Nyt menee hermo! Meillä ei katsota enää yhtään mm jääkiekko ottelua!
Katsottiin eilen miehen kanssa suomi - ruotsi peli. Mies joi siinä "muutaman" kisa oluen. Tänään hänellä oli vain parin tunnin työpäivä, kun saivat erään projektin valmiiksi. Hän lupasi käydä lasten kanssa isolla kaupalla ostamassa viikonlopun /alku viikon ruoka ostokset. Yleensä siis minä hoidan kauppa reissut.
Nyt olen siis valvonut useamman yön korvatulehduksesta kärsivän taaperon kanssa. Olin ihan riemuissani tästä pienestä hengähdys tauosta ja että saisin rauhassa siivota ja laittaa ruokaa.
Noh mies tuli töistä, joi kahvit, söi ja suunniteltiin kauppalista. Sitten ilmoitti, että hän menee puoleksi tunniksi lepäämään, että minun pitää herättää sitten, niin hän lähtee lasten kanssa sinne kauppaan.
Puolen tunnin päästä kävin herättelemässä ja hän sanoi, että voin laittaa lapset lähtö valmiiksi ja, että hän nousee sitten kun lapset valmiita ja laittaa vaan kengät jalkaan.
Sain lapset puettua ja menin ilmoittamaan, että nyt on valmista. Vastaus oli, että nousee ihan kohta. Herättelin häntä ja yritin selittää että lapset on ulkovaatteet päällä odottamassa. Taas vastaus, että ihan kohta. Siinä vaiheessa paloi käämi, kun lapset olivat jo levottomia ja varmasti kuumissaan. Yritin kysyä missä hänen autonsa avaimet on, että minä lähden sinne kauppaan (oma autoni on huollossa). Ei mitään vastausta.
Lopputulos: nyt minä ja lapset saamme kävellä pari kilometriä tihkusateella pikku kauppaan, että saan edes välttämättömimmät ostokset (maitoa, leipää yms) ja lapsille jotain nopeaa valmis ruokaa, kun mies tuskin sitä sillä aikas tekee.
Kyllä ottaa päähän niin suunnattomasti, jos ei sen vertaa kykene että raahasisi itsensä ja lapset kerrankin autolla kauppaan. Tiedän, että tämä johtuu eilisistä kisa kaloista, että nyt on sitten pieni krapula. Hitto, jos meno on tällästä, niin kyllä voi mies unohtaa kaikki loput pelit. Jos olisin tiennyt, että mies ei ole menossa sinne kauppaan, olisin heti kun hän tuli töistä pyytänyt hänen autonsa avaimet ja mennyt heti itse sinne isolle kaupalle. Olisin jopa siinä tapauksessa ehtinyt sen ruuankin valmistaa ja jopa siivota. Nyt menee loppu päivä tähän samperin tarpomisen tuonne pirun kalliiseen ja pieneen kauppaan, josta en edes saa kaikkea tarvittavaa.
Pahoittelen avautumista, mutta pakko purkaa jonnekin, menee hermot.
Kommentit (34)
Olisitko laittanut lapset autoon, jota krapulainen isä ajaa?????
Ootko varma että se matsi aiheutti darran eikä ne oluet?
Mikä vätys miehesi on, oppinut että annat kuitenkin periksi? En katselisi sekuntiakaan tuollaista arkipäivänä krapulassa makaavaa sikaa. Teillä on lapsiakin! Kai sä nyt jostain ne auton avaimet löydät? Menette lasten kanssa syömään johonkin.
Miksei se käytä herätystä? Oletko sä sille joku kello?
Toiseksi, miksi annoit periksi????
Kirjoitustaitosi kertoo kaiken olleellisen.
Vierailija kirjoitti:
Olisitko laittanut lapset autoon, jota krapulainen isä ajaa?????
Hän siis lähti aamulla autolla pariksi tunniksi töihin ja puhalsi sitä ennen nollat. Hänellä on vain usein tämä, jos on edellisenä iltana ottanut muutaman, niin seuraava päivä menee nukkuessa tai muuten vaan koomaillessa. Olisi siis ollut ihan ajokuntoinen ja muutenkin kunnossa että olisi voinut autoa ajaa, hänellä on vain tälläinen tapa. Hänellä ei niinkään oikeaa krapulaa ole vaan pikemminkin "tapa krapula".
Ap
Piilottaako mies auton avaimet aina kun tulee kotiin? Meillä ainakin on ihan saatavilla autojen avaimet..ja vaikka olisi miehen kassissa niin kyllä voisin ne sieltä ottaa jos pakottava tarve on
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitustaitosi kertoo kaiken olleellisen.
Pahoittelen virheitä, kirjoitan kännykällä toisella kädellä ja toisella työnnän rattaita.
Ap
Meillä on koko perhe katsonut kisoja eikä ole tuollaisia ongelmia. No meillä ei tosin juoda lainkaan alkoholia.
En voi tajuta, että lähdit sateeseen kävelemään koska mies ei kertonut missä autonavaimet on. Siis oikeasti? Nyt nainen, joku raja.
Vierailija kirjoitti:
Piilottaako mies auton avaimet aina kun tulee kotiin? Meillä ainakin on ihan saatavilla autojen avaimet..ja vaikka olisi miehen kassissa niin kyllä voisin ne sieltä ottaa jos pakottava tarve on
Meillä on vähän sellainen periaate, että toisen taskuilla/laukulla ei käydä ilman lupaa ellei kyse ole hätä tilanteesta. Todennäköisesti avaimet ovat joko hänen housujen taskussa tai takin taskussa.
Ap
Lapsiko olet?
Miksi et vaan sanonut, että sinä nouset ja puet ne lapset ja lähdette sinne kauppaan?
Noniin. Onnea vaan. Siiinä sitä on kesäkumibiiisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piilottaako mies auton avaimet aina kun tulee kotiin? Meillä ainakin on ihan saatavilla autojen avaimet..ja vaikka olisi miehen kassissa niin kyllä voisin ne sieltä ottaa jos pakottava tarve on
Meillä on vähän sellainen periaate, että toisen taskuilla/laukulla ei käydä ilman lupaa ellei kyse ole hätä tilanteesta. Todennäköisesti avaimet ovat joko hänen housujen taskussa tai takin taskussa.
Ap
Se olisikin alhaista. Sen sijaan vaimon ja lapset voi laittaa sateessa kauppaan kävelemään. Kunhan vain ei kajota miehen taskuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitustaitosi kertoo kaiken olleellisen.
Pahoittelen virheitä, kirjoitan kännykällä toisella kädellä ja toisella työnnän rattaita.
Ap
12 yhdyssanavirhettä ei tule kännykästä, vaikka työntäisit ja vetäisit rattaita samaan aikaan.
Ja miksi sä suostut tekemään kaiken? Olisit tilannut safkaa kotiin, mies maksaa.
Ei taida tuossa kuviossa nyt mm-lätkä olla se oikea ongelma.