Onko tämä viesti tuonpuoleisesta (toivon niin)
Äitini lempikukkia oli tummanvioletit pikkuorvokit. Kun hän kuoli vuosia sitten, alkoi nurmikollamme ilman mitään syytä kasvaa pikkuorvokkeja, niitä samoja joista äiti piti eniten. Itse en ole tämän värisiä orvokkeja ostanut. Viime kesänä laajensimme piha-aluetta ja poistimme sen alueen nurmikkoa, jossa orvokit kasvoi. Päälle ajettiin soraa ja laitettiin reunakivet. Kas, samat orvokit kasvaa edelleen nurmikolla, nyt reunakivien vieressä keskemmällä nurmikkoa.
Kommentit (16)
Meillekin ilmaantui noita yhtäkkiä. Kummitteleekohan äitisi meilläkin?
Uskon myös, että voi ollakin! Jumala rohkaisee ja ilahduttaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Älä mieti liikaa asiaa. Voit ajatella asian niin ja saada siitä lohtua.
Kyllä varmasti on :) Tämä on juuri ihanaa, että edesmenneet läheiset ilmoittavat jollain tavalla olevansa edelleen läsnä elämässämme, vaikkemme heitä näekään.
Kuolleet eivät kyläile täällä. Orvokkeja kasvaa ihmeellisissä paikoissa.
Faith kirjoitti:
Uskon myös, että voi ollakin! Jumala rohkaisee ja ilahduttaa.
Voi ollakin viesti Jumalalta, mutta vainaja ei kyllä saa yhteyttä maan päälle.
Kun luin tämän, alkoi radiossa soida Fields of gold.
Tämä laulu liittyy mielessäni kiinteästi ex-miehen kuolemaan ja sitä seuranneeseen aamuun, niittyineen päivineen.
Vierailija kirjoitti:
Kuolleet eivät kyläile täällä. Orvokkeja kasvaa ihmeellisissä paikoissa.
Ja unikkoja. Tuuli ja linnut levittää.
Ihana 💕 ajattele vaan noin, saat siitä lohtua muistot edesmenneestä saavat kauniin muodon kukkasista.
Isäni rakasti luontoa ja eläimiä. Kun hän kuoli, seuraavana kesänä sain seuralaisekseni suruvaippa-perhosen. Se kökötti portailla kun tulin ulos. Se lenteli vierelläni kun olin puutarhassamme. Se oli puun oksalla kun istuskelin ulkona. Se oli jotenkin ihanaa; en nyt usko että se oli juuri isäni lähettämä, mutta ehkä joku jostain laittoi suruvaipan minulle lohdutukseksi.
Kun siskoni tuli käymään, kerroin hassusta perhosesta hänellekin. Ja kuinkas ollakaan, kun siskoni avasi ulko-oven siellähän se suruvaippa oli porrasmatolla odottelmassa.
Muina kesinä en ole suruvaippaa pihallamme nähnyt, en ennen tuota kesää enkä tuon kesän jälkeen.
Olin hautausmaalla puutarhatyöntekijänä.
Talven lähestyessä kireiden hallaöiden ja yöpakkasten vietyä huolella kaikki sitkeimmätkin kukkaset mennessään haudoilta, joista osa oli kunnostettu jo talviteloille oli maisema ankea ja harmaa odottaen lumen tuloa.
Siellä oli sitten tällaisen nuoren vaimon hauta jossa murtunut puoliso vieraili päivittäin.
Laittoi havuja siihen ja lyhdyn , ja sellaista. Itkeskeli paljon ja kauan aina siinä.
Eräänä mahdollisimman harmaana päivänä oli tuon vaimovainajan haudasta, sieltä havujen seasta noussut (kasvanut!) täydellinen , pitkä ja vahvavartinen (yksi ainoa mutta sitäkin näyttävämpi) punainen ruusu kauniisti hautakiveä vasten ( ja sen yli!) kurkottaen taivaalle. Näkyi ihan kauaksi se punainen ruusu.
Hämmästeltiin sitä porukalla että mitä ihmettä..? Kuinka tällainen oli ylipäänsä mahdollista?
Ei selitystä muuta kuin että vaimo lähetti terkut taivaasta että jeps beibi.
Mies ainakin tuli hymyillen ilahtuneena ekaa kertaa haudalta pois.
Kaikkea sattuu kai mitä ei rajoittunut ihmismieli aina tajua, mutta kyllä se aito rakkaus taitaa sittenkin olla se mitä ei mikään onnistu murtamaan..
Kaverini ikävöi eräänä päivänä kuollutta äitiään kun sille oli sattunut jotain ikävää tai oli paha paikka elämässä eikä ketään kelle kertoa.
Astui lähimarkettiin äitiään ikävöivin ajatuksin ja tippa linssissä.
Marketin kaiuttimesta alkoi saman tien kuulua kaunista musiikkia.
Kappaleen nimi oli ollut Celine Dionin : " A New Day Has Come".
Se oli ollut sen äiskän lempibiisi.
Yritän linkittää kyseisen laulun tähän
Vierailija kirjoitti:
Olin hautausmaalla puutarhatyöntekijänä.
Talven lähestyessä kireiden hallaöiden ja yöpakkasten vietyä huolella kaikki sitkeimmätkin kukkaset mennessään haudoilta, joista osa oli kunnostettu jo talviteloille oli maisema ankea ja harmaa odottaen lumen tuloa.
Siellä oli sitten tällaisen nuoren vaimon hauta jossa murtunut puoliso vieraili päivittäin.
Laittoi havuja siihen ja lyhdyn , ja sellaista. Itkeskeli paljon ja kauan aina siinä.
Eräänä mahdollisimman harmaana päivänä oli tuon vaimovainajan haudasta, sieltä havujen seasta noussut (kasvanut!) täydellinen , pitkä ja vahvavartinen (yksi ainoa mutta sitäkin näyttävämpi) punainen ruusu kauniisti hautakiveä vasten ( ja sen yli!) kurkottaen taivaalle. Näkyi ihan kauaksi se punainen ruusu.
Hämmästeltiin sitä porukalla että mitä ihmettä..? Kuinka tällainen oli ylipäänsä mahdollista?
Ei selitystä muuta kuin että vaimo lähetti terkut taivaasta että jeps beibi.
Mies ainakin tuli hymyillen ilahtuneena ekaa kertaa haudalta pois.
Kaikkea sattuu kai mitä ei rajoittunut ihmismieli aina tajua, mutta kyllä se aito rakkaus taitaa sittenkin olla se mitä ei mikään onnistu murtamaan..
Ihana juttu ❤️ Toivottavasti mies sai mielenrauhan.
Olisi mukava lukea lisää lohdullisia juttuja edesmenneitään ikävöiviltä.
Voi olla :)