Romanttiset eleet - totuttu tapa vai luonteenpiirre?
Seurustelen hyvän miehen kanssa, ja meillä menee hyvin. Minua ihmetyttää vain yksi asia, jonka kuitenkin kuvittelen voivan kasvaa isommaksikin häiritseväksi tekijäksi.
Olen tottunut näkemään, miten isäni huomioi äitiä todella kauniisti. Olen tottunut siihen, että aiemmat pari poikaystävääni ovat minua yllättäneet ja hemmotelleet romanttisesti. Tällä tarkoitan sitä että ovat tuoneet kukkia, hieroneet hartioita, puhuneet kauniisti antaneet lahjaksi jotain ihanaa ja naisellista käytännöllisen ja tylsän sijaan, ovat aina kohdelleet kohteliain herrasmiehen elein. Pitäneet kuin kukkaa kämmenellään. (Molemmat suhteet loppuivat käytännön syihin, etäisyyteen ja huonoon ajoitukseen.)
Nykyinen miesystävä ei paljoakaan harrasta tälläisiä. Toki muistaa merkkipäivät ja on peruskohtelias, muttei mitään sen romanttisempaa. Olen hämmentynyt, ja huomaan asian häiritsevän minua. Vaikuttaa jopa siihen, miten seksuaalisesti kiinnostavana miehen näen, ja kiinnostus alkaa pikkuhiljaa laskea.
Nyt mietin, onko tälläiset romanttiset eleet enemmän totuttu tapa, joita voi opetella. Vai luonteenpiirre, toiset eivät vain ole niin romanttisia luonteeltaan?
Aion toki puhua asiasta, mutta näin yleisesti kiinnostaa muiden kokemukset.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
"Vaikuttaa jopa siihen, miten seksuaalisesti kiinnostavana miehen näen, ja kiinnostus alkaa pikkuhiljaa laskea.
Nyt mietin, onko tälläiset romanttiset eleet enemmän totuttu tapa, joita voi opetella. Vai luonteenpiirre, toiset eivät vain ole niin romanttisia luonteeltaan?"
Oikeasti? Eli olet jo laittamassa luukkuja kiinni, ja ihmettelet että joku on mielestäsi vajaa, kun huomauttaa tästä? Onko sinun romantiikankaipuusi opeteltu tapa vai luonteenpiirre? Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi? Jo et voisi, niin turha odottaa sitä mieheltäkään.
Siinä sulle vastaus, vaikka tuskin ymmärrät kun taidat olla vähän vajaa.
Seksuaaliseen kiinnostavuuteen ei voi tahdollaan vaikuttaa. Et sinäkään kiinnostu ihan kenestä vain. Miehellä kiinnostus liittyy ehkä enemmän ulkonäköön, mutta naisella siihen miten mies häntä kohtelee.
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan vähän paha, että harva haluaa tuosta vaan luopua saavutetuista eduista ilman että se kirpaisee.
Hän on nähnyt mallin lapsuudessaan (kuten minäkin isovanhemmistani) ja haaveillut samasta. Sitten on vielä ollut suhteita, joissa hän on saanut "enemmän" kuin nyt. Siinäpä tulee helposti mieleen, että nykyinen ei välitä tai että suhteessa on jotain vikaa tai siitä puuttuu jotain, vaikka ihminen itsessään olisi oikein ihana. Me tappelemme kuin kissa ja koira vielä 15 vuoden jälkeenkin siitä, että miestä ei kiinnosta mikään merkkipäivämuistaminen tai edes joululahjan antaminen.
Onhan tuo nyt sun mieheltä jo vähän outoa väittää välittävänsä, muttei sitten voi edes joululahjaa ostaa. Ei ole iso vaiva siihen nähden miten ison ilon tai harmituksen toiselle tuottaa. Jos tietää asian olevan toiselle tärkeä, miksei voi ilahduttaa? Joululahja tai merkkipäivämuistaminen ovat hyvin pieniä pyyntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi
Tämä lause paljastaa menestyksesi ihmissuhderintamalla
Toivottavasti olet onnellinen yksinkin

Jännä homma ettei nähdä sitä että ihmiset on erilaisia. Mies varmaan jättää sinut kuitenkin kohta, kun tajuaa että olet noin tyhhmä.
aika tyhmä saa mies olla jos syttyy täysin idiootista naisesta joka on laittautunut :'DDDDDDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vaan vähän paha, että harva haluaa tuosta vaan luopua saavutetuista eduista ilman että se kirpaisee.
Hän on nähnyt mallin lapsuudessaan (kuten minäkin isovanhemmistani) ja haaveillut samasta. Sitten on vielä ollut suhteita, joissa hän on saanut "enemmän" kuin nyt. Siinäpä tulee helposti mieleen, että nykyinen ei välitä tai että suhteessa on jotain vikaa tai siitä puuttuu jotain, vaikka ihminen itsessään olisi oikein ihana. Me tappelemme kuin kissa ja koira vielä 15 vuoden jälkeenkin siitä, että miestä ei kiinnosta mikään merkkipäivämuistaminen tai edes joululahjan antaminen.
Onhan tuo nyt sun mieheltä jo vähän outoa väittää välittävänsä, muttei sitten voi edes joululahjaa ostaa. Ei ole iso vaiva siihen nähden miten ison ilon tai harmituksen toiselle tuottaa. Jos tietää asian olevan toiselle tärkeä, miksei voi ilahduttaa? Joululahja tai merkkipäivämuistaminen ovat hyvin pieniä pyyntöjä.
No niinpä. Siksi vedänkin siitä kierroksia vuodesta toiseen ja lupasin vasta viikko sitten jatkaa edelleen valitsemallani tiellä, kun miestä rasitti se, etten ole vieläkään tyytynyt osaani.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti? Eli olet jo laittamassa luukkuja kiinni, ja ihmettelet että joku on mielestäsi vajaa, kun huomauttaa tästä? Onko sinun romantiikankaipuusi opeteltu tapa vai luonteenpiirre? Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi? Jo et voisi, niin turha odottaa sitä mieheltäkään.
Siinä sulle vastaus, vaikka tuskin ymmärrät kun taidat olla vähän vajaa.
Oikeasti? Eli olet jo heittämässä romanttisuuden romukoppaan, ja ihmettelet että joku on mielestäsi vajaa, kun huomauttaa tästä? Onko sinun seksinkaipuusi opeteltu tapa vai luonteenpiirre? Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta seksinhimostasi?

Pisteet sulle. Mielestäni olet ollut erittäin kärsivällinen ja miehen käytös erittäin urpoa.
Vierailija kirjoitti:
Mies varmaan jättää sinut kuitenkin kohta, kun tajuaa että olet noin tyhhmä.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi
Tämä lause paljastaa menestyksesi ihmissuhderintamalla
Toivottavasti olet onnellinen yksinkin
Naisissakin on niitä jotka arvostavat enemmän käytännöllisyyttä kuin romanttisuutta. Tässä on myös kansallisia eroja. Suomalaiset ovat varmasti niitä eniten käytännöllisiä ja katsovat kieroon, jos mies heittäytyy liian romanttiseksi. Omalta mieheltä sen voi vielä hyväksyä, mutta uusi yltiöromanttinen tuttavuus leimautuu helposti häntäheikiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti? Eli olet jo laittamassa luukkuja kiinni, ja ihmettelet että joku on mielestäsi vajaa, kun huomauttaa tästä? Onko sinun romantiikankaipuusi opeteltu tapa vai luonteenpiirre? Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi? Jo et voisi, niin turha odottaa sitä mieheltäkään.
Siinä sulle vastaus, vaikka tuskin ymmärrät kun taidat olla vähän vajaa.
Oikeasti? Eli olet jo heittämässä romanttisuuden romukoppaan, ja ihmettelet että joku on mielestäsi vajaa, kun huomauttaa tästä? Onko sinun seksinkaipuusi opeteltu tapa vai luonteenpiirre? Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta seksinhimostasi?
Tästä nyt ei tajua yhtään mitään. Seksihimot ja kaipuut? whaat :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi
Tämä lause paljastaa menestyksesi ihmissuhderintamalla
Toivottavasti olet onnellinen yksinkin
Naisissakin on niitä jotka arvostavat enemmän käytännöllisyyttä kuin romanttisuutta. Tässä on myös kansallisia eroja. Suomalaiset ovat varmasti niitä eniten käytännöllisiä ja katsovat kieroon, jos mies heittäytyy liian romanttiseksi. Omalta mieheltä sen voi vielä hyväksyä, mutta uusi yltiöromanttinen tuttavuus leimautuu helposti häntäheikiksi.
Tuossa enemmän pisti silmään toisen romantiikankaipuun kutsuminen joutavaksi. :) Ihmisiä on toki erilaisia, ja se on rikkaus
Kertoisin miehelle ihan suoraan että en halua olla hänen kanssaan koska hän ei ole minulle tarpeeksi romanttinen. Meillä toista huomioidaan keittämällä kahvit valmiiksi, ja antamalla nukkua pitkään jos itse herää aikaisin, ei ostelemalla ja rahaa tuhlaamalla, sillä emme kumpikaan ole myytävänä.
T: epäromanttinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli voisitko oppia pois tuosta joutavasta romanttisuudestasi
Tämä lause paljastaa menestyksesi ihmissuhderintamalla
Toivottavasti olet onnellinen yksinkin
Naisissakin on niitä jotka arvostavat enemmän käytännöllisyyttä kuin romanttisuutta. Tässä on myös kansallisia eroja. Suomalaiset ovat varmasti niitä eniten käytännöllisiä ja katsovat kieroon, jos mies heittäytyy liian romanttiseksi. Omalta mieheltä sen voi vielä hyväksyä, mutta uusi yltiöromanttinen tuttavuus leimautuu helposti häntäheikiksi.
Totta. Tutustuessa olin ihan hämilläni ja pidin häntä naistenmiehenä. Sitten tyhjänpuhujana. Ja vasta kun oltiin oltu yhdessä vuosi tai pari, aloin nähdä, että sanoilla ja teoilla on pohjaa.
Vierailija kirjoitti:
Kertoisin miehelle ihan suoraan että en halua olla hänen kanssaan koska hän ei ole minulle tarpeeksi romanttinen. Meillä toista huomioidaan keittämällä kahvit valmiiksi, ja antamalla nukkua pitkään jos itse herää aikaisin, ei ostelemalla ja rahaa tuhlaamalla, sillä emme kumpikaan ole myytävänä.
T: epäromanttinen nainen.
Olette myytävänä vain aamukahvin hinnalla?!?!? Huh huh, nykymaailma...
Vierailija kirjoitti:
Kertoisin miehelle ihan suoraan että en halua olla hänen kanssaan koska hän ei ole minulle tarpeeksi romanttinen. Meillä toista huomioidaan keittämällä kahvit valmiiksi, ja antamalla nukkua pitkään jos itse herää aikaisin, ei ostelemalla ja rahaa tuhlaamalla, sillä emme kumpikaan ole myytävänä.
T: epäromanttinen nainen.
Miksi täällä ollaan heti ratkaisuna jättämässä? :D Oman miehesikö jättäisit, jos hän kaipaisi sinulta romanttisuutta, kertoisi selkeästi mitä se käytännössä tarkoittaa ja olisi vieläpä helposti toteutettavissa? Ei parisuhteessa ihmiset ole aina keskenään kaikessa samanlaisia, ei muuten olisi mitään vetovoimaakaan.. sitten pitää keskustella ja tehdä kompromisseja. Hupsut.
AP:lle sanoisin, että kannattaa kertoa jotain ihan yksinkertaisia esimerkkejä miehelle, mistä pitäisit. Ei pitää odotuksia liian korkealla. Jos sinusta tykkää niin eiköhän ole vain ilahtunut vinkeistä, ei tarvi lukea ajatuksia! Toki kysy itsekin samalla onko jotain mitä hän toivoisi.
joo ihmettelen minäkin tätä jättämisintoa.. aika normaali, jopa yleinen parisuhteen ongelma. nainen kaipaa romantiikkaa, eikä mies osaa sitä antaa.. helppo ratkaista jos kommunikaatio sujuu. aiheesta löytyy jopa valtavasti materiaalia jos osaa etsiä
ne vaikeat ongelmat liittyy sitten pettämisiin, väkivaltaan ja alkoholiin jne.. silloin voi miettiä hanskojen tiskiin heittämistä
Miksei vetovoimaa voi olla jos on samanlaisia???????? :DDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoisin miehelle ihan suoraan että en halua olla hänen kanssaan koska hän ei ole minulle tarpeeksi romanttinen. Meillä toista huomioidaan keittämällä kahvit valmiiksi, ja antamalla nukkua pitkään jos itse herää aikaisin, ei ostelemalla ja rahaa tuhlaamalla, sillä emme kumpikaan ole myytävänä.
T: epäromanttinen nainen.
Miksi täällä ollaan heti ratkaisuna jättämässä? :D Oman miehesikö jättäisit, jos hän kaipaisi sinulta romanttisuutta, kertoisi selkeästi mitä se käytännössä tarkoittaa ja olisi vieläpä helposti toteutettavissa? Ei parisuhteessa ihmiset ole aina keskenään kaikessa samanlaisia, ei muuten olisi mitään vetovoimaakaan.. sitten pitää keskustella ja tehdä kompromisseja. Hupsut.
AP:lle sanoisin, että kannattaa kertoa jotain ihan yksinkertaisia esimerkkejä miehelle, mistä pitäisit. Ei pitää odotuksia liian korkealla. Jos sinusta tykkää niin eiköhän ole vain ilahtunut vinkeistä, ei tarvi lukea ajatuksia! Toki kysy itsekin samalla onko jotain mitä hän toivoisi.
Kokemus puhuu siinä, että jos on hyvin eriävät käytännöt, ja vain toisen pitäisi muuttua että toinen voisi esim. harrastaa ssksiä hänen kanssaan, niin ei maksa vaivaa. Helpompi löytää kumppani jota ei tarvitse muuttaa. Siksi näin. Tässähän miehen pitäisi alkaa toimia luonnolleen vastaisesti ettei naisen tarvitsisi niin tehdä. Ei ole tasa-arvoista touhua. Omaa miestäni ei tarvitse muuttaa, eikä minua, vaan olemme toisilemme sopivat. Ehkä ap ja miehensä eivät ole toisilleen sopivat? Vai onko tämä nyt esoem-aihe, jolloin nainen on aina oikeasa, ja mies väärässä, ja miehen pitää tehdä kaikkensa, mutta naisen ei?