Lue keskustelun säännöt.
28v, olen jo vuosia ollut syrjäytynyt, yksinäinen, ulkonäkö romahti nyt.
14.05.2019 |
Teen satunnaista pätkätöitä, masennus vellonut taustalla kokoajan.
Olen saanut keskusteluapua, lukenut kirjallisuutta, kokeillue elämäntaparemontteja, liikuntaneuvoja jne. Mikään ei auta.
Nyt itken koska ulkonäkö on alkanut kärsii tästä pahastaolosta, olin ennen vanhaa nätti ja oli viettiä. Painokin on nyt noussut, olen kalpea, löysä, kasvot ovat kuin vanha naisen iho.
Auttakaa mistä saan apua, pahoin pelkään että joku päivä teen itsarin. Elämässä ei ole vuosiin tapahtunut yhtään mitään, siis tuntuu todellakin siltä että maailma on unohtanut minua, kokoajan huono tuuria asioiden kanssa (vaikka en nyt tuuriin edes usko), kärvistelen ja tarpon mudassa päivästä toiseen, kaipaan läheisyyttä aivan valtavasti.
Kun tässä puhun siitä että elämässä ei ole tapahtunut mitään vuosiin eikä mitään mihin voisi reagoida niin todellakin myös tarkoitan sitä. Tämä alkaa jo olemaan hyvin pelottavaa! Asun Helsingissä.
Tuntuu että minulla ei ole mitään aihetta mihinkään, en edes tiedä mitä tehdä arkena kun energiat vain vähenevät, mielikuvitusta ei ole lainkaan. Lopetin myös ruuanlaiton kun ei jaksa itselleen tehdä mitään.
Olen tyhmentynyt, ulkonäkö romahtanut ja paino noussut. Minusta tuli ihmisraunio ihan 4 vuodessa.
Kommentit (35)
Pakota itsesi liikkumaan. Kävele, tanssi, juokse jne.
Pakota itsesi syömään mahdollisimman terveellisesti.
Sekä ravinnolla että liikunnalla on valtava merkitys hyvinvoinnille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No älä odota vaan, että asioita tapahtuu. Ala itse luomaan sitten niitä tapahtumia elämässäsi jos niitä ei muuten vain tapahdu. Lähde ulkomaille, laivalle, konserttiin, puistoon, jonnekkin. Ala tekemään asioita ja mikä tärkeintä, mene mukavuusalueittesi ulkopuolelle. Vain ne hetket kun ylität itsesi, ne tuntuvat jossain, niissä hetkissä muistaa eläneensä.
Aikuisiällä helpoin tapa saada kavereita on työnteko. Jos nykyisessä työpaikassa ei ole kivoja tyyppejä, vaihda työpaikkaa tai ala tekemään rekryfirman kautta muualle. Myös opiskelu voi toimia, mutta ei ehkä mikään avoin yliopisto (missä istutaan joko hiljaa luennolla tai koneen ääressä), vaan vaikka joku aikuispuolen ammattitutkinto. Kokeile jos keksisit jotain, jolla voisit esim täydentää omaa osaamistasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap, en halua kuulostaa nirsolta mutta en halua mennä johonkin harrastuksiin missä on 17 vuotiaita teinejä, kaipaan omia ikäisiä ihmisiä 28-35vuotiaita. Ihmisiä kenen kanssa on jotain yhteistä ja kenen kanssa voi jutella syvällisiä, on kiinnostuneita historiasta, luonnosta. En uskalla mennä yksin kirjastoon vaikka tiedän että sieltä saattaisi löytyä sellaisia.
Onko Helsingissä mitään olohuoneita, baareja, joku paikka mihin voi mennä? Pelkään että minusta huokuu epätoivoinen olo ja se karkoittaa ihmisiä.
No jää sitten kotiisi mielummin, kirjaimellisesti kuolemaan tylsyyteen.
Ei vaan. 😁
Ala katsomaan itsestäsi ulospäin maailmaan, älä mieti miltä itse näytät tai vaikutat, kiinnostu muista. Mene johonkin, seikkaile. Mene etsimään joku hyvä baari ihan itse. Moni käy yksin ulkona, mukaan lukien minä. Kavereiden kanssa haluan aina vaan tutustua uusiin ihmisiin niin siksi menenkin samantien lähes aina yksin. Paljon mielenkiintoisempaa.
Minulla myös ollut pitkäaikaista masennusta ja muitakin mielenterveysongelmia. Jonkin verran apua olen saanut ainakin itselle vähän yllättävästä asiasta: vitamiineista. Varsinkin vahvat B-, C- ja D-vitamiini auttaa. B-vitamiini tuntuu tasoittavan mielialan vaihteluita, C-vitamiini kohottaa mielialaa ja D-vitamiini tekee energisemmäksi. Minulle ei riitä monivitamiinitablettien määrät, vaan pitää olla esim. 1000 mg C-vitamiinia ja 50 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä, että vaikutukset alkaa näkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen joskus kokeillut tuota mukavuusalueelta poistumista. Valitettavasti lopputulos on aina vain ja ainoastaan paljon entistä paskempi olo. Ei mua auta yhtään se että memen tilanteisiin joissa en osaa toimia mitenkään, kömpelöimään ja tuntemaan itseni vammaiseksi idiootiksi. Ei auta, pahentaa vain.
Et ole yksin Ap. Oon myös 27 eikä kavereita ja yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiks Helsingissä kesäisin oo alkoholinhuuruisia ilmaisia tai halpoja tapahtumia, jonne vois yksin mennä hortoilemaan kaverinlöytämismielessä? Kaivarin konsertti? Jotkut katufestarit?
Vierailija kirjoitti:
Ihan samankaltaisessa tilanteessa olen, mutta jo vähän päälle kolmekymppinenja ei ole oikeastaan mitään työhistoriaa:( Eikä näkyvissäkään, ja olen hakenut burn outiin asti kyllä työpaikkoja jo vuosia (tutkinto on, olen yrittänyt vaihtaa alaaakin onnistumatta pääsemään opiskelemaan uudestaan muuta alaa). Kaikki päivät on samanlaisia, istun pääosin yksin kotonani, välillä haen niitä töitä mut usko ja toivo alkavat kyllä olla lopussa totaalisesti, kun mikään ei onnistu vaikka kuinka yrittää, vuosia siis,ja näköjään aivan turhaan:(
Mies vai nainen? Luulin että vain miehissä on tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa muuta sanoa, mutta tsemppiä ap:lle!
Vierailija kirjoitti:
Olen ap, sitähän se masennus alkoikin, alkoi tulemaan pelkkää pettymyksiä ja huonoja asioita, yksi toisensa jälkeen. Nuorempana olin toivekas ja oli vahvempi olo, sellainen olo että pystyin kaikkeen mihin ryhdyin, varsinkin 18 vuotiaana. Nyt 28 vuotiaana olen pelkkää varjo siitä mitä olin aikasemmin.
Yksin olen saanut paljon pärjätä, ihmetyttää miten olen vieläkin täällä.
Huomasin myös sellainen asia että elämäni aikana ei ole edes paljon mitään seksiä ollut, minulla on 2 kaveria (ei mitään sydänystäviä) ja aina kun kuulen heidän elämästä niin väkisin ihmetyttää että mitä minulle on oikein tapahtunut?
Ikäkuin asuisin vakuumipussissa. Olen usein saanut keskusteluapua ja jopa psykologit ja muut tädit ovat aivan ihmeissään että miten jollain voi olla näin tyhjä elämä vaikka on noin paljon yrittänyt.
Olenko avaruusolento?
Mä tiedän yksinkertaiselta kuulostavan ratkaisun, tosin tietä en siihen osaa 'valaista'.
Tutki itseäsi ja mieti mitä haluat kokea ja mitä tehdä. Vaihtoehtoja ja eri polkuja kyllä riittää mistä valita, mutta kaikki on kiinni vaan siitä mitä haluat, mitä valitset?
Muuten sitä ei oikein taphdukaan oikein yhtään mitään ja sitä vaan ihmettelee, vaikka ei sekään väärin ole tietysti. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain ne hetket kun ylität itsesi, ne tuntuvat jossain, niissä hetkissä muistaa eläneensä.
Mulle taas on aina yhtä ihanaa ja tunnen eläväni ja oikein mukavasti, kun esim vatsa kylläisenä makaan sunnuntaina sohvalla ja luen kirjaa ja tuntuu että kaikki on täydellisesti enkä kaipaa muuta.
Verrattuna niihin hetkiin, kun olen ollut epämukavuusalueellani ja kohdannut pelkojani, niin silti valitsen tuon seesteisyyden ja täydellisyyden.
Faith kirjoitti:
Ehkä tarvitset lisää keskusteluapua? Tee muutoksia pienin askelin, siis muutoksia terveyden ja hyvinvoinnin kohentamiseksi, pieniä rutiineja vaikka.
Mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta elämässä? Yleensä elämäniloa ja jaksamista saa siitä, että jollain tavalla soveltaa niitä kaikkein tärkeimpiä asioita arjessaan.
Minulle elämän tärkein asia on Jeesus ja uskonsuhde Häneen. Luen / kuuntelen lähes joka päivä vähän Raamattua ja rukoilen. Tämän takia silloinkin, kun asiat ovat erityisen huonosti ja mielialani alhaalla, pysyn kiinni elämän tarkoituksessa päivittäin, saan tavallaan muistutuksen siitä.
Ei mitää Jeesus-juttuja nyt! Tutkimuksissa väitetään urheilun poistavan paskaa mielialaa ja lisäävän elämänhalua. Miten jaksaisit alkaa liikkumaan? Se ei auta heti, siihe menee vähä aikaa. Pitäs olla joku kiva laji. Sieltä vois löytyy myös kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne, olen 27v ja työkyvyttömyyseläkkeellä kun fyysinen terveys on mennyt. Puuttuu tosiaan tarmo ja elämänilo, kaikki tuntuu turhalta ja näköalattomalta.
Näh, oon ihan tyytyväinen elämääni ilman jesseä, kiitosta vaan.