Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävän salattu menneisyys

Ap.
24.05.2019 |

Miten suhtautuisitte seuraavanlaiseen asiaan. Olen tuntenut erään naisen nyt kohta 7 vuotta. Hänen miehensä on minun miehen ystävä ja sitä kautta tutustuimme. Olemme käyneet yhdessä ulkomailla ja kyläilleet paljon puolin ja toisin. Poikamme ovat samalla luokalla ja ovat parhaat kaverukset. Heillä on vain tämä yksi lapsi. Tai niin minä luulin. Sain hiljattain tietää heidän pojan kautta, että ystäväni on ollut aiemmin naimisissa ja hänellä on tuosta liitosta 2 alaikäistä lasta jotka asuvat isällään. Ystäväni, eikä hänen miehensäkään, ole ikinä sanallakaan maininneet näistä lapsista. Ei edes niin, että olisi vaan jäänyt mainitsematta, vaan aina on puhunut ainoasta lapsestaan ja koulun vanhempainillassakin kun istui vieressäni, nosti hän käden ylös kun kysyttiin ketkä ovat ensimmäistä kertaa ekaluokkalaisen vanhempina. Eli ihan tietoisesti salattu. Olen todella hämmentynyt, en käsitä miksi tuollainen asia pitää salata? En ole osannut ottaa asiaa puheeksi ystäväni kanssa, ja suoraansanoen hän tuntuu välttelevän minua oikein tosissaan. Miehemme ovat edelleen päivittäin tekemisissä, ja ystäväni mies olikin nyt minun miehelle sanonut ohimennen että joo, vaimolla on lapsia aiemmasta liitosta, mutta eivät asiasta sen enempää puhuneet. Lapset käyvät lähes joka viikonloppu heillä, eli ei ole sellaistakaan etteikö ystäväni enää esim olisi tekemisissä lapsien kanssa ollenkaan ja siksi ei ole asiasta puhunut. En kertakaikkiaan tiedä, miten minun pitäisi suhtautua tähän/miten toimia. Kuten sanottu lapsemme ovat parhaat kaverit eli tosi paljon tekemisissä, joten varmasti joudun ystäväni ennenpitkään kohtaamaan, vaikka hän onkin todella hyvin minua nyt viime viikot vältellyt. Pitäisikö olla kokonaan puhumatta asiasta, kuin en siitä mitään tietäisikään, vaikka molemmat tiedämme että minä tiedän? Vai kysyä jotain häneltä? Kiusallista!

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

outoa

Vierailija
2/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä nyt ainakaan mene kyselemään. Tuo voi olla hyvinkin kipeä asia naiselle eikä siksi ole halunnut siitä puhua. Varsinkin jos lapset eivät esimerkiksi halua tavata äitiään tai mitä tahansa.

Jos haluat olla fiksu, sano tai kirjoita viesti että vaikka tiedät asiasta niin kunnioitat ystäväsi yksityisyyttä etkä halua udella mitään. Ilmaise että hän voi halutessaan puhua asiasta omasta aloitteestaan, mutta te ette kysele eikä asia teille kyllä kuulukaan.

Ihmisillä on oikeus salaisuuksiin ja menneisyyteen. Kukaan ei ole tilivelvollinen edes ystävilleen. Ihmisillä on outoja käsityksiä, että juuri heidän pitäisi saada tietää yksityiskohdat toisten kipeistä ja vaikeista elämänkokemuksista. Ystävilläsi on varmasti joku hyvä syy, miksi ei ole halunnut eikä halua puhua asiasta. Ehkä uteliaisuutesi ahdistaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulta meni ohi tuo, että tapaa lapsia viikoittain. No, ehkä eroon on liittynyt jotain josta ystävä tuntee häpeää. Ehkä sukulaiset ja ystävät ovat hylänneet ja haukkuneet. Ei voi tietää. Joka tapauksessa se on naisen oma asia.

Vierailija
4/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outoa, mutta asia ei kuulu sinulle millään muotoa. Ei ystävillekään tarvitse kertoa asioistaan enempää kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Vierailija
5/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ystävä ei halua asiasta puhua, niin tietenkin annat asian olla.

Vierailija
6/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asia ei kuulu sinulle. Ja olette perhetuttuja/kavereita. Ette varmaan tosi läheisiä ystäviä. Haittaako se

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän miehen, joka sai lapsen yli 15 vuotta sitten naisen kanssa, jota ei voinut jättää lapsen huoltajaksi. Oli liikaa mt ongelmia. Vissiinkin 2suuntainen. 

Tuo tauti rauhottuu kai iän karttuessa. 

Syitä voi olla monia. Ehkä naisen mies ei suostunut ottamaan lapsia asumaan heille?

Vierailija
8/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle ei kyllä tulisi mieleenkään alkaa asiasta udellä yhtään mitään. Puhuu itse, jos haluaa. Joten jatka elämää ihan tavalliseen tapaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kappalejako? Ei tuota möhköä jaksa lukea millään.

Vierailija
10/10 |
24.05.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän ettei asia minulle kuulu, eikä asia minua millään lailla liikuta. Siksi ihmettelin sen salaamista. Kiitos vastauksista, sain hyviä näkökulmia ymmärrän miksi joku voi halua tämmöisen asian salata. Ja en siis todellakaan ollut aikeissa alkaa utelemaan mitään! Ehkä vähän hölmösti muotoilin aloituksen. Mietin siis, että kuinka kohdata tämä ihminen jatkossa, mutta nyt tiedän että parempi olla puhumatta asiasta ollenkaan ja jatkaa kuin tähänkin asti. Perhetuttuja ollaan, toisinaan hyvinkin tiiviisti tekemisissä, mutta aina on tuntunut, että he ovat halunneet pitää tietyn ”etäisyyden”.