Olen freetoimittaja ja ihmettelen
Tämä ei varmaan ole paras paikka kysyä, mutta mikä sitten? Olen tehnyt todella pitkään töitä freetoimittajana ja miettinyt monta kertaa, että onko minun työtahtini ja -määräni isompi vai pienempi kuin muiden lehtiin kirjoittavien toimittajien.
Nyt juuri urakoin esimerkiksi erään tilaajan töitä: tilauksessa on 25 juttua ja aikaa kolme viikkoa. Osa jutuista on sellaisia, jotka vaativat pitkien ajomatkojen päässä tehtyjä haastatteluja, osa vain puhelinhaastatteluja. Tämän tilaajan lisäksi teen ohessa juttuja myös muille tilaajille. Näiden nyt kuluneiden vajaan kolmen viikon aikana näitä juttuja olen tehnyt yhdeksän.
Olen jotenkin sokea omalle työlleni kun aina tuntuu siltä, että teen liian vähän ja kuitenkin kaikki aika menee töissä tai niiden ajattelemisessa. Olisi todella kiinnostavaa kuulla muiden freekkujen kokemuksia.
Kommentit (37)
Minkälaista YEL-maksua ap maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Nyrkkisääntö on, että freen pitää laskuttaa kaksi kertaa suurempi summa kuin kuukausipalkkaisen, jotta hän pääsee samoille ansioille.
Tämä johtuu siitä,, että free maksaa itse oman eläkkeen ja eläkemaksun perusteella määräytyy myös mm. sairauspäiväraha jaa muu ansiosidonnainen sosiaaliturva. Työvälineet ja muut kulut pitää maksaa itse ja palkkiosta laittaa sivuun myös lomaa varten, kun kukaan ei maksa palkkaa loman ajalta.
Jostain kumman syystä asiakkaat, jotka ovat itsekin yrittäjiä, eivät tätä tajua. Olen graafikko ja mun tuntitaksa on 60 € + alv, niin olis pitänyt tehdä 10 € + alv. Normaalisti omalla alalla tuo tuntihinta pyörii siinä 80-150 € + alv paikkeilla.

Kannattanee hankkia asiakkaita ulkomailta. Suomalaiset yritykset tunnetusti eivät arvosta alihankkijoita ja työntekijöitä.
15 euroa tunnissa on valitettavasti aivan liian vähän, vaikka miten olisi nettona. Sun pitää miettiä, että palkkiosta maksat YEL-maksut, verot, työvälineet, kirjanpitäjän, nettisivut, puhelinkulut yms yms. Myös free laskuttaa vain siitä oikeasti tehdystä työstä, joten pitää miettiä, että palkkio kattaa myös laskutuksen, uusien asiakkaiden hankkimisen, sähköpostien lähettämisen ja kaiken muun ei suoraan laskutettavan työn. Mieti, miten palkkatyössä monella kuluu työaikaa valtavasti palavereihin ja muuhun turhaan. Olet myös yrittäjä, joten sun on mietittävä, että kannat myös riskin siitä, että seuraavassa kuussa ei välttämättä olekaan töitä eikä laskutettavaa.
Olen itse alan opiskelija, mutta olen istunut laskimen kanssa hetken jos toisenkin ja miettinyt, millä hintaa kannattaa mikäkin juttu tehdä. Teen mieluummin pienitöisiä yksittäisiä juttuja, joista saa enemmän. Parempi nauttia vapaa-ajasta kuin raataa pienellä korvauksella.
Se, mitä lukee SJL:n taulukossa, ei todellakaan ole totuus, mitä freelle maksetaan. Kuvien hinta romahti esim. muutama vuosi sitten täysin digin ja kamerakännyköiden tultua. Iso aukeaman juttu isossa lehdessä voi olla freelle kuvineen vain 250 euroa, ei 800...

Kuka suostuu myymään töitään polkuhintaan? Yksinkertaisesti kukaan järkevä free ei suostu tuollaisiin pilkkahintaisiin toimeksiantoihin.

Miksiköhän tästä tuli alapeukkuja? Kyseessä on ihan fakta. Omaa työtään ei pidä eikä kuulu kaupata räikeä alihintaan.
Työskentelin pätkätyöläisenä aikakauslehtikonsernissa (kk-palkkaisena). Suuntaus oli että yt:t -> väkeä irtisanitaan-> tarjotaan irtisanotuille töitä friikkuna. Olen nykyään muissa töissä palkansaajana, en pakkoyrittäjänä. Media-ala sopii nuorelle idealistille tai sellaiselle, joka on saanut esim perintöä tai on rikas mies. Ei perheelliselle ihmiselle.

Itsekin siirryin palkkatöihin perheellistymisen myötä. Vaikka tein friikkuna töitä ihan kunnollisilla palkkioilla enkä mihinkään riistopalkkioita maksaville kaupunki- ja paikallislehdille, toimeentulo oli käytännössä kaukana kuukausipalkkaisen tasosta.
Freelancer-toimittajat ovat yleensä työttömiä filosofian maistereita, jotka eivät kehtaa sanoa olevansa työttömiä.
Eipä taida kuukausipalkkainenkaan toimittaja yltää välttämättä yli 15 euron nettoon tunnilta.
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida kuukausipalkkainenkaan toimittaja yltää välttämättä yli 15 euron nettoon tunnilta.
Pitääkö vielä rautalangasta vääntää, mitä eroa on olla palkansaaja ja yrittäjä? Yrittäjän on aina tiennattava enemmän kuin palkansaajan, jotta todelliset ansiot olisivat samat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, mitä lukee SJL:n taulukossa, ei todellakaan ole totuus, mitä freelle maksetaan. Kuvien hinta romahti esim. muutama vuosi sitten täysin digin ja kamerakännyköiden tultua. Iso aukeaman juttu isossa lehdessä voi olla freelle kuvineen vain 250 euroa, ei 800...
Kuka suostuu myymään töitään polkuhintaan? Yksinkertaisesti kukaan järkevä free ei suostu tuollaisiin pilkkahintaisiin toimeksiantoihin.
Miksiköhän tästä tuli alapeukkuja? Kyseessä on ihan fakta. Omaa työtään ei pidä eikä kuulu kaupata räikeä alihintaan.
Raaka peli, mutta samaa mieltä näiden kanssa. Ei tyhmä ole se joka pyytää tekemään pilkkahintaan, vaan se joka tekee - anteeksi nyt vain. Miten te kuvittelette ikinä saavanne parempaa tienestiä jos kuitenkin suostutte tekemään halvalla? Lahjana? Niin kauan kuin löytyy puoli-ilmaiseksi tekijöitä, niin sitähän teetetään.
Itse en tehnyt alle free-ohjeellisten edes opiskeluaikaan, en suostunut edes harjoitteluun palkatta, koska en halunnut polkea palkkoja. Nyt on vielä perhettäkin elätettävänä, eikä näilläkään liksoilla todellakaan mitenkään leveästi eletä. (Edelleen: palkansaajan netto on täysin eri asia kuin freen, työtahti on ihan toinen plus on myös varauduttava huonompiin aikoihin, sairastumisiin jne. ja oheishoidettavaa helkkaristi enemmän, työsuhde-etuja ei ensinkään. Olen ollut myös palkkatöissä.)
Jos alalla noudatettaisiin ohjeellisia (ihan vaan ammattiylpeydestä ja elannon tienaamisen pakosta, ei kartellina), ostajien olisi pakko maksaa, mutta huolestuttavan moni ei pidä omaa työtään edes sen vertaa arvossa.
Jos mulle tarjotaan työtä vaikka 50% alihintaan, sanon että tuplat, useimmiten järjestyy. Jos ei järjesty, sovitaan puolet pienempitöinen juttu tai sitten jää tekemättä. Kyllä sen verran pitää pystyä puoliaan pitämään, että työllä toimeen tulee. Sitten jos en enää tule, siirryn tekemään jotain muuta.
Pelkästään yrittäjän lakisääteinen YEL-vakuutus on 24-25 prosenttia yrittäjän työtulosta. Free-toimittaja on YEL-velvollinen siinä missä muutkin itsensätyöllistäjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä taida kuukausipalkkainenkaan toimittaja yltää välttämättä yli 15 euron nettoon tunnilta.
Pitääkö vielä rautalangasta vääntää, mitä eroa on olla palkansaaja ja yrittäjä? Yrittäjän on aina tiennattava enemmän kuin palkansaajan, jotta todelliset ansiot olisivat samat.
En ole näköjään osannut tehdä itseäni ymmärrettäväksi - ja sehän on aina kirjoittajan, ei lukijan, syy - mutta yritän vielä kerran: jos ja kun saan 15 euroa tunnilta, se on ihan puhdasta tuloa minulle. Olen jo maksanut eläkkeet ja kaikki muut maksut, tuo 15 euroa on se, mikä minulle ihan oikeasti jää ja millä voin vaikka ostaa ruokaa. Laskutan osuuskunnan kautta ja maksan kyllä kaikki mahdolliset maksut juuri kuten pitää.
On hienoa, jos joku pystyy pitämään kiinni suosituspalkkioista ja tekemään työtä vain niillä sekä myös elättämään itsensä siten. Minäkin haluaisin pystyä. Haluaisin myös tietää, missä on se paikallislehti, joka maksaa yhdestä jutusta vaikkapa 450 euroa? -ap
-ap
Nostan tämän vanhan keskustelun; mitä freetoimittajille kuuluu nyt, korona-aikaan? Itse sain elämäni ensimmäisen työttömyyskorvauksen eilen. Työt loppuivat kun rajoituksen tulivat voimaan.
Pahaa pelkään, että poikkeusaika tulee näkymään entistä huonompina palkkioina kun vähistä töistä tapellaan. Vai tapellaanko? ap.
Missään nimessä 15 euron tai ilmeisesti jopa sen alle "tuntipalkkaa" ei voi verrata työsuhteisen tuntiansioihin, koska freelle jää käytännössä tuosta vielä vähemmän käteen, vaikka ap sanoo sen olevan netto.