Miksi työläisperheiden lapset keskeyttävät koulut ja kurssit useammin kuin toimihenkilöperheiden lapset?

Vierailija kirjoitti:

Eikö toimihenkilöt ole juuri työläisiä?

Olen ylempi toimihenkilö ja kyllä koen itseni duunariksi.

Eivät ole. Työläiset = duunarit, perinteisen luokittelun mukaan käsillä tekeviä tai amiksen käyneitä.

Toimihenkilöt = ns henkisen työn tekijöitä.

Lajittelu on keinotekoinen mutta ei fiilispohjainen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä, jos opiskelee matalapalkka-alalle, kun progressiivisen verotuksen vuoksi sosialistisessa Suomessa tuloerot on minimaaliset.

Onko tässä siis vastaus? ”Mitä väliä, kun...”

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on turha yrittää luoda tuollaista keinotekoista luokkajakoa. Ap taitaa olla ensimmäisen tai toisen polven akateemisia ja korkeakoulu on uusi ja jännä juttu.

Tämä tulee usein esille työvoimatutkimuksissa. Niillä tai niiden laatijoilla ei ole mitään tunnesuhdetta minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa on työläisissä? Työttömät, syrjäytyneet, mielenterveysongelmaiset, alkoholistit jne on sitä alempaa sakkaa

Ja suurin osa työntekijöistä on kuitenkin duunareita ja työllisyysaste korkea, sillä vain pieni määrä on johtotehtävissä ja huipulla, koska työtehtäviä rajallisesti.

Vai onko ap. käsitteet hakusessa.

Työelämä ei ole jakautunut ”johtotehtäviin” ja ”duunareihin”.

Vierailija kirjoitti:

Onko tähän olemassa jotain tilastotietoa?

Vaikka ja kuinka paljon ynnä kaikenlaisia selvityksiä. Yhteiskunnallinen ongelmahan ei ole duunarialalle suuntautuminen, vaan se jos ei halua, osaa tai pysty suuntautua mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Onko tähän olemassa jotain tilastotietoa?

On täsätä ihan tutkittuakin tietoa, esimerkiksi seuraavan linkin takaa: http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/artikkelit/2016/vanhempien-kou…

Se mikä itseäni hieman hämmentää ja suorastaan pelottaa on se, että miksi koulutus ja suhtautuminen koulutukseen edelleen perityy niin voimakkaasti kun kuitenkin nuoremmista ikäpolvista taitanee olla nykyisin enemmän kuin joka toinen omata korkeakoulu tai yliopisto paikan. Tässä mielessä luulisi että akateeminen maailma ja siellä hallittavat ja osattavat käytänteet olisivat sellaisia, ettei niiden omaksumiseen ei vaatisi mitään erityisia ponnisteluja. Toisaalta tässä kohtaan huomaan oman tunnottomnuuteni: Olen akateemisesta perheestä mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa onkin jo paljon hankalampi vastata. Itse valitsin yliopiston sisareni ammattikoulun.

Mielelläni ajattelen ja uskottelen, että vanhempieni akateemisuus olisi sitä, että ovat rohkaisseet meitä sisaruksia löytämään sen oman juttumme ja kiinnostuksen kohteen. Toisaalta akateemisessa maailmassa olen kohdannut myös monia ns. fakki-idiootteja, jotka tuntevat ja osaavat varmasti erinomaisen kiitettävästi oman alansa piirteet ja seikat sen sijaan muu -oman alan ulkopuolisisista- imiöista ja asioista heillä on korkeintaan tyydyttävät tiedot.  Ei kaikki akateemiset tunne  mainittavasti kirjallisuutta, kulttuuria (jne). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä, jos opiskelee matalapalkka-alalle, kun progressiivisen verotuksen vuoksi sosialistisessa Suomessa tuloerot on minimaaliset.

Onko tässä siis vastaus? ”Mitä väliä, kun...”

Olen toimihenkilövanhempien lapsi.

Opiskelen keskipalkkaiseen ammattiin. Ulkomailla tienaisin paremmin.

Koulutusintooni on vaikuttanut laskevasti Suomen verotus ja sosialismi.

Aionkin lähteä täältä ulkomaille töihin heti kun mahdollista.

Sanon vaan, että ei sillä Suomessa niin väliä, mitä tekee kun kaikki tasapäistetään kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa on työläisissä? Työttömät, syrjäytyneet, mielenterveysongelmaiset, alkoholistit jne on sitä alempaa sakkaa

Ok. Perustele millä tavalla mielenterveysongelmat ovat yksilön oma valinta. Geeniperimän voi siis valita? Samoin kasvuympäristönsä ja sen joutuuko vaikkapa lapsuudessaan kokemaan traumaattisia asioita? Mille perustat tämän hierarkiasi?

Et vaikuta sivistyneeltä ihmiseltä. Vaikutat ihmiseltä joka on sekä tyhmä että sivistymätön.

Vierailija kirjoitti:

Kun opetin yliopistossa, mulla oli työläistaustaisiakin opiskelijoita, ja vaikka he olivat todella kärkikastia oppimistulostensa perusteella, heitä sai kannustaa enemmän kuin muita. Syyt:

Tunne siitä, että ovat jumissa kahden merkitysmaailman/kulttuurin välissä. Vanhemmat eivät ymmärrä, mitä he opiskelevat, eivätkä he saa kotoa mitään älyllistä tukea. Uudet kaverit taas eivät ymmärrä, millaista on työväenluokan todellisuus, eikä näitä oikein voi kutsua viikonlopuksi sinne isin ja äidin pikkukaksioon maakuntaan.

Mallin ja esikuvien puuttuminen. Jos ei ole nähnyt menestystarinoita tai edes voinut jutella isin ja äidin kanssa heidän fuksivuosiensa/graduntekonsa vaikeuksista, ei aina oikein riitä usko siihen, että pärjää akateemisessa maailmassa. Se on outo. On siinä yksin, ensimmäistä kertaa. Kukaan lähellä ei neuvo eikä lohduta.

Puhetapojen outous. Akateemisten perheiden lapset eivät pelkää argumentoida; kotona on harjoiteltu keskustelutaitoja. He nappaavat termit nopeasti ja osaavat suhteuttaa ne. Kielitaitoa on koeteltu ulkomaanmatkoilla. Heitä ei pelota puhutella professoria, koska sellaisia saattaa kuulua perhetuttuihinkin. He tuntevat akateemisen tekstin genret. Työväentaustainen ei välttämättä pääse tälle tasolle kovin nopeasti. Lukiosta ei ole apua, ellei kotoa tule sitä tiettyä pelotonta rentoutta, minkä akateeminen koti antaa.

Täytyy sanoa, että kyllä joskus etenkin juppien lapset yliopistossakin kiusaavat työväenluokan opiskelukavereitaan. Puheet on kuin Draco Malfoylla Ron Weasleyta kohtaan. Se lisää kaunaa, vierauden tunnetta, häpeää... Alemmuudentunnetta, masennusta, you name it. Opinnot saattavat jäädä kesken.

En tunnistanut mitään noista syistä vaikka työläistaustainen olenkin: minulla on kannustavat isohkossa omakotitalossa asuvat vanhemmat jotka tukivat minua kertoen omista koulutuspoluistaan (jotka ovat yhtä arvokkaita kuin akateeminen polku ja antavat niitä kuuluisia elämäneväitä myös, jopa kielitaitoa (!)), en pelännyt enkä pelkää puhutella professoreita enkä myöskään ministereitä joita muutaman olenkin tavannut työurallani. Kukaan ei kiusannut minua eikä muitakaan opiskelukavereita - ehkä olenkin onnekas poikkeus ja opiskellut fiksujen ihmisten kanssa.  Ai niin, kukaan ei jättänyt opintoja kesken yhtä henkilöä lukuun ottamatta (en muista enää oliko ko. henkilö työläistaustainen). 

Aikamoisia yleistyksiä on sinun tekstissäsi. Minua puistattaa akateemisten jorinat "epä-älyllisistä" työläisistä, asennevamma ja kuplassa eläminen paistavat aina läpi. Toivottavasti asenteesi ei heijastunut opetuksessasi vaikka toisin epäilen.

Olen opiskellut vanhan kaavan opistotasoisen ammatin, nykyään amk oletan.Olen suorittanut yo-tutkinnon. En pidä itseäni korkeakoulutettuna. Lapsen isällä ammattikoulu kansakoulu pohjalla. En ole gradua enkä muutakaan lopputyötä vääntänyt. Meillä ei pohdita maailmankaikkeutta tai tulppaanien vaikutusta 1600-luvun Alankomaiden taiteessa.

Ihan hyvin em.huolimatta sujui lapsen korkeakoulututkinto normi ajassa.

Mä en suostu allekirjoittamaan tätä duunari hölynpölyä siis ,että he erottuisivat taustansa takia. Tod.näk suurin osa opiskelijoista miettii seuraava opintotukea, tenttiä, mihin mennään kaljalle eikä jotain sosioekonomista asemaa. (Menikö oikein ?)

Vierailija kirjoitti:

Kun opetin yliopistossa, mulla oli työläistaustaisiakin opiskelijoita, ja vaikka he olivat todella kärkikastia oppimistulostensa perusteella, heitä sai kannustaa enemmän kuin muita. Syyt:

Tunne siitä, että ovat jumissa kahden merkitysmaailman/kulttuurin välissä. Vanhemmat eivät ymmärrä, mitä he opiskelevat, eivätkä he saa kotoa mitään älyllistä tukea. Uudet kaverit taas eivät ymmärrä, millaista on työväenluokan todellisuus, eikä näitä oikein voi kutsua viikonlopuksi sinne isin ja äidin pikkukaksioon maakuntaan.

Mallin ja esikuvien puuttuminen. Jos ei ole nähnyt menestystarinoita tai edes voinut jutella isin ja äidin kanssa heidän fuksivuosiensa/graduntekonsa vaikeuksista, ei aina oikein riitä usko siihen, että pärjää akateemisessa maailmassa. Se on outo. On siinä yksin, ensimmäistä kertaa. Kukaan lähellä ei neuvo eikä lohduta.

Puhetapojen outous. Akateemisten perheiden lapset eivät pelkää argumentoida; kotona on harjoiteltu keskustelutaitoja. He nappaavat termit nopeasti ja osaavat suhteuttaa ne. Kielitaitoa on koeteltu ulkomaanmatkoilla. Heitä ei pelota puhutella professoria, koska sellaisia saattaa kuulua perhetuttuihinkin. He tuntevat akateemisen tekstin genret. Työväentaustainen ei välttämättä pääse tälle tasolle kovin nopeasti. Lukiosta ei ole apua, ellei kotoa tule sitä tiettyä pelotonta rentoutta, minkä akateeminen koti antaa.

Täytyy sanoa, että kyllä joskus etenkin juppien lapset yliopistossakin kiusaavat työväenluokan opiskelukavereitaan. Puheet on kuin Draco Malfoylla Ron Weasleyta kohtaan. Se lisää kaunaa, vierauden tunnetta, häpeää... Alemmuudentunnetta, masennusta, you name it. Opinnot saattavat jäädä kesken.

Olen työläisperheen lapsi yliopistossa. Tosin ihan valmistumisen kynnyksellä. Olen kamppaillut juuri sellaisten asioiden kanssa, joita tässä kuvaat. Kyllä tuossa on painolastia aika paljon kannettavaksi, kun työläisperheestä yliopistoon tulee. Vaikea kokea kuuluvansa joukkoon. Vasta yliopistossa olen ymmärtänyt millaisia mahdollisuuksia minulla on tässä elämässä ja millaisia työnkuvia minulla voi valmistuttuani olla. Voin kuvitella, että jos vanhemmat, sukulaiset ja tutut ovat akateemisia tai korkeasti koulutettuja niin kynnys työllistyä ammattiin, jossa tarvitaan korkeakoulutusta on huomattavasti pienempi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen on otettava oma paikkansa yhteiskunnassa oli sitten millaisesta taustasta hyvänsä. Korkeaa koulutusta vaativat ammatit vaan tuntuisivat paljon tutummilta arkipäiväisemmiltä ja helpommin saavutettavissa olevilta, jos lähipiirissä olisi ihmisiä, jotka ovat itsekin korkeakoulutettuja.

Yksi akateeminen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opetin yliopistossa, mulla oli työläistaustaisiakin opiskelijoita, ja vaikka he olivat todella kärkikastia oppimistulostensa perusteella, heitä sai kannustaa enemmän kuin muita. Syyt:

Tunne siitä, että ovat jumissa kahden merkitysmaailman/kulttuurin välissä. Vanhemmat eivät ymmärrä, mitä he opiskelevat, eivätkä he saa kotoa mitään älyllistä tukea. Uudet kaverit taas eivät ymmärrä, millaista on työväenluokan todellisuus, eikä näitä oikein voi kutsua viikonlopuksi sinne isin ja äidin pikkukaksioon maakuntaan.

Mallin ja esikuvien puuttuminen. Jos ei ole nähnyt menestystarinoita tai edes voinut jutella isin ja äidin kanssa heidän fuksivuosiensa/graduntekonsa vaikeuksista, ei aina oikein riitä usko siihen, että pärjää akateemisessa maailmassa. Se on outo. On siinä yksin, ensimmäistä kertaa. Kukaan lähellä ei neuvo eikä lohduta.

Puhetapojen outous. Akateemisten perheiden lapset eivät pelkää argumentoida; kotona on harjoiteltu keskustelutaitoja. He nappaavat termit nopeasti ja osaavat suhteuttaa ne. Kielitaitoa on koeteltu ulkomaanmatkoilla. Heitä ei pelota puhutella professoria, koska sellaisia saattaa kuulua perhetuttuihinkin. He tuntevat akateemisen tekstin genret. Työväentaustainen ei välttämättä pääse tälle tasolle kovin nopeasti. Lukiosta ei ole apua, ellei kotoa tule sitä tiettyä pelotonta rentoutta, minkä akateeminen koti antaa.

Täytyy sanoa, että kyllä joskus etenkin juppien lapset yliopistossakin kiusaavat työväenluokan opiskelukavereitaan. Puheet on kuin Draco Malfoylla Ron Weasleyta kohtaan. Se lisää kaunaa, vierauden tunnetta, häpeää... Alemmuudentunnetta, masennusta, you name it. Opinnot saattavat jäädä kesken.

En tunnistanut mitään noista syistä vaikka työläistaustainen olenkin: minulla on kannustavat isohkossa omakotitalossa asuvat vanhemmat jotka tukivat minua kertoen omista koulutuspoluistaan (jotka ovat yhtä arvokkaita kuin akateeminen polku ja antavat niitä kuuluisia elämäneväitä myös, jopa kielitaitoa (!)), en pelännyt enkä pelkää puhutella professoreita enkä myöskään ministereitä joita muutaman olenkin tavannut työurallani. Kukaan ei kiusannut minua eikä muitakaan opiskelukavereita - ehkä olenkin onnekas poikkeus ja opiskellut fiksujen ihmisten kanssa.  Ai niin, kukaan ei jättänyt opintoja kesken yhtä henkilöä lukuun ottamatta (en muista enää oliko ko. henkilö työläistaustainen). 

Aikamoisia yleistyksiä on sinun tekstissäsi. Minua puistattaa akateemisten jorinat "epä-älyllisistä" työläisistä, asennevamma ja kuplassa eläminen paistavat aina läpi. Toivottavasti asenteesi ei heijastunut opetuksessasi vaikka toisin epäilen.

Olen myös työläistaustainen opiskelija akateemisessa maailmassa. Sinua siis puistattaa akateemisten jorinat epä-älyllisistä työläisistä, asennevamma ja kuplassa eläminen.  Väitän, että tämä sinua puistattaa erityisesti siksi, että olet työläistaustainen. Kyllä minua ainakin on haitannut oma työläistausta opinnoissa. Ei ole hyväksi työläistaustaisille opiskelijoille, että mahdolliset vaikeudet sopeutua sivuutetaan. Myöskin kirjoittajan pointti oli se, että työläistaustaista opiskelijoita on saattanut joutua kannustamaan enemmän vaikka oppimistulokset olisivatkin jopa parempia kuin muilla, minkä kyllä itse ainakin allekirjoitan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi akateeminen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opetin yliopistossa, mulla oli työläistaustaisiakin opiskelijoita, ja vaikka he olivat todella kärkikastia oppimistulostensa perusteella, heitä sai kannustaa enemmän kuin muita. Syyt:

Tunne siitä, että ovat jumissa kahden merkitysmaailman/kulttuurin välissä. Vanhemmat eivät ymmärrä, mitä he opiskelevat, eivätkä he saa kotoa mitään älyllistä tukea. Uudet kaverit taas eivät ymmärrä, millaista on työväenluokan todellisuus, eikä näitä oikein voi kutsua viikonlopuksi sinne isin ja äidin pikkukaksioon maakuntaan.

Mallin ja esikuvien puuttuminen. Jos ei ole nähnyt menestystarinoita tai edes voinut jutella isin ja äidin kanssa heidän fuksivuosiensa/graduntekonsa vaikeuksista, ei aina oikein riitä usko siihen, että pärjää akateemisessa maailmassa. Se on outo. On siinä yksin, ensimmäistä kertaa. Kukaan lähellä ei neuvo eikä lohduta.

Puhetapojen outous. Akateemisten perheiden lapset eivät pelkää argumentoida; kotona on harjoiteltu keskustelutaitoja. He nappaavat termit nopeasti ja osaavat suhteuttaa ne. Kielitaitoa on koeteltu ulkomaanmatkoilla. Heitä ei pelota puhutella professoria, koska sellaisia saattaa kuulua perhetuttuihinkin. He tuntevat akateemisen tekstin genret. Työväentaustainen ei välttämättä pääse tälle tasolle kovin nopeasti. Lukiosta ei ole apua, ellei kotoa tule sitä tiettyä pelotonta rentoutta, minkä akateeminen koti antaa.

Täytyy sanoa, että kyllä joskus etenkin juppien lapset yliopistossakin kiusaavat työväenluokan opiskelukavereitaan. Puheet on kuin Draco Malfoylla Ron Weasleyta kohtaan. Se lisää kaunaa, vierauden tunnetta, häpeää... Alemmuudentunnetta, masennusta, you name it. Opinnot saattavat jäädä kesken.

En tunnistanut mitään noista syistä vaikka työläistaustainen olenkin: minulla on kannustavat isohkossa omakotitalossa asuvat vanhemmat jotka tukivat minua kertoen omista koulutuspoluistaan (jotka ovat yhtä arvokkaita kuin akateeminen polku ja antavat niitä kuuluisia elämäneväitä myös, jopa kielitaitoa (!)), en pelännyt enkä pelkää puhutella professoreita enkä myöskään ministereitä joita muutaman olenkin tavannut työurallani. Kukaan ei kiusannut minua eikä muitakaan opiskelukavereita - ehkä olenkin onnekas poikkeus ja opiskellut fiksujen ihmisten kanssa.  Ai niin, kukaan ei jättänyt opintoja kesken yhtä henkilöä lukuun ottamatta (en muista enää oliko ko. henkilö työläistaustainen). 

Aikamoisia yleistyksiä on sinun tekstissäsi. Minua puistattaa akateemisten jorinat "epä-älyllisistä" työläisistä, asennevamma ja kuplassa eläminen paistavat aina läpi. Toivottavasti asenteesi ei heijastunut opetuksessasi vaikka toisin epäilen.

Olen myös työläistaustainen opiskelija akateemisessa maailmassa. Sinua siis puistattaa akateemisten jorinat epä-älyllisistä työläisistä, asennevamma ja kuplassa eläminen.  Väitän, että tämä sinua puistattaa erityisesti siksi, että olet työläistaustainen. Kyllä minua ainakin on haitannut oma työläistausta opinnoissa. Ei ole hyväksi työläistaustaisille opiskelijoille, että mahdolliset vaikeudet sopeutua sivuutetaan. Myöskin kirjoittajan pointti oli se, että työläistaustaista opiskelijoita on saattanut joutua kannustamaan enemmän vaikka oppimistulokset olisivatkin jopa parempia kuin muilla, minkä kyllä itse ainakin allekirjoitan täysin.

En kylläkään väitä, että vaikeuteni olisivat pelkästään taustastani johtuvia. Tietenkään ne eivät ole.