Asioita, joita olet oppinut halvimman hintaluokan baareissa?
-karun näköisillä ja humalaisilla ihmisillä on monesti kiinnostakia kertomuksia
-naiselle ei ole kohteliasta huomauttaa jos hänellä on silmä mustana
Kommentit (21)
Ihmiset laulaa nuotin vierestä. Ihan pokkana.
Että monesti pullosta kaadettu olut maistuu niiden tarjoamana ihan yhtä pahalt tai hyvältä niiden teraasilla kuin kalliimmassakin paikassa. - Ei kuitenkaan toistaiseksi niin hyvältä, että siirtyisin suosimaan vain niitä, vaikka en tiedä miksi.
Baareissa on vuorot:
aamuvuoro aloittaa klo 9, kun baari aukeaa. Jaksavat juoda klo 15 saakka ja lähtevät kotiinsa.
päivävuoro tulee töiden jälkeen ottamaan muutamat noin klo 16 ja lähtevät kotiin illalla.
iltavuoro tulee klo 20 ja jatkavat valomerkkiin saakka
Baari-Pirkot ja baari-Petterit seurustelevat keskenään vuorotellen.
Rakkauselämä on kuin Kauniissa ja Rohkeissa.
Ostin tuopin ja jätin rahoista hilut tiskulle, ehkä noin 20 c tai korkeintaan 50c. Lähdin pöytäänpäin niin baarimikko huutaa perään että sulla jäi rahaa tänne. Se ei ollut varmaan ikinä saanut tippiä siellä.
Oluttuoppi maksaa alle kympin. Onkohan edes veroja maksettu?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat rentoja
Omassa paikallisessa ei ole, aina joku tappelu menossa. :D
Vieressä istuu useammin kuin kerran yksi Kimi Räikkönen kavereineen.
Että ei ole hyvä idea laittaa vessaa kellariin, jonne pitää siis laskeutua portaita pitkin juomatiloista.
Vierailija kirjoitti:
Että ei ole hyvä idea laittaa vessaa kellariin, jonne pitää siis laskeutua portaita pitkin juomatiloista.
saatoin tunnistaa paikan :D ja kaikki aina väittävät täällä etteivät ole WT
Niissä on sellainen oma "heimomeininki".
Monella on oma tietty paikka mihin ei ole soveliasta vieraan mennä istumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ei ole hyvä idea laittaa vessaa kellariin, jonne pitää siis laskeutua portaita pitkin juomatiloista.
saatoin tunnistaa paikan :D ja kaikki aina väittävät täällä etteivät ole WT
Koko tuo paikkakunta on WT, mutta hyvällä tavalla. Toki nuo vessat on sittemmin siirretty juomatasoon, koska asiakaskunta alkoi kärsiä terveyshaittoja.
Että hyvän ginin saa pilattua sekoittamalla sen Hartwallin vichyyn.
Päijät-Hämeessä oli RAVINTOLA jossa kuumaan rommiini tarjottiin
sekoitettavaksi palasokeria. "Kun ei ole hienoa sokeria" vastasi
paikallinen baaritiskin takana notkuva "uistin-naama"
Jätin koko homman sikseen ja vaihdoin maisemaa.
Mitä hullumpi nainen, sitä vauhdikkaampi punkassa.
Tiedän miltä näyttää viinanaama, isoja määriä sellaisia naisia on vain näiden paikkojen terasseilla istumassa.
Vierailija kirjoitti:
Välttele hanajuomia
Omassa just tää!!
- ikkunan takana norkoilee äitiä hakevia lapsia.