Mitä tehdä kun rakkaus puolisoa kohtaan on loppu?

Mikä vikana? Älä pakota itseäsi mihinkään pakkotunteisiin. Nyt kun teillä on aikaa taas toisillenne, niin käykää treffeillä kahdestaan. Ottakaa ja kokekaa yhdessä asioita, joita ette ole ennen kokeneet. Hän on aviomiehesi, ja lastesi isä. Hän on varmasti hyvä mies, sillä otit hänet mieheksesi ja teit hänen kanssaan maailman ihanimmat lapset. Nyt teillä pitää alkaa elämään vaan reilusti sellaista elämää kuin olette aina halunneet ja olla sellaisia kuin haluatte. Teillä on nyt lupa nauttia vastuuttomuudesta ja vapaudesta.

Joo on samaa vaikka suhteemme lyhyempi ja lapset vielä ihan pieniä. En tiedä mikä auttaisi. Jään seuraamaan jos jollain vinkkejä.

Minulla samantyyppinen tilanne, vaikkakin ilman lapsia. Otin asian puheeksi miehen kanssa, kerroin avoimesti minusta tuntuvan että olemme ajautuneet kämppis-suhteeseen. Hetkeksi tuon jälkeen skarppasimmekin, teimme enemmän asioita yhdessä ja osoitimme hellyyttä, mutta nopeasti tilanne palautui taas ennalleen. Kaipaan alkuaikojen intohimoa, mutta miehen mielestä on vain normaalia ettei sellaista kymmenen vuoden jälkeen enää ole. Siksi pelkäänkin lähteväni etsimään sitä muualta mikäli se ei oman miehen kanssa löydy uudelleen.

On totta, niinkuin kakkonen kirjoittaa: mieheni on hyvä isä ja hyvä mies. Yhteiset treffit ja kahdenkeskeinen aika tuntuu tällä hetkellä minusta vain piinalta ja ajan hukalta. Tuntuu, että nyt kun lapset ovat kasvaneet, haluan kaiken ylimääräisen ajan/voimavarat käyttää vain itseeni. Viihdyn itsekseni paremmin kuin miehen kanssa. Meillä ei enää ole oikein mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Tapaan vapaa-ajalla ystäviäni. Heidän kanssaan saan keskusteltua itselleni tarpeelliset asiat ja sosiaalisen elämän muutenkin. Miehen kanssa keskustelut muuttuvat helposti riitelyksi ja syyttelyksi. Harmittaa, olemme kuitenkin suhteessamme olleet toistemme parhaat kaverit ja ystävät.

Ap

Minulla kävi 15 vuoden liiton (oltiin menty tosi nuorina yhteen) jälkeen niin, että mies kertoi eräänä iltana, että hän ei rakasta minua niin kuin "miehen pitäisi naista rakastaa" vaan rakastaa vain kuin ystävää tai perheenjäsentä, ja että kokee meidät kuin kämppiksiksi. Minä romahdin, koska en itse kokenut samoin. Jäin odottelemaan mitä tapahtuu, asiasta kyllä juteltiin monta kertaa, mies kuitenkin halusi jatkaa kanssani. Joidenkin kuukausien jälkeen totesin, että en voi olla yhdessä miehen kanssa, joka ei rakasta minua ja jolle olen kuin kämppis. Otin eron ja lähdin. Meni pari viikkoa lähdöstäni niin mies otti yhteyttä ja sanoi että hän on käsittänyt omat tunteensa aivan väärin, olen hänen elämänsä rakkaus ja hänellä on kamala ikävä ja hän haluaa minut takaisin. Hän soitteli ja viestitteli minulle monta kuukautta tätä ja usein itki puhelimessa ikäväänsä ja sitä että on tehnyt kamalan virheen kun päästi minut menemään. En kuitenkaan voinut palata, koska luottamus suhteeseemme ja hänen rakkauteen oli kokenut liian ison kolauksen. 

Eli vinkkinä ap, mieti tarkkaan ennen kuin otat asiat puheeksi miehesi kanssa.

Rakkaus muuttaa muotoaan pitkässä suhteessa. Alussa romanttista, välillä tylsää, välillä raivostuttavaa. Jos tunteet puuttuvat kokonaan ettei puoliso herätä enää mitään tunteina niin silloin on ajattelun paikka. Erokaan ei ole maailmanloppu ja alussa voi tunteita miettiä vaikka asumuserossa.