Miten pärjätä 2,5v taaperon ja syntyvän vauvan kanssa?

Meillä on lapsilla ikäeroa 2 v 8 kk. Minusta se oli ihan paras ikäero. Esikoinen oli jo niin iso, osasi kertoa mitä halusi ja oli omatoiminen jo monessa asiassa. Kun täytti 3 vuotta, meni seurakunnan päiväkerhoon 2xviikossa, olisiko ollut 3 tuntia kerralla. Sai sieltä oman ikäistään seuraa ja yksi sen aikainen kaveri oli samalla luokalla lukion loppuun saakka.

Nyt lapseni ovat siis jo täysi-ikäisiä, paljon leikkivät ja touhusivat yhdessä kun ikäero ei ollut tuon isompi. Ja ovat yhä läheisiä toisillleen.

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kai sitä pärjää. Kaveriperheessä kolmannen lapsen syntyessä esikoinen ei ollut vielä täyttänyt 3 v, toinen lapsi oli alle 1,5 v. Kun neljäs syntyi, oli esikoinen täyttänyt juuri 5. (eivät ole lestadiolaisia)

Mä tsemppaan: voi mennä ihan hyvinkin! Omilla lapsilla ikäero 2v 5kk ja sujui hyvin. Ehti ihan hyvin huomioida molemmat. Isompaa mustasukkaisuutta ei edes tullut. Vanhempi lapsi tosin oli enemmän "isin poika " jo alunperin ja tuntui jopa nauttivan siitä, että äiti oli vauvassa enemmän kiinni ja hän sai "omia" isää.

Älä murehdi. Onnea perheenlisäyksestä.

Tuo on hyvä ikäero, hyvin se menee. Isosisarukselle voi katsella päiväkerhopaikkaa, se rytmittää hyvin viikkoarkea vauvan ja isomman muksun kanssa.

Täällä päin pärjäävät niin, että isompi on päiväkodissa osa-aikaisesti. Riippuu paljon lapsista ja niiden temperamentista, miten helposti sujuu. Meidän esikoinen valvotti ihan vauvana tosi paljon ja edelleen on herkkäuninen, eikä todellakaan tulisi mieleenkään vielä tehdä tähän toista, kun tietää riskin, että se nuorempi voi olla ihan samanlainen.

En minäkään ymmärrä, miten joku voi selvitä vauvan ja taaperon kanssa. Sellaisia hirveitä näkyjä, jossa vauva on rattaissa ja taapero kävelee taaperon vauhtia vieressä ja äiti räntäsateessa odottaa, en ymmärrä. Tuollaiset pitäisi miettiä etukäteen.

Hyvin se menee. Tuo pari vuotta on tosi yleinen ikäero, kyllä siitä selviää. Parempi se on koko perheen, lastenkin, kannalta, pienehkö ikäero, lapsista on todennäköisesti myöhemmin kyllä seuraa toisilleen.

Anna hösön anopin auttaa. Anoppi varmaan mielellään työntelee vauvaa, et saat keskittyä 2-vuotiaaseen, jos on mustasukkainen. Tai toisin päin, ota vaan kaikki apu vastaan, vaikka anoppi onkin outo sinun mielestäsi.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä, miten joku voi selvitä vauvan ja taaperon kanssa. Sellaisia hirveitä näkyjä, jossa vauva on rattaissa ja taapero kävelee taaperon vauhtia vieressä ja äiti räntäsateessa odottaa, en ymmärrä. Tuollaiset pitäisi miettiä etukäteen.

Niin, kun vain tuohon vauvan ja taaperon kuljettamiseen yhdellä kerralla olisi jokin ratkaisu! Kunpa vain olisi! Mutta ei taida olla yhtään sellaista.

Pärjäät hyvin mutta MUISTA olla paljon esikoisen kanssa kun vauva tulee kotiin. Monille naisille tulee kova suojeluvaisto vsuvasta ja vauvan tullessa kotiin siihen omaan esikoiseen saattaa suhtautua ärtyneesti/aggressiivisesti hormonien takia, joten varo tätä! Esikoiselle on ilmankin hirvrä järkytys vauvan tulo ja siihen päälle se että äiti vielä tiuskii ja torjuu!

Mulla kolma ekaa lasta alle neljässä vuodessa (kaikilla 1v8kk eroa toisiinsa) ja sit vähän myöhemmin vielä kaksi lisää kahden vuoden erolla. Viiden lapsen kanssa on pärjätty hyvin, ilman mitään tukiverkkoja!

Huomaat kyllä ap sen ”hyvän” asian että rakksus ei mitenkään vähene lapseesi toisen synnyttyä vaan se vasn kasvaa :)

Tuplarattaat, mahtuu paremminkin kun ei kesällä tarvi niin paljon vaatteita ja peittoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä, miten joku voi selvitä vauvan ja taaperon kanssa. Sellaisia hirveitä näkyjä, jossa vauva on rattaissa ja taapero kävelee taaperon vauhtia vieressä ja äiti räntäsateessa odottaa, en ymmärrä. Tuollaiset pitäisi miettiä etukäteen.

Niin, kun vain tuohon vauvan ja taaperon kuljettamiseen yhdellä kerralla olisi jokin ratkaisu! Kunpa vain olisi! Mutta ei taida olla yhtään sellaista.

No onhan. Minä olen kuskannut NELJÄÄ pikkulasta i pienillä ikäeroilla. 2 istuu tuplarattaissa, 1 kulkee sisaruslaudalla joka kiinni rattaiden takatangossa ja pienin kulkee rintarepussa. Ei mitään ongelmaa, mitä nyt ylämäessä tulee hiki ja välillä piti olla myös toinen reppu selkäpuolella kun haettiin lähikaupasta ruokaa.

Mutta en olekaan kitisijä suvusts. Mummoni hoiti yksinhuoltajana 9 lasta. Siksi en ole koskaan kitissyt että mulla olisi vaikeaa.

Puhu neuvolassa asiasta, että kaipaisit tukea ja keskusteluapua, kyllä sitä löytyy ja järjestyy. Isomman lapsen on mahdollista päästä virikepäivähoitoon, vai mikä se nykyään nimeltään lieneekään. Ja kai mieheni sentään pitää isyysloman, että on alussa auttamassa? 

Muistat vaan ottaa rennosti, jätä isommat siivoukset ja muut ei-välttämättömät kotityöt tekemättä, keskity lapsiin ja nuku ja levähdä niin pajon kuin pystyt. Ulkoile joka päivä, lapset vaan vaunuihin, minkähänlaisia systeemejä nykyäään on, en tiedä. Meillä oli sellaiset vaunut, että 2-vuotias istui etuosassa ja vauva nukkui takaosassa, oli siis peräkkäin istuin ja koppa. Menet leikkipuistoon ja alat jutella muille äideille, se virkistää ja saat vertaistukea ja voi saada ystävän. Ja sitten kun jaksat, menet perhekerhoon tai -kahvilaan tai mitä teillä siellä onkaan. Eli älä jää yksin kotiin, vaikka se houkuttaakin, pidemmän päälle se nimittäin masentaa. Ja jos ikinä joku tarjoaa apuaan, ota ehdottomasti vastaan! Ja mikäli on varaa, niin palkkaat jonkun siivoamaan tai hoitamaan lapsia, edes joskus.

Itseälläni oli parhaillaan 5-v, 3-v ja vauva. En ollenkaan väitä, etteikö olisi ollut raskasta, sillä minullakaan ei ollut ketään, joka olisi auttanut, paitsi mies, sen minkä töiltään ehti. Minulla oli kuitenkin ystäviä, jotka olivat samassa tilanteessa ja kyläilimme ahkerasti. Näin isommat lapset saivat seuraa ja me äidit vertaistukea ja virkistystä. Ja kun ihan sen alkuajan pääsee synnytyksen jälkeen menemään, niin päivärytmi löytyy ja alat jopa nauttia tilanteesta. 

Älä pelkää, päärjäät siinä missä miljoonat äidit ennen sinua ja jos et pärjää, niin apua saatavilla. Tällainen epävarmuus on ihan tavallista ja menee yleensä ohitse. Mutta tarvitset kyllä tukea, niin kuin me kaikki. Puhu neuvolassa ja ole rohkea ottamaan kontaktia muihin äiteihin, vaikka siinä neuvolan odotustilassa, synnytysosastolla jne. Tsemppiä, onnea ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

Hei, minä palaan kertomaan vielä. Täällä on tosi kivoja ja kannustavia viestejä, mutta voin itse omalta osaltani kertoa siitä mustasukkaisuudesta. Meidän esikoinen oli hieman pienemmällä ikäerolla aika mustasukkainen ja alkuun selvästi "oireili" uutta perhetilannetta. Näihin vaikuttaa moni asia, onko esikoinen ollut paljon hoidossa (meillä ei) ja temperamentista, vauvasta, kuinka paljon isä osallistuu yms. Voi olla että teillä se mustasukkaisuus on vain lievää ja menee pian ohi niin kuin täällä monilla - mutta kyllä se voi 2-vuotiaalla olla todella vahvaakin. Uskon että itse lapsesi tunnet ja tiedät ehkä jo mihin varautua. Minä kyllä etukäteen arvasin, että esikoinen reagoi vahvasti, kun on aina reagoinut vahvasti muutoksiin ja ollut äidistä kiinni. On vain sellainen luonteeltaan, ja se hänelle suotakoon. Tässä muutamia vinkkejä mitä itselläni tuli tuli vastaan asiaan perehtyessä:

-odotusaikana kannattaa puhua vauvan tulosta iloisena ja positiivisena asiana, ja käsitellä mustasukkaisuutta yms. vasta sillä hetkellä kun sitä ilmenee

-varaudu uhman pahenemiseen ja lapsen taantumiseen mm. syömisen, kuivaksi oppimisen ym. suhteen

-varaudu että lapsi haluaa olla vauva ja leikkiä vauvaa, mene leikkiin mukaan vaikka kuinka olisi outoja juttuja

-älkää laittako esikoista heti hoitoon kun vauva syntyy, niin kuin välillä neuvotaan. On tärkeää että esikoinen tutustuu vauvaan ensipäivistä alkaen teidän kanssa. Yökylän ja muun hoidon aika on (paljon) myöhemmin, poislukien synnytys tietenkin.

-Onko esikoinen ollut paljon vielä hoidossa? Jos ei niin ennen synnytystä olisi hyvä tottua olemaan jollain tutulla ja turvallisella hoidossa, jotta minimoidaan kaikki uuden tuoma järkytys synnytyksen ajalta. Yökylääkin voisi kokeilla ennen synnytystä mahdollisuuksien mukaan.

-pyydä vierailijoita huomioimaan ensin esikoinen ja sitten vauva. Heti vauvan synnyttyä ei ole huomion jakamisen opettelun aika, sillä sitä lapsi joutuu päivittäin harjoittelemaan teidän ja vauvan kanssa. Kaikki vieraat eivät todella ymmärrä tätä

-apukädet kotona voivat houkuttaa heti vauvan synnyttyä ja voit jopa ajatella että näin esikoinen saa enemmän huomiota, mutta kannattaa muistaa että teidän perhe uudelleen muotoutuu ja esikoisen pitäisi saada sulatella asiaa kunnolla ja rauhassa, oman perheen kesken. Jokainen teistä hakee paikkaansa alussa ja ulkopuolinen apu voi rasittaa ja hämmentää esikoistakin. Olisi paras tilanne, että mies pitäisi alkuun isyysloman ja sitten jos tarvitset apua, niin mummo tmv. auttamaan

-lue kirjoja aiheesta, jos uskot että teillä tulee olemaan mustasukkaisuutta

Tuli vähän ei niin kannustava viesti, mutta loppuun voin tsempata että nyt 1,5- ja 3,5-vuotaiden kanssa meillä on ihanaa ja mustasukkaisuutta ei enää juurikaan ole. Esikoinen oireili ihan alussa ja silloin kun kuopus oppi kävelemään. Oltiin aika ymmärtäväisiä häntä kohtaan, vaikka toki rajoista ja rutiineista pidettiin kiinni alusta asti. Kun alussa panosti siihen esikoiseen kovasti, niin kyllä tuntuu että se maksoi itsensä takaisin. Nyt lapsemme ovat mitä parhaat leikkikaverit! Esikoinen lohduttaa pienempää sisarusta tarvittaessa jne. Toki leluista tulee edelleen välillä riitaa, mutta se on normaalia tämän ikäisille.

Kannattaa myös miettiä etukäteen miten hoidat päiväunet ja iltapuuhat. Jos sinä olet tähän asti laittanut esikoisen nukkumaan iltaunille, niin nyt olisi hyvä hetki opetella menemään isän kanssa nukkumaan, sillä sellainen työnjako on odotettavissa vauvan synnyttyä. Muistakaa, että esikoinen tarvitsee erityisesti sinun kanssa kahdenkeskistä aikaa vauvan synnyttyä.

16

Vierailija kirjoitti:

Ei täällä taida vauva-aiheiseen kysymykseen saada vastauksia :D Valitettavasti minä en osaa vastata, kun meille ei toista lasta suotu... mutta tsemppiä ja kaikkea hyvää teille!

Sä olet varmaan sellainen lempeä, tuot arjessa ympärilläsi olevien elämään pieniä ilon hetkiä.

Jotenkin ärsyttää tällaiset tolvanat sikiäjät. Mä en saanut lapsia vaikka olisi ollut energiaa ja mahdollisuus elättää niitä lapsia ilman, että mies olisi uhriutunut työssäkäyvänä perheen päänä. Ole nyt vaan iloinen niistä lapsistasi ja lopeta tuollainen "vauvaan keskittyminen". Menee yli.

Helvettiäkö lisäännyt jos et pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ärsyttää tällaiset tolvanat sikiäjät. Mä en saanut lapsia vaikka olisi ollut energiaa ja mahdollisuus elättää niitä lapsia ilman, että mies olisi uhriutunut työssäkäyvänä perheen päänä. Ole nyt vaan iloinen niistä lapsistasi ja lopeta tuollainen "vauvaan keskittyminen". Menee yli.

Jos empatiakykysi on tuota luokkaa, niin ihan hyvä että jätit "sikiämisen" muille... Vanhemmuus vaatii kykyä ymmärtää toisen tunteita ja asettua toisen asemaan, vaikka itse ei samalla tavalla reagoisikaan kuin toinen reagoi.

On tärkeää puhua omista peloista ja huolista odotusaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä, miten joku voi selvitä vauvan ja taaperon kanssa. Sellaisia hirveitä näkyjä, jossa vauva on rattaissa ja taapero kävelee taaperon vauhtia vieressä ja äiti räntäsateessa odottaa, en ymmärrä. Tuollaiset pitäisi miettiä etukäteen.

Niin, kun vain tuohon vauvan ja taaperon kuljettamiseen yhdellä kerralla olisi jokin ratkaisu! Kunpa vain olisi! Mutta ei taida olla yhtään sellaista.

No onhan. Minä olen kuskannut NELJÄÄ pikkulasta i pienillä ikäeroilla. 2 istuu tuplarattaissa, 1 kulkee sisaruslaudalla joka kiinni rattaiden takatangossa ja pienin kulkee rintarepussa. Ei mitään ongelmaa, mitä nyt ylämäessä tulee hiki ja välillä piti olla myös toinen reppu selkäpuolella kun haettiin lähikaupasta ruokaa.

Tuohon löytyy tosiaan kyllä ratkaisut. Jos matkat ovat liian pitkiä taaperon käveltäviksi, niin vaihtoehtoina ovat esim. kaksosrattaat, sisarusistuin tai seisomalauta taikka sitten se, että vauva on kantorepussa ja taapero rattaissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin pärjää, kun itse pärjäsin oli 2v kaksospojat ja syntyi toiset kaksoset. Kyllä tunnustan että koville otti.

Tuntuu kuin olisi raskausmasennus päällä koska väsyttää pyörittää arki yksin, kun mies tekee vain töitä. Pelkään että taapero jää huomiotta koska joudun keskittymään vauvaan elokuussa. Mies ei voi auttaa missään muuten kuin tienaamalla rahaa. En vaan jaksa tätä ja tuntuu pahalta ajatella tulokasta taakkana vaikka raskauden alussa oli iloa. :(

Nyt itseä niskasta kiinni. Ainoa mikä on pielessä on oma asenteesi!

Ei lapsi ole erityisen mustis sisaruksesta jos ei ole kohdeltu maailmannapana. Pienellä ikäerolla lapset on hyvä tehdä niin saavat leikkikaverin toisistaan myöskin.

Omat muksuni ovat reilun vuoden ja kolmen vuoden ikäerolla ja hyvin on selvinnyt kaikissa vaiheissa eikä ole mustasukkaisuutta.

Syliin mahtuu monta lasta ja vaikka imettäisi niin samalla pystyy huomioida sisarusta esimerkiksi kirjaa lukemalla tai piirtämällä tm.

Elä stressaa ja tee asioista mielessäsi vaikeampia mitä ne on. Tee pienestä sisaruksesta perheen kiva juttu, te saatte uuden perheenjäsenen ja isommalla lapsella tärkeä paikka hänen elämässään myös. Sisarukset on rikkaus vaikka joskus joku riitakin elämään mahtuu.