Mihin kannattaa lahjoittaa vaatteita Helsingissä?
Minulla on liikaa vaatteita, joita en pidä. Kaikki ehjiä, puhtaita ja ehdottomasti viimeisen vuosikymmenen aikana hankittuja. Osa käyttämättömiå laatumerkkejä ja osa sitten käytettyä mutta erittäin siistiä. Koot välillä s-xs jos nyt sillä väliä.
Mitä vaihtoehtoja on? En haluaisi antaa UFF:lle koska pidän bisnestä epäilyttävänä ja Fida/Pelastusarmeija nekin vähän suljettuja pois kristillisen aatteensa vuoksi.
Kommentit (40)
Vien aina Fidaan,koska tutkitusti heidän apu menee parhaiten perille.
Konttiin?
Taijos on laatuvaatteita, Emmyyn tai rekkiin,
Hope. Siellä menee monenlaiset. XS ja s menee nuorillekin. Se, että toivotaan nykyaikaisia vaatteita, tarkoittaa että heidän on hirveän vaikea jakaa vaatteita jotka on ollut 70-luvulla varastossa ja mummon kuollessa laitetaan kiertoon. Niille on omat kanavat.
Ensikotiin! Mä ainakin olin tosi ilahtunut kun sai vaatetta päälle, ja niin oli muutkin. 6naista keskenään katteli, toisen turhuus on toisen aarre!kannattaa etukäteen soittaa, että onko ottajia. Käytössä on vieläkin osa!
Vie kierrätyskeskukseen! Se työllistää helsinkiläisiä vajaakuntoisia tai muuen työttömiä ja vaatteiden ja tavaran kierto on valtavaa. Osa vaateista jaetaan ilmaiseksi tarvitseville.
Kierrätyskeskukseen en vie mitään arvokasta. Torissa myyn pakettina.
Olen vienyt Sininauhasäätiön päiväkeskuksiin vanhoja vaatteitani sekä itselleni tarpeettomia hygieniatarvikkeita. Suurin tarve on miesten kalsareita ja sukille, mutta myös pienikokoisille naistenvaatteille on käyttöä. Töölössä toimii naisille suunnattu päiväkeskus: https://www.sininauhasaatio.fi/paivakeskustoiminta/naisten-tupa/
Pelastusarmeija, auttaa kotimaan vähävaraisia.
Vierailija kirjoitti:
Vie johonkin kodittomien yömajaan tai turvakotiin tms. Kysy ensin ottavatko vastaan.
Suurin tarve noissa tosin on miesten tavallisilla vaatteilla ja jälkimmäisessä varmaan lasten vaatteilla.
Kierrätyskeskukseen voi myös viedä, ei ole aatteellista taustaa vaan kaupungin pyörittämä organisaatio.
Ainakin aiemmin turvakodit olivat todella kiitollisia vaatteista. Ihmiset voivat tulla sinne yöpaitasillaan.
Ilmeisesti Ap:lla ei ole fyrkasta pulaa jos voi antaa hyvää tavaraa ilmaiseksi.
Et jaksaisi nähdä vaivaa ja myydä ne jossain vähän käytetty yms. paikassa ja vaikka sitten lahjoittaa ne rahtat haluamallesi järjestölle.
Jos suoraan haluat lahjoittaa vaateet. Niin etsi joku paikallinen järjestö joka myy/antaa ne ilman voittoa eteenpäin.
Turvakotiin. Turvakoteja pääkaupunkiseudulla on Toukolassa, Haagassa, Marjaniemessä, Keravalla, Espoossa, Vantaalla.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti Ap:lla ei ole fyrkasta pulaa jos voi antaa hyvää tavaraa ilmaiseksi.
Et jaksaisi nähdä vaivaa ja myydä ne jossain vähän käytetty yms. paikassa ja vaikka sitten lahjoittaa ne rahtat haluamallesi järjestölle.
Jos suoraan haluat lahjoittaa vaateet. Niin etsi joku paikallinen järjestö joka myy/antaa ne ilman voittoa eteenpäin.
Aloituksesta on kohta 1,5 vuotta niin toivottavasti ap on jo löytänyt vaatteille sopivan lahjoituskohteen.
Vierailija kirjoitti:
Taidat vain tulla tänne kehumaan. Kukaan ei huoli enää käytettyjä vaatteita. Vie sinne kierrätykseen olmaiselle puolelle, intialaisey ottivat kaikki minun hienommat vaatteet sieltä . Heillä oli lapsetkin mukana ja he saivat kaikenilmaiseksi. Etköole kuullut että vaatteita tulee liikaa. Ne vaaleat ihmiset siellä ovat virolaisia. Vihaatko muut maaimaa. Ei suomlaiset ole köyhiä,ovat vain saitoja. Tilevat sinne ihan uusilla 60.000 e maksavilla autoilla.
Hä? - Kyllä melkeinpä väittäisin, että käytetyt vaatteet ovat paikoin suosionsa huipulla. Käytettyjä vaatteita ostetaan ja myydään jo useassa nimenomaisessa kivijalkaliikkeessä ja netin eri forumeilla... Itse ostan paljon mieluummin "hyvän käytetyn" vaatteen kuin huonolaatuisen pikamuoti -vaatteen, jonka käyttökerrat voi pahimmassa tapauksessa laskea yhden käden sormilla.
Vanha ketju, mutta nostan. Mihin nyt kannattaisi viedä naisten vaatteita koossa xs-s. Ei kalliita merkkejä, vaan vero moda, h&m, cubus jne. Kaikki siistikuntoisia.
Vierailija kirjoitti:
Hope
Hope ry (ei mitään tekemistä kohua saaneen Operaatio Toivon kanssa) juuri postasi muutama päivä sitten, että lahjoitushyllyt ovat tyhjillään.
Vien aina Fidaan,koska tutkitusti heidän apu menee parhaiten perille.