sukupolvelle, ei parantaa sekopäisiä vanhempia. Hyväksy se, että vanhempasi ovat mitä ovat, opettele terveellä tavalla rakastamaan itseäsi ja sen jälkeen omaa perhettäsi, lapsiasi ja puolisoasi niin asiat voivat muuttua. Elä tässä hetkessä ja anna menneiden olla. Et pysty muuttamaan ketään muita kuin itseäsi.
Vaikka täällä joku itki, että miksi aina äitejä haukutaan, niin kyllä meillä se rajaton, itsekeskeinen, välillä kaltoinkohteleva ja muiden edessä supervanhempaa esittänyt ihminen oli isä. Ja vaikka vuosikaudet ollaan oltu välit poikki ja vaikkei kiinnostanut mikään muu avioeron jälkeen kuin yrittää loukata äitiämme meidän kautta (ei se edes toiminut, kun äidistähän oli ihan normaalia että äijä on meille vittumainen, rähmällään oli eronkin jälkeen ja yritti vain pitää ”välit” kunnossa), niin silti saatuani lapsia on halunnut esittää jotain ihanaa ja kivaa vaaria. Sekin vielä menisi, mutta kun siinä sivussa pitäisi kuunnella sen satuilua meidän muka niin ihanasta lapsuudesta (kertoo juttuja, mitä on tehnyt uusien naistensa lasten kanssa, joiden olemassaolon tietysti aina sitten eron jälkeen on ”unohtanut” tai jtn sellaista, että aina käytiin palkkapäivänä koko perhe ravintolassa, vaikka siis hän tietysti yksin kävi, kaksi kertaa lapsuuteni aikana oikeasti käytiin, mutta äijän mielestä aina, parin viikon välein mentiin - ja totta kyllä, vei se meitä pienenä mukanaan kapakkaan, kun oltiin liian pieniä kävelemään yksin kotiin. Limskaa sai, jos kapakan täti pakotti ostamaan, muuten kuuntelin siellä neljävuotiaana kännisten juttuja tupakansavussa pari tuntia, kun lähti äidin käskystä viettämään kanssani ”laatuaikaa”, etc etc etc alkoholistin lapsille tuttua settiä sillä värillä, että me todellakin oltiin lapsina isällemme häiriöksi ja paskaa arvoltamme, mutta ei sentään hakannut, ettei äiti suutu, uhkaili vain). Niin ihmettelee nykyään, miksen halua olla väleissä, kun rikkoo jatkuvasti sitä reunaehtoa, ettei kerro päästään keksimiään satuja kotonani tai selittele minulle, mitä meillä aikoinaan tapahtui. Elin siellä ja katsoin kun äiti sai turpaan ja äijä puhuu kuinka ”koskaan ei ole ketään lyönyt jne jne jne” shittiä. Marttyroi ja luultavasti valehtelee sukulaisille, miksei olla väleissä. On niin taitava siinä manipuloinnissa, että luultavasti kaikki uskovatkin, onnistui siinäkin aikoinaan, ettei äiti koskaan todella tainnut tajuta, miten karsea se ukko oli meille, kun oli sitä vain keskenään.
Erona tietty se, etten itse koe tätä minään elämääni pahemmin tuhoavana asiana. Olin onnekas siinä, että äiti kuitenkin rakasti ja arvosti, vaikkei heikkouksissaan osannutkaan ajoissa erota. Veljeeni tuon ukon manipulointi ja kaltoinkohtelu on selvästi pahiten tuhoa tehnyt, velihän yrittää yhä koiranpennun tavoin miellyttää, vaikkei koskaan tiedä, milloin potku tulee. Itse en vaan näe kys. ihmissuhdetta vaivan arvoiseksi, toki vaurionsa teki ja niistä ei ikinä kokonaan voi edes parantuakaan, mutta silti olen pärjännyt käytännössä ja myös henkisesti isättömänä 12-vuotiaasta asti.
Meilläkin on aina tasaisin väliajoin noita marttyyriviestejä, mutta ohitan ne. Pyytelee esim. anteeksi, siis JOS nyt on jotain mitä muka pitää pyytää! Buhuu. Joo. Voin kuvitella, että marttyyriäiti on paljon hankalampi käsitellä ja pidän itseäni sen takia onnekkaana.
Olen pahoillani kaikkien tuhoavien, rajattomien vanhempien kanssa elämään joutuneiden puolesta. Toivon, että saatte siirrettyä nuo ihmiset jollain toimivalla tavalla niin kauas häiritsemästä mielenrauhaanne kuin mahdollista, tavalla tai toisella. Itse ainakin ihan omien lasten takia pidän etäisyyttä, en halua rikkoa mielialaani minkään turhan asian takia, joka suhde ns. isääni kuitenkin on silloin, kun lapsiini verrataan. Se, että pystyn säilyttämään tasapainon tunne-elämässäni on kuitenkin niin selvä vaikutus lapsiini ja mitä enemmän lapsuusasioita vatkaan, sitä masentuneempi olen, joten pyrin olemaan miettimättä niitä liikaa.
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä myös yritän pitää näennäisen sopuisat välit, mutta totta puhuen ällöttää joka vuosi laittaa äitienpäiväonnittelut. Jos niitä ei tule, äiti alkaa martyyrimaiseksi ja itkee että kun hänen äitenpäivänsä unohdettiin.
Kun olin lapsi äiti haistatteli minut pois huoneestaan kun yritin viedä äitienpäiväkorttia.
Miksi ihmeessä onnittelet!!!!!????????? Mä en onnittele mun äitiäni.
Meillä taas kun en nnitellut äitiä yhtenä äitienpäivänä, hän suuttui ja alkoi raivota ja pakotti mua menemään poimimaan valkovuokkoja itselleen, joista sitten ”ilahtui”. Halveksittavaa käytöstä. En sen takia onnitellut, koska hän oli mulle niin inhottva, ettei tullut mieleeni, että hän sellaiselta nollaksi katsomaltaan ihmiseltä kaipaisi yhtään mitään! Miksi nollaksi haukutulta lapseltaan odpttelee kukkia tai onnitteluja, en käsitä? Itse pitää itsensä olleen hieno äiti tänäkin päivänä. Eikö siitä voinut ammentaa, itseä onnitella äitinä äitienpäivänä? En tajua.
Sinuna sanoisin, jos onnittelematta jättämisestä uhriutuu, että ”muistatko, kun lapsena toin sinulle korttia? Sinä heitit minut ulos huoneesta. LUULETKO SINÄ, ETTÄ MÄ SEN JÄLKEEN OLEN ENÄÄ KOSKAAN HALUNNUT ONNITELLA SINUA? EN OLE. Voin onnitella, jos ensin nyt teet kaikkesi saadaksesi anteeksi”.En jaksa sitä taistelua ja sotatilaa mikä siitä seuraa. Perinne on nyt myös vaikea katkaista, koska tosiaan meillä on näennäiset välit ja äitini lähettelee niitä maireita viestejä. Minun olisi pitänyt lakata laittamasta niitä onnitteluviestejä jo nuorempana, mutta silloin en tiennyt mikä on pelin henki, eli että äitini on luultavasti narsisti. Ja en ole varma olenko ottanut tuon ihan puheeksi mitä hän joskus sanoi, luultavasti olen, ja sieltä tulee vain raivokohtaus ja isketään takaisin vyön alle jollain ilkeällä muistolla mitä olen muka itse tehnyt, näin se on yleensä mennyt jos olen ottanut epäkohdat puheeksi. On hän joskus sanonut suoraankin ettei tiedä miksi hän käyttäytyy miten käyttäytyy, että taitaa olla kateellinen, ja ettei ole tainnut olla kauhean hyvä äiti, eli jotain itsereflektion poikasta siellä on vilahtanut. Yleensä selvä hetki on mennyt kuitenkin ohi aika pian ja piikittely jatkuu.
Minkälainen ilkeä piikki? Siihenhän pitäisi tietenkin löytää jokin hirveä heikkous hänestä vastineeksi. Hänen ihonsa alta. Varmaan jotain olisi? Mä ainakin latelisin ihan säälimättä, nyt pitää jo äidinkin aikuistua ja kestää pottuja pottuina.
😊
Tästä lainauksesta tuli mieleen, että aiheesta on kirjoitettu osuvasti. Googleta Issendai Down the rabbit Hole. "Miksi aikuiset lapset vaativat meiltä täydellisyyttä, kun he itsekään eivät ole täydellisiä." -argumentti osuu tuohon lainaukseen. Lisäksi sivustolta löytyy muut kootut selitykset, jotka toistuvat yllättävän samanlaisina tapauksesta toiseen (eli tilanteissa, joissa äidillä/vanhemmilla on joku cluster B:n häiriö ja aikuistunut lapsi alkaa vetää rajojaan päätyen toteuttamaan no contact -periaatetta).