olen parikymppinen alkoholisti
tämä on ensimmäinen kerta, kun tämän uskalllan laittaa sanoiksi. kelleen en ole kertonut, eikä kukaan arvaa, koska olen aika yksinäinen. on kavereita, kaikki asuu muilla paikkakunnilla. vietän kaikki viikonloput, pyhät ja illat yksin. asun pienellä paikkakunnalla, opiskelen kyllä tosin.
alkoholia menee 3 viinipulloa viikossa ja vähintään 2 pulloa väkeviä, mitä nyt sattuu olemaan; rommia, kossua, viskiä. humala on ainoa tila, missä koen olevani onnellinen, rakastan känniä. alkoholi on se ainoa asia mistä en suostuis mistään hinnasta luopumaan.
en tiedä mitä haen tällä - ehkä vertaistukea, neuvoja, kommentteja. tajuan tavallaan tilani olevan huolestuttava, mutta en anna vitun vertaa siitä, ei jaksa kiinnostaa. en kestä elämää selvinpäin, kaikki tuntuu olevan hajalla. humalassa maailma ja elämä tuntuu hymyilevän, selvinpäin on liian rankkaa käsitellä ajatuksia ja elämää.
muntsi
Juu kuullostaa tutulta.
Olin itse tuollainen jokapäiväinen tissuttelija, ravitoalan työntekijä.
Kivaa oli, kirjaimellisesti joka päivä siihen asti että haima sanoi poks 29v. Kunnon putken jälkeen sairaalassa 6 päivää. Enää en voi ottaa tippaakaan ja sepäs se vasta vituttaakin.
Huvittavinta tässä on että kukaan, ei siis kukaan läheiseni tiedä asian oikeaa laitaa. Kyllä varmasti näkevät että olen tykännyt ottaa hömppää reippaasti useaan otteeseen mutta sairaalaepisodista he eivät tiedä mitään.
Sairaalareissusta 6 kk aikaa ja yritän tästä rämmetä eteenpäin etsien muita iloja... huonolla tuloksella.