Lue keskustelun säännöt.
Täytän ensi viikolla 39. Taitaa olla aikani jättää tämä leikki kesken.
17.05.2019 |
Viime vuodet ovat joukko epäonnistumisia. Oikeastaan koko elämäni on joukko epäonnistumisia.
Joku saattaa olla toista mieltä, mutta minä en.
Olen koko aikuisen ikäni ollut joka paikassa hieman syrjitty ihminen. Jokaisessa työpaikassa on ollut joku joka ei pidä minusta, vaikka en ole tehnyt mitään pahaa kenellekään. Irtisanouduin ja olen ollut sen jälkeen työtön. En halua mennä enää edes katsomaan kuinka huonosti joku voisi minua taas kohdella.
Olen ollut avun piirissä, enkä sinne enää mene.
On muiden vuoro saada apua. Minun tätä elämää kohtaan muodostunutta asennevammaa ei korjaa enää kukaan.
Olen se tuttu, joka moikkaa teitä kaupassa iloisesti hymyillen. Se joka pidetään hieman outona oman tiensä kulkijana, jonka kanssa ei tee mieli olla tekemisissä, koska pahanpuhujat ovat myrkyttäneet mielenne. Muodon vuoksi olemme enää facebookissakaan kavereita, vaikka kaveruus hiipui jo vuosia sitten.
Ihanaa elämää teille ihmiset. Toivottavasti sen on teidän kohdalla hyvä ja elämisen arvoinen.
Minä olin aina vääränlainen kaikkialle. Joidenkin kohdalla se vaan menee niin, että parempi lähteä. Kunpa sukulaiset voisi saada ymmärtämään, että näin asiat ovat paremmin. En halua kenenkään surevan. Toivon että edes hetki olemassaolossani tuotti jollekin iloa, jonka muistosta on helppo pitää kiinni.
Minulle elämä tekee kipeää. En kuulunut mihinkään, en kuulu tänne.
Toivottavasti sielumme kohtaa muualla. Tämä elämä ei ollut sille otollinen enää.
Kommentit (33)
Ymmärrän yksinäisyytesi. Olen itse myös tehnyt hassuja valintoja, saanut lapseni tosi nuorena, ollut naimisissa miehen kanssa joka uhkaili jatkuvasti, muuttanut maasta toiseen. Valintani on jättänyt minut aika yksin. Eronnut yh äiti... Ystäviäkään ei ole, kun kollegoillakin on "jo tarpeeksi kavereita". Olen töissä enkä koe olevani siinä huono, näen ja ymmärrän muiden yksinäisyyden.
Ajattelen myös, että ilman lastani, ajatukseni olisivat samat kuin sinulla. Riittäisi jo. Mitä sille voi, kun ei vaan kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lakannut välittämästä ja ainakin tällä hetkellä on sisäinen rauha, vaikka olen työtön, ei ole parisuhdetta tai ystäviä. Oikeastaan viimeinen mikä turrutti oli työuupumus, sitä ennen siis ollakseni yhteiskunnan jäsen tein minulle erittäin epäsopivaa työtä (sama työ on muitakin uuvuttanut). Ennen saatoin ajatella, että ei minun ole järkeä elää ja tilanteeni ahdisti.
Toivon sinulle parempaa huomista.
Tämä kuulostaa varmasti oudolta ja typerältä, mutta mene Tinderiin. Nyt heti. En tarkoita, että etsimään itsellesi miestä, vaan katselemaan ihmisiä, saamaan marcheja, juttelemaan. Kokeile, puhun kokemuksesta. Mäkin olen joskus katsellut parvekkeen kaiteelta alas maahan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuulostaa varmasti oudolta ja typerältä, mutta mene Tinderiin. Nyt heti. En tarkoita, että etsimään itsellesi miestä, vaan katselemaan ihmisiä, saamaan marcheja, juttelemaan. Kokeile, puhun kokemuksesta. Mäkin olen joskus katsellut parvekkeen kaiteelta alas maahan.
matcheja korjaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä lähde. ♡
Kerro meille lisää siitä, mikä elämässäsi on vialla. Ehkä voimme auttaa. ♡
Harva meistä kokee täällä olevansa kotonaan. Täytyy löytää ja itse luoda pieniä hetkiä, joista oma minuus heijastuu... löytää omat arvot ja uskaltaa pitää kiinni siitä, mikä on tärkeää. Sulle on oma paikka tässä maailmassa, siitä olen varma.
Kiitos sanoistasi.
Olen paininut tämän toivottomuuden tunteen kanssa jo vuosia. Päässyt eteenpäin psyykaten itseäni ajatuksella, että aina on aikaa lähteä. ..
Niinhän minäkin aina sanon muille kuinka maailmassa on paikka varmasti heille...
En omalla kohdallani oikein enää usko siihen. Kunpa vain saisin sukulaiset ymmärtämään että on ihan okei lopettaa matka kesken.Toivottavasti en loukkaa ketään herkkää ihmistä kirjoituksillani. Se ei ole tarkoitukseni. Pahoitteluni kuitenkin.
Kiitos vastauksestasi. ♡
En usko että voit ainakaan minua millään kertomallasi järkyttää liiaksi. Ymmärrän kuolemanhalun. Sen, miten elämä voi potkia päähän ja viedä kaiken. Sen, miten vaikeaa on löytää itselleen arvo, kun kukaan ei ole arvostanut. Miltä tuntuu olla erilainen, kiusattu, syrjitty ja paikkaa etsiessään aina mokata jollain käsittämättömällä tavalla.
Olen kahdesti seisonut sen päätöksen edessä, viedäkö elämäni, kuitenkin päättänyt katsoa huomiseen ja päässyt pahimman yli.
Sinullakin voi olla parempi huominen.
Merkitys elämälle täytyy rakentaa itse, hyväksyä ja etsiä elämäänsä niitä asioita, jotka tuovat sille arvoa. Eikä sitä tarvitse välttämättä jaksaa tehdä heti huomenna. Alkuun riittää, kun on toivoa.
Kuten selvästi erästä aiempaa kommentoijaa, minuakin usko on auttanut. En halua tuputtaa, mutta se todellakin on yksi niistä asioista, joiden kautta voit löytää toivoa ja merkityksen.
T. #2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi voi. Varmasti tuolla on ihmisiä, jotka ei pidä minustakaan. Mua ei vaan kiinnosta. Mutta ei siinä, oma valintasi. Kuinkas ajattelit sen tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Oi voi. Varmasti tuolla on ihmisiä, jotka ei pidä minustakaan. Mua ei vaan kiinnosta. Mutta ei siinä, oma valintasi. Kuinkas ajattelit sen tehdä?
jauhelihaksi junan alle ne muutkin ovat menneet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuulostaa varmasti oudolta ja typerältä, mutta mene Tinderiin. Nyt heti. En tarkoita, että etsimään itsellesi miestä, vaan katselemaan ihmisiä, saamaan marcheja, juttelemaan. Kokeile, puhun kokemuksesta. Mäkin olen joskus katsellut parvekkeen kaiteelta alas maahan.
Kyllä olin siellä. Löytyikin pari. Aiheutan hänelle vain harmia. Hän kun aloittaa väärinymmärtämisen tulee pakokauhu ja toivon vaan kuolemaani. Nytkin hän blokkasi minut whatsappissa, kun kuulemma torjuin häntä, kun sanoin tahtovani hänen elämään onnea ja iloa ja kuinka minä olen väärä ihminen hänelle, koska aiheutan hänelle huonoa mieltä, joka aiheuttaa hänessä välttelyä jne. joka taas aiheuttaa minussa sen toiveen, että tämä kaikki loppuisi pian. Ongelmia ei olisi enää, kun minua ei enää olisi.
En minäkään kuulu yhtään minnekään. Ei olet perhettä ja kaveripiiri kutistunut lähes olemattomiin. Ei ole ihmeellisiä saavutuksia, vaikka kouluja on käyty. Mitä sitten? Ei minulla täältä mikään kiire ole pois, vaikka maailma aika hirveä ja vastenmielinen paikka onkin.
Elämä on ehkä kärsimystä, mutta se pyhittää ne hyvät päivät. Ei elämässä paljon tarvitse. Vähän rahaa, pari ystävää, kissa tai koira, ja harrastuksia. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Koko lyhyen elämäni olen saanut vain kamppailla ja aina tulee elämältä paistinpannua naamaan. Etenkin silloin, jos erehdynkään ajattelemaan, että elämäni on ollut kerrankin hyvää. Olen kyynistynyt nuori mies. Vielä muutaman vuoden olen päättänyt ponnistaa, jos vaikka elämä alkaisikin hymyilemään, mutta sitten en enää ikinä yritä yhtään mitään vaan hukun kyyniseen paskaan elämääni mieluummin yrittämättä mitään. Turtuneena on helpompi olla, kuin ainaisesti pettyneenä ja kolhittuna. Ei sekään tosin herkkua ole, mutta pienempi paha. Ajattelin ryhtyä viimeistään kolmikymppisenä työttömäksi, jos en saa kovista ponnisteluistani ja yrityksistäni huolimatta elämääni siihen suuntaan, kuin olen sitä yrittänyt saada jo muutaman vuoden. On tässä elämässä mukaviakin asioita, mutta ne eivät tuota nautintoa, jos elämästään ei voi pääpiirteittäin nauttia. En vaadi mielestäni elämältä edes liikoja. Haluan työn, jossa viihdyn ja haluan paljon vapaa-aikaa. Se on kaikki, mitä haluan ja jota olen tavoitellut aktiivisesti, mutta se ei vain onnistu.
Olen pahoillani. Toivottavasti saat vielä elämäsi raiteille.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän yksinäisyytesi. Olen itse myös tehnyt hassuja valintoja, saanut lapseni tosi nuorena, ollut naimisissa miehen kanssa joka uhkaili jatkuvasti, muuttanut maasta toiseen. Valintani on jättänyt minut aika yksin. Eronnut yh äiti... Ystäviäkään ei ole, kun kollegoillakin on "jo tarpeeksi kavereita". Olen töissä enkä koe olevani siinä huono, näen ja ymmärrän muiden yksinäisyyden.
Ajattelen myös, että ilman lastani, ajatukseni olisivat samat kuin sinulla. Riittäisi jo. Mitä sille voi, kun ei vaan kelpaa.
Olen pahoillani kokemastasi. Toivottavasti elämä hymyilee sinulle vielä ja lapsestasi on iloa sinulle.
Parempaa huomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MiäsHenkilö kirjoitti:
En minäkään kuulu yhtään minnekään. Ei olet perhettä ja kaveripiiri kutistunut lähes olemattomiin. Ei ole ihmeellisiä saavutuksia, vaikka kouluja on käyty. Mitä sitten? Ei minulla täältä mikään kiire ole pois, vaikka maailma aika hirveä ja vastenmielinen paikka onkin.
Elämä on ehkä kärsimystä, mutta se pyhittää ne hyvät päivät. Ei elämässä paljon tarvitse. Vähän rahaa, pari ystävää, kissa tai koira, ja harrastuksia. :)
Niin olen elänytkin. Onneksi ei ole jälkikasvua... joten kaiken voi lopettaa sitten kun ei enää pysty muuhun.
Parempaa huomista sinulle.
Tiedän tunteen. Koko lyhyen elämäni olen saanut vain kamppailla ja aina tulee elämältä paistinpannua naamaan. Etenkin silloin, jos erehdynkään ajattelemaan, että elämäni on ollut kerrankin hyvää. Olen kyynistynyt nuori mies. Vielä muutaman vuoden olen päättänyt ponnistaa, jos vaikka elämä alkaisikin hymyilemään, mutta sitten en enää ikinä yritä yhtään mitään vaan hukun kyyniseen paskaan elämääni mieluummin yrittämättä mitään. Turtuneena on helpompi olla, kuin ainaisesti pettyneenä ja kolhittuna. Ei sekään tosin herkkua ole, mutta pienempi paha. Ajattelin ryhtyä viimeistään kolmikymppisenä työttömäksi, jos en saa kovista ponnisteluistani ja yrityksistäni huolimatta elämääni siihen suuntaan, kuin olen sitä yrittänyt saada jo muutaman vuoden. On tässä elämässä mukaviakin asioita, mutta ne eivät tuota nautintoa, jos elämästään ei voi pääpiirteittäin nauttia. En vaadi mielestäni elämältä edes liikoja. Haluan työn, jossa viihdyn ja haluan paljon vapaa-aikaa. Se on kaikki, mitä haluan ja jota olen tavoitellut aktiivisesti, mutta se ei vain onnistu.