Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen aloittaa koulun, itkettää
16.05.2019 |
Jysähti täysillä tajuntaan kun kävimme tutustumassa kouluun. Lapsi kasvaa pois sylistäni. Vauvavuodet oli ihanat, hän oli maailman kiltein vauva. Mistä vertaistukea äidin suruun näinkin hölmössä asiassa. Oma reaktioni yllätti, viikon päivät olen itkeskellyt ja ollut lohduton. Kuulostaa naurettavalta, mutta en mahda itselleni mitään.
Kommentit (51)
Lapseltani olen salannut suruni. Hän on innoissaan koulun alkamisesta, on odottanut sitä jo muutaman vuoden ajan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän asti on keskitytty pitämään lapsi hengissä, mutta nyt alkaa se haastavin vaihe, jossa lapsi tarvitsee enemmän sitä vanhemman tukea eli saat jatkossakin käyttää lastasi oman egosi jatkeena.
Vierailija kirjoitti:
Pelle.
Noniin ja puhelin pois oppitunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelle.
Noniin ja puhelin pois oppitunnilla.
Oikeassa on. Lastensa kautta elävä emakko. Pelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, itse olin vain iloinen kun omani aloitti esikoulun.
Haha, samat tuntemukset oli minullakin. Säikähdin, että kohtahan lapsi muuttaa pois kotoa. Aika äkkiä sitä tottui, että lapsi on koululainen. Mukavaa, että lapsesi on innoissaan, toivottavasti into säilyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelle.
Noniin ja puhelin pois oppitunnilla.
Noniin ja puhelin pois työajalla.
Todella naurettavaa. Onko äidillä kaikki ihan kunnossa? Eikö elämässä ole oikeasti tapahtunut mitään muuta kuin lapsen saaminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelle.
Noniin ja puhelin pois oppitunnilla.
Puhelin pois ja palvomaan sitä lasta päivätyönäsi, kun vielä voit.
Vierailija kirjoitti:
Todella naurettavaa. Onko äidillä kaikki ihan kunnossa? Eikö elämässä ole oikeasti tapahtunut mitään muuta kuin lapsen saaminen?
Ei ole naurettavaa. Tuo on vain luopumisen tuskaa, kun tajuaa, miten lapsi kasvaa ja äitiys muuttuu. Mitä merkittävää sinun elämässä on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika pelottavaa, että aloittaja on ihan oikeasti jonkun lapsen äiti.
Voi ei!!! Mun lapseni ovat jo kolmekymppisiä, mutta muistan vielä oikein hyvin, miten haikealta tuntui, kun esikoinen aloitti peruskoulun. Ihan yhtä haikeaa, kun hain kuopuksen viimeisenä päivänä eskarista.
Kun arki rullaa tasaiseen tahtiin, ei illalla nukkumaan mennessä tule ajatelleeksi, että tätäkään päivää ei saa koskaan enää takaisin. Sen vuoksi nuo tietyt etapit herkistää, kun tajuaa, että jokin elämänvaihe on ohi eikä koskaan enää palaa. Jollain tasolla ehkä myös tiedostaa paremmin oman ikääntymisensäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelle.
Noniin ja puhelin pois oppitunnilla.
Oikeassa on. Lastensa kautta elävä emakko. Pelle.
Sanot sinä, joka et koskaan ole saanut mitään yhtä täydellistä aikaan, mitä oma lapsi on, etkä saanut kokea yhtä pyyteetöntä rakkautta, mitä lapsen ja vanhemman välillä on!
Vierailija kirjoitti:
Voi ei!!! Mun lapseni ovat jo kolmekymppisiä, mutta muistan vielä oikein hyvin, miten haikealta tuntui, kun esikoinen aloitti peruskoulun. Ihan yhtä haikeaa, kun hain kuopuksen viimeisenä päivänä eskarista.
Kun arki rullaa tasaiseen tahtiin, ei illalla nukkumaan mennessä tule ajatelleeksi, että tätäkään päivää ei saa koskaan enää takaisin. Sen vuoksi nuo tietyt etapit herkistää, kun tajuaa, että jokin elämänvaihe on ohi eikä koskaan enää palaa. Jollain tasolla ehkä myös tiedostaa paremmin oman ikääntymisensäkin.
Miten joku voi muistaa vaikka eskarin viimeisen päivän tai jotain vastaavaa? Jestas, eikö elämässä ole oikeasti tapahtunut mitään muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei!!! Mun lapseni ovat jo kolmekymppisiä, mutta muistan vielä oikein hyvin, miten haikealta tuntui, kun esikoinen aloitti peruskoulun. Ihan yhtä haikeaa, kun hain kuopuksen viimeisenä päivänä eskarista.
Kun arki rullaa tasaiseen tahtiin, ei illalla nukkumaan mennessä tule ajatelleeksi, että tätäkään päivää ei saa koskaan enää takaisin. Sen vuoksi nuo tietyt etapit herkistää, kun tajuaa, että jokin elämänvaihe on ohi eikä koskaan enää palaa. Jollain tasolla ehkä myös tiedostaa paremmin oman ikääntymisensäkin.
Miten joku voi muistaa vaikka eskarin viimeisen päivän tai jotain vastaavaa? Jestas, eikö elämässä ole oikeasti tapahtunut mitään muuta?
Kerro sinä, mitä tärkeitä hetkiä sinä muistat omasta ja lastesi elämästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelle.
Noniin ja puhelin pois oppitunnilla.
Oikeassa on. Lastensa kautta elävä emakko. Pelle.
Sanot sinä, joka et koskaan ole saanut mitään yhtä täydellistä aikaan, mitä oma lapsi on, etkä saanut kokea yhtä pyyteetöntä rakkautta, mitä lapsen ja vanhemman välillä on!
Tuota voisi jo kutsua äitiyden perveksioksi ikään kuin äiti käyttäisi lasta hyväkseen omiin narsistisiin tarpeisiinsa tyydyttämä läheisyyden kaipuutaan, poistamaan yksinäisyyttään, jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei!!! Mun lapseni ovat jo kolmekymppisiä, mutta muistan vielä oikein hyvin, miten haikealta tuntui, kun esikoinen aloitti peruskoulun. Ihan yhtä haikeaa, kun hain kuopuksen viimeisenä päivänä eskarista.
Kun arki rullaa tasaiseen tahtiin, ei illalla nukkumaan mennessä tule ajatelleeksi, että tätäkään päivää ei saa koskaan enää takaisin. Sen vuoksi nuo tietyt etapit herkistää, kun tajuaa, että jokin elämänvaihe on ohi eikä koskaan enää palaa. Jollain tasolla ehkä myös tiedostaa paremmin oman ikääntymisensäkin.
Miten joku voi muistaa vaikka eskarin viimeisen päivän tai jotain vastaavaa? Jestas, eikö elämässä ole oikeasti tapahtunut mitään muuta?
Ei ole näillä omien geeniensä jatkumoja palvovilla narsisteilla. Tiukka kupla syntymästä kuolemaan. Sairasta.
Onneksi on karma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei!!! Mun lapseni ovat jo kolmekymppisiä, mutta muistan vielä oikein hyvin, miten haikealta tuntui, kun esikoinen aloitti peruskoulun. Ihan yhtä haikeaa, kun hain kuopuksen viimeisenä päivänä eskarista.
Kun arki rullaa tasaiseen tahtiin, ei illalla nukkumaan mennessä tule ajatelleeksi, että tätäkään päivää ei saa koskaan enää takaisin. Sen vuoksi nuo tietyt etapit herkistää, kun tajuaa, että jokin elämänvaihe on ohi eikä koskaan enää palaa. Jollain tasolla ehkä myös tiedostaa paremmin oman ikääntymisensäkin.
Miten joku voi muistaa vaikka eskarin viimeisen päivän tai jotain vastaavaa? Jestas, eikö elämässä ole oikeasti tapahtunut mitään muuta?
Oikein hyvin muistaa. Muistan muös kaikki muut merkittävät ja tunteita herättäneet hetket elämästäni. Muistan oikein hyvin, millainen sää oli niinä päivinä, kun lapseni syntyivät. Muistan niin ristiäiset, rippijuhlalt, yojuhlat kuin lasteni hääpäivätkin. Toki muistan myös omat rippijuhlani, yo-juhlani, hääpäiväni jne. Muistan oikein hyvin myös kihlajaispäivänikin, vaikka siitä on jo miltei 40 vuotta aikaa.
ok